Täyden palvelun venematka

18 ventovierasta matkustajaa eri puolilta maailmaa, kahdeksan filippiiniläistä miehistön jäsentä, viisi päivää veneessä. Ohjelmassa saarilla kiertelyä, lähtien El Nidosta, päätyen Coroniin. Siinä resepti upealle matkalle, jossa ei katsottu kelloa ja oltiin pääsääntöisesti sekä puhelinverkon että nettiyhteyksien ulottumattomissa. Viisi unohtumatonta päivää täynnä herkullista ruokaa, tuoreita hedelmiä, aurinkoa, valkohiekkaisia rantoja, snorklausta, upeita auringonlaskuja ja loistavia yöunia aaltojen loiskiessa pikku mökkien ulkopuolella.

 

Kiirettä ei ollut, päivät menivät omalla painollaan. Jokaisen päivän aikana pysähdyimme 2-3 saarella. Venematkat sujuivat rennosti matkakavereiden kanssa jutellen tai kirjaa lukien. Muutama innostui myös kokeilemaan kalastusta – ilman tuloksia.

Viidessä päivässä tutustuin ja ystävystyin neljän itävaltalaisen, kolmen ranskalaisen, kahden sveitsiläisen, kahden aussin, kahden hollantilaisen, kahden jenkin, yhden saksalaisen ja yhden kiinalaisen kanssa. Viiden päivän ajaksi meistä tuli perhe, johon kuuluivat myös ihanat miehistön jäsenet sekä koiranpentu Pikachu. Miehistön pojat olivat kotoisin reitin varrella sijaitsevilta saarilta. He olivat jättäneet koulun taakseen 16-vuotiaina, mutta olivat Tao Philippinesin koulutuksessa oppineet itselleen ammatin ja englannin kielen. Lähtökohtaisesti heidän ainoa muu vaihtoehtonsa ammatiksi olisi ollut kalastaja. Osa pojista oli kotoisin samasta kylästä Nacpan-rannan läheltä. Tao Philippines -yritys kasvoi kolmisen vuotta sitten niin vauhdilla, että he rekrytoivat 10 poikaa samasta kylästä. Ainoa ehto palkkaamiselle oli, että pojan piti pystyä kiipeämään palmuun ja irrottamaan kookokset puusta. Tämä osaaminen tuli myös todistettua reissun aikana.

Majoituimme Taon leirintäpaikoilla, joita heillä oli yhteensä 15 eri saarilla. Pojat laittoivat meille joka ilta patjat mökkien lattialle, petasivat lakanan ja virittivät hyttysverkon paikoilleen. Välillä jaoin mökin muiden kanssa, yhtenä yönä sain ihan oman mökin.

Iltaisin keräännyimme joko ruokapöydän tai rannalle pystytetyn nuotion ääreen. Nukkumaan mentiin silloin, kun tuntui siltä ja aamulla herättiin myös omaan tahtiin.

Yhdeksi yöksi pysähdyimme Taon farmille, joka oli yrityksen pääpaikka. Sen keittiössä kaikki veneiden työntekijät opetettiin kokkaamaan. Kuinka herkullista ruokaa saimmekaan! Joka päivä ruoka oli herkullista, mutta farmilla saamamme illallinen kruunasi koko reissun. Possu oli aivan mahtavaa, kookosmaidossa haudutetut pavut käsittämättömän herkullisia. Sen lisäksi saimme nauttia farmilla hieronnasta – täydellistä.

Kaukaisimmilla saarilla koin myös Filippiinien parhaat snorklaukset. Vihdoin olivat korallit värikkäitä ja upeita kaloja oli niin paljon, että tuntui kuin olisi akvaariossa uinut. Täällä ei myöskään ollut meduusoita, joten uimisesta saattoi nauttia kunnolla.

Viiden päivän jälkeen emme sanoneet hyvästejä, vaan näkemisiin.

Turistinen El Nido

Pahoittelut postaustauosta. Veneretkellä ei ollut mahdollisuutta päivittää blogia ja Coronin verkkoyhteydet ovat vielä heikommat kuin Palawanin-saarella. Tästä syystä päivitys tulee tällä kertaa ilman kuvia, koska niiden lataaminen ei onnistu.

