Ensikosketus Filippiineihin

Terveiset Filippiinien lämmöstä! Viikon olen jo ehtinyt täällä rentoutua, joten jätetään Melbournen toinen postaus hieman myöhempään ja otetaan kiinni Filippiinien tunnelmista.

Saavuin Palawanin saaren pääkaupunkiin, Puerto Princesaan reilun 24 tunnin matkustamisen jälkeen. Edullisimmat lentoliput eivät yleensä tarjoa lyhintä matkustusaikaa, ei tälläkään kertaa. Melbournesta Singaporen ja Manilan kautta kulkenut reitti oli pisin koko reissullani. Saavuin siten hieman pyörryksissä reilun 220 000 asukkaan Puerto Princesaan.

Kentältä nappasin kulkupelikseni paikallisen ”taksin”, tricyclen, joka kyyditsi minut matkatavaroineni sohvasurffaus-emäntäni Marsin luokse. Vaikka olin kolmen vuoden takaisen Balin reissun kokemusten myötä varautunut Filippiinien köyhyyteen ja alhaiseen elintasoon, iski silti todellisuus kasvoille. Hökkelimäisiä rakennuksia vieri vieressä, eri materiaalipalasia, sivukadut hiekkateitä.

Perillä Mars otti minut iloisena vastaan ja sain erittäin lämpimän tervetulotoivotuksen. Viivyin hänen luonaan kaksi yötä, ensimmäisen yön olin ainoa vieras mutta seuraavana päivänä joukkoon liittyi kolme muuta sohvasurffaajaa.

Ensimmäinen tehtävä oli syödä lounasta. Olimme menossa syömään, kun pysähdyimme kulman takana Marsin ystävän luona. Lopputuloksena olo, että saimmekin syödä hänen perheensä kanssa. Samassa taloudessa asuivat hänen vanhempansa, kaksi siskoa sekä toisen siskon mies ja tytär. Olohuoneena toimi katos, joka oli avoin pihalle. Ruokana oli erilaisia kastikkeita sekä riisiä. Ihan maittavaa, muttei mitenkään erikoista. Filippiiniläinen ruoka tuntuu olevan makuelämyksiltään lähempänä suomalaista karjalanpaistia kuin thai-ruokaa.

Lounaan jälkeen suhautimme tricyclella keskustaan pankkiautomaatille. Tarvitsin käteistä koko neljän viikon ajaksi, sillä Palawanin saarella ei ollut muualla automaatteja eikä luottokortillakaan voisi maksaa. Olikin haastavaa miettiä, paljonko rahaa tarvitsisi.

Loppupäivä meni rennosti kahvilassa istuskellen Marsin ja hänen ystäviensä kanssa. Oli mielenkiintoista kuulla Filippiineistä ja paikallisesta elämästä. Illalliseksi kävimme ostamassa tuoretta kalaa katukauppiaalta, joka myös grillasi kalan meille.

Olin ilmeisesti onnistunut saamaan lennolta jonkun pöpön, sillä ääni meinasi lähteä. Kurkkudropit otettiin heti kehiin.

Toisen päivän aamuna kävelin itsekseni rannalle katselemaan maisemia. Aamupalaksi ostin kojusta banaaneja, hintaan 10 pesoa, eli kaksi senttiä. Marsin herättyä, menimme lounaalle paikallisten suosimaan lounaspaikkaan. Kattiloissa oli eri kastikkeita, joista sai valita haluamansa. Oli kanaa ja sikaa eri kastikkeissa. Hintaa taisi olla 100 pesoa, eli 2 euroa.

Iltapäivällä saapuivat muut sohvasurffaajat, turkkilainen ja saksalainen mies sekä suomalainen nuori nainen Noora. Nooran saavuttua, otimme katumyyjän valmistamat simpukat ja kalat mukaan tricycleen ja suuntasimme aamulla käymälleni rannalle. Sieltä löytyi valmiiksi pöytiä ja tuoleja sekä saimme kioskin pitäjältä lainaksi lautaset ja aterimet. Puuhun kiinnitetyt valot loivat tunnelmaa pimentyvään iltaan.

