Täyden palvelun venematka

18 ventovierasta matkustajaa eri puolilta maailmaa, kahdeksan filippiiniläistä miehistön jäsentä, viisi päivää veneessä. Ohjelmassa saarilla kiertelyä, lähtien El Nidosta, päätyen Coroniin. Siinä resepti upealle matkalle, jossa ei katsottu kelloa ja oltiin pääsääntöisesti sekä puhelinverkon että nettiyhteyksien ulottumattomissa. Viisi unohtumatonta päivää täynnä herkullista ruokaa, tuoreita hedelmiä, aurinkoa, valkohiekkaisia rantoja, snorklausta, upeita auringonlaskuja ja loistavia yöunia aaltojen loiskiessa pikku mökkien ulkopuolella.

 

Kiirettä ei ollut, päivät menivät omalla painollaan. Jokaisen päivän aikana pysähdyimme 2-3 saarella. Venematkat sujuivat rennosti matkakavereiden kanssa jutellen tai kirjaa lukien. Muutama innostui myös kokeilemaan kalastusta – ilman tuloksia.

Viidessä päivässä tutustuin ja ystävystyin neljän itävaltalaisen, kolmen ranskalaisen, kahden sveitsiläisen, kahden aussin, kahden hollantilaisen, kahden jenkin, yhden saksalaisen ja yhden kiinalaisen kanssa. Viiden päivän ajaksi meistä tuli perhe, johon kuuluivat myös ihanat miehistön jäsenet sekä koiranpentu Pikachu. Miehistön pojat olivat kotoisin reitin varrella sijaitsevilta saarilta. He olivat jättäneet koulun taakseen 16-vuotiaina, mutta olivat Tao Philippinesin koulutuksessa oppineet itselleen ammatin ja englannin kielen. Lähtökohtaisesti heidän ainoa muu vaihtoehtonsa ammatiksi olisi ollut kalastaja. Osa pojista oli kotoisin samasta kylästä Nacpan-rannan läheltä. Tao Philippines -yritys kasvoi kolmisen vuotta sitten niin vauhdilla, että he rekrytoivat 10 poikaa samasta kylästä. Ainoa ehto palkkaamiselle oli, että pojan piti pystyä kiipeämään palmuun ja irrottamaan kookokset puusta. Tämä osaaminen tuli myös todistettua reissun aikana.

Majoituimme Taon leirintäpaikoilla, joita heillä oli yhteensä 15 eri saarilla. Pojat laittoivat meille joka ilta patjat mökkien lattialle, petasivat lakanan ja virittivät hyttysverkon paikoilleen. Välillä jaoin mökin muiden kanssa, yhtenä yönä sain ihan oman mökin.

Iltaisin keräännyimme joko ruokapöydän tai rannalle pystytetyn nuotion ääreen. Nukkumaan mentiin silloin, kun tuntui siltä ja aamulla herättiin myös omaan tahtiin.

Yhdeksi yöksi pysähdyimme Taon farmille, joka oli yrityksen pääpaikka. Sen keittiössä kaikki veneiden työntekijät opetettiin kokkaamaan. Kuinka herkullista ruokaa saimmekaan! Joka päivä ruoka oli herkullista, mutta farmilla saamamme illallinen kruunasi koko reissun. Possu oli aivan mahtavaa, kookosmaidossa haudutetut pavut käsittämättömän herkullisia. Sen lisäksi saimme nauttia farmilla hieronnasta – täydellistä.

Kaukaisimmilla saarilla koin myös Filippiinien parhaat snorklaukset. Vihdoin olivat korallit värikkäitä ja upeita kaloja oli niin paljon, että tuntui kuin olisi akvaariossa uinut. Täällä ei myöskään ollut meduusoita, joten uimisesta saattoi nauttia kunnolla.

Viiden päivän jälkeen emme sanoneet hyvästejä, vaan näkemisiin.

Ensikosketus Filippiineihin

Terveiset Filippiinien lämmöstä! Viikon olen jo ehtinyt täällä rentoutua, joten jätetään Melbournen toinen postaus hieman myöhempään ja otetaan kiinni Filippiinien tunnelmista.