Edit 25.3. Kuvat lisätty

Neljä tuntia täyteen ahdetussa pikkubussissa, joka kaahaa pitkin paikoin heikkokuntoisia teitä. Matka Port Bartonista El Nidoon oli vähän turhan jännittävä. Ilmeisesti paikalliset pitivät positiivisena myyntiargumenttina sitä, että matkaan menee vain neljä tuntia normaalin viiden sijasta. Heille ei tule mieleen, että länsimaiset turistit ehkä sittenkin matkaisivat mieluummin hitaammin ja turvallisemmin.

Budjettihotellini sijaitsi El Nidon ulkopuolella Corong Corong -nimisellä alueella, jota oli kehuttu paremmaksi majoituspaikaksi kuin El Nidoa. Alimanguan ja Port Bartonin jälkeen Corong Corong tuntui jo ruuhkaiselta, ainoan tien varressa oli hotellia vierivieressä, väleissä pikkukauppoja ja pari ravintolaa. Paikallinen ranta ei sovellu uimiseen, minua valistettiin heti saavuttuani.

El Nidon keskustaan on matkaa noin 2,5 kilometriä. Kerran kävelin tuon matkan, muuten nappasin tricyclen, sillä helteessä muuten lyhyeltä tuntuva matka oli vähän turhan hikinen käveltäväksi. El Nidon nähtyäni, olin tyytyväinen valintaani majoittua Corong Corong -alueella. El Nido oli meluisa, eikä sen ranta ollut yhtään sen parempi.

Vietin El Nidossa viikon, vähemmälläkin olisi pärjännyt. Yhden päivän vietin Las Cabanas -rannalla, joka sijaitsi noin kahden kilometrin päässä Corong Corongista. Hyvä ranta auringonottoon, mutta niin matala ettei uiminen tullut kysymykseen. Näin oli hankala päästä vilvoittelemaan.

Toiseksi päiväksi varasin saarihyppelyn, A-retken. Snorklauspaikan piti olla huippuluokkaa, mutta itse en nähnyt siinä mitään ihmeellistä. Meri oli joka paikassa, jossa pysähdyimme, täynnä meduusoita ja niiden kavereita. Retki sisälsi vähemmän snorklausta kuin olin kuvitellut, yksi pysähdys oli tarkoitettu melontaan ja parissa paikassa ihastelimme luonnon muovaamia laguuneja, jotka olivatkin hienoja.
Port Bartonin saarihyppelyyn verrattuna tämä oli pieni pettymys. Ryhmä oli iso ja ihmiset pitäytyivät omien matkakavereidensa seurassa. Lisäksi snorklausmaisemat olivat selkeästi huonommat.

Viimeisen päivän vietin Nacpan rannalla, joka olikin ehdottomasti El Nidon alueen rannoista paras. Upea, pitkä ranta joka soveltui myös uimiseen. Jostain syystä myös vähemmän ihmisiä. Ehdottomasti 20 kilometrin matkan arvoinen.

Välissä kärsin vatsataudista, joten yksi päivä menikin sängyn pohjalla. Onneksi ehdin kuitenkin parantua ennen varaamaani viiden päivän veneretkeä. Muutama porukastamme sai ruokamyrkytyksen juuri edellisenä päivänä ja joutuivat parantelemaan oloaan vielä veneretken ensimmäisen päivän. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Snorklausta Port Bartonissa

Port Bartonissa on tarjolla neljä erilaista saarihyppelyretkeä. Jokainen oli saman hintainen, 700 pesoa eli 14 euroa sisältäen lounaan ja snorklausmaskin vuokran. Varasin omani suoraan hotellilta, jonka tiedoissa mainittiin, että minimi henkilömäärä on kolme. Niinpä aloitin selvittelyn sillä, mikä retkistä toteutuisi. A- ja B-retket olivat molemmat toteutumassa, joten valitsin B:n, sillä silloin olisi parempi mahdollisuus nähdä kilpikonnia.