Onkin ollut taas totuttelemista siihen, että aurinko laskee jo kuudelta, kun Oseaniassa sai nauttia valoisista illoista.

Kuukauden kunkut – helmikuu

Helmikuu oli viimeinen kuukauteni Uudessa-Seelannissa ja vietin sen maan pohjoissaarella. Loppukuusta vietin viisi päivää myös Melbournessa, Australiassa. Kuun viimeisenä päivänä saavuin Filippiineille. Alkukuussa täytin myös pyöreitä vuosia, joten paljon erilaisia juttuja mahtui helmikuuhun.

Mitä helmikuusta jäi positiivisena mieleen?

Tulivuoret
Ennen tätä reissua en koskaan ollut nähnyt tulivuorta. Havaijin kokemusten jälkeen kiinnostus tulivuoria kohtaan kasvoi valtavasti. Helmikuussa pääsin kokemaan kaksi erilaista elämystä tulivuoriin liittyen; patikoimalla Tongariro Alpine Crossingin sekä matkustamalla White Islandille. Molemmat kokemukset pääsivät selkeästi parhaimpien Uuden-Seelannin kokemusteni listalle, joten luonnollisesti ovat myös yksi helmikuun kohokohdista. Huikeita elämyksiä molemmat!

Coromandel
Coromandelin niemimaata on kehuttu paljon, eikä syyttä. Kuten niin monessa paikassa Uudessa-Seelannissa, niin Coromandelin elämyksenkin kohdalla sää näyttelee myös isoa osaa. Sen osalta minulla oli tuuria, joten yhden yön vierailuni niemimaalla oli erittäin onnistunut. Bussista sain ihailla kauniita maisemia, joten pidempäänkin olisin ihan varmasti viihtynyt. Coromandel:ssa sattui myös tuuria, kun sain kaksi kivaa tyttöä kämppiksikseni ja satuimme vielä kaikki olemaan samalla retkellä, joten sain koko päiväksi erinomaista seuraa.

Oma huone
Useamman kuukauden matkustamisen jälkeen oli taivaallista saada välillä oma huone, jossa ennen kaikkea sai nukkua rauhassa. Nautin oman huoneen luksuksesta niin Napierissa, Taupossa kuin Whangareissa. Napierissa sohvasurffasin, kahdessa jälkimmäisessä majoituin Airbnb:n kautta. Hotellissa en olisi jutellut kenenkään kanssa, kun taas näin majoittumalla tapasin paikallisia sekä sain niin paljon juttuseuraa kuin itse halusin. Olin oikein tyytyväinen kaikkiin majoituksiin.

Sasha
Melbournessa tapasin 22 vuoden tauon jälkeen Sashan, joka oli lukioluokallani vaihto-oppilaana. Emme olleet edes pitäneet yhteyttä näiden vuosien aikana, mutta silti hän lupautui näyttämään minulle kotikaupunkiaan. Kuinka hauskaa meillä olikaan! Yhtenä päivänä kävimme kävelyllä meren rannassa sekä söimme mainion lounaan rantaravintolassa. Seuraavana päivänä taas sain kutsun drinkeille ja illalliselle Sashan ja hänen ystäviensä kanssa. Drinkit maistuivat niin ravintolassa kuin illan päättäneessä salakapakassakin. Melbourne on todellakin täynnä salaisuuksia, joista vain paikalliset tietävät.

Ikäkriisittömyys
Neljä vuosikymmentä tuli täyteen ilman kriisejä. En tiedä, olenko vieläkään niin ’aikuinen’, kuin nuorena kuvittelin 30-vuotiaan olevan, ja minkä mielikuvan takia kriiseilin ennen edellisen vuosikymmenen aloitusta. Mutta näin vuosikymmen myöhemmin voin vain todeta, että olen tyytyväinen siihen, kuinka ’aikuinen’ tai ’lapsellinen’ olenkaan.

Nuorena uskaltaa

Vesi. Yhteistyö. Jännitys.
Koskenlasku on aina kiinnostanut minua. Suomessa hyvät kosket ovat kaukana pääkaupunkiseudulta, joten kokemukset ovat jääneet vähäisiksi. Kahdesti olen kuitenkin päässyt lajia kokeilemaan, kerran Laukaan suunnalla ja kerran Kotkan lähistöllä.

Koska Uusi-Seelanti on myös tässä lajissa yksi maailman parhaista kohteista, oli koskenlasku bucket listallani. Eteläsaarella olisi ollut loistavia paikkoja koskenlaskuun, mutta päätin säästää jonkun mieluisan aktiviteetin Pohjoissaarelle. Halusin ehdottomasti kokea vaikeimman mahdollisen kosken, joten vaihtoehtoja ei ollut montaa. Päädyin varaamaan Rafting New Zealand -yritykseltä Wairoa River -reissun, joka toteutuu vain 26 sunnuntaina vuodessa, jolloin jokeen lasketaan tarpeeksi vettä muutaman tunnin ajaksi. Halusin ajoittaa aktiviteetin syntymäpäiväni tienoille ja kuin tilauksesta synttärit osuivat sunnuntaille, joten päätös oli helppo.

Aamu starttasi klo 8.15 Tauposta lähtevällä kuljetuksella. Lähes kahden tunnin ajomatkan jälkeen pääsimme McLaren Falls -puistoon, jossa tapasimme omilla autoilla tulleet ja puimme varusteet päällemme. Porukkka jaettiin kolmeen ryhmään, kolmeen venekuntaan. Sain kavereikseni itävaltalaisen pariskunnan sekä sveitsiläisen ja amerikkalaisen miehen. Oppaaksemme saimme firman omistajan, Luken.

Veneen ollessa vielä rannalla, opettelimme muutamat käskyt, jonka jälkeen harjoittelimme niitä vielä vedessä ”tasaisella”. Koskessa oli jokaisen pudotuksen jälkeen tasainen osuus, jossa odotimme aina muita veneitä. Vaihtelimme myös sitä, mikä vene meni ensimmäisenä ja näin pääsimme välillä näkemään kuinka muut laskivat osuuden, josta olimme jo tulleet alas.

Luke oli selvästi kokenut ohjaaja. Silti jokaiseen pudotukseen lähtiessä jännitti vähän, sen verran jänniä nimiä oli niille annettu. Luke selitti jokaisen osalta, miten juuri tässä pudotuksessa toimitaan ja mitä pahimmillaan voi käydä. Se jos mikä nosti jännitystä, kun kuuli pahimpia vaihtoehtoja.

Valmistauduimme jokaiseen osuuteen erikseen, jonka jälkeen meloimme vauhdikkaasti pudotukseen. Vesi roiskui kasvoille ja välillä vyöryi täysin ylitsemme. Hauskaa!

Valmistautuessamme kosken vaativimpaan pudotukseen, alkoi tosin hymy vähän hyytyä yhdeltä jos toiselta. Siinä kohdassa, kun kuulimme, että pahimman vaihtoehdon toteutuminen tarkoittaa kuolemaa, vaihtui kiva jännitys pelonsekaiseksi tunteeksi. En todellakaan halunnut kuolla hukkumalla vedenalaiseen luolaan.
Fiilikset olivat vaisut pudotukseen lähdettäessä ja Luken ohjeita ja käskyjä kuunneltiin todella tarkasti. Meidän vene meni ensimmäisenä. Pudotus meni mallikkaasti ja kaikki huokaisivat helpotuksesta, kun olimme ”turvassa”. Myös muut veneet suoriutuivat hienosti emmekä joutuneet jännittämään kenenkään puolesta. Tässä kohtaa kuulimme, että kaksi ihmistä on todella hukkunut tähän koskeen. Hyvä, ettei sitä sentään kerrottu etukäteen.

Loppuosassa koskea oli vielä pari helppoa pudotusta ja lisäksi kävimme uimassa varusteet päällä. Kukaan ei pudonnut veneestä laskun aikana, joten siinä mielessä kaikki onnistui erinomaisesti.

Kuivalle maalle päästyäni, olivat ajatukset vähän sekaiset. Olin tyytyväinen, että pääsin laskemaan koskea hyvällä porukalla, mutten silti osannut oikein päättää, oliko aktiviteetti onnistunut. Kuolemanpelko oli vähän turhan jännittävä lisä mutta toisaalta taas muissa pudotuksissa ei oikein päässyt jännittämään ollenkaan. Koskenlaskussa se, että näkee pudotuksen edessään, tuo jännityksen tunteen. Luke kuitenkin ohjeisti meidät menemään jokaisessa pudotuksessa ”pakkolaskuasentoon”, eli pää polviin. Näin pystyisimme varmemmin veneessä.

Kiinnitimme kuitenkin huomiota jo paikan päällä ja jälkikäteen kuvia katsellessa siihen, että muut oppaat eivät näin käskeneet tehdä. Näin muut osallistujat kokivat kosken hyvin eri tavalla kuin meidän venekunta. Siksi fiilikset ovat edelleen hieman ristiriitaiset.

Yhdysvaltalainen laskukaverini Brian lupautui ystävällisesti heittämään minut lounaan jälkeen Rotoruaan, joka oli seuraava kohteeni. Juuri lähtiessämme matkaan, sain sähköpostiini viestin sohvasurffaus-isännältäni, ettei hän voikaan ottaa minua luokseen. Voi itku! Onneksi löytyi hostellihuone nopealla varoitusajalla kahdeksi yöksi. Ja kiva hostelli olikin, huoneessa ei ollut kerrossänkyjä vaan kaikille oli erilliset sängyt. Luksusta!

Seuraavana päivänä treffasin taas Brianin ja kävimme tutustumassa kaupungin kuumiin altaisiin ja kupliviin muta-altaisiin, joista kaupunki on kuuluisa. Altaat tosin levittivät niin pahaa rikin katkua koko kaupunkiin, etten ymmärrä miten ihmiset pystyvät elämään siellä.

Kansallispäivän osuttua lauantaille, oli maanantai pyhäpäivä. Se ei kuitenkaan katukuvassa näkynyt, vaan kaikki kaupat ja ravintolat olivat auki.

Reitti-sivua on taas päivitetty. Vielä puuttuu suunnitelmat muutaman päivän osalta. Ainakin ihan pohjoiskolkassa aion käydä.

Art Decon pääkaupunki Napier

Viiden tunnin bussimatka toi minut sunnuntaina Wellingtonista itärannikolla sijaitsevaan Napier:n rantakaupunkiin. Ilmeni, että 50 000 asukkaan Napier on myös maailman Art Deco -pääkaupunki, vaikka sohvasurffausisäntäni Sam kyseenalaistikin titteliä. Kaupunki tuhoutui täysin maanjäristyksessä vuonna 1931. Tämän jälkeen kaupunki rakennettiin uudestaan.

Majoituin Samin ja hänen isänsä luona kukkulalla, upeassa 30-luvun kivitalossa. Huoneeni oli iso ja kaunis, oli ihanaa saada taas nukkua hyvin omassa huoneessa. Sam on asunut vuoden Suomessa eri kaupungeissa joten meillä oli mielenkiintoisia keskusteluita mm. kulttuurieroista.

Napierin keskusta oli kaunis, tykkäsin siitä miten art deco on edelleen vahvasti esillä ja miten kaupunki tuo sitä myös esille mm. katukylttien fontilla. Kun muissa kaupungeissa on alkoholin nautiskelun kieltävät merkit maalattu katuun, Napier oli tässäkin pistänyt paremmaksi ja teettänyt metallisia katulaattoja – luonnollisesti art deco -tyyliin.

Rannasta löytyi kaunis, uusi ”laituri” ja upeita puistoja kukka-asetelmineen. Keskustan viereiseltä mäeltä oli upeat näköalat merelle molempiin suuntiin. Toisaalta oli huvittavaa seurata, kuinka paikalliset tällaisessa keskikokoisessa kaupungissa kulkevat autolla joka paikkaan. Yksi keskustan pääkaduista näytti kävelykadulta, mutta niin vain siinäkin sai ajaa.

Kuulin, että kaupungissa pääsee helposti kampaajalle tai kynsistudiolle ilman ajanvarausta. Kun vielä huomasin kynsistudion edulliset hinnat ohi kävellessäni, kävin kysymässä vapaata aikaa. Vartin odotuksen jälkeen pääsin pedikyyriin ja manikyyriin hemmoteltavaksi. Ihanan rentouttavaa ja vain 35€.

Helteisenä päivänä oli myös ihana pulahtaa Samin uima-altaaseen. Luksusta kerrakseen!

Theresan kanssa Nelsonissa

Eteläsaaren pohjoisrannikolla sijaitseva Nelsonin kaupunki on yksi saaren aurinkoisimmista kaupungeista. Se on myös suurin kaupunki, jossa olen toistaiseksi täällä käynyt, mikä oli mukavaa vaihtelua muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunkien jälkeen.

En ollut tehnyt mitään suunnitelmia kaupungissa vierailun ajaksi enkä tutustunut tarjontaankaan. Niinpä oli iloinen yllätys, kun selvisi että Oamarun sohvasurffausemäntäni Theresa oli kaupungissa kesälomallaan ja hänelle sopi viettää päivä kanssani.

Theresan ehdotuksesta kävimme ensin Nelson Provincial -museossa, joka oli melko pieni ja vähän mitäänsanomaton. Lounaspaikaksi löysimme ihanan DeVille-kahvilan. Puutarhamainen kahvila oli ihana keidas teollisuustyylisen alueen keskellä, kuitenkin ihan keskustan reunalla. Olin aamulla bongannut Instagramista kuvan upeasta katutaiteesta, joka sattui sijaitsemaan kahvilan lähellä, joten kävimme ihailemassa sitä.

Lounaan jälkeen kävelimme ylös kukkulalle, joka oli nimetty Uuden-Seelannin keskipaikaksi. Sitä se ei ihan oikeasti ole, mutta olihan huipulta hienot näköalat. Hikoiltuamme kukkulalle kipuamisessa, otimme loppuiltapäivän rauhallisemmin kävelemällä japanilaisessa puutarhassa. Se oli pieni, mutta kaunis. Vaaleanpunaiset lumpeenkukat olivat erityisesti mieleeni.

Oli kiva nähdä Theresaa. Taas juttelimme kuin vanhat kaverit.

Seuraavana aamuna kävin kävelyllä joen rannassa ennen hierontaa, jonka varasin joululahjarahoilla. Kärsimystähän se oli, kun venyttelyt on jääneet vähemmälle, mutta tuli todella tarpeeseen. Kiitos siis äidille! Sitten olikin jo aika taas jatkaa matkaa eteenpäin.

Kiwit ja niiden lelut

Hokitikan pikkukaupunki sijaitsee meren rannalla ja sen ympäristöstä löytyy useampi järvi sekä tunnettu joen muodostama kuilu, Hokitika Gorge. Taustalla kohoavat paikalliset Alpit, joten upea maisema on taattu.

Pääsin tutustumaan Hokitikan ympäristöön sohvasurffaus-isäntäni Jasonin opastuksella. Kävimme kävelyillä koiran kanssa järvien rannoilla ja ihailimme auringonlaskua iltaisin meren rannalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja paikalliset nauttivat vesiaktiviteeteista järvien rannoilla. Kävi hyvin selväksi, että kiwit, eli uusiseelantilaiset, rakastavat erilaisia aktiviteetteja ja mitä enemmän hevosvoimia vempeleessä on, sen parempi.

Järvenrannalle tullaan autolla, joka vetää perässään traileria. Trailerissa on joko moottorivene tai vesijetti. Auton katolla saattaa lisäksi olla kanootti tai useampi taikka sitten vesisukset. Takaluukusta löytyy todennäköisesti vielä jokin puhallettava vesilelu, jota vedetään veneen tai vesijetin perässä. Ja koska tavaraa on paljon, parkkeerataan auto niin lähelle rantaviivaa kuin mahdollista.

Rannalla oleiluun ei myöskään riitä mikään piknik-viltti. Ei, vähintäänkin on oltava kokoontaitettavat tuolit, mieluiten niiden lisäksi myös suuri katos, jollaisia Suomessa lähinnä näkee omakotitalojen pihalla. Kylmälaukkuja on mukana useita ja fiineimmillä on mukana viinilasien lisäksi myös juustotarjottimet. Vähän kuin vappu Tähtitorninmäellä.

Minä tyydyin vain katselemaan vierestä ja heittämään Seal-koiralle keppiä järveen.

Puolivälin mietteitä

Nyt kun lento kotiin on varattu maaliskuun 27. päivälle, on reissun kestokin tiedossa. Niinpä tänään on reissun puoliväli ja vaikka tuntuukin, että paljon olen jo ehtinyt nähdä ja kokea, on saman verran elämyksiä vielä edessä.
Tässä alkuosan aakkoset.


Aksentti
Toissa viikolla oli ilahduttavaa kuulla paikalliselta, että minulla ei ole (enää) suomiaksenttia. Lisäksi englanti sujuu taas paremmin, mikä on ollut ilo huomata. Edelleen haen toki joitain sanoja, mutta olen jo ihan tyytyväinen tähänkin tilanteeseen. Aksentista eroon pääseminen ja kielitaidon kehittäminen olivat yksi reissun tavoitteista.

Brittiläinen imperiumi
Australiassa ja Uudessa-Seelannissa näkyy vahvasti tyypillisiä brittiläisiä piirteitä, erityisesti niitä, joita en ole kaivannut. Vasemman puoleisen liikenteen lisäksi britit ovat tuoneet eteläiselle pallonpuoliskolle mm. erilliset kylmä- ja kuumavesihanat, joita ei onneksi monessa paikassa enää ole. Lisäksi talot ja niiden lämpöeristykset ovat aivan yhtä surkeat yksinkertaisine ikkunoineen.

Cheerleading
Reissussakaan en pääse rakkaasta lajista eroon. San Franciscossa tuli nähtyä muutama cheerleader stunttailemassa ja Kauailla seurasin hetken paikallisen koulun harjoituksia. Reilu viikko sitten jännitin kovasti Suomen mestaruus -kisojen tuloksia ja aamulla oli pakko heti katsoa kärkijoukkueiden suoritukset YouTubesta.

Delfiinit
Uinti delfiinien kanssa oli upea kokemus jääkylmästä vedestä huolimatta.

Ensimmäiset kerrat
Elämyksiä ei ole matkalta puuttunut ja monen montaa asiaa olen päässyt tekemään ensimmäistä kertaa. Toivon ja uskon, että positiivisia ensimmäisiä kertoja tulee jatkossakin vastaan.

Facebook
Pitää kärryillä maailman ja Suomen menosta sekä tarjoaa hyviä vinkkejä eri matkailuryhmien muodossa.

Google
On ollut korvaamaton apu eri asioiden selvittelyssä.

