Kansallispäivä Taupossa

Waitangi Day eli Uuden-Seelannin kansallispäivä oli lauantaina. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 176 vuotta siitä, kun maorit ja britit allekirjoittivat Waitangin sopimuksen, jossa Uusi-Seelanti siirtyi Englannin kruunun alle.
Vietin viikonlopun Taupossa, joka on yksi maorien tärkeimmistä kaupungeista tänäkin päivänä.

Aamu valkeni harmaana. Lähdin kävelemään kohti yhtä maan kuvatuinta nähtävyytttä, Huka Fallsia. Keskustasta kulki kävelypolku joen vartta pitkin. Matkaa oli kuusi kilometriä. Matkan varrella oli mahdollisuus nähdä myös benji-hyppyjä. Jäin hetkeksi katsomaan ja sen jälkeen alkoikin sataa. Sadeviitasta huolimatta päätin kääntyä takaisin keskustaan ja jättää Huka Falls:n väliin. Jalatkin tuntuivat edelleen väsyneiltä Tongariro Alpine Crossing:n jäljiltä.

Keskustassa oli sillä välin alkanut kansallispäivän kunniaksi järjestetty festivaali. Siitä oli etukäteen vaikea löytää tietoa ja Airbnb-emännältäni kuulinkin, ettei tapahtuman sisällöstä oikein ole missään tietoa ja kestostakin on annettu ristiriitaista tietoa paikallislehdissä.

Näytti siltä, että festivaali oli musiikkitapahtuma, joka oli ennen kaikkea suunnattu maoreille. Minulle se sopi mainiosti, oli mukava päästä tutustumaan alkuperäiskansan musiikkiin. En ole silti varma, onko koko kansan kannalta järkevää, etteivät kaikki kaupungin asukkaat tunne tapahtumaa omakseen.

Yht’äkkiä toinen juontajista oli vieressäni mikrofonin kanssa ja haastatteli minua. Kun selvisi, että olen Suomesta, hän halusi tietää juhlimmeko me kansallispäivää ja millaisia yhteisöllisiä aktiviteetteja meillä on itsenäisyyspäivänä. En ollut aiemmin ajatellutkaan, ettei meillä itsenäisyyspäivänä oikein tapahdu mitään Linnan juhlia lukuunottamatta.

Illallaksi olin varannut pöydän The Bistro -ravintolasta, joka on TripAdvisorin arvioiden perusteella kaupungin paras ravintola. Emäntäni tarjoutui heittämään minut sinne ja ehdotti vielä käyntiä Haka Fallsilla sitä ennen. Niinpä näin sittenkin suuren vesimassan vyöryvän. Ihan kiva nähtävyys, mutta ei mitenkään henkeä salpaava.

Illallinen oli erittäin herkullinen ja viini hyvää. Erinomainen päätös kolmannelle vuosikymmenelle elämästäni.

Theresan kanssa Nelsonissa

Eteläsaaren pohjoisrannikolla sijaitseva Nelsonin kaupunki on yksi saaren aurinkoisimmista kaupungeista. Se on myös suurin kaupunki, jossa olen toistaiseksi täällä käynyt, mikä oli mukavaa vaihtelua muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunkien jälkeen.

En ollut tehnyt mitään suunnitelmia kaupungissa vierailun ajaksi enkä tutustunut tarjontaankaan. Niinpä oli iloinen yllätys, kun selvisi että Oamarun sohvasurffausemäntäni Theresa oli kaupungissa kesälomallaan ja hänelle sopi viettää päivä kanssani.

Theresan ehdotuksesta kävimme ensin Nelson Provincial -museossa, joka oli melko pieni ja vähän mitäänsanomaton. Lounaspaikaksi löysimme ihanan DeVille-kahvilan. Puutarhamainen kahvila oli ihana keidas teollisuustyylisen alueen keskellä, kuitenkin ihan keskustan reunalla. Olin aamulla bongannut Instagramista kuvan upeasta katutaiteesta, joka sattui sijaitsemaan kahvilan lähellä, joten kävimme ihailemassa sitä.