Aamulla keräännyimme hotellin edustalle odottamaan noutajaa. Selvisi, että kanssani B-retkelle tuleva pariskunta oli Suomesta. Vaihdoimme kielen siis lennosta suomeksi. Kapteenin vihdoin tultua noutamaan meitä, tuli hänelle esittää paikallinen luontomatkailukortti tai ostaa sellainen 1 euron hintaan. Samalla selvisi, että vaikka molemmille retkille oli ilmoittautunut minimimäärä eli kolme henkeä, oli retket päätetty yhdistää ja niin hyppäsimme kaikki samaan veneeseen.

Nopeasti selvisi, kuinka mukava porukka meillä olikaan kasassa. Suomalaisten lisäksi Belgia, Saksa ja Intia olivat edustettuina. Kaksi ensimmäistä snorklauspaikkaa olivat melko lähellä toisiaan. Vesi oli todella kirkasta, mutta siellä uiskenteli harmittavan paljon meduusoiden sukulaisia, jotka polttelivat pienesti ihoa. Onneksi olin ottanut uimapaidan mukaan, joka suojasi yläkroppaa.

Korallit olivat näillä paikoilla ihan näyttäviä, mutta kaloja oli yllättävän vähän. Seuraavaksi oli vuorossa German Island, joka olikin snorklauksen sijasta lähinnä lounaspaikka. Kapteeni grillasi meille kaverinsa kanssa hyvät sapuskat, joita odotellessamme rentouduimme hiekkarannalla.

Exotic Islandilla jouduin pettymään snorklaukseen – koralli oli kuollutta. Twin Reef oli jo parempi kohde, muttei mitenkään upea. Ilmeisesti jossain kohtaa oli kuitenkin ollut paljon hienoja kaloja, jotka osa oli nähnyt. Itse aloin olemaan sen verran tympiintynyt meduusan kavereihin, etten uinut ihan niin pitkälle.

Harmikseni yhtään kilpikonnaa en nähnyt, mutta muuten päivä oli onnistunut. Ei ihan Ison Valliriutan tai edes Malesian veroinen snorklauskohde, mutta kuitenkin hyvä. Toki osin pilvinen sää vaikutti myös väreihin.

Kuukauden kunkut - marraskuu

Hei, sehän on jo joulukuu! Täälläpäin maailmaa se on yhtä kuin kesän ensimmäinen päivä.  Ja miten ihmeessä kesä ja joululaulut sopivat yhteen? En ymmärrä, ihan absurdia.

Marraskuu oli reissun toinen kokonainen kuukausi. Luultavasti myös eniten eri maita sisältänyt kuukausi tällä reissulla. Kuukausi kattoi Havaijin, Australian ja vähän Uutta-Seelantia. Lentotunteja tuli kerrytettyä mukavasti.

Mitä jäi marraskuusta mieleen? Ainakin aurinko, jota ei koti-Suomessa yleensä marraskuuhun yhdistäisi.

Purjehdus Isolla Valliriutalla

Tämä ei varmaan yllätä. Marraskuun ja ehkä koko reissun odotetuin aktiviteetti, jonka päätin jo Suomessa ollessani toteuttaa. Kolme päivää aurinkoa, upeita snorklausmaisemia, sukelluskokeilu sekä viimeisen päivän kunnon purjehdusosuus. Suola iholla, vaatteissa, 2 min suihku, ihanaa! Lue osa 1 ja osa 2 purjehduksesta.

Villit koalat

Villieläimissä pysytään. Ison Valliriutan lisäksi toinen Australian bucket list -kohta oli koalan näkeminen. Mielellään villinä, sillä vaikka sellaisen sylissä pitäminen olisikin mahtavaa, ei se minusta ole oikein eläintä kohtaan. Ja olen myös ymmärtänyt, että ainakin joissain paikoissa koalat huumataan, jotta ihmiset voivat niitä pitää sylissä. Onneksi Rakel vinkkasi Kauailla, että Brisbanen lähellä on saari, jossa koaloita voi nähdä luonnossa. Pienen etsimisen jälkeen ilo oli suuri, kun bongasin koalan puusta. En meinannut uskoa sitä heti todeksi. Päiväretkeen Stradbroken saarelle voi tutustua tarkemmin täältä.

