Turistinen El Nido

Pahoittelut postaustauosta. Veneretkellä ei ollut mahdollisuutta päivittää blogia ja Coronin verkkoyhteydet ovat vielä heikommat kuin Palawanin-saarella. Tästä syystä päivitys tulee tällä kertaa ilman kuvia, koska niiden lataaminen ei onnistu.

Edit 25.3. Kuvat lisätty

Neljä tuntia täyteen ahdetussa pikkubussissa, joka kaahaa pitkin paikoin heikkokuntoisia teitä. Matka Port Bartonista El Nidoon oli vähän turhan jännittävä. Ilmeisesti paikalliset pitivät positiivisena myyntiargumenttina sitä, että matkaan menee vain neljä tuntia normaalin viiden sijasta. Heille ei tule mieleen, että länsimaiset turistit ehkä sittenkin matkaisivat mieluummin hitaammin ja turvallisemmin.

Budjettihotellini sijaitsi El Nidon ulkopuolella Corong Corong -nimisellä alueella, jota oli kehuttu paremmaksi majoituspaikaksi kuin El Nidoa. Alimanguan ja Port Bartonin jälkeen Corong Corong tuntui jo ruuhkaiselta, ainoan tien varressa oli hotellia vierivieressä, väleissä pikkukauppoja ja pari ravintolaa. Paikallinen ranta ei sovellu uimiseen, minua valistettiin heti saavuttuani.

El Nidon keskustaan on matkaa noin 2,5 kilometriä. Kerran kävelin tuon matkan, muuten nappasin tricyclen, sillä helteessä muuten lyhyeltä tuntuva matka oli vähän turhan hikinen käveltäväksi. El Nidon nähtyäni, olin tyytyväinen valintaani majoittua Corong Corong -alueella. El Nido oli meluisa, eikä sen ranta ollut yhtään sen parempi.

Vietin El Nidossa viikon, vähemmälläkin olisi pärjännyt. Yhden päivän vietin Las Cabanas -rannalla, joka sijaitsi noin kahden kilometrin päässä Corong Corongista. Hyvä ranta auringonottoon, mutta niin matala ettei uiminen tullut kysymykseen. Näin oli hankala päästä vilvoittelemaan.

Toiseksi päiväksi varasin saarihyppelyn, A-retken. Snorklauspaikan piti olla huippuluokkaa, mutta itse en nähnyt siinä mitään ihmeellistä. Meri oli joka paikassa, jossa pysähdyimme, täynnä meduusoita ja niiden kavereita. Retki sisälsi vähemmän snorklausta kuin olin kuvitellut, yksi pysähdys oli tarkoitettu melontaan ja parissa paikassa ihastelimme luonnon muovaamia laguuneja, jotka olivatkin hienoja.
Port Bartonin saarihyppelyyn verrattuna tämä oli pieni pettymys. Ryhmä oli iso ja ihmiset pitäytyivät omien matkakavereidensa seurassa. Lisäksi snorklausmaisemat olivat selkeästi huonommat.

Viimeisen päivän vietin Nacpan rannalla, joka olikin ehdottomasti El Nidon alueen rannoista paras. Upea, pitkä ranta joka soveltui myös uimiseen. Jostain syystä myös vähemmän ihmisiä. Ehdottomasti 20 kilometrin matkan arvoinen.

Välissä kärsin vatsataudista, joten yksi päivä menikin sängyn pohjalla. Onneksi ehdin kuitenkin parantua ennen varaamaani viiden päivän veneretkeä. Muutama porukastamme sai ruokamyrkytyksen juuri edellisenä päivänä ja joutuivat parantelemaan oloaan vielä veneretken ensimmäisen päivän. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Rahan kulutus USA ja Australia

Monia kiinnostaa, kuinka paljon rahaa kuluu maailmanympärimatkalla. Rahankäyttö on aina yksilöllistä ja riippuu monesta seikasta, mutta ajattelin valottaa omaa kulutustani, jos siitä vaikka on apua reissua suunnitteleville.

Kulutukseen ei ole laskettu lentoja ollenkaan, mutta muut liikkumiseen liittyvät kulut kylläkin, aina lentokenttäkuljetuksista lähtien.

