Kuukauden kunkut – joulukuu

Vuoden viimeisenä ja reissun kolmantena kuukautena pääsin kunnolla tutustumaan kauniiseen Uuteen-Seelantiin. Reissuelämä alkoi myös jo tuntua enemmän rutiinilta ja välillä tuntui jopa olevan hieman yliannostusta havaittavissa kauniiden maisemien suhteen. Enää ei mikä tahansa ranta ihastuttanut vaan rima oli noussut korkealle. Minkäänlaista koti-ikävää en kuitenkaan ole kokenut, pientä matkaväsymystä tosin oli havaittavissa.

Delfiinit ja pingviinit
Otsikoksi olisi voinut ehkä taas kirjoittaa villieläimet, mutta jotain variaatiota kai on hyvä eri kuukausien osalta olla. :)
Joulukuu alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, kun pääsin näkemään villejä, maailman pienimpiä delfiinejä kosketusetäisyydeltä ja uimaan niiden kanssa. Jääkylmä vesikään ei haitannut, sen verran ikimuistoisesta kokemuksesta oli omasta mielestäni kyse. Ihanan leikkisiä veijareita!
Vielä samalla viikolla kohtasin myös villejä pingviinejä, kahta eri rotua. Pieniä sinisiä pääsin vielä katsomaan ihan silmästä silmään - huikeaa!

Sohvasurffaus
Sydneyssä sohvasurffasin ensimmäistä kertaa, mutta Uudessa-Seelannissa ymmärsin paremmin jutun idean. Minulla oli ilo kyläillä kolmessa erilaisessa, mutta hyvin ihastuttavien isäntien kodeissa. Kuinka lämpimästi minut onkaan otettu vastaan joka paikassa ja todella haluttu tutustua sekä näyttää minulle ympäristöä. Bonuksena olen vielä saanut jokaisessa paikassa nauttia oman huoneen yksityisyydestä, mikä on ollut ihanaa vaihtelua hostellielämälle.

Wanaka
Toistaiseksi näkemistäni paikoista Wanaka hurmasi minut eniten. Pieni järvenrantakylä, mutta mikä ihana tunnelma ja ympäröivä luonto. Olen iloinen, että sattumien kautta päädyin tänne kuudeksi päiväksi.

Queenstownin hostelli
Muuten olen majaillut tällä saarella aina YHA:n hosteilleissa, mutta Queenstownissa tein poikkeuksen Adventure Queenstown hostellin saamien loistavien arvosteluiden takia. Ja hyvä että tein sekä varasin ajoissa, sillä hostelli oli tosiaan loistava! Ilmapiiri oli ihanan rento ja ihmiset juttelivat toisilleen. Myös monet pienet ja isot asiat olivat kohdillaan aina keittiön mausteista huoneiden pistorasioiden sijaintiin asti. Kokonaisuudessaan paras hostelli, jossa olen tähän mennessä majoittunut.

Katharina ja jouluaatto
Vaikken jouluihmiseksi tunnustaudukaan, oli ajatus joulun viettämisestä yksin kuitenkin hieman masentava. Niinpä olin todella onnellinen, että sain Katharinen huonekaveriksi jouluaattoa edeltävänä yönä ja löysimme heti yhteisen sävelen. Oli kiva viettää koko aattopäivä hänen kanssaan ja vielä vaihtaa illalla vähän siistimpiin vaatteisiin ja lähteä ravintolaan illalliselle.

Nyt kohti vuotta 2016 ja sen tarjoamia yllätyksiä!

Itseään haastamassa vesiputouksilla

Queenstownin huonekavereilta kuulin paljon kehuja canyoning-nimisestä aktiviteetista. En siihen kuitenkaan heti kiinnittänyt sen enempää huomiota, kunnes Wanakaan saavuttuani tuli mieleeni tarkistaa mistä on kyse.

Canyoning on saanut alkunsa Ranskasta ja lajissa laskeudutaan alas vesiputouksen vuorenrinteeseen kaivertamaa kanjonia pitkin. Erilaisia laskeutumistapoja on viisi: kävely, uinti, laskeutuminen köyden varassa, pehvamäki ja hyppääminen.

Kuulosti juuri mulle sopivalta jutulta! Sopivasti haastetta mutta ei liikaa. Ja mikä parasta, pääsisi viettämään päivän vesiputouksissa.

