Port Bartonin rantakylä

Port Barton on kehittyvä turistikohde, jossa oli jo useita hotelleita. Kylässä oli käytännössä kaksi rannan suuntaisesti kulkevaa hiekkatietä, jonka varsilta löytyi paikallisten asuntoja, muutamia kauppoja sekä majoitusliikkeitä. Hiekkarannalta löytyivät suurin osa hotelleista ja näkymä merelle olikin kaunis.

Saarihyppelyiden lisäksi oli tarjolla myös retkiä lähistön vesiputouksille, mutta tällä kertaa jätin ne väliin. Hyödynsin kuitenkin hierontapalvelua, joita oli myös runsaasti tarjolla. Tunnin hieronta maksoi 500 pesoa, eli 10 euroa. Paikalliset kutsuvat hierontaa ruotsalaiseksi hieronnaksi, mutta ovat kyllä tainneet tehdä siitä oman version. Ihan eivät lihasjumit auenneet, vaikka varmasti jotain hyötyä hieronnasta silti oli.

Itse viihdyin Port Bartonissa siksi, että se oli omaan makuuni sopiva sekoitus turistikohdetta ja paikallista autenttisuutta. Ranta oli välillä täynnä kalastajaveneitä, mutta silti auringonottajat mahtuivat myös mukaan. Ranta soveltui myös uimiseen, mikä oli nautinto helteessä.
Toisaalta täällä eivät enää lapset tulleet juttelemaan eivät edes tervehtineet kadulla. Eron Alimanguaniin huomasi.

Pidin myös hotellistani, Ausan Beach Cottages. Hotelli oli aivan kiinni rannassa ja melko keskellä rantaa, joten siitä oli helppo lähteä esim. kauppaan. Hotellista sai kuitenkin ostettua vesipullot ja ravintolan ruoka oli hyvää, joten varsinaista tarvetta muille kaupoille ei olisi edes ollut.

Hotelli tarjosi huoneita jaetulla kylpyhuoneella, mutta itse olin varannut oman mökin omalla kylppärillä. Hotellilla oli myös oma generaattori, joten sähköä sai lähes vuorokauden ympäri. Vain yöllä oli muutaman tunnin tauko. Sähköverkon sähköä kun oli tarjolla vain iltakuudesta puoleen yöhön.

Näkymä mökkini terassilta oli kaunis ja aaltojen pauhu tuuditti iltaisin uneen.

Huomenna lähden El Nidosta viiden päivän venematkalle kohti Coronin saarta. Seikkailu odottaa!

Snorklausta Port Bartonissa

Port Bartonissa on tarjolla neljä erilaista saarihyppelyretkeä. Jokainen oli saman hintainen, 700 pesoa eli 14 euroa sisältäen lounaan ja snorklausmaskin vuokran. Varasin omani suoraan hotellilta, jonka tiedoissa mainittiin, että minimi henkilömäärä on kolme. Niinpä aloitin selvittelyn sillä, mikä retkistä toteutuisi. A- ja B-retket olivat molemmat toteutumassa, joten valitsin B:n, sillä silloin olisi parempi mahdollisuus nähdä kilpikonnia.

Aamulla keräännyimme hotellin edustalle odottamaan noutajaa. Selvisi, että kanssani B-retkelle tuleva pariskunta oli Suomesta. Vaihdoimme kielen siis lennosta suomeksi. Kapteenin vihdoin tultua noutamaan meitä, tuli hänelle esittää paikallinen luontomatkailukortti tai ostaa sellainen 1 euron hintaan. Samalla selvisi, että vaikka molemmille retkille oli ilmoittautunut minimimäärä eli kolme henkeä, oli retket päätetty yhdistää ja niin hyppäsimme kaikki samaan veneeseen.

Nopeasti selvisi, kuinka mukava porukka meillä olikaan kasassa. Suomalaisten lisäksi Belgia, Saksa ja Intia olivat edustettuina. Kaksi ensimmäistä snorklauspaikkaa olivat melko lähellä toisiaan. Vesi oli todella kirkasta, mutta siellä uiskenteli harmittavan paljon meduusoiden sukulaisia, jotka polttelivat pienesti ihoa. Onneksi olin ottanut uimapaidan mukaan, joka suojasi yläkroppaa.

Korallit olivat näillä paikoilla ihan näyttäviä, mutta kaloja oli yllättävän vähän. Seuraavaksi oli vuorossa German Island, joka olikin snorklauksen sijasta lähinnä lounaspaikka. Kapteeni grillasi meille kaverinsa kanssa hyvät sapuskat, joita odotellessamme rentouduimme hiekkarannalla.

Exotic Islandilla jouduin pettymään snorklaukseen – koralli oli kuollutta. Twin Reef oli jo parempi kohde, muttei mitenkään upea. Ilmeisesti jossain kohtaa oli kuitenkin ollut paljon hienoja kaloja, jotka osa oli nähnyt. Itse aloin olemaan sen verran tympiintynyt meduusan kavereihin, etten uinut ihan niin pitkälle.

Harmikseni yhtään kilpikonnaa en nähnyt, mutta muuten päivä oli onnistunut. Ei ihan Ison Valliriutan tai edes Malesian veroinen snorklauskohde, mutta kuitenkin hyvä. Toki osin pilvinen sää vaikutti myös väreihin.

Rentoutumassa Alimanguan kalastajakylässä

Torvien tööttäilyä, musiikin jumputusta, television ääniä. Tästä Puerto Princesan kakofoniasta oli ihana vaihtaa hiekkarannalle rentoutumaan.

Varasin kuljetuksen hotelliltani suoraan, mikä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi. Hotelli oli kauempana San Vicenten kylästä kuin olin kuvitellut, joten tricycle + bussi + tricycle -kuljetus olisi vienyt enemmän aikaa sekä tullut kalliimmaksi.

Victoria Beach House sijaitsee San Vicenten kylästä alkavan, yli 14 km pituisen Long Beach:n pohjoispäässä. Se on ainoa hotelli yli 10 km säteellä ja aivan kiinni upeassa rannassa. Hotellissa on vain kahdeksan huonetta, joten rauha on taattu. Budjettitason ilmaistoitu huone maksaa saman verran, kuin sänkypaikka Uuden-Seelannin hostellissa. Nautin oman huoneen yksityisyydestä.

Alimanguan kalastajakylä oli Filippiinejä aidoimmillaan. Köyhiä, mutta iloisia ihmisiä kylän halki kulkevalla hiekkatiellä. Pari pientä hökkelikiskaa ovat ainoat palvelut mitä kylästä löytää. Näinpä rannalla kävely ja makoilu ovat myös ainoat aktiviteettimahdollisuudet. Hektisen reissaamisen jälkeen, rentoutuminen on enemmän kuin tervetullutta.

Hotelli valmistaa ruokaa tilauksen mukaan. Menua ei ole, mutta vaihtoehtoja löytyy. Kalastajakylässä kun ollaan, on kala tuoretta ja hyvää.

Paikalliset hymyilevät ja tervehtivät ohikulkiessaan. Lapset tulevat innokkaina juttelemaan. Täällä todella saa tuntumaa paikallisiin.

Kaksi ja puoli päivää menee hujauksessa, mutta toisaalta oli juuri sopiva aika täydelliselle tekemättömyydelle. Seuraavana etappina oli hieman huonon suunnittelun johdosta Port Barton, eli palasin saarella hieman takaisin kohti Puerto Princesaa.

Matka meni mukavasti ensin moottoripyörän selässä ja sen jälkeen paikallisella veneellä.

Ensikosketus Filippiineihin

Terveiset Filippiinien lämmöstä! Viikon olen jo ehtinyt täällä rentoutua, joten jätetään Melbournen toinen postaus hieman myöhempään ja otetaan kiinni Filippiinien tunnelmista.