Saavuin Palawanin saaren pääkaupunkiin, Puerto Princesaan reilun 24 tunnin matkustamisen jälkeen. Edullisimmat lentoliput eivät yleensä tarjoa lyhintä matkustusaikaa, ei tälläkään kertaa. Melbournesta Singaporen ja Manilan kautta kulkenut reitti oli pisin koko reissullani. Saavuin siten hieman pyörryksissä reilun 220 000 asukkaan Puerto Princesaan.

Kentältä nappasin kulkupelikseni paikallisen ”taksin”, tricyclen, joka kyyditsi minut matkatavaroineni sohvasurffaus-emäntäni Marsin luokse. Vaikka olin kolmen vuoden takaisen Balin reissun kokemusten myötä varautunut Filippiinien köyhyyteen ja alhaiseen elintasoon, iski silti todellisuus kasvoille. Hökkelimäisiä rakennuksia vieri vieressä, eri materiaalipalasia, sivukadut hiekkateitä.

Perillä Mars otti minut iloisena vastaan ja sain erittäin lämpimän tervetulotoivotuksen. Viivyin hänen luonaan kaksi yötä, ensimmäisen yön olin ainoa vieras mutta seuraavana päivänä joukkoon liittyi kolme muuta sohvasurffaajaa.

Ensimmäinen tehtävä oli syödä lounasta. Olimme menossa syömään, kun pysähdyimme kulman takana Marsin ystävän luona. Lopputuloksena olo, että saimmekin syödä hänen perheensä kanssa. Samassa taloudessa asuivat hänen vanhempansa, kaksi siskoa sekä toisen siskon mies ja tytär. Olohuoneena toimi katos, joka oli avoin pihalle. Ruokana oli erilaisia kastikkeita sekä riisiä. Ihan maittavaa, muttei mitenkään erikoista. Filippiiniläinen ruoka tuntuu olevan makuelämyksiltään lähempänä suomalaista karjalanpaistia kuin thai-ruokaa.

Lounaan jälkeen suhautimme tricyclella keskustaan pankkiautomaatille. Tarvitsin käteistä koko neljän viikon ajaksi, sillä Palawanin saarella ei ollut muualla automaatteja eikä luottokortillakaan voisi maksaa. Olikin haastavaa miettiä, paljonko rahaa tarvitsisi.

Loppupäivä meni rennosti kahvilassa istuskellen Marsin ja hänen ystäviensä kanssa. Oli mielenkiintoista kuulla Filippiineistä ja paikallisesta elämästä. Illalliseksi kävimme ostamassa tuoretta kalaa katukauppiaalta, joka myös grillasi kalan meille.

Olin ilmeisesti onnistunut saamaan lennolta jonkun pöpön, sillä ääni meinasi lähteä. Kurkkudropit otettiin heti kehiin.

Toisen päivän aamuna kävelin itsekseni rannalle katselemaan maisemia. Aamupalaksi ostin kojusta banaaneja, hintaan 10 pesoa, eli kaksi senttiä. Marsin herättyä, menimme lounaalle paikallisten suosimaan lounaspaikkaan. Kattiloissa oli eri kastikkeita, joista sai valita haluamansa. Oli kanaa ja sikaa eri kastikkeissa. Hintaa taisi olla 100 pesoa, eli 2 euroa.

Iltapäivällä saapuivat muut sohvasurffaajat, turkkilainen ja saksalainen mies sekä suomalainen nuori nainen Noora. Nooran saavuttua, otimme katumyyjän valmistamat simpukat ja kalat mukaan tricycleen ja suuntasimme aamulla käymälleni rannalle. Sieltä löytyi valmiiksi pöytiä ja tuoleja sekä saimme kioskin pitäjältä lainaksi lautaset ja aterimet. Puuhun kiinnitetyt valot loivat tunnelmaa pimentyvään iltaan.

Onkin ollut taas totuttelemista siihen, että aurinko laskee jo kuudelta, kun Oseaniassa sai nauttia valoisista illoista.

