keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Big Islandin rannat



Havaiji on tunnettu pitkistä valkeista hiekkarannoista. Big Island poikkeaa tästä mielikuvasta hieman. Saarella on hiekkarantoja, mutta on paljon myös kivikkoisia rantoja, erityisesti Captain Cookin lähistöllä. Valkoisten hiekkarantojen lisäksi saarelta löytyy muutama mustan hiekan ranta ja onpa jopa sellainen erikoisuuskin kuin vihreän hiekan ranta.

Vesi oli lokakuussa lämmintä ja upean kirkasta.

Ehdin käydä tutustumassa viiteen eri rantaan Konan ja Captain Cookin läheisyydessä. Näistä kaksi oli hiekkarantoja  (Kua Bay ja White Sand Beach) ja kolme muuta kivikkoisia. Maninin rannalla kävin kahteen kertaan, muihinkin tykästyin Captain Cookin monumenttia lukuunottamatta.

Tässä kokemuksiani kustakin rannasta.

Manini
Ainoa käymistäni rannoista, jossa oli nurmikkoalue. Kivikkoinen ranta, jossa oli pieni poukama, josta pääsy uimaan. Muutamassa muussa kohdassa oli ns. vuorovesialtaita, joissa taapero pystyi hyvin kahlailemaan valvotusti. Uiminen Maninilla oli aallokosta johtuen osin haasteellista. Ensimmäisellä kerralla aallot tulivat poukamaan asti niin suurina, että kävin vain kastautumassa. Lisäksi rannalla oleva vapaaehtoinen varoitti voimakkaista virtauksista. Toisella kerralla pääsin uimaankin, vaikka silloinkin aallot olivat isohkoja.




Mielestäni rannan valtti oli nurmialue, josta löytyi niin aurinkoisia kuin varjoisiakin paikkoja.
Lisäksi delfiinit tulevat usein aamuisin tähän poukamaan.

Palvelut: bajamaja, piknik-pöytiä


Honaunau Bay
Paras snorklauspaikka. Tunnetaan paikallisten keskuudessa myös nimellä Two Step. Kokemukseni snorklaamisesta Captain Cookin monumentilla voit lukea aiemmasta postauksestani.

Koska kävin Honaunau Bayssa Captain Cookin monumentin jälkeen, pääsin heti vertaamaan paikkoja. Honaunau Bay oli snorklauskohdaltaan kivinen ranta, mutta kivien muodostamat kaksi porrasta (two step) mahdollistivat helpon veteen pääsyn ja ylös tulemisen. Samalla alueella oli myös pienen pieni hiekkaranta, joten snorklauksen lisäksi paikasta pääsee hyvin uimaan. Jos ei halua lähteä uimaan two stepiltä.




Itse koin snorklauksen täällä kiinnostavammaksi kuin Captain Cookin monumentilla. Alue oli suurempi, joten koralliakin oli enemmän. Lisäksi täällä oli enemmän erilaisia kaloja. Paikalla oli myös muutamia sukeltajia,  mikä kertonee sekin jotain.

Rannalla saattaa nähdä kilpikonnia, joista ranta on saanutkin nimensä.  Itsellä ei valitettavasti ollut tuuria mukana, enkä niitä nähnyt.

Ennenkaikkea Honaunau Baylle pääsee autolla, ja rannalla on myös bajamajoja. Lisäksi vieressä olisi ollut yksi saaren nähtävyyksistä, Pu’uhonua o Honaunau historiallinen puisto. Itse en ehtinyt siellä käymään, mutta ymmärtääkseni puisto on Seurasaaren tyyppinen historiallisista asuinoloista kertova alue.

Palvelut: parkkipaikka, bajamajoja, piknik-pöytiä

Captain Cookin monumentti 
Varsinaisesti en kuvailisi tätä rannaksi, vaikka alueelta sellainenkin löytyy (kivikkoranta). Snorklauskokemuksista voit lukea aiemmasta postauksesta.



Aamuisin täällä saattaa nähdä delfiineitä.

Palvelut: -

Kua Bay
Konan pohjoispuolella sijaitseva hiekkaranta oli selkeästi bodyboardingia harrastavien suosiossa. Ranta ei ole kovin suuri, mutta aamulla sinne mahtui hyvin. Tien varren kyltissä sanotaan puiston olevan auki vasta klo 9 alkaen, mutta siellä oli ihmisiä jo klo 8.30.



Aallot löivät tähänkin rantaan kohtuullisen kovaa. Ranta syveni sopivasti, mutta en yrittänyt uida täällä – kastautuminen aallokossa riitti. Rannan palvelut ovat hyvät, joten tänne voisi hyvin kuvitella tulevansa puoleksi päiväksi eväiden kanssa.



Palvelut: parkkipaikka, wc, suihku, piknik-pöytiä

White Sand Beach

Noin kolme kilometriä Konan keskustasta etelään sijaitseva kaunis hiekkaranta. Täällä vietin pari tuntia ennen lennon lähtöä Kauaille. Täälläkin aallot olivat melko isoja  (kuten varmaan kaikkialla Havaijilla), mutta erityisesti bodyboardingin harrastajille otolliset. Itse en yrittänytkään uida, vaan tyydyin seisomaan aalloissa.




Hengenpelastaja on töissä rannalla ainakin osan päivästä. Rannalta löytyy sekä aurinkoisia että varjoisia paikkoja. Vedenrajassa oli muutamia isohkoja kiviä,  joita kannattaa varoa.

Mielestäni kiva ranta auringonotolle ja bodyboardingille erityisesti. Myös palvelut hyvät. Hele-On bussin pysäkkikin löytyy ihan rannan edestä.

Palvelut: hengenpelastaja, parkkipaikka, wc, suihku

Ei kommentteja: