Kuukauden kunkut – joulukuu

Vuoden viimeisenä ja reissun kolmantena kuukautena pääsin kunnolla tutustumaan kauniiseen Uuteen-Seelantiin. Reissuelämä alkoi myös jo tuntua enemmän rutiinilta ja välillä tuntui jopa olevan hieman yliannostusta havaittavissa kauniiden maisemien suhteen. Enää ei mikä tahansa ranta ihastuttanut vaan rima oli noussut korkealle. Minkäänlaista koti-ikävää en kuitenkaan ole kokenut, pientä matkaväsymystä tosin oli havaittavissa.

Delfiinit ja pingviinit
Otsikoksi olisi voinut ehkä taas kirjoittaa villieläimet, mutta jotain variaatiota kai on hyvä eri kuukausien osalta olla. :)
Joulukuu alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, kun pääsin näkemään villejä, maailman pienimpiä delfiinejä kosketusetäisyydeltä ja uimaan niiden kanssa. Jääkylmä vesikään ei haitannut, sen verran ikimuistoisesta kokemuksesta oli omasta mielestäni kyse. Ihanan leikkisiä veijareita!
Vielä samalla viikolla kohtasin myös villejä pingviinejä, kahta eri rotua. Pieniä sinisiä pääsin vielä katsomaan ihan silmästä silmään - huikeaa!

Sohvasurffaus
Sydneyssä sohvasurffasin ensimmäistä kertaa, mutta Uudessa-Seelannissa ymmärsin paremmin jutun idean. Minulla oli ilo kyläillä kolmessa erilaisessa, mutta hyvin ihastuttavien isäntien kodeissa. Kuinka lämpimästi minut onkaan otettu vastaan joka paikassa ja todella haluttu tutustua sekä näyttää minulle ympäristöä. Bonuksena olen vielä saanut jokaisessa paikassa nauttia oman huoneen yksityisyydestä, mikä on ollut ihanaa vaihtelua hostellielämälle.

Wanaka
Toistaiseksi näkemistäni paikoista Wanaka hurmasi minut eniten. Pieni järvenrantakylä, mutta mikä ihana tunnelma ja ympäröivä luonto. Olen iloinen, että sattumien kautta päädyin tänne kuudeksi päiväksi.

Queenstownin hostelli
Muuten olen majaillut tällä saarella aina YHA:n hosteilleissa, mutta Queenstownissa tein poikkeuksen Adventure Queenstown hostellin saamien loistavien arvosteluiden takia. Ja hyvä että tein sekä varasin ajoissa, sillä hostelli oli tosiaan loistava! Ilmapiiri oli ihanan rento ja ihmiset juttelivat toisilleen. Myös monet pienet ja isot asiat olivat kohdillaan aina keittiön mausteista huoneiden pistorasioiden sijaintiin asti. Kokonaisuudessaan paras hostelli, jossa olen tähän mennessä majoittunut.

Katharina ja jouluaatto
Vaikken jouluihmiseksi tunnustaudukaan, oli ajatus joulun viettämisestä yksin kuitenkin hieman masentava. Niinpä olin todella onnellinen, että sain Katharinen huonekaveriksi jouluaattoa edeltävänä yönä ja löysimme heti yhteisen sävelen. Oli kiva viettää koko aattopäivä hänen kanssaan ja vielä vaihtaa illalla vähän siistimpiin vaatteisiin ja lähteä ravintolaan illalliselle.

Nyt kohti vuotta 2016 ja sen tarjoamia yllätyksiä!

Hengähdystauko aurinkoisessa Wanakassa

Wanaka sijaitsee reilun tunnin matkan päässä Queenstownista pohjoiseen, Wanakajärven rannalla ja Mt. Aspiring luonnonpuiston laidalla. Kaupungissa sataa vähemmän kuin Queenstownissa, joten odotukset sään suhteen olivat korkealla. Lisäksi kroppa tuntui vähän väsyneeltä aktiiviseen matkustamiseen, joten oli mukava pysähtyä vähän pidemmäksi aikaa yhteen paikkaan.

Tykästyin Wanakaan heti. Pieni kaupunki, mutta jotenkin hyvä ja leppoisa fiilis, vähemmän turistimainen kuin Queenstown. Olin iloinen, että vietin kaupungissa viisi ja puoli päivää ennen joulua.