Kansallispäivä Taupossa

Waitangi Day eli Uuden-Seelannin kansallispäivä oli lauantaina. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 176 vuotta siitä, kun maorit ja britit allekirjoittivat Waitangin sopimuksen, jossa Uusi-Seelanti siirtyi Englannin kruunun alle.
Vietin viikonlopun Taupossa, joka on yksi maorien tärkeimmistä kaupungeista tänäkin päivänä.

Aamu valkeni harmaana. Lähdin kävelemään kohti yhtä maan kuvatuinta nähtävyytttä, Huka Fallsia. Keskustasta kulki kävelypolku joen vartta pitkin. Matkaa oli kuusi kilometriä. Matkan varrella oli mahdollisuus nähdä myös benji-hyppyjä. Jäin hetkeksi katsomaan ja sen jälkeen alkoikin sataa. Sadeviitasta huolimatta päätin kääntyä takaisin keskustaan ja jättää Huka Falls:n väliin. Jalatkin tuntuivat edelleen väsyneiltä Tongariro Alpine Crossing:n jäljiltä.

Keskustassa oli sillä välin alkanut kansallispäivän kunniaksi järjestetty festivaali. Siitä oli etukäteen vaikea löytää tietoa ja Airbnb-emännältäni kuulinkin, ettei tapahtuman sisällöstä oikein ole missään tietoa ja kestostakin on annettu ristiriitaista tietoa paikallislehdissä.

Näytti siltä, että festivaali oli musiikkitapahtuma, joka oli ennen kaikkea suunnattu maoreille. Minulle se sopi mainiosti, oli mukava päästä tutustumaan alkuperäiskansan musiikkiin. En ole silti varma, onko koko kansan kannalta järkevää, etteivät kaikki kaupungin asukkaat tunne tapahtumaa omakseen.

Yht’äkkiä toinen juontajista oli vieressäni mikrofonin kanssa ja haastatteli minua. Kun selvisi, että olen Suomesta, hän halusi tietää juhlimmeko me kansallispäivää ja millaisia yhteisöllisiä aktiviteetteja meillä on itsenäisyyspäivänä. En ollut aiemmin ajatellutkaan, ettei meillä itsenäisyyspäivänä oikein tapahdu mitään Linnan juhlia lukuunottamatta.

Illallaksi olin varannut pöydän The Bistro -ravintolasta, joka on TripAdvisorin arvioiden perusteella kaupungin paras ravintola. Emäntäni tarjoutui heittämään minut sinne ja ehdotti vielä käyntiä Haka Fallsilla sitä ennen. Niinpä näin sittenkin suuren vesimassan vyöryvän. Ihan kiva nähtävyys, mutta ei mitenkään henkeä salpaava.

Illallinen oli erittäin herkullinen ja viini hyvää. Erinomainen päätös kolmannelle vuosikymmenelle elämästäni.

Kuukauden kunkut - tammikuu

Vuosi 2016 alkoi Westportissa ja tammikuun lopussa päätin eteläsaaren kiertueeni ja otin lautan pohjoissaarelle, Wellingtoniin. Kuukauden aikana sain nauttia lämpenevästä kelistä ja upeista merenrannoista. Ihastuin eteläsaaren pohjoiseen rannikkoseutuun.

Wharariki beach
Ihana, upea hiekkaranta kivimuodostelmineen ja hiekkadyyneineen. Niin vähän ihmisiä, että saatoin ajoittain kuvitella olevani autiolla rannalla. Parin tunnin rentoutuminen tuli sopivaan kohtaan. Myös ratsastus samalla rannalla seuraavana päivänä oli hieno kokemus. Saa nähdä, säilyykö Wharariki koko maan kauneimpana rantana mielessäni, vai ei.

Abel Tasman
Odotukset kansallispuistoa kohtaan olivat ennakkoon kovat, niin moni oli sitä kehunut. Tällä kertaa odotukset täyttyivät ja puisto lumosi minut kauneudellaan. Oli täydellistä päästä sekä patikoimaan, melomaan että myös makoilemaan kauniilla hiekkarannoilla. On mahdotonta päättää, mikä oli puiston paras osa tai elämys. Kokonaisuus oli vertaansa vailla.