Lounaan jälkeen kävelimme ylös kukkulalle, joka oli nimetty Uuden-Seelannin keskipaikaksi. Sitä se ei ihan oikeasti ole, mutta olihan huipulta hienot näköalat. Hikoiltuamme kukkulalle kipuamisessa, otimme loppuiltapäivän rauhallisemmin kävelemällä japanilaisessa puutarhassa. Se oli pieni, mutta kaunis. Vaaleanpunaiset lumpeenkukat olivat erityisesti mieleeni.

Oli kiva nähdä Theresaa. Taas juttelimme kuin vanhat kaverit.

Seuraavana aamuna kävin kävelyllä joen rannassa ennen hierontaa, jonka varasin joululahjarahoilla. Kärsimystähän se oli, kun venyttelyt on jääneet vähemmälle, mutta tuli todella tarpeeseen. Kiitos siis äidille! Sitten olikin jo aika taas jatkaa matkaa eteenpäin.

Foodie heaven

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, halusin nauttia Friscon hyvästä ruoasta. Keräsin vinkkejä muutamista lähteistä ( kts. edellinen postaus ), tein Googleen kartan, jossa ruokapaikkojen lisäksi oli myös potentiaaliset nähtävyydet yms. Tätä karttaa hyödynsin päivittäin, katsoin aina sopivan ravintolan sen mukaan missä päin liikuin. Täten en valinnut mitään ravintoloita etukäteen.

Suosikkiravintolat

Viimeisenä päivänä päätin, että sushia on vielä saatava. Union Squarella ollessani googlasin äkkiä suosituksia, jotka olisivat lähellä ja mielellään myös hostellin suunnassa. Tämän listauksen avulla päädyin Akiko’s -ravintolaan. Netin kautta en saanut enää pöytävarausta puolen tunnin päähän, ravintolan aukeamisaikaan,  mutta päätin ottaa riskin ja käydä ovella kysymässä heti ravintolan auettua. Sainkin pöydän, kun lupasin olla ulkona 1h ja 10 min kuluttua.  Yksin syömisessä on se hyvä puoli, että tuo aika riittää, jos keittiö vain kykenee palvelemaan rivakasti.

Alkupalaksi tilaamani edamame pavut olivat kevyemmin suolattuja kuin mihin olen Suomessa tottunut. Sushi-valikoimasta valitsin Thrillistin artikkelissa suositellun Ikura Nigirin lisäksi Spicy Tunan ja jonkun jossa oli pehmeäkuorista rapua. Kaikki olivat ihanan tuoreita ja varsinkin ensiksi ja viimeksi mainitut taivaallisen hyviä. Spicy Tuna oli omaan makuuni hieman turhan tulinen, mikä peitti tonnikalan maun. Palvelu oli ensiluokkaista ja pidin myös paikan sisustuksesta.

Mission alueella sijaitseva Bar Tartine on Trulykiran lempiravintola,  eikä suotta. Tilaamani Ahi Tuna oli paitsi todella herkullista, myös silmiä hivelevän kaunista katseltavaa. Mitään suurta nälkää ei annoksella olisi lähtenyt, joten nälkäisemmän kannattanee tilata alkuruoka. Itse otin vain ruisleipää, joka oli kyllä erittäin maukasta vaikka enemmän jyväleipää olikin. Vieressä baaritiskillä istuneet miehet kehuivat maistelu menuta kovasti ja erityisesti beef tartaria. Jälkiruoaksi tilaamani juustokakku oli taas vuorostaan suurehko kooltaan ja sisälsi mielenkiintoisen rapean keksin sen päällä, mutta annos olisi omaan makuuni kaivannut jonkun raikkaan lisän, kuten vaikka mansikkakastikkeen tms. Pääruoka oli kuitenkin niin loistava, että ravintola pääsi suosikkien joukkoon.

