Pingviinejä Oamarussa

Lauantaina oli oikein rento ja onnistunut päivä. Olin edellisenä iltana saapunut bussilla Oamarun kaupunkiin ja aamulla otimme sohvasurffausemäntäni Theresan kanssa auton allemme ja lähdimme ajelemaan etelään päin. Varsinainen kohteemme oli Moerakin kivet, mutta koska vuoroveden takia ne olisivat näkyvissä vasta iltapäivällä, päätimme pysähdellä matkan varrella kivoihin paikkoihin.

Eräällä hiekkarannalla näimme tytön kouluttamassa hevosta. Samalla rannalla oli lukematon määrä leipäkiviä, joten niiden heittämistä piti luonnollisesti kokeilla. Kovin loistavaa tulosta en saanut vuosien tauon jälkeen aikaan, mutta ainakin sain jokaisen kiven pomppaamaan kaksi kertaa.

Lounasta nautimme ihanassa pikku kahvilassa tien varressa. Valitsin erittäin paikallisen tuotteen, paikallisesta simpukasta  (paua) tehdyn piirakan. Oli maukas!

Seuraavaksi suuntasimme Moerakin majakkaa ihailemaan. Sen vierestä lähti polku alas merenrantaan, jossa bongasimme sekä merileijonia että hylkeitä paistattelemassa päivää ja uiskentelemassa. Muutaman metrin päästä löytyi pingviinien bongaukseen rakennettu maja, josta näkyi hiekkarannalle. Koska pingviinit yleensä tulevat rannalle vasta illalla, emme odottaneet näkevämme niitä, mutta istahdimme silti hetkeksi alas. Tovin siinä istuttuamme, huomasin yhtäkkiä rannalla seisoskelevan pingviinin. Wau! Siinä se seisoskeli, kävi kastautumassa meressä ja tuli takaisin rannalle ennen kuin sukelsi mereen. Majan seinällä olevan pingviinijulisteen perusteella epäilimme, ettei kyseessä ollut yleisin paikalla nähtävä keltasilmäpingviini, vaan toinen lajike, jonka nimeä en kuolemaksenikaan muista. Mutta sillä oli selkeästi keltaista päässä/rinnassa, kun taas kuvien perusteella keltasilmäisellä ei ole muuta keltaista väritystä kuin silmät.

Majakan viereisellä pellolla oli lampaita ja erityisen paljon karitsoita. En ole vielä kyllästynyt niiden katseluun! Lähtiessämme kääntöpaikalta pois, näimme taustapeilistä toisen auton ajavan juuri paikalle perävaunun kanssa ja olimme tyytyväisiä, että olimme saaneet olla rauhassa. Kuitenkin parin sekunnin kuluttua kun katsoimme uudestaan, koko auto oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Emme nähneet sitä missään, emme edes pellolla. Hieman karmaiseva fiilis tuli kieltämättä, emme keksineet järkevää selitystä sille, mihin se oli voinut kadota.

Koska meillä oli vielä hyvin aikaa ennen laskuvettä, kävimme vielä teellä Moerakin kylän mukavassa kahvilassa. Matkalla alkoi tihuttamaan vettä, joten elättelimme myös toiveita sateen loppumisesta teehetkemme aikana.

Toisin kuitenkin kävi ja saavuttuamme kuuluisille kiville, alkoi sade vain yltymään. Niinpä otin vain nopeasti muutaman valokuvan ja sitten kiiruhdimme autolle.

Koti-illallisen jälkeen suuntasimme vielä yhdeksän aikaan Oamarun satamaan katsomaan sinisten pingviinien rantautumista. Edelleen tihutti hieman, joten sadetakille oli käyttöä. Ilma oli myös viilentynyt niin paljon, että otin mukaan villahuivin ja sormikkaiden lisäksi myös pipon ja puin päälleni kolme pitkähihaista paitaa, päällimmäiseksi villapaidan. Eikä muuten ollut yhtään liikaa!

Näimme yhteensä yli sadan pienen pingviinin vaappuvan merestä rannalle ja kivikkoa ylös pesimispaikoille. Pingviinit tulivat pääsääntöisesti noin 40-60 eläimen ryhmissä. Näky oli kyllä hieno! Lopuksi muutama tuli ihan aidan viereen, josta pääsin tiirailemaan niitä silmästä silmään ja näin, että ne todella olivat sinertäviä. Harmikseni pingviineistä ei saanut ottaa videota tai kuvia edes ilman salamaa. Mutta suloisia olivat!

Theresan kanssa juteltiin paljon matkustelusta ja kulttuurieroista. Hän oli myös erittäin kiinnostunut Suomen koulujärjestelmästä, koska oli itse opettaja. Olikin mielenkiintoista kuulla, että Uudessa-Seelannissa koulu aloitetaan viisivuotiaana. Se ei sinänsä ollut erikoista tai yllättävää, mutta sen sijaan se yllätti, että koulu aloitetaan sinä päivänä, kun lapsi täyttää viisi. Eli luokan koko kasvaa pahimmillaan päivittäin. Theresan viisivuotiaiden luokan koko oli muutamassa kuukaudessa kasvanut 13 oppilaasta 27 oppilaaseen. En kyllä ihan ymmärrä, miten siinä voi opettaa mitään, jos uusia lapsia tulee luokkaan jatkuvasti.

Sunnuntaina kävimme vielä ihastelemassa Oamarun vanhaa kaupunkia, eli viktoriaanista osaa, ennen kuin hyppäsin bussiin ja jatkoin matkaa Dunediniin, eli etelän Edinburghiin.