Saavuin Palawanin saaren pääkaupunkiin, Puerto Princesaan reilun 24 tunnin matkustamisen jälkeen. Edullisimmat lentoliput eivät yleensä tarjoa lyhintä matkustusaikaa, ei tälläkään kertaa. Melbournesta Singaporen ja Manilan kautta kulkenut reitti oli pisin koko reissullani. Saavuin siten hieman pyörryksissä reilun 220 000 asukkaan Puerto Princesaan.

Kentältä nappasin kulkupelikseni paikallisen ”taksin”, tricyclen, joka kyyditsi minut matkatavaroineni sohvasurffaus-emäntäni Marsin luokse. Vaikka olin kolmen vuoden takaisen Balin reissun kokemusten myötä varautunut Filippiinien köyhyyteen ja alhaiseen elintasoon, iski silti todellisuus kasvoille. Hökkelimäisiä rakennuksia vieri vieressä, eri materiaalipalasia, sivukadut hiekkateitä.

Perillä Mars otti minut iloisena vastaan ja sain erittäin lämpimän tervetulotoivotuksen. Viivyin hänen luonaan kaksi yötä, ensimmäisen yön olin ainoa vieras mutta seuraavana päivänä joukkoon liittyi kolme muuta sohvasurffaajaa.

Ensimmäinen tehtävä oli syödä lounasta. Olimme menossa syömään, kun pysähdyimme kulman takana Marsin ystävän luona. Lopputuloksena olo, että saimmekin syödä hänen perheensä kanssa. Samassa taloudessa asuivat hänen vanhempansa, kaksi siskoa sekä toisen siskon mies ja tytär. Olohuoneena toimi katos, joka oli avoin pihalle. Ruokana oli erilaisia kastikkeita sekä riisiä. Ihan maittavaa, muttei mitenkään erikoista. Filippiiniläinen ruoka tuntuu olevan makuelämyksiltään lähempänä suomalaista karjalanpaistia kuin thai-ruokaa.

Lounaan jälkeen suhautimme tricyclella keskustaan pankkiautomaatille. Tarvitsin käteistä koko neljän viikon ajaksi, sillä Palawanin saarella ei ollut muualla automaatteja eikä luottokortillakaan voisi maksaa. Olikin haastavaa miettiä, paljonko rahaa tarvitsisi.

Loppupäivä meni rennosti kahvilassa istuskellen Marsin ja hänen ystäviensä kanssa. Oli mielenkiintoista kuulla Filippiineistä ja paikallisesta elämästä. Illalliseksi kävimme ostamassa tuoretta kalaa katukauppiaalta, joka myös grillasi kalan meille.

Olin ilmeisesti onnistunut saamaan lennolta jonkun pöpön, sillä ääni meinasi lähteä. Kurkkudropit otettiin heti kehiin.

Toisen päivän aamuna kävelin itsekseni rannalle katselemaan maisemia. Aamupalaksi ostin kojusta banaaneja, hintaan 10 pesoa, eli kaksi senttiä. Marsin herättyä, menimme lounaalle paikallisten suosimaan lounaspaikkaan. Kattiloissa oli eri kastikkeita, joista sai valita haluamansa. Oli kanaa ja sikaa eri kastikkeissa. Hintaa taisi olla 100 pesoa, eli 2 euroa.

Iltapäivällä saapuivat muut sohvasurffaajat, turkkilainen ja saksalainen mies sekä suomalainen nuori nainen Noora. Nooran saavuttua, otimme katumyyjän valmistamat simpukat ja kalat mukaan tricycleen ja suuntasimme aamulla käymälleni rannalle. Sieltä löytyi valmiiksi pöytiä ja tuoleja sekä saimme kioskin pitäjältä lainaksi lautaset ja aterimet. Puuhun kiinnitetyt valot loivat tunnelmaa pimentyvään iltaan.

Onkin ollut taas totuttelemista siihen, että aurinko laskee jo kuudelta, kun Oseaniassa sai nauttia valoisista illoista.