USA ja Australia eivät varsinaisesti ole penninvenyttäjän kohteita kuten monet Aasian maat, mutta myönnettäköön, etten pahemmin tarkkaillut kulutustani näissä kahdessa maassa. Huomattavasti edullisemminkin voi matkustaa, jos tekee erilaisia valintoja.

USA

Vietin maassa yhteensä 50 päivää, jotka jakautuivat Bostonin, San Franciscon ja kolmen Havaijin saaren kesken. Asumisesta maksoin todella vähän, sillä Bostonissa asuin ystävien luona ja neljä viikkoa tein Havaijilla töitä asumista vastaan, joten siitä ei tullut kuluja. San Franciscossa ja Honolulussa majoituin hostelleissa.

Ruokaan panostin erityisesti San Franciscossa. Kävin useammassa kalliissa ravintolassa syömässä ja vaikka hinnat olivat Suomeen verrattuna edullisempia, ei se silti halpaa lystiä ole. Myös Honolulussa nautin pari kalliimpaa illallista. Toisaalta Bostonissa sain nauttia ystäväni kokkailuista, kiitos vielä kerran! Kauain saarella asumiseen sisältyi ruoka, joten herkkuostoksia lukuun ottamatta ruokaan ei mennyt rahaa.

Merkittävimmät aktiviteetit USAssa olivat Madonnan upea keikka Bostonissa, auton vuokraus Big Islandilla ja SUP-kurssi niinikään Big Islandilla.

Kaikenkaikkiaan rahaa kului USAssa  2810 euroa, poislukien vaate- ja kenkäostokset.
Noin 56€/päivä

Kulujen jakautuminen:
Majoitus 11.4%
Ruoka 34.4%
Aktiviteetit 23.7%

Loput kulut koostuivat sekalaisista menoista aina kännykkäliittymästä julkisen liikenteen ja kampaajan kuluihin.

USA ei ole halpa maa, varsinkaan tämän hetkisellä valuuttakurssilla. Kännykkäliittymät ovat todella kalliita, ruokakaupassa käyntiin saa uppoamaan pihistellenkin rahaa etenkin Havaijilla jne.

Australia

Vietin Ausseissa 18 päivää Sydneyssä, Airlie Beachilla / purjehtimassa sekä Brisbanessa. Täällä panostin asumiseen ja aktiviteetteihin, mutta söin vähemmän kalliissa ravintoloissa vaikka edelleen jatkoin ulkona syömistä.

Sydneyssa majoituin osin hostellissa ja osin sohvasurffasin, eli asuin paikallisen luona ilmaiseksi. Airlie Beachilla ja Brisbanessa vuokrasin huoneen Airbnb:n kautta, joka oli Airlie Beachilla hotellihuoneen hintainen mutta Brisbanessa lähempänä hostellin hintatasoa. Hinnoissa on siis paljon vaihtelua.

Ausseissa panostin aktiviteetteihin, jotka olivatkin upeita elämyksiä; purjehdus- ja snorklausreissu Isolle Valliriutalle sekä päiväretki Stradbroke Islandille villejä koaloita ja kenguruita katsomaan.

Yhteensä Ausseissa kulutin 1730€.
Noin 96€/päivä.

Kulujen jakautuminen:
Majoitus 30.2%
Ruoka 17.3%
Aktiviteetit 33.2%

Koin Australian olevan hintatasoltaan hyvin samankaltainen USAn kanssa. Kännykkäliittymät olivat selkeästi edullisempia, mutta ruokakauppa hyvin samaa tasoa.

Ylläolevien kulujen lisäksi olen käyttänyt lähes 200€ vaate- ja kenkäostoksiin molemmissa maissa yhteensä. Näitä kuluja en ole pilkkonut maittain. Kaikille ostoksille on ollut paljon käyttöä ja osa on korvannut alun perin mukaan ottamiani, mutta reissun aikana poisheitettyjä tuotteita.

Vuonoristeily Milford Soundilla

Fiordlandin luonnonpuisto sijaitsee Uuden-Seelannin lounaisosassa ja on Oseanian suurin luonnonpuisto. Puistossa on useita tunnettuja patikointireittejä, mm. Milford Trackin kävelee joka kesä noin 15 000 ihmistä. Koko reitti kestää 4 päivää.

Vähemmän patikoinnista innostuneille on tarjolla maisemaristeilyjä kahdelle eri vuonolle. Milford Sound on tunnetumpi ja sijaitsee lähempänä Te Anaun kaupunkia, Doubtful Sound on taas suurempi.

Ihan ei vuonojen ja luonnonpuiston nimeäjillä ole mennyt homma putkeen: sound tarkoittaa nimittäin joen muodostama laakso jonka meri valtaa, joten se on väärä termi näille jääkauden muodostamille vuonoille. Luonnonpuiston nimestä taas on kadonnut j-kirjain johonkin, oikea kirjoitusasu olisi Fjordland.

Jos ei ole varaa ja/tai aikaa tutustua molempiin vuonoihin, kumpi pitäisi valita? Mielipiteitä on tietysti monia, mutta luin jostain nettikeskustelusta, että Milford Sound olisi dramaattisempi ja siten valokuvauksellisempi, kun taas Doubtful Soundin puolesta puhui luonnonrauha ja pienempi turistien määrä. Itselle valinta oli vaikea, mutta valitsin lopulta Milford Soundin dramaattisuuden vuoksi.

Vuonoristeilyjä tekee useampikin firma, joten sen valinta oli seuraava haaste. Bookme-sivuston kautta olisi saanut risteilyjä todella halvalla, alle 15 eurolla. Risteily olisi kuitenkin pitänyt sovittaa bussiaikatauluihin enkä tässä kohtaa jaksanut selvitellä juurta jaksain eri vaihtoehtoja. Niinpä päädyin varaamaan bussi+risteily –yhdistelmän Mitre Peakilta, josta reppureissaajien FB-kommenteissa oli hyviä kokemuksia veneen pienuudesta johtuen; se pääsisi lähemmäksi vesiputouksia kuin suuret alukset. Lisäksi bussimatka olisi myös turistiretki, eli matkalla saisi tietoa maisemista.

Retkipäivän aamu, lauantai, koitti harmaana ja tihkusateisena. Odottelin tilausvahvistuksen lupaamaa kuljetusta bussille klo 8.45 hostellin edessä. Kymmenen minuuttia myöhemmin sitä ei vielä näkynyt, joten soitin hieman huolestuneena Mitre Peakiin kysyäkseni asiasta, bussin kun piti lähteä viiden minuutin päästä enkä edes tiennyt mistä. Asiakaspalvelija epäili kuskin olevan noutamassa muita, mutta lupasi varmistaa ja soittaa takaisin. Muutaman minuutin kuluttua hän soitti ja vahvisti auton noukkivan muita ensin mutta olevan matkalla. Bussikaan ei kuulemma lähde vielä 25 minuuttiin.

Auto tuli, mutta olin ainoa kuljetettava, mitä hieman ihmettelin. Auto kuskasi minut viiden minuutin kävelymatkan päähän, jossa bussi oli parkissa. Kuski taas ei löytänyt nimeäni listasta, joten aloin kaivamaan varausvahvistusta sähköpostista. Samassa kuski löysikin nimeni, mutta sen kohdalla luki että hyppäisin kyytiin paluumatkalla. Alku ei siis mennyt ihan nappiin ja asiakaspalvelun valehtelu oli hieman outoa, koska olin ainoa Te Anausta kyytiin tuleva. Muut olivat aloittaneet retken jo pari tuntia aiemmin Queenstownista. Mutta koska pääsin matkaan, ei asiasta muodostunut ongelmaa.

Kahden ja puolen tunnin bussimatkan aikana pysähdyimme pari kertaa ottamaan valokuvia ja lisäksi kerran vessaan. Muutamissa valokuvauksellisissa kohdissa kuski myös hidasti jotta kaikki ehtivät nähdä maisemat ja halutessaan ottaa kuvia ikkunan läpi.

Paattimme oli todellakin pienempi kuin pari muuta satamassa ollutta laivaa. Pääsimme lähtemään lähes suoraan bussin saavuttua, mikä oli mukavaa. Sade tarkoitti hyvää vesiputousten bongailulle ja niitä riittikin! Toiset kapeita ja vähävetisiä, pari oikein upeaa tapausta. Seilasimme vuonon vasenta reunaa kohti Tasmanian merta ja toista puolta takaisin. Molemmilla puolilla näimme hylkeitä ja lukemattoman määrän vesiputouksia. Kapteeni ajoi veneen ihan kiinni yhteen vesiputoukseen, mikä oli mahtavaa. Kannella olijat kastuivat läpimäriksi.

 

Sade vain yltyi risteilyn aikana ja maisemat muuttuivat sumuisimmiksi. Toisaalta näin pääsi näkemään vuonon tyypillisimmillään, sataahan täällä 182 päivänä vuodesta mikä tekee Milford Soundista yhden maailman sateisimmista asutuista paikoista.

Kaksi tuntia kului yllättävän nopeasti ja sitten olikin taas aika hypätä bussiin ja suunnata takaisin. Olin tyytyväinen, että tein retken Te Anausta käsin, enkä Queenstownista. Yhteensä 10 tunnin bussimatka kahden tunnin risteilyn vuoksi olisi itselle ollut turhan paljon istumista yhdelle päivälle.

Haastavasta alusta huolimatta retki oli onnistunut. Jostain syystä en kuitenkaan kokenut sellaisia wau-elämyksiä, kuin mitä muiden kommenttien perusteella odotin. Ilmeisesti sen verran alkaa reissuelämä painamaan, ettei ihan kaikesta jaksa enää samalla tavalla innostua kuin ehkä alussa.

Bottom bussilla Catlinsin rannikolla

Eteläsaaren kaakkois- ja etelärannikkoa on kehuttu näkemisen arvoiseksi, erityisesti monipuolisten nähtävyyksien vuoksi. Tarjolla on eri villieläimiä, majakoita ja erilaisia ainutlaatuisia luontokohteita maisematien varrella tai lyhyen patikkamatkan päässä.

Koska en liiku autolla, piti keksiä toinen vaihtoehto alueen kokemiseksi. Ykkösvaihtoehtoni oli saada kyyti toiselta matkailijalta Backpackers New Zealand –Fbryhmän kautta, joka onkin osoittautunut erinomaiseksi tiedonlähteeksi. Valitettavasti kukaan ei tarjonnut kyytiä haluamalleni päivälle enkä pystynyt siirtämään lähtöäni päivällä eteenpäin, jolloin olisi ollut kyyti tarjolla. Eipä auttanut muu kuin kaivaa luottokortti esiin ja varata turistibussi Dunedinista Invercargiliin. Mukavaksi yllätykseksi hostellikortilla sai ihan kivan alennuksen hinnasta, joten lopulta päivän retken hinnaksi tuli vajaa 110€.

Bottom bus on paikallinen yhtiö, jonka kuski tuntee seudut ja toimii matkaoppaana ajomatkan aikana sekä vie katsomaan osaa nähtävyyksistä. Meitä oli yhteensä 18 matkustajaa, joista olin vanhin. Muut olivat reissanneet Kiwi Experiencellä jo pidemmän aikaa. Kiwi Experience on yksi hop-on-hop-off bussiyhtiö, jolla on tietyt reitit Uudessa-Seelannissa ja joka aina pysähtelee nähtävyyksiä katsomassa. Ymmärtääkseni Kiwiltä ei normaalisti pysty ostamaan pelkkää yhtä pätkää, vaan he myyvät erilaisia passeja, joihin on sisällytetty useampi matka. Tämän Catlinsin päiväretken pystyi kuitenkin ostamaan suoraan Bottom Bus:n nettisivuilta.

Lähdimme kahdeksalta aamulla ja ensimmäinen jaloittelupysähdys sekä mahdollinen kahvipaussi oli Kaka Pointissa. Kahvi ei kuitenkaan kuulunut hintaan vaan se piti ostaa kylän kahvilasta. Eilinen pyöräily tuntui jaloissa, joten oli kiva päästä vähän verryttelemään niitä. Pysähdyksen jälkeen muuttuivat maisemat kiinnostavimmiksi. Vahvasti tuli Skotlannin road trip mieleen, samanlaisia vihreitä kukkuloita, karua rantaviivaa ja lammasfarmeja oli tarjolla. Skotlanti tuli mieleen myös nopeusrajoituksista - täälläkin kapeilla ja mutkaisilla teillä oli satasen nopeusrajoitus.

Nugget Pointin majakka oli seuraava pysähdyspaikkamme. Kävellessämme majakalle bongailimme hylkeitä (fur seal) rantakivikosta kaukana allamme. Itse majakka oli matalahko korkeudeltaan, mutta sijaitsi upealla paikalla korkealla kalliolla. Majakan luona alhaalla kalliolla näimme harvinaisemman merinorsun  (elephant seal), joka nimensä mukaisesti oli harmaa väritykseltään ja iso kooltaan. Hirveästi se ei jaksanut rantakalliolla liikahdella, taisi olla päiväuniaika.

Vain lyhyen ajomatkan päässä Cannibal Beachilla oli seuraava pysähdyksemme, jossa tavoitteena oli nähdä merileijonia. Saimme etukäteen ohjeet pysytellä vähintään 10m päässä eläimestä sekä olla menemättä eläimen ja meren väliin, sillä meri on sen pakopaikka, jos se kokee olonsa uhatuksi. Ilmeisesti se pystyy liikkumaan jopa 25km/h vauhtia, joten sitä ei kannata ärsyttää.

En yhtään tiennyt mitä odottaa, joten etsiskelin katseellani taas vähän hyljettä isompaa eläintä rantavedestä. Merileijona oli kuitenkin kaivautunut hiekkaan monen metrin päähän vedestä, lähelle dyynejä. Se oli valtavan kokoinen ja nukkui tyytyväisenä. Koiran tapaan se kuitenkin ilmeisesti kuunteli koko ajan, sillä se välillä avasi toisen silmänsä kuin tarkistamiseen ettei kukaan tullut liian lähelle. Kauempana näimme myös toisen, aavistuksen pienemmän merileijonan. Epäilin, että tämä olisi naaras, mutta oppaamme kertoi molempien olevan uroksia. Kuulemma naaraita ei seudulla ole kuin pari, joten niiden näkeminen on harvinaista. Lisääntymismahdollisuudetkin ovat hieman heikohkot.

Lounastauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Tautuku Bayta ja järveä nimeltä Lake Wilkie. Minun päiväni kohokohta oli vesiputous nimeltä McLean. Noin 20 minuutin patikoinnin päässä kohtasi upea näky, kun korkea vesiputous pauhasi keskellä metsää. Olisin voinut katsella sitä vaikka kuinka kauan ja melko pitkään saimmekin sitä ihailla ja ottaa kuvia ennen paluuta bussille.

Viimeinen pysähdyksemme oli Curio Bayssa, jossa ensin vietimme jäätelötauon ja sen jälkeen kävimme tutkimassa fossiilista metsää. Myrskyinen tuuli puhalsi niin kovasti, ettemme olleet siellä kauaa. Hyvällä tuurilla täällä olisi voinut nähdä myös delfiinejä, mutta meillä ei ollut niin hyvä tuuri. Ne olivat poistuneet lahdesta tuntia aiemmin. Fossiilinen metsä oli kyllä kiinnostava ja paikalla oli hyvät opastaulut kertomassa sen taustasta niille, joilla ei ollut opasta. Itse olisin luullut fossiilisia kantoja vain rantakivikoksi, jos en olisi käynyt lähempää katsomassa. Niissä näkyi selvästi puun syyt jotka kertoivat että rannan sijasta paikalla oli joskus ollut metsä.

Eniten pidin tässä turistibussimatkassa siitä, että aikaa oli varattu riittävästi jokaisen paikan katseluun ja opas kulki mukanamme kertoen taustoja ja jutellakseen myös niitä näitä. Pysähdyspaikat oli myös valittu niin, että ne muodostivat monipuolisen kokonaisuuden. Lopuksi kuski vielä heitti minut hostellilleni vaikka muut asuivat muualla ja vahvistuksen mukaan kuljetus vain siihen hostelliin olisi kuulunut hintaan.

Näin pääsin reissuni eteläisimpään kolkkaan, nyt matka jatkuu länsirannikkoa pitkin kohti pohjoista. Tänään lauantaina on vuorossa vuonomaisemien ihailua Milford Soundilla.

Kuukauden kunkut - lokakuu

Halloweenin myötä on lokakuu saatu päätökseen ja samalla reissuni ensimmäinen kokonainen kuukausi. Aika kuluu kuin siivillä! Huomasin, että itseasiassa on hyvä itsekin katsoa kulunutta kuukautta taaksepäin ja miettiä kuukauden kohokohtia. Niin paljon on tapahtunut, että moni asiaa unohtuu nopeasti.

Elämäni ekoja kertoja

Tässä kuussa olen tehnyt monta asiaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Vastaavia tilanteita varmasti tulee eteen myöhemminkin, mutta tässä vaiheessa reissua pistin sen todella merkille. Luonnollisesti, esim. kahvinpoiminta tai Ironman-kisan seuraaminen olivat minulle uusia kokemuksia. Sen tyyppisiä olin kuitenkin osannut odottaakin, enkä toisaalta kokenut niitä omasta näkökulmasta suuriksi saavutuksiksi. Surffauksen opetteluakin olin osannut odottaa, samoin SUPpailun kokeilemista. Mitä sellaista sitten tein, mitä en ollut osannut odottaa tai pidän itselleni saavutuksena?
Kasvisruoan kokkaaminen. En koe olevani kovin erikoinen kokki ja vaikka kasvisruokia syönkin, kotona korkeintaan lämmitän valmiskeittoja. Kauain majapaikassani tehtäviini kuului myös ruoan laittoa 2-5 hengelle josta muut itseäni lukuunottamatta olivat kasvissyöjiä. Niinpä hieman jännittyneenä etsin netistä reseptejä joita sitten kokkailin vielä jännittyneempänä. Itse en ollut ihan kaikkiin tyytyväinen,  mutta muutama onnistui omasta mielestäni hyvin ja kuului maistuvan muillekin. Feta-pinaattikastiketta jopa pyydettiin tekemään toistamiseen. Jee!
Luontoelämykset. Havaijilla olen niin kävellyt tulivuoren kraatterissa kuin seissyt vesiputouksen takana. Molemmat olivat itselleni sykähdyttäviä kokemuksia ja saivat minut vaikuttumaan luonnon monimuotoisuudesta ja vahvuudesta entistä enemmän. Voit lukea tarkemmin kokemuksistani kraaterissa ja vesiputouksessa erillisistä postauksista.
Liftaaminen. En olisi kuuna päivänä uskonut koskaan liftaavani. Mutta niinpä vain liftasin useamman kerran Havaijin Big Islandilla.  Omat kokemukseni olivat upeita, mutta jälkeenpäin olen kuullut muilta reissaajilta myös hieman jännittävimmistäkin kokemuksista ko. saarella. Olen kuitenkin iloinen,  että o,at kokemukseni olivat niin hyvät.

Niin, mursin tässä kuussa toki ensimmäistä kertaa elämässäni myös luuni, mutta se ei kyllä kuulu kuukauden kohokohtiin.

Bar Tartinen Ahi Tuna -annos
Niin maultaan kuin ulkonäöltäänkin loistava ruoka-annos San Franciscossa, ehdottomasti kuukauden paras syömäni ruoka. Vaikka kirjoitankin tätä syötyäni juuri runsaan illallisen, herahtaa vesi kielelle kun vain ajattelenkin tuota ruoka-annosta. Tuore ja juuri oikein valmistetun tonnikalan seurana rpea salaatti ihanine kukkineen ja kastikkeineen.

Ystävälliset ihmiset
Niin San Franciscossa, Havaijin Big Islandilla kuin Kauailla olen tavannut ihania, ystävällisiä ihmisiä. Niin muita matkaajia kuin paikallisiakin. Viimeisimpänä ihana Leah, joka järjesti tänään ystävänsä kuskiksemme jotta näkisin Waimean kanjonin - ainoan Kauain nähtävyyden jonka todella halusin nähdä.

Olen myös ollut tyytyväinen siitä, että olen päässyt harjoittamaan omia keskustelutaitoja - asia jossa en ole parhaimmillani ventovieraiden seurassa. Yksi reissun tavoitteistani onkin kehittää itseäni mm. keskustelutaidoissa.