Juokseminen
En ole kovin suuri juoksemisen ystävä, mutta tarkoituksena oli reissulla juosta säännöllisesti ja siten pitää kuntoa yllä. Varpaan murtuma sotki kuitenkin suunnitelmat. Tammikuun viimeisellä viikolla uskaltauduin vihdoin Wellingtonissa kokeilemaan juoksemista. Eihän se kevyesti missään nimessä kulkenut, mutta olin niin iloinen, että pystyin juoksemaan! Se jos mikä, oli varma merkki varpaan parantumisesta, ettei se ollenkaan reagoinut juoksemiseen. Ilon päivä!

Ravintolaillallinen Nelsonissa
Tuore kala on jotain niin hyvää. Toisen kokkaama ateria on ylellisyyttä. Matkustuspäivän päätteeksi oli ihana vain kävellä sisään rentoon, bistro-henkiseen ravintolaan ja tilata ruokaa ja lasi viiniä. Urban Eatery:n tartar suli suussa ja oli täydellinen valinta lämpimänä kesäiltana. Olin onnellinen.

Helpx-työtä Uudessa-Seelannissa

Olen muutamaan otteeseen viitannut tekeväni töitä reissullani. Havaijilta kirjoittelinkin kahvinpoiminnasta, joka oli ensimmäinen työpaikkani, sekä kattavammin Helpx-työstä molempien Havaijin kokemusten jälkeen.

Uuden-Seelannin eteläsaarella työskentelin kolmessa eri paikassa, joista viimeisimmässä lopetin työt tänään. Koska kokemukset ovat olleet melko erilaisia, ajattelin kertoa Uuden-Seelannin paikoista vielä erikseen.

Olen ollut mielestäni aika nirso sen suhteen, millaiseen Helpx-paikkaan tarjoan itseäni töihin. Olen myös ollut onnekas siinä, että olen päässyt jokaiseen paikkaan, johon olen ottanut yhteyttä. Lisäksi olen saanut muutaman yhteydenoton isänniltä sähköpostiini, mutta ne eivät ole sopineet suunnitelmiini, vaikka yhtä maitotilaa harkitsinkin vakavasti.

Olen ottanut yhteyttä isäntiin vähintään noin kuukautta aiemmin, yleensä pari kuukautta aiemmin. Sähköpostissani olen kertonut itsestäni lisää (sivuston profiilikuvaus on jo melko kattava) erityisesti heidän kaipaamaansa osaamiseen liittyen tai joskus myös omia toiveitani työtehtävistä. Olen kuitenkin aina painottanut olevani joustava työtehtävien ja työaikojen suhteen. Lisäksi uskon, että korkeampi ikäni on tässä työnhaussa ollut eduksi. Usein kyse on myös sopivasta ajankohdasta, sopiiko oma ehdotukseni isännälle. Tähän mennessä näin on käynyt. Viimeisimmässä paikassa edellytettiin myös hyvää englanninkielen taitoa, sillä olivat huomanneet, että pienten lasten kanssa on haastavaa, jos työntekijä ja lapset eivät ymmärrä toisiaan.

Isäntien vaatimat työmäärät vaihtelevat kovasti. Yllättävän usein Uudessa-Seelannissa sitä ei edes kerrota työpaikkailmoituksessa. Vastineet vaihtelevat; majoituksen taso voi alkaa teltasta, WiFia ei välttämättä ole, jotkut tarjoavat pyörää tai kajakkia käyttöön. Uudessa-Seelannissa useimmiten tarjotaan myös ruoka, mutta toisaalta taas töitä on pääsääntöisesti tehtävä joka päivä, toisin kuin esim. Big Islandin farmilla.

Monet paikat myös vaativat pidemmän oleskelun, usein vähintään kaksi viikkoa, monet jopa kuukauden minimissään. Vaikka vietänkin Uudessa-Seelannissa kolme kuukautta, en kuitenkaan halua viettää viikkoa pidempään yhdessä paikassa. Tämä rajoitti työpaikkojen valikoimaa. Samoin joissain vaadittiin omaa autoa, koska paikka sijaitsi niin syrjässä.