Aktiviteetti oli onneksi tarjolla myös Wanakassa, jossa toimii Deep Canyon -yritys, jonka omistajat ovat tuoneet lajin maahan. Heillä oli tarjolla useita erilaisia retkiä kolmessa eri vaikeustasossa. Koska suurimmaksi osaksi kyse on köyden varassa laskeutumisesta, jota olen tehnyt ennenkin mm. Hangon vesitornista, halusin päästä keskivaikealle retkelle.

Retkeä varatessani, heillä ei ollut muita Big Nige -retkestä kiinnostuneita, mutta koska minimi osallistujamäärä oli vain kaksi, elättelin toiveita että retki kuitenkin toteutuisi joko maanantaina tai tiistaina. Maanantaille olisi ollut tarjolla heidän kaikkein helpoin retkensä, mutta en halunnut sitä ottaa vaan päätin odottaa vielä tiistaihin. Tiistaina oli joka tapauksessa toteutumassa toinen helpompi retki, Niger Stream, joten voisin vaihtaa siihen, jos Big Nige ei toteutuisi.

Maanantai-iltana sain ilokseni puhelun, jossa varmistettiin kiinnostukseni Big Nigea kohtaan, sillä toinen kiinnostunut oli löytynyt. Mahtavaa! Niinpä vietin tiistain Mt. Aspiring kansallispuistossa.

Lähdimme aamulla matkaan kahden oppaan ja kuuden osallistujan voimin pakettiautolla. Myös Niger Streamin osallistujat tulivat samaan kanjoniin, he vain suorittivat lyhyemmän matkan. Automatka lähtöpisteelle kesti vajaan tunnin, suurimmaksi osaksi ajoimme erittäin irtosoraista soratietä pitkin – kivet vain kolisivat pakun kylkiin. En yhtään ihmettele, että osa autonvuokrausfirmoista kieltää hiekkateillä ajamisen, sen verran huonossa kunnossa ne ovat.

Lähtöpaikalla saimme varusteiksi märkäpuvun sekä siihen kuuluvat sukat ja hanskat, alle surffipaidan ja ohuen fleecen sekä päähän kypärän ja sen alle lämpökypärän. Jalkaan saimme lainata heidän lenkkareita, sillä omat eivät mahtuneet jalkaan märkäpuvun sukkien kanssa. Tavaroista muodostettiin reppu selkään ja sitten ei muuta kuin vuorenrinnettä kapuamaan. Se olikin hikistä hommaa. Puolen tunnin kipuamisen jälkeen oli aika pukea märkäpuku päälle, mikä ei ollut aivan helppoa hikisen ihon kanssa.

Niger Streamin osallistujat jäivät jonnekin alemmaksi joten meitä oli vain australialainen Joanna ja minä oppaamme Jeremyn kanssa. Kävimme läpi muutamat käsimerkit, sillä kanjonissa on vaikea kuulla ohjeita veden kohinan yli.

Ensimmäinen laskeutuminen köydellä jännitti hieman, enhän ollut laskeutunut vuosiin ja lisäksi vesiputous toisi lisähaastetta, kun vettä tulisi paineella päälle samanaikaisesti. Laskeutuminen meni kuitenkin oikein hyvin, joten sen jälkeen ei enää pahemmin tarvinnut laskeutumista jännittää. 22 metrin korkuinen laskeutuminen oli pisin, jonka suoritimme.

Laskeutumisen lisäksi tykkäsin erityisesti pehvamäestä, eli luonnon vesiliukumäestä. Se oli hauskaa! Laskimme kerran myös pää edellä, jonka lopuksi piti tehdä kuperkeikka. Onnistuihan se, mutta ei ollut minun lempihommaa.