Bobo 

Ihana Airbnb-emäntäni Airlie Beachilla. Todella ystävällinen, auttavainen ja kertakaikkisen upea persoona. Hongkongista pikkukylään muuttaminen ei varmaan ole ollut aina helppoa, mutta hän jaksoi aina hymyillä ja olla iloinen.

Varvaskengän heivaaminen laukun pohjalle

Tätä päivää olin odottanut marraskuun alusta asti. Milloin voisin luopua hiostavasta, rakkoja aiheuttavasta mutta murtunutta varvasta tukevasta kengästä? Lääkäri arveli siihen kuluvan kuusi viikkoa, minä tähtäsin neljään. Ison Valliriutan purjehdus alkoi kolme viikkoa tapaturman jälkeen ja koska veneellä ei saanut käyttää kenkiä, piti kokeilla selviytymistä ilman varvaskenkää. Kummastuksekseni varvas ei ollut siitä millänsäkään, jihaa! Vielä yhtenä päivänä purjehduksen jälkeen käytin kenkää pidemmällä kävelyretkellä, mutta sen jälkeen olen pärjännyt ilman. Kuinka ihanaa! Lonkkakin kiittää, kun pystyn taas kävelemään samankorkuisilla kengillä... Juoksemaan en sentään vielä muutamaan viikkoon kuvittele lähteväni. 

Pyörälenkki 

Christchurchissa pääsin ensimmäistä kertaa sitten San Franciscon pyöräilemään kunnolla. Kuinka ihanaa olikin saada alle kohtuullinen pyörä ja ajaa kunnon lenkki niin että hengästyi! Olin niin kaivannut pyöräilyä, mutta myös aerobista liikuntaa ylipäätään.

Upea vedenalainen elämä

Toinen purjehduspäivä alkoi aamiaisella klo 6. Ananas ja kiiwi maistuivat kuin karkilta, niin kypsiä ja makeita ne olivat. Aussityyliin tarjolla oli myös paahtoleipää, jonka päälle saattoi laittaa erilaisia levitteitä makunsa mukaan: hunajaa, mansikkahilloa, maapähkinävoita sekä tietysti saatavilla oli myös vegemitea. Erilaisia muroja oli myös tarjolla, mutta täysmaito niiden kaverina ei oikein houkutellut.

Klo 7 olivat jo ensimmäiset, sertifioidut sukeltajat, matkalla sukeltamaan ja heti perään meidät snorklaajat kuljetettiin korallien luo. Korallialue ei yöpymispoukamassa ollut suuren suuri, mutta heti aamusta se houkutteli monenlaisia kaloja ruokailemaan. Niiden värikkyys oli upeaa katseltavaa ja myös korallit olivat kauniita. Noin 45 minuutin snorklailun jälkeen polskimme takaisin veneelle hengähtämään hetkeksi ennen seuraavaa koitosta.

Meidät oli jaettu 3-4 hengen ryhmiin, joissa pääsisimme kokeilemaan sukeltamista. Eiliset opit kerrattiin vielä ennen lähtöä. Jännitin kovasti sitä, muistaisinko kaikki eri asiat eli pärjäisinkö veden alla. Kun molemmista meitä edeltävistä ryhmistä yksi henkilö oli jättänyt leikin kesken liian vaikeana, kasvoi jännitysmomentti entisestään.

Sitten tuli meidän kolmen hengen ryhmän vuoro päästä viimeisinä matkaan. Keräännyimme aluksi rinkiin veden päälle, jonka jälkeen alkoi laskeutuminen veden alle. Yhtäkkiä korviini alkoi sattua kovasti enkä saanut niitä aukaistua, vaikka kuinka yritin. Ei muuta kuin takaisin ylös veden pinnalle ja korvat auki. Ohjaajamme Ian tuli perässä ja antoi ohjeita korvien aukomiseen jatkuvalla syötöllä alas mennessä. Uusi yritys. Nyt onnistui jo vähän paremmin, kunnes en saanut happea ja panikoin. Taas äkkiä ylös hengittämään ilmaa. Ian pysyi rauhallisena, kun selitin mitä kävi. Kun laitteet oli testattu, lähdin kolmatta kertaa alas. Maryann raukka oli pysynyt pohjassa koko ajan odotellen, kun Elisabeth taas nousi kerran pintaan kanssani.

Kolmas kerta toden sanoi ja pääsin kuin pääsinkin pohjaan, jossa suoritimme ongelmatilanteiden harjoituksia. Muistin kaikki ohjeet ja kaikki kolme läpäisimme harjoitukset hienosti. Sen jälkeen ehdimme hetken sukellella pinnan alla kaloja ja koralleja katsellen, ennen kuin kokeilu oli ohi. Minulla ja Elisabethilla oli pieniä vaikeuksia pysyä alhaalla – ilmeisesti meillä ei ollut tarpeeksi painoja. Ian joutui vetämään meitä vähän väliä alaspäin. Myös korvani menivät edelleen jatkuvasti lukkoon, mutta sain niitä osittain auottua.

Vaikka alku olikin hankala, niin kokemuksena olin tyytyväinen sukelluskokeiluun ja siihen, että olin siitä suoriutunut. En kuitenkaan ollut kiinnostunut sukeltamaan uudestaan ainakaan tällä purjehduksella, vaikka sekin olisi ollut mahdollista ja muutama varasikin toisen sukelluksen ulommalle valliriutalle. Toki paikalla oli iso merkitys fiilikseeni, sillä sukelluskokeilussa en nähnyt mitään makeampaa elämää veden alla kuin snorklatessa, joten päätin pitäytyä veden pinnalla. Ehkä vielä joskus sukellan uudestaan!

Heti meidän ryhmän kokeilun jälkeen jatkoimme matkaa kohti ulompaa valliriuttaa, jonne oli parin tunnin matka. Innokkaimmat ehtivät lyhyesti snorklaamaan tai sukeltamaan Bait Reefilla ennen lounasta, mutta itse tyydyin odottamaan lounaan jälkeen. Verensokerini oli sen verran matalalla, että totesin paremmaksi jättää urheilusuorituksen väliin, mikä oli toisaalta vähän harmi. Lounastauon jälkeen pääsimme kaikki snorklaamaan tai sukeltamaan. Mikä upea maisema avautuikaan meren alla! Kaloja ei ollut kovin monia, mutta korallit olivat aivan mahtavia. Eri värisiä, kokoisia, muotoisia. Lisäksi bongasin kilpikonnan uiskentelemassa aivan lähellä. Mieleenpainuvimpana näkymänä ehdottomasti suuri, noin 50cm leveä simpukka (clam), joka avautui ja sulkeutui. Mahtavaa! Muutamat kalat myös uivat aivan läheltä, yksi ilkeän näköinen musta jopa hieman pelotti.

Snorklauksen jälkeen maistuikin pari lasia valkkaria kannella ilta-auringosta nauttien. Jos oli edellisenä iltana väsyttänyt aikaisin, niin nyt olin unten mailla jo puoli yhdeksältä! Yövyimme keskellä avomerta ja Isoa Valliriuttaa, iltapäivällä nähdyt pari muuta venettä olivat poistuneet ja olimme aivan itseksemme tähtitaivaan alla.

Viimeisenä aamuna sama aikataulu kuin edellisenä päivänä ja pääsimme snorklaamaan hieman eri kohtaan Bait Reefilla. Jos oli eilen ollut kaunista, niin nyt oli ehkä vielä upeampaa. Laskuveden takia riutta oli todella lähellä vedenpintaa, joten piti olla tarkkana ettei osunut koralleihin. Mutta samalla pääsi ihastelemaan niitä todella läheltä. Fiilis oli sanoinkuvaamaton. Viimeistään tässä vaiheessa otti päähän, etten ollut vuokrannut vedenalaista kameraa. Meillä olisi ollut kaksi tuntia aikaa snorklaukseen, mutta vajaan tunnin jälkeen uimme Elisabethin kanssa takaisin veneelle, sillä aallokossa snorklailu oli käynyt voimille ja itselleni oli tullut jano. Harkitsin lähteväni pienen tauon jälkeen vielä takaisin, mutta en sittenkään jaksanut.