Muut ravintolat

Saavuin kaupunkiin alkuillasta nälkäisenä. Tästä syystä päädyin pikaruokaan lähellä hostellia.  Onnekseni korttelin päästä löytyikin Trulykiran kaupungin parhaaksi burger paikaksi mainostama Super Duper. Tilasin ravintolan nimikkohampurilaisen ateriana ja lisäsin purilaiseen myös juuston ja avocadon. Erinomaista pikaruokaa! Hampurilainen oli ihanan mehevä ja maukas, toisin sanoen täydellinen. Myös ranskalaiset olivat hyviä vaikka niiden suhteen myönnänkin olevani hieman vaativa.

Mereneläviä tarjoava ravintola oli toivelistallani. Päädyin Scoma’s ravintolaan Fishermens Wharf lle. Sitä suosittelivat niin paikallinen kontakti kuin Trulykira. Yritin varata sieltä pöytää aiemmin samana iltana  mutta eivät ottaneet enää varauksia. Toivottivat tervetulleeksi walk in -periaatteella. Tullessani puoli yhdeksän aikaan perjantai-iltana, olisi pöytää joutunut odottamaan tunnin. Baariin ja olohuonemaiselle alueelle tarjoiltiin kuitenkin myös, joten jäin odottamaan vapautuvaa paikkaa, jonka sainkin noin 20 minuutin odottamisen jälkeen baaritiskiltä.

Alkuruoaksi söin ihanan kermaisen Clam Chowderin. Se oli todella maukas ja maistui hyvin. Pääruoaksi valitsin lopulta Pasta Diplomatican, jossa oli erilaisia mereneläviä. Annos oli valtava ja mereneläviä oli paljon. Maultaan annos jäi kuitenkin mielestäni vähän vaisuksi, mikä oli pieni pettymys. Vähintään yhtä hyvää seafood pastaa sain nimittäin ystäväni tekemänä Bostonissa, joten odotukset olivat melko korkeat.

Sausalitossa suunnistin lounaalle jälleen Trulykiran vinkistä Le Garageen, venesatamassa sijaitsevaan ranskalaisravintolaan hieman keskustan ulkopuolelle. Lounaslistalta löytynyt Soft Shell crab salad oli pienehkö, mutta sitäkin raikkaampi ja maukkaampi annos. Ravintolan omatekoinen lemonade kruunasi aterian. Ja kun syö kevyen ruoan, voi ottaa lisäksi tuhdimman jälkiruoan, joka tässä tapauksessa oli mainio suklaafondant. Luonnollisesti.

Ensimmäisen kokonaisen päivän päätin aloittaa brunssilla New Orleansin tyyliin. Brenda’s French Soul Food valikoitui paikaksi,  koska olin suuntaamassa katsomaan Painted Ladies taloja, joten se oli suunnilleen matkan varrella. Lisäksi ravintola oli listattu kaupungin matkailun artikkeliin 9 Restaurants Worth Waiting in Line for. Ravintolaan saavuttaessa oma nimi ja seurueen koko kirjoitettiin itse liitutaululle, josta tarjoilijat kävivät katsomassa tilannetta ja ohjaamassa pöytiin. Hetken jouduin odottamaan, mutta vain noin 5 minuuttia. Viikonloppuisin on ilmeisesti vielä ruuhkaisempaa. Tarjoilija jopa lausui nimeni oikein, vau! Päädyin syömään melko raskaan annoksen, joka sisälsi munakokkelia, paistettua perunaa sekä leipää pekonilla. Lisäksi otin hedelmiä ja juomaksi vesimeloni jääteen. Annoksen leipäosa ei ollut kummoinen, eikä mielestäni muutenkaan ihmeellinen. Annosvalinta ei ilmeisesti mennyt ihan nappiin, paitsi ehkä krapulapäivään se olisi soveltunut. Jäätee oli hyvää eikä liian makeaa.