Työt ovat vaihdelleet melkoisesti. Heti pari päivää maahan saapumisen jälkeen vietin viikon Akaroan lähellä irlantilaisperheen luona, jonka kaksi nuorinta lasta olivat teini-ikäisiä ja asuivat vielä kotona. Auttelin talossa mm. pakkaamalla lasten kirjoja ja pelejä pahvilaatikoihin ja kantamalla ne ulkovarastoon, pesemällä ikkunoita ja pyyhkimällä sekä järjestelemällä keittiön kaappeja. Parina päivänä kitkin rikkaruohoja heidän puutarhastaan. Tein päivittäin neljä tuntia töitä asumista ja ruokaa vastaan. Minulla oli oma allastalo käytössäni ja perheen äiti kokkasi maukkaita ruokia. Hän myös työskenteli kanssani muutamana päivänä, joten sain hänestä seuraa.

Uuden vuoden ympärillä työskentelin viikon hostellissa. Työtehtäviini kuului keittiön siivousta sekä lakanoiden viikkausta kaksi tuntia päivässä. Vastineeksi sain nukkua kuuden hengen jaetussa huoneessa. Majoituksen taso oli siis huomattavasti heikompi kuin edellisessä paikassa, mutta parempi kuin olohuoneen sohva Kauailla. Miinuspuolena hostellissa työskentelyssä oli mielestäni se, ettei isännillä ollut aikaa eikä kiinnostusta jutella ja tutustua, joten tässä paikassa en oppinut mitään paikallisista ihmisistä ja elämästä.

Reissun viimeinen työpaikkani oli pienellä farmilla Brightwaterin kylässä, Nelsonin lähellä. Perheellä on sekä lampaita, karjaa, viininviljelyä että hunajan tuotantoa. Toivoin pääseväni töihin viininviljelyn pariin ja näin kävikin. Katkoin köynnösten alempia oksia, jotta pääsevät sen jälkeen ruiskuttamaan rikkaruohojen tappajamyrkyt. Satunnaisesti vahdin myös perheen 3-, 7- ja 9-vuotiaita lapsia. 3-4 tunnin päivittäistä työpanosta vastaan sain oman huoneen sekä ruoat. Saapuessani oli vierailuni kesto vielä vähän auki, mutta olimme puhuneet 7-10 päivästä. Suunnitelmissa oli viipyä 8 päivää, mutta perheen suunnitelmiin tuli muutoksia ja he tarvitsivat huonettani isovanhempien vierailua varten. Päädyimme siksi yhdessä siihen, että lähdin jo tänään, kuudentena päivänä. Sain samalla kyydin Golden Bayhin, joten olen tyytyväinen lopputulokseen.

Olen ollut tyytyväinen Helpx-työhön ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin tutustua paikallisiin. Molemmissa perheissä minut otettiin ihanasti vastaan ja tunsin kuuluvani perheeseen.

Jotkut matkustavat tehden koko ajan töitä, mutta siihen minusta ei olisi. Tämä satunnainen työnteko on sen sijaan sopinut minulle hyvin. Näillä näkymin loppureissulla en kuitenkaan enää tee töitä, vaan lomailen.

Rahan kulutus USA ja Australia

Monia kiinnostaa, kuinka paljon rahaa kuluu maailmanympärimatkalla. Rahankäyttö on aina yksilöllistä ja riippuu monesta seikasta, mutta ajattelin valottaa omaa kulutustani, jos siitä vaikka on apua reissua suunnitteleville.

Kulutukseen ei ole laskettu lentoja ollenkaan, mutta muut liikkumiseen liittyvät kulut kylläkin, aina lentokenttäkuljetuksista lähtien.

USA ja Australia eivät varsinaisesti ole penninvenyttäjän kohteita kuten monet Aasian maat, mutta myönnettäköön, etten pahemmin tarkkaillut kulutustani näissä kahdessa maassa. Huomattavasti edullisemminkin voi matkustaa, jos tekee erilaisia valintoja.

USA

Vietin maassa yhteensä 50 päivää, jotka jakautuivat Bostonin, San Franciscon ja kolmen Havaijin saaren kesken. Asumisesta maksoin todella vähän, sillä Bostonissa asuin ystävien luona ja neljä viikkoa tein Havaijilla töitä asumista vastaan, joten siitä ei tullut kuluja. San Franciscossa ja Honolulussa majoituin hostelleissa.

Ruokaan panostin erityisesti San Franciscossa. Kävin useammassa kalliissa ravintolassa syömässä ja vaikka hinnat olivat Suomeen verrattuna edullisempia, ei se silti halpaa lystiä ole. Myös Honolulussa nautin pari kalliimpaa illallista. Toisaalta Bostonissa sain nauttia ystäväni kokkailuista, kiitos vielä kerran! Kauain saarella asumiseen sisältyi ruoka, joten herkkuostoksia lukuun ottamatta ruokaan ei mennyt rahaa.

Merkittävimmät aktiviteetit USAssa olivat Madonnan upea keikka Bostonissa, auton vuokraus Big Islandilla ja SUP-kurssi niinikään Big Islandilla.

Kaikenkaikkiaan rahaa kului USAssa  2810 euroa, poislukien vaate- ja kenkäostokset.
Noin 56€/päivä

Kulujen jakautuminen:
Majoitus 11.4%
Ruoka 34.4%
Aktiviteetit 23.7%

Loput kulut koostuivat sekalaisista menoista aina kännykkäliittymästä julkisen liikenteen ja kampaajan kuluihin.

USA ei ole halpa maa, varsinkaan tämän hetkisellä valuuttakurssilla. Kännykkäliittymät ovat todella kalliita, ruokakaupassa käyntiin saa uppoamaan pihistellenkin rahaa etenkin Havaijilla jne.

Australia

Vietin Ausseissa 18 päivää Sydneyssä, Airlie Beachilla / purjehtimassa sekä Brisbanessa. Täällä panostin asumiseen ja aktiviteetteihin, mutta söin vähemmän kalliissa ravintoloissa vaikka edelleen jatkoin ulkona syömistä.

Sydneyssa majoituin osin hostellissa ja osin sohvasurffasin, eli asuin paikallisen luona ilmaiseksi. Airlie Beachilla ja Brisbanessa vuokrasin huoneen Airbnb:n kautta, joka oli Airlie Beachilla hotellihuoneen hintainen mutta Brisbanessa lähempänä hostellin hintatasoa. Hinnoissa on siis paljon vaihtelua.

Ausseissa panostin aktiviteetteihin, jotka olivatkin upeita elämyksiä; purjehdus- ja snorklausreissu Isolle Valliriutalle sekä päiväretki Stradbroke Islandille villejä koaloita ja kenguruita katsomaan.

Yhteensä Ausseissa kulutin 1730€.
Noin 96€/päivä.

Kulujen jakautuminen:
Majoitus 30.2%
Ruoka 17.3%
Aktiviteetit 33.2%

Koin Australian olevan hintatasoltaan hyvin samankaltainen USAn kanssa. Kännykkäliittymät olivat selkeästi edullisempia, mutta ruokakauppa hyvin samaa tasoa.

Ylläolevien kulujen lisäksi olen käyttänyt lähes 200€ vaate- ja kenkäostoksiin molemmissa maissa yhteensä. Näitä kuluja en ole pilkkonut maittain. Kaikille ostoksille on ollut paljon käyttöä ja osa on korvannut alun perin mukaan ottamiani, mutta reissun aikana poisheitettyjä tuotteita.

Joulu jäätiköllä

Saavuin aatonaattona Franz Josefin kylään, joka sijaitsee samannimisen jäätikön kyljessä. Kuuden tunnin bussimatka Wanakasta sujui yllättävän mukavasti, kun välillä pysähdyttiin ottamaan kuvia ja kahvitauolle. Mielenkiintoisinta oli, että matkapuhelinverkkoa ei ollut ollenkaan saatavilla viiteen tuntiin, vaikka ajoimme muutaman kylän läpi. Ilmeisesti niissä asuvilla ihmisillä on pakko olla lankapuhelin.

Yllätyin Franz Josefin kylän pienuudesta. Ruokakauppana vain paikallinen Siwa, vaikka turistikauppoja on useampi. Selkeästi palvelut on suunnattu vain turisteille, jotka tulevat tänne katsomaan jäätikköä.