Jo edellisenä iltana olimme kyselleet kapteenilta, Brentiltä, josko voisimme keskiviikkona purjehtia ihan oikeasti. Aiempina päivinä olimme nostaneet vain yhden purjeen moottorin avuksi. Keskiviikolle lupailtiin sopivaa tuulta ja ennustus piti tällä kertaa paikkaansa. Yhdeksän jälkeen nostimme kaikki purjeet ja aloitimme matkan takaisin kohti Airlie Beachia. Vauhti olikin aika haipakkaa ja osa porukasta voi vähän heikosti. Parhaimmillaan vene kulki jopa 40 asteen kenossa. Itse nautin purjehduksesta täysin rinnoin, vauhtia piisasi ja olo oli välillä kuin vuoristoradassa. Noin neljän tunnin vauhdikkaan purjehduksen jälkeen pysähdyimme vielä Hookin saaren vierustalle viimeiselle lounaalle. Viimeiset pari tuntia veneellä kuluivat sen jälkeen nopeasti auringosta ja meri-ilmasta nauttien.

Illalla osa porukasta kokoontui vielä illalliselle pääkadun ravintolaan, mikä oli kiva tapa päättää purjehdus ja vertailla vielä kokemuksia. Muut olivat jatkamassa matkaansa eteenpäin jo seuraavana päivänä, kun taas itse jäin kaupunkiin lauantaihin asti.

Vaikka odotukset olivat etukäteen todella korkealla, onnistui reissu täyttämään ne. Meillä oli kiva porukka, hyvää ruokaa riittävästi ja säät suosivat eikä ennustettuja ukkosia näkynyt. Toki osaava ja mukava miehistö oli tärkeä osa viihtyvyyttä sekä ennenkaikkea upeat snorklauspaikat takasivat odotusten täyttymisen.

Torstai menikin täysin palautuessa, mutta mikäs sen mukavampaa kun sen pystyi tekemään uima-altaalla köllötellen. Olin enemmän kuin tyytyväinen, etten jatkanut matkaa vielä torstaina.

Big Islandin rannat

Havaiji on tunnettu pitkistä valkeista hiekkarannoista. Big Island poikkeaa tästä mielikuvasta hieman. Saarella on hiekkarantoja, mutta on paljon myös kivikkoisia rantoja, erityisesti Captain Cookin lähistöllä. Valkoisten hiekkarantojen lisäksi saarelta löytyy muutama mustan hiekan ranta ja onpa jopa sellainen erikoisuuskin kuin vihreän hiekan ranta.

Vesi oli lokakuussa lämmintä ja upean kirkasta.

Ehdin käydä tutustumassa viiteen eri rantaan Konan ja Captain Cookin läheisyydessä. Näistä kaksi oli hiekkarantoja  (Kua Bay ja White Sand Beach) ja kolme muuta kivikkoisia. Maninin rannalla kävin kahteen kertaan, muihinkin tykästyin Captain Cookin monumenttia lukuunottamatta.

Tässä kokemuksiani kustakin rannasta.

Manini
Ainoa käymistäni rannoista, jossa oli nurmikkoalue. Kivikkoinen ranta, jossa oli pieni poukama, josta pääsy uimaan. Muutamassa muussa kohdassa oli ns. vuorovesialtaita, joissa taapero pystyi hyvin kahlailemaan valvotusti. Uiminen Maninilla oli aallokosta johtuen osin haasteellista. Ensimmäisellä kerralla aallot tulivat poukamaan asti niin suurina, että kävin vain kastautumassa. Lisäksi rannalla oleva vapaaehtoinen varoitti voimakkaista virtauksista. Toisella kerralla pääsin uimaankin, vaikka silloinkin aallot olivat isohkoja.