Otin päivät iisisti, nukuin aamuisin vähän pidempään ja menin fiiliksen mukaan. Ensimmäisenä iltana istuimme porukalla järvenrannalla siiderillä auringonlaskua ihaillen. Kymmeneen asti sai alkoholia nauttia ulkona, mikä kuulosti ihan sopivalta säännöltä. Seuraavana iltana intouduimme lauantai-illan kunniaksi lähtemään ihan baarikierrokselle istuuduttuamme ensin pari tuntia hostellin terassilla illallisen ääressä. Irkkupubista löytää tälläkin pallonpuoliskolla livebändin soittamassa covereita. Hauska ja rento ilta ja pääsin taas puhumaan suomea, tällä kertaa laihialaisen tytön kanssa.

Pari kevyttä kävelyäkin tuli rentoutumisen lomassa tehtyä, yhtenä päivänä kipusin Mt. Iron -kukkulalle katselemaan ympäröiviä maisemia ja toisena päivänä kävelin järven rantaa pitkin noin kuusi kilometriä suuntaansa. Mukavia kävelyreitttejä molemmat. Olisin kovasti halunnut käydä kävelemässä muutaman tunnin reitin Rob Roy -jäätikölle, mutta bussimatkan suolainen hinta, 25€/suunta, kaatoi suunnitelmat, kun en jaksanut lähteä yrittämään liftaamista. Harmi! Reitti kuulosti todella upealta ja samalla fyysisesti helpolta, mikä on harvinainen yhdistelmä.

Viimeisenä päivänä haastoin itseni canyoningissa.

Nautin, kun tarkeni taas shortseissa ja t-paidassa.
Wanakan hostellissa pyöri harmittavasti flunssa-aalto, joka näyttää tarttuneen minuunkin. Kaikki mahdolliset dropit otettu käyttöön, jotta se saadaan taltutettua nopeasti!

Itseään haastamassa vesiputouksilla

Queenstownin huonekavereilta kuulin paljon kehuja canyoning-nimisestä aktiviteetista. En siihen kuitenkaan heti kiinnittänyt sen enempää huomiota, kunnes Wanakaan saavuttuani tuli mieleeni tarkistaa mistä on kyse.

Canyoning on saanut alkunsa Ranskasta ja lajissa laskeudutaan alas vesiputouksen vuorenrinteeseen kaivertamaa kanjonia pitkin. Erilaisia laskeutumistapoja on viisi: kävely, uinti, laskeutuminen köyden varassa, pehvamäki ja hyppääminen.

Kuulosti juuri mulle sopivalta jutulta! Sopivasti haastetta mutta ei liikaa. Ja mikä parasta, pääsisi viettämään päivän vesiputouksissa.

Aktiviteetti oli onneksi tarjolla myös Wanakassa, jossa toimii Deep Canyon -yritys, jonka omistajat ovat tuoneet lajin maahan. Heillä oli tarjolla useita erilaisia retkiä kolmessa eri vaikeustasossa. Koska suurimmaksi osaksi kyse on köyden varassa laskeutumisesta, jota olen tehnyt ennenkin mm. Hangon vesitornista, halusin päästä keskivaikealle retkelle.

Retkeä varatessani, heillä ei ollut muita Big Nige -retkestä kiinnostuneita, mutta koska minimi osallistujamäärä oli vain kaksi, elättelin toiveita että retki kuitenkin toteutuisi joko maanantaina tai tiistaina. Maanantaille olisi ollut tarjolla heidän kaikkein helpoin retkensä, mutta en halunnut sitä ottaa vaan päätin odottaa vielä tiistaihin. Tiistaina oli joka tapauksessa toteutumassa toinen helpompi retki, Niger Stream, joten voisin vaihtaa siihen, jos Big Nige ei toteutuisi.

Maanantai-iltana sain ilokseni puhelun, jossa varmistettiin kiinnostukseni Big Nigea kohtaan, sillä toinen kiinnostunut oli löytynyt. Mahtavaa! Niinpä vietin tiistain Mt. Aspiring kansallispuistossa.

Lähdimme aamulla matkaan kahden oppaan ja kuuden osallistujan voimin pakettiautolla. Myös Niger Streamin osallistujat tulivat samaan kanjoniin, he vain suorittivat lyhyemmän matkan. Automatka lähtöpisteelle kesti vajaan tunnin, suurimmaksi osaksi ajoimme erittäin irtosoraista soratietä pitkin – kivet vain kolisivat pakun kylkiin. En yhtään ihmettele, että osa autonvuokrausfirmoista kieltää hiekkateillä ajamisen, sen verran huonossa kunnossa ne ovat.

Lähtöpaikalla saimme varusteiksi märkäpuvun sekä siihen kuuluvat sukat ja hanskat, alle surffipaidan ja ohuen fleecen sekä päähän kypärän ja sen alle lämpökypärän. Jalkaan saimme lainata heidän lenkkareita, sillä omat eivät mahtuneet jalkaan märkäpuvun sukkien kanssa. Tavaroista muodostettiin reppu selkään ja sitten ei muuta kuin vuorenrinnettä kapuamaan. Se olikin hikistä hommaa. Puolen tunnin kipuamisen jälkeen oli aika pukea märkäpuku päälle, mikä ei ollut aivan helppoa hikisen ihon kanssa.

Niger Streamin osallistujat jäivät jonnekin alemmaksi joten meitä oli vain australialainen Joanna ja minä oppaamme Jeremyn kanssa. Kävimme läpi muutamat käsimerkit, sillä kanjonissa on vaikea kuulla ohjeita veden kohinan yli.

Ensimmäinen laskeutuminen köydellä jännitti hieman, enhän ollut laskeutunut vuosiin ja lisäksi vesiputous toisi lisähaastetta, kun vettä tulisi paineella päälle samanaikaisesti. Laskeutuminen meni kuitenkin oikein hyvin, joten sen jälkeen ei enää pahemmin tarvinnut laskeutumista jännittää. 22 metrin korkuinen laskeutuminen oli pisin, jonka suoritimme.

Laskeutumisen lisäksi tykkäsin erityisesti pehvamäestä, eli luonnon vesiliukumäestä. Se oli hauskaa! Laskimme kerran myös pää edellä, jonka lopuksi piti tehdä kuperkeikka. Onnistuihan se, mutta ei ollut minun lempihommaa.

Uskallusta testattiin muutamaan otteeseen myös hypyissä. Aloitimme pienestä kolmen metrin korkeudelta vesiputouksen alaosaan tehtävästä hypystä ja viimeisimpänä hyppäsimme seitsemästä metristä. Se vähän jännitti, erityisesti koska piti osua vesilammikon keskelle. Keskityin siihen niin paljon, etten tajunnut ettei tästä korkeudesta kannata enää hypätä pommilla, kuten pienemmät hypyt hyppäsimme. Niinpä vedin pommin joka tuli kyllä nätisti vesilammikon keskelle, mutta keikautti minut myös hieman selälleni, joten laskeuduin veteen selkä edellä. Ilmathan siinä lähti vähän pihalle ja selkälihakset ottivat iskusta itseensä sen verran, että menivät jumiin. Mutta mitä pienistä! Hyvin silti pystyin suorittamaan viimeisen reitin osuuden, köydessä liukumisen, sekä kävelemään mäen alas. Hypyt olivat vapaavalintaisia, eli niitä ei ollut pakko tehdä. Mutta pitihän sitä itseään vähän haastaa!

Tykkäsin päivästä kovasti, erityisesti sen takia, että meitä oli vain kaksi, joten odotusajat eivät olleet kovin pitkiä. Tavoitimme yhdessä kohtaa muun porukan ja vaikka heitäkin oli vain neljä, huomasi heti kuinka hitaasti he etenivät. Queenstownissa ymmärtääkseni ryhmien koko on helposti 10 henkeä, kun Deep Canyonin maksimi on viisi. Mielelläni maksoin pari kymppiä enemmän pienestä ryhmäkoosta.

Lisäksi oli upeaa päästä näkemään lähietäisyydeltä, kuinka vesi on vuosien saatossa muovannut vuorta ja luonut vaihtelevan maiseman.

Illalla laitoin vähän lämpövoidetta selkään, se auttoi hyvin rentouttamaan lihaksia.