Jäätelökisa 

Jäätelön ystävänä kokeilin paikallista Bi Rite jäätelöä. Valitsin kolme makua, jotta pääsin maistamaan kunnolla erilaisia tuotteita. Mauiksi valikoituivat mansikka-kookos, hunaja-laventeli sekä turvallinen suklaa. Vaikka kaikki olivatkin hyviä, en kuitenkaan saanut mitään autuasta makuelämystä.

Siten kaupungin jäätelökisan vei minun osalta tuttu ja turvallinen HäegenDaz, jonka sundae vei kielen mennessään.

Näissä ravintoloissa ehdin käydä ruokailemassa tällä kertaa, seuraavalle visiitille jäi vielä montaa paikkaa testattavaksi.

Ihana San Francisco

Kaupunki täytti kaikki odotukset ja oli juuri niin ihana, kuin etukäteen ajattelinkin. Reilu neljä päivää kului kaupungissa nopeasti ja kävelyaskelia tuli kasaan paljon.

Olin etukäteen tutkinut San Franciscon tarjontaa ja miettinyt minua kiinnostavia juttuja. Kaupungin matkailulla on hyvät netti- ja FB-sivut, joista sain paljon vinkkejä. Lisäksi luin suomalaismatkailijoiden blogeja, vaikka uudehkoja postauksia en montaa löytänytkään. Trulykiran vinkit osoittautuivatkin itselleni parhaimmiksi.

Hyvä ruoka ja ravintolatarjonta oli ehdottomasti korkealla listallani. Säästin majoituksessa asumalla hostellissa, jotta voisin kuluttaa ravintoloissa. Jälleen Trulykiran vinkit olivat kullanarvoisia, lisäksi sain Bostonissa lisävinkkejä friscolaiselta foodielta ystävän avulla ja sushi-ravintolan osalta löysin googlettamalla lupaavan listan Thrillististä. Ravintoloista onkin tulossa vielä oma postauksensa!

Bucket listallani oli kaksi ehdotonta must asiaa: cable car ja pyöräily Golden Gate sillan yli. Perjantaiksi luvatun erinomaisen sään innoittamana valitsin sen pyöräilypäiväksi. Varasin edellisenä iltana netistä pyörän San Francisco Bicycle rentalsista, joka oli halvan hinnan lisäksi myös kätevä siksi, että heillä oli kolme eri pistettä ja $5 lisämaksua vastaan pyörän pystyi palauttamaan eri pisteeseen kuin mistä aamulla lähti. Hain pyörän aamulla Golden Gate Parkin viereisestä pisteestä, jossa oli myös kätevästi Whole Foods -ruokakauppa vieressä eväiden ostoa varten. Pyöräilin Golden Gate Parkin läpi rannalle, jonka jälkeen seurasin rantaa ja kiersin vielä Lands Endin kautta sillalle. Pyörävuokraamosta sai kartan, mutta siinä ei mainittu, että Lands Endiä ei itseasiassa pääse kiertämään pyörällä, sillä matkalla on pitkät portaat. Menihän ne toki tarvittaessa taluttamalla ylös ja taas alas, mutta ei se mukavaa ollut ja siihen kului paljon aikaa kun reitti ei muutenkaan ollut pitkältä osin pyöräiltävässä kunnossa vaan pyörää joutui taluttamaan.

Sillan ylitys meni osin myös taluttamalla, sillä turisteja oli paljon liikkeellä sekä kävellen että pyöräillen. Paikalliset pyöräilyharrastajat vähän kiroilivatkin pyörätietä tukkivia turisteja.
Koska Lands Endin kiertämiseen meni niin paljon aikaa ja eväät oli syöty, jäi Point Bonitan majakka tällä kertaa välistä ja pyöräilin suoraan Sausalitoon. Matka oli mukavaa alamäkeä, joka tosin pisti iloitsemaan siitä, etten ollut tulossa takaisin samaa reittiä ylämäkeen…

Sausalito oli nätti pikkukaupunki, josta tuli vähän Porvoo mieleen. Ihmetykseni oli suuri, kun kaupungista löytyi maksullisia pyöräparkkeja. Joku on todella keksinyt bisnesidean! Vallet paikoitusta oli tarjolla myös.