Mielestäni rannan valtti oli nurmialue, josta löytyi niin aurinkoisia kuin varjoisiakin paikkoja.
Lisäksi delfiinit tulevat usein aamuisin tähän poukamaan.

Palvelut: bajamaja, piknik-pöytiä


Honaunau Bay
Paras snorklauspaikka. Tunnetaan paikallisten keskuudessa myös nimellä Two Step. Kokemukseni snorklaamisesta Captain Cookin monumentilla voit lukea aiemmasta postauksestani.

Koska kävin Honaunau Bayssa Captain Cookin monumentin jälkeen, pääsin heti vertaamaan paikkoja. Honaunau Bay oli snorklauskohdaltaan kivinen ranta, mutta kivien muodostamat kaksi porrasta (two step) mahdollistivat helpon veteen pääsyn ja ylös tulemisen. Samalla alueella oli myös pienen pieni hiekkaranta, joten snorklauksen lisäksi paikasta pääsee hyvin uimaan. Jos ei halua lähteä uimaan two stepiltä.

Itse koin snorklauksen täällä kiinnostavammaksi kuin Captain Cookin monumentilla. Alue oli suurempi, joten koralliakin oli enemmän. Lisäksi täällä oli enemmän erilaisia kaloja. Paikalla oli myös muutamia sukeltajia,  mikä kertonee sekin jotain.

Rannalla saattaa nähdä kilpikonnia, joista ranta on saanutkin nimensä.  Itsellä ei valitettavasti ollut tuuria mukana, enkä niitä nähnyt.

Ennenkaikkea Honaunau Baylle pääsee autolla, ja rannalla on myös bajamajoja. Lisäksi vieressä olisi ollut yksi saaren nähtävyyksistä, Pu’uhonua o Honaunau historiallinen puisto. Itse en ehtinyt siellä käymään, mutta ymmärtääkseni puisto on Seurasaaren tyyppinen historiallisista asuinoloista kertova alue.

Palvelut: parkkipaikka, bajamajoja, piknik-pöytiä

Captain Cookin monumentti 
Varsinaisesti en kuvailisi tätä rannaksi, vaikka alueelta sellainenkin löytyy (kivikkoranta). Snorklauskokemuksista voit lukea aiemmasta postauksesta.

Aamuisin täällä saattaa nähdä delfiineitä.

Palvelut: -

Kua Bay
Konan pohjoispuolella sijaitseva hiekkaranta oli selkeästi bodyboardingia harrastavien suosiossa. Ranta ei ole kovin suuri, mutta aamulla sinne mahtui hyvin. Tien varren kyltissä sanotaan puiston olevan auki vasta klo 9 alkaen, mutta siellä oli ihmisiä jo klo 8.30.

Aallot löivät tähänkin rantaan kohtuullisen kovaa. Ranta syveni sopivasti, mutta en yrittänyt uida täällä – kastautuminen aallokossa riitti. Rannan palvelut ovat hyvät, joten tänne voisi hyvin kuvitella tulevansa puoleksi päiväksi eväiden kanssa.

Palvelut: parkkipaikka, wc, suihku, piknik-pöytiä

White Sand Beach

Noin kolme kilometriä Konan keskustasta etelään sijaitseva kaunis hiekkaranta. Täällä vietin pari tuntia ennen lennon lähtöä Kauaille. Täälläkin aallot olivat melko isoja  (kuten varmaan kaikkialla Havaijilla), mutta erityisesti bodyboardingin harrastajille otolliset. Itse en yrittänytkään uida, vaan tyydyin seisomaan aalloissa.

Hengenpelastaja on töissä rannalla ainakin osan päivästä. Rannalta löytyy sekä aurinkoisia että varjoisia paikkoja. Vedenrajassa oli muutamia isohkoja kiviä,  joita kannattaa varoa.

Mielestäni kiva ranta auringonotolle ja bodyboardingille erityisesti. Myös palvelut hyvät. Hele-On bussin pysäkkikin löytyy ihan rannan edestä.

Palvelut: hengenpelastaja, parkkipaikka, wc, suihku