Hostellit
Majoittuminen hostelleissa on ollut yllättävän ok. Olen toki ollut nirso niiden suhteen, joten olen majoittunut vain hyvätasoisissa hostelleissa. Osassa on ollut myös huoneeseen liittyvä oma vessa, mikä on ollut mukavaa, erityisesti jos on majoittunut neljän hengen huoneessa. En kuitenkaan usko, että pystyisin koko reissua majoittumaan jaetuissa huoneissa, siksi onkin ollut ihanaa kun välillä on saanut oman huoneen helpx, airbnb tai sohvasurffauspaikoissa.

Ihmiset
Koen itseni onnekkaaksi, kun olen tavannut matkalla niin monia ihania ihmisiä. Lisäksi olen kiitollinen kotona ja maailmalla asuvista ystävistäni, jotka pitävät yhteyttä vaikka ei nähdäkään.

Joulu
Vietän ensimmäistä kertaa joulua muualla kuin äitini luona. En ole suuri jouluihminen, mutta on jännä nähdä miten itse jouluaattona reagoi erilaiseen joulunviettoon.

Kesä
Uuden-Seelannin Eteläsaaren kesä on harmittavan samantyyppinen Suomen kesäkuun kanssa. Lämpötila on vaihdellut lähinnä 9-18 asteen välillä, vaikka yksittäinen 27 asteen hellepäiväkin mahtui mukaan. Villapaidalle ja takille on ollut paljon käyttöä.

Liikennekulttuuri
Eroja löytyy ainakin näin jalankulkijan näkökulmasta. Kun jenkeissä sai nauttia kohteliaista autoilijoista, jotka päästivät kävelijän ensin suojatien kohdalla, on moisen luksuksen saanut unohtaa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Makean himo
”Lomalla saa herkutella ” toimii jotenkin vielä parin viikon reissussa, mutta kun sokeriaddiktio vaivaa kuukausien reissussa, on lopputulos vähän huono. Herkkulakko edessä…

Nettiyhteydet
Kyllä meillä on Suomessa halpaa ja hyvät yhteydet. Nettiliittymä kännykkään on kalleimmillaan maksanut yli 60€/kk, joka jenkkien mukaan on rajaton, mutta oikeasti nopea yhteys riittää vain 4 gigaan asti ja sen jälkeen yhteys on todella hidas. Ausseissa ja Uudessa-Seelannissa taas ei tunneta koko käsitettä rajaton, vaan Uudessa-Seelannissa prepaid-liittymään saa ennakkoon maksimissaan 1 gigan dataa. Meinasin kuolla nauruun. Luojan kiitos datan määrää saa lisättyä pitkin kuukautta, mutta on se lisätyötä.
Onnekseni olen pääsääntöisesti majoittunut paikoissa, joissa on langaton netti käytettävissä ilman lisämaksua. Välillä yhteys on tosin ollut tuskastuttavan hidas, tai esim. joissain hostelleissa käytössä vain olohuoneessa. Hätävarana olen hyödyntänyt Mäkin tai kirjaston yhteyksiä.

Otsonikerros
Australian itärannikolla ja Uudessa-Seelannissa voi todella tuntea, kuinka otsonikerroksessa on reikä. Aurinko on polttavan kuuma ja ruskettunutkin iho palaa helposti. Brasialainen huonekaverikin oli polttanut itsensä kunnolla ilman aurinkorasvaa. En siis luovu 50 suojakertoimesta ihan helpolla.

Palvelukulttuuri
On hyvin erilainen Ausseissa ja Uudessa-Seelannissa. Pääsääntöisesti turisteja neuvotaan erittäin hyvin ja ollaan ystävällisiä. Asiakas ei kuitenkaan ole oikeassa tai edes millään tavalla tärkeä monessakaan palvelussa. Sekä itsellä että muilla on ollut todella mielenkiintoisia  (lue: huonoja) kokemuksia. Vaikka ihmiset muuten ovat mukavia, on käsitys asiakaspalvelusta ja kuluttajan oikeuksista erilainen.