Lounaan jälkeen oli aika suunnata lautalle,  jonne kävin ostamassa automaatista reilun $11 lipun ja siirryin pyöräilijöiden jonon päähän noin 30 min ennen lautan lähtöä. Tulijoita oli kuitenkin  niin paljon hienosta säästä johtuen, etten mahtunut siihen lauttaan vaan odotin vielä 45 minuuttia lisää seuraavaa lauttaa. Taksiyrittäjiä kävi kovasti kaupittelemassa palvelujaan, taksilla olisi päässyt pyörän kanssa kaupunkiin $18 hintaan ja matka olisi sujunut nopeammin. Itse arvostin kuitenkin lauttamatkan tarjoamia kuvausmahdollisuuksia kaupungista, ja koska minulla ei ollut kiire, odotin kiltisti seuraavaa lauttaa. Samassa hostellissa asunut pariskunta oli myöskin käynyt pyörällä Sausalitossa, mutta ehtineet jo klo 15 jälkeen lähtevään lauttaan, johon ei ollut ollut suurta ryntäystä vaan kaikki olivat mahtuneet kyytiin. Hienolla säällä kannattanee siis ehtiä iltapäivän lauttoihin.

Viimeisenä päivänäni, lauantaina, pidin rennon päivän. Jalat olivat melko väsyneet kävelystä ja pyöräilystä. Panostin cable car ajeluun, jonka teinkin molempiin suuntiin suosituimmalla eli Powell & Hyde linjalla. Kyllä oli kivaa seistä reunalla! Rantaa päin mennessä hyppäsin matkalta kyytiin ja menin päteasemalle asti. Siellä oli pitkä jono takaisin, mutta se ei haitannut aurinkoisessa säässä. Pysäkin tai pari myöhemmin olisi päässyt nopeammin kyytiin, sillä näköjään eivät täyttäneet vaunuja täyteen lähtöpisteessä. Olin ostanut torstaina kolmen päivän julkisen liikenteen passin, joka sisälsi myös cable carin. Ilman sitä ajelu olisikin jäänyt varmasti yhteen kertaan, hinta kun oli $7 per kerta. Julkisen liikenteen käyttö oli muutenkin helppoa, erityisesti Here mapsin julkisen liikenteen valinnalla. Loistava apuväline vieraassa kaupungissa!

Kolmas mieleenpainuvin elämys Friscossa oli kiva Embarcaderon kävelyreitti rannassa. Päädyin sille jo ensimmäisenä iltana. Siellä näkyi lenkkelijöitä ja turisteja ja se pidettiin erittäin siistinä. Mukavat näkymät merelle ja laitureille. Sitä oli mukava kävellä parinakin iltana.

Nätit talot, Painted Ladies mukaan lukien, jättivät kauniin kuvan kaupungista. Financial Districtin tornit vaihtuivat heti viereisessä kaupunginosissa mataliin taloihin, joiden välisillä kaduilla oli mukava kävellä ja katsella rakennuksia.

Ensi kertaan jäi ainakin kaupungin modernin taiteen museo,  joka jäi nyt välistä hyvän sään takia. Ensi kerralla sitten!

Nyt totuttaudun trooppiseen ilmastoon ja itikoihin Havaijilla. Huomenna, maanantaina, alkavat työt kahvin poimijana ja ensi lauantaina täällä kisataan Iron Man -kisa – reilun 20 km päässä. Joutuu ehkä menemään katsomaan!