Juteltuani illan saksalaisen, Kanadassa asuvan huonekaverini Katharinan kanssa, muutin suunnitelmiani jouluaatolle. Olin suunnitellut patikoivani kahdeksan tunnin vaelluksen jäätikköä katsomaan, mutta päätinkin liittyä Katherinen seuraan 5,5 tunnin reitille.

Jouluaattoaamuna aloitimme kävelyn Roberts Point -reittiä pitkin kymmenen aikaan aamulla. Etenimme rauhallista tahtia ja nautimme ympäröivästä sademetsästä ja reitin riippusilloista. Reittiä kutsuttiin haastavaksi ja aluksi vähän ihmettelimme sitä, koska reitti ei ollut kovin jyrkkä. Syyksi selvisi kuitenkin polun kunto. Tähän asti kaikki kävelemäni reitit ovat olleet erittäin hyväkuntoisia ja polut selkeästi ihmisen tekemiä ja usein jopa hiekalla tasoitettuja. Roberts Pointin polku oli kuitenkin suomalaistyyppisempi, lähes luonnontilassa oleva polku, jossa sai astella kiveltä toiselle sekä ottaa tukea puista ja puiden juurista jyrkkiä kohtia kavutessaan. Tykkäsimme molemmat tällaisesta haasteesta. Matkakin eteni kuin huomaamatta jutustelun lomassa.

Reitin viimeinen kolmannes oli haastavin ja olimmekin iloisia päästessämme lopulta näköalatasanteelle. Oli jännä tupsahtaa sademetsän keskeltä jäätikön viereen. Jäätikköä ei kuitenkaan nähnyt aivan lähietäisyydeltä, sillä se on vetäytynyt viimeisen kahdeksan vuoden aikana yhteensä 800 metriä. Evästauon aikana alkoi myös hieman tihuttamaan, joten emme jääneet turhan pitkäksi ajaksi tasanteelle istuskelemaan.

Alastulo olikin haastava. Tihkusade oli tehnyt kallioista ja kivistä liukkaita, joten reittivalinnat polun eri kohdissa piti miettiä tarkkaan. Alastulo tuntuikin siksi jopa ylösmenoa haastavammalta. Lopulta meillä kuluikin retkeen taukoineen reilu kuusi tuntia, kun miespuolinen kämppiksemme Surinamista oli vetänyt sen edellisenä päivänä parissa tunnissa. Taisi olla kovakuntoinen kaveri!

Sademetsän kosteuden jälkeen oli ihana mennä rentoutumaan kuumiin altaisiin Glacier Hot Poolsiin. Olin ostanut netistä etukäteen Bookme-sivustolta sisäänpääsyn, joten alennuksen jälkeen maksoin vain 10€ normaalin 20€:n sijaan. Vaikka kuumissa altaissa istuminen olikin ihanan rentouttavaa, ei kokemus minusta ollut listahinnan arvoinen. Sen verran vaatimattomat olivat puitteet. Lisäksi lukollisesta kaapista piti maksaa vielä erikseen yli euron maksu.

Illalla kävimme Katharinan kanssa vielä ravintolassa illallisella jouluaaton kunniaksi. Alkuruoaksi jaoimme simpukat ja pääruoaksi molemmat valitsimme paikallista lammasta. Otin vielä jälkiruoaksi pavlovan, jonka keksimisen kunniasta kuulemma aussit ja paikalliset kiistelevät. Itsehän olin aina luullut sen olevan venäläinen jälkiruoka…
Erilainen, mutta erittäin maistuva jouluateria! Omituisinta oli, että aurinko paistoi ravintolan ikkunasta sisään vielä yhdeksän jälkeen illalla.

Joulupäivän vietinkin vähän perinteisemmin, eli rentoutuen. Aamu alkoi joulupuhelulla Suomeen, jonka jälkeen juttelimme vielä tovin Katherinen kanssa ennen kuin hän lähti jatkamaan matkaansa. Minä jatkoin nauttimaan joulusuklaasta ja kirjasta ja otinpa parin tunnin päiväunetkin.

Joulu oli oikein onnistunut, josta iso kiitos Katharinalle! Loistavassa seurassa on aina mukavaa.