Quiz night
Brittien aikaansaannos kai tämäkin, mutta erittäin hauskaa ajanvietettä hostellissa. Osittain kyllä myös kielikoe, sekä kysymyksen ymmärryksen kannalta että vastauksen tietämisen englanniksi.

Ruoka
Alkureissusta nautin mahtavista ruoista ja satsasin myös kalliimpiin ravintoloihin. Olen myös syönyt huomattavasti normaalia enemmän kasvisruokaa ja kokkaillut sitä myös itse. USA:n jälkeen olen myös yrittänyt syödä taloudellisemmin ja kokata enemmän myös hostelleissa enkä käydä ulkona syömässä. Ruokaan menee matkustaessa helposti paljon rahaa.

Sohvasurffaus
Ihan loistava keksintö ja tapa tutustua paikallisiin! Olen nyt surffannut kolmessa paikassa ja ensi viikolla on vuorossa neljäs. Pienemmissä Uuden-Seelannin kaupungeissa ei ole oikein ollut isäntiä tarjolla, mutta kiva että melko monessa on. Antaa myös kivaa vaihtelua hostellielämälle.

Terveys
Lähdin reissuun flunssaisena, mutta onneksi paranin muutamassa päivässä, jonka jälkeen olen pysynyt terveenä (*koputtaa puuta*), vaikka hostelleissa onkin ollut muita flunssaisia. Tosin juuri tänään tuli sellainen olo, että flunssa saattaa olla tuloillaan. .. Varpaan murtuma toki vaikutti suunnitelmiin, muttei kuitenkaan kovin radikaalisti. Pahemminkin olisi voinut käydä.

Uinti
Havaijin lämmin merivesi hemmotteli minut ilmeisesti pilalle. Havaijin lisäksi olen käynyt uimassa vain Airlie Beachilla ja Brisbanessa, niissäkin ulkoaltaissa enkä luonnonvedessä. Lämpimämpiä vesiä odotellessa….

Vesi
Kuinka osaakaan taas arvostaa Suomen puhdasta hanavettä! Uudessa-Seelannissa sentään se on myös juomakelpoista, mutta Ausseissa ja Kauailla se piti suodattaa. Brisbanessa vesi maistui silti ihan homeelta, yök!

Xtreme sports
Ei ihan kuulu lajivalikoimaani, joten benji-hyppykin jää tekemättä. Tänään kuitenkin kävi testaamassa rajojani canyoning-aktiviteetissa ja se oli hauskaa! Siitä lisää myöhemmin.

Yleisövessat
Ausseissa, mutta erityisesti Uudessa-Seelannissa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että täällä on todella paljon tarjolla ilmaisia yleisövessoja. Niin kaupungilla kuin patikointi- ja pyöräilyreiteilläkin. Lisäksi ne on merkitty karttaan, joten ne on helppo löytää. Ja ne ovat myös erittäin siistejä. Pelastanut päivän jo monen monta kertaa!

Zara ja muut shoppailut
Ausseissa pääsi tutkimaan tuttujen vaatekauppojen kesävalikoimaa, kuten Zara ja H&M. Yhtä 7€:n perust-paitaa lukuunottamatta vaateostokset jäivät näissä liikkeissä väliin. Uusi suosikkini on Uniqlo, josta ostin vaatteita sekä San Franciscossa että Sydneyssa. Ja tarpeeseen ovat pitkähihaiset paidat tulleet! Suurin ostosvimma rajoittui Honoluluun, jossa outletissa lähti ehkä vähän lapasesta (taas) vaikka kaikki hankinnat olivatkin tarpeellisia ja korvasivat huonoksi menneitä vaatteita ja flipflopeja.

Toivotan kaikille lukijoille nautinnollista Joulua!