Uskallusta testattiin muutamaan otteeseen myös hypyissä. Aloitimme pienestä kolmen metrin korkeudelta vesiputouksen alaosaan tehtävästä hypystä ja viimeisimpänä hyppäsimme seitsemästä metristä. Se vähän jännitti, erityisesti koska piti osua vesilammikon keskelle. Keskityin siihen niin paljon, etten tajunnut ettei tästä korkeudesta kannata enää hypätä pommilla, kuten pienemmät hypyt hyppäsimme. Niinpä vedin pommin joka tuli kyllä nätisti vesilammikon keskelle, mutta keikautti minut myös hieman selälleni, joten laskeuduin veteen selkä edellä. Ilmathan siinä lähti vähän pihalle ja selkälihakset ottivat iskusta itseensä sen verran, että menivät jumiin. Mutta mitä pienistä! Hyvin silti pystyin suorittamaan viimeisen reitin osuuden, köydessä liukumisen, sekä kävelemään mäen alas. Hypyt olivat vapaavalintaisia, eli niitä ei ollut pakko tehdä. Mutta pitihän sitä itseään vähän haastaa!

Tykkäsin päivästä kovasti, erityisesti sen takia, että meitä oli vain kaksi, joten odotusajat eivät olleet kovin pitkiä. Tavoitimme yhdessä kohtaa muun porukan ja vaikka heitäkin oli vain neljä, huomasi heti kuinka hitaasti he etenivät. Queenstownissa ymmärtääkseni ryhmien koko on helposti 10 henkeä, kun Deep Canyonin maksimi on viisi. Mielelläni maksoin pari kymppiä enemmän pienestä ryhmäkoosta.

Lisäksi oli upeaa päästä näkemään lähietäisyydeltä, kuinka vesi on vuosien saatossa muovannut vuorta ja luonut vaihtelevan maiseman.

Illalla laitoin vähän lämpövoidetta selkään, se auttoi hyvin rentouttamaan lihaksia.

Upea pyöräilypäivä Queenstownin ympäristössä

Kun on reilun viikon viettänyt pilvisessä, ajoittain sateisessa +8 - +10 asteen kelissä, ei riemulla ole rajaa kun vihdoin koittaa kesäinen päivä. Puolipilvinen +18 tuntuu jo lottovoitolta. Ennenkaikkea se oli juuri sopiva keli pyöräretkelle.

Queenstownin ympäristössä on melko kattava, yli 120 km pyöräilyreitistö, Queenstown Trail. Reitistöä ylläpitää paikallinen säätiö, Queenstown Trails Trust ja se on melko hyvin merkitty.

Ensisijaisesti halusin päästä käymään benji-hypyn synnyinsijoilla, Kawarau-sillalla josta se on saanut alkunsa ja jossa edelleen hypätään. Tutkin reittikartastoa ja huomasin että kohtuullisen matkan päässä olisi pieni Arrowtownin kaupunki, jota kehuttiin nätiksi ja vierailemisen arvoiseksi kohteeksi. Niinpä ajattelin tulla sitä kautta pois, jos aika riittäisi.

Lähdin aamulla matkaan puoli kymmenen aikaan seuraten ensin järvenrantaa ja myöhemmin joen vartta. Pyöräreitti oli sorapintainen, joten maastopyörä oli tarpeen. Maisemat olivat upeat ja kun sääkin oli loistava, oli ihanaa pyöräillä. Matkan varrella oli muutama todella pitkä ja suhteellisen jyrkkä sekä mukainen ylämäki, jotka suosiolla talutin ylös. Parissa alamäessä sai olla tarkkana, ettei vauhti kohonnut liian kovaksi irtonaisella soralla, kun mutkiakin löytyi.

Kolmen tunnin pyöräilyn jälkeen saavuin Kawarau-sillalle, jossa ihmisiä hyppi alas sillalta tiheään tahtiin. Useimpia ei selkeästi jännittänyt ollenkaan, vaan hyppäsivät alas miettimättä sen pidempään. Hyppy kustansi noin 120 euroa ja valokuvat+video siihen päälle vielä 60 euroa. Tähän verrattuna kolmen päivän purjehdus Isolla Valliriutalla oli halpaa touhua. :)

Vaikka hyppäämistä olikin kiva katsella hetken aikaa, en silti halunnut itse kokeilla. Minusta oli ihan tarpeeksi jännää pyöräillä kapeita siltoja pitkin joen yli. Niinpä lounaan jälkeen päätin jatkaa matkaa kohti Arrowtownia, koska kropassa riitti vielä energiaa.

Tunnin ja viiden minuutin pyöräily Arrowtowniin seurasi jälleen joen vartta ja sujui oikein leppoisasti. Maasto oli tasaisempaa ja siten mukavampaa polkea.

Arrowtown toi heti mieleen Porvoon vanhan kaupungin, vaikka onkin tyyliltään erilainen, mutta fiilis oli hyvin samankaltainen. Vanha kullanhuuhdontakaupunki selvästi elää päiväturisteista ja heille olikin tarjolla erilaisia pikkukauppoja sekä kahviloita ja ravintoloita. Ihanasta karkkipuodista löysin Pandan lakuja, joita oli tietysti pakko ostaa seuraavan päivän automatkalle. Edellisen kerran olin syönyt samoja lakuja Havaijilla, jossa Rakel onnistui löytämään niitä kaupasta.

Kotimatkalle oli useampi eri reittivaihtoehto, joista oli vaikea valita. Aika oli vähän kortilla, joten yritin valita nopeimman reitin, missä en ilmeisesti aivan onnistunut. Niinpä kun vielä ajoin harhaan lentokentän kohdalla, totesin että on parempi tilata taksi viemään perille, jotta ehdin palauttaa pyörän takaisin ajoissa. Lähes 60 km pyöräily alkoi myös jo tuntua kropassa, sen verran mäkisempää maasto oli kuin Dunedinissa. Vähän kalliiksihan taksimatka tuli, mutta päivä oli muuten niin hieno ja onnistunut, että se oli sen arvoista.

Elokuussa pyöräilemäni Saimaan kierros oli maisemiltaan hieno, mutta täytyy myöntää, että Queenstown vei voiton. Hiuksen hienosti kärkipaikkaa suosikkipyöräilymaaston suhteen pitää silti edelleen Turun saaristo, vaikka nämä vuorimaisemat olivatkin mahtavat.

Queenstown Hill:n valloitus

Queenstown on kaikkien hurjapäiden kaupunki. Ympäröivä luonto antaa mahdollisuuksia vaikka mihin, kun järveä ympäröivät vuoret. Tarjolla on käytännössä kaikkea, mikä antaa adrenaliinikiksit, aina benji- ja laskuvarjohypystä kanjonissa laskemiseen ja riippuvarjoliitelyyn sekä moneen muuhun aktiviteettiin.  Monen mielestä kaupunkiin ei kannata tullakaan, jos ei ole kiinnostunut em. kokemuksista.

Olen kuitenkin toista mieltä. Kaupungissa on myös puitteet muunlaisiin (ja edullisempiin) aktiviteetteihin. Silti pääsee nauttimaan upeista maisemista ja kaupungin alppikylämaisesta tunnelmasta.

Maanantaisesta Kepler Trackin patikoinnista innostuneena päätin keksiviikkona uhmata sateista sääennustetta ja lähteä kipuamaan ylös keskustan takana kohoavalle Queenstown Hill:lle.

Reitin alku oli kartasta katsottuna lähellä, vain parin korttelin päässä keskustassa sijaitsevalta hostelliltani. Tosiasiassa nuo pari korttelia olivat ehkä matkan jyrkimmät osat, joten mitään kevyttä aloitusta oli turha toivoa.

Kävelyreitti kulki pääosin keskellä metsää, joka näytti pystyynkuolleelta, mutta ilmeisesti ei ollut koska latvoissa näkyi vielä vähän vihreää. Tästä syystä en kuitenkaan kuvallisi polun varren maisemia mielenkiintoisiksi vaan pikemminkin tylsiksi. Puurajan yläpuolelta kuitenkin avautui hienot näköalat ympäröivään luontoon. Ensimmäisellä näköalapaikalla oli uuden vuosituhannen kunniaksi vuonna 2000 tehty taideteos 'Unelmien kori'.

Jatkoin näköalapaikalta vielä ylemmäs nähdäkseni josko maisemat vielä paransivat. Ylempää näki myös kukkulan toiselle puolelle, mikä antoi paremman käsityksen ympäröivästä luonnosta.

Harmittavasti pilvet olivat niin alhaalla, että näkymät eivät olleet yhtä hienot kuin kirkkaalla säällä. Mutta silti oli mielestäni kannattava kävelyretki, etenkin jos kaipaa vähän lyhyempää kävelyä. Minulta meni tunti keskustasta huipulle, 900m korkeuteen.

Queenstown tarjoaa hienot vaellusmahdollisuudet myös pidemmistä reiteistä kiinnostuneille. Sveitsiläisnainen kehui Ben Lomond -reittiä hienoksi.