Rannalla lekottelu
Koska olen Havaijilla viettänyt lähes neljä viikkoa lokakuun aikana, niin luonnollisesti listaan kuuluu myös rannalla makailu. Big Islandilla näin lähinnä kivirantoja, jotka Kauaille päästessä vaihtuivat pitkiin hiekkarantoihin. Kauailla sain myös seuraa talon muista tytöistä rannalla loikoiluun, mikä oli mukavaa vaihtelua.

Ei rannalla paria tuntia kauempaa jaksa tässä kuumuudessa olla edes silloin, kun pääsin vielä mereen vilvoittelemaan välillä, nyt varpaan murtumisen jälkeen reilu tunti on ollut maksimi. Mutta on se silti niin rentouttavaa, että siitä nauttii. Eilen saimme vielä ihailla samalla taitavia surffaajia, joita oli kymmeniä saalistamassa todella isoja aaltoja. Lomailua parhaimmillaan, sanoisin.

Liikkuminen Big Islandilla

Julkinen liikenne

On lähes olematonta. Saarella kulkee Hele-On niminen bussiyhteys. Muutama eri linja muodostaa saaren ympäri kulkevan linjaverkoston. Itse tutustuin yhteen näistä linjoista, joka kulki farmin ja Konan kaupungin välillä. Busseja kulki aamuisin kolme Konaan päin ja iltapäivisin kaksi toiseen suuntaan. Ymmärsit aivan oikein, bussi ei kulkenut edes takaisin vaan aina vain toiseen suuntaan. Täten aamuisin ei olisi päässyt Konasta farmille. Nettisivulta löytyi aikataulu, joka oli hyvin suuntaa-antava. Pahimmillaan bussi lähti 30 minuuttia aikataulusta jäljessä. Mutta kerran myös täsmälleen oikeaan aikaan, joten varma et voinut olla. Erikoisreiteistä ei kerrottu missään. Iron Man -kisa aiheutti tiesulkuja bussin normaalille reitille, mutta poikkeusreitistä ei kerrottu missään. Eivätkä paikallisetkaan tienneet. Viestintä on haastavaa…

Erinomaista palvelussa oli hinta, matka maksoi aina tasan 2 dollaria yhteen suuntaan ko. linjalla. Ihan sama kuinka pitkän matkan kuljit. Itse kun matkasin yli 20 km matkoja, niin koin bussin erittäin halvaksi. Piti vain varata aikaa sillä matkustamiseen.

Toinen mielenkiintoinen seikka bussilla matkustamisessa näin suomalaisen näkökulmasta oli se, että bussin sai pysähtymään muuallakin kuin bussipysäkeillä. Kunhan tiessä oli levennys tai vastaava, jolle se pystyi helposti pysähtymään. Tämä toimi sekä bussiin noustessa että poistuessa. Näin itse pääsin aina ovelta ovelle, vaikkei pysäkkiä ollut kuin kilometrien päässä farmilta. 

Liftaaminen

En ole eläessäni liftannut. Kunnes tulin Big Islandille. Äiti, älä säikähdä, se on turvallista! Budjettimatkailija kun olen, niin en raaskinut vuokrata autoa kahdeksi viikoksi. Niinpä liftasin itseni niin ruokakaupassa käymään kuin rannallekin. Kyydin sai aina nopeasti, välillä saman tien, maksimissaan odotin 15 minuuttia. Joka tosin porottavassa kuumuudessa on sekin paljon, mutta silti. 

Tapasin liftatessa upeita ihmisiä, joita en olisi muuten tavannut. Ihania, sydämellisiä ihmisiä, jotka auttoivat enemmän kuin tarpeeksi. Ihana Heather tarjosi kyydin lempirannalleen, josta tuli yksi minunkin suosikeistani. Hän lupasi myös kyydin takaisin päin,  jos en saisi rannalta kyytiä pois. Vaikka hän asui aivan rannan vieressä ja kyyti olisi tarkoittanut hänelle yli puolen tunnin automatkaa. Toisella kerralla samalta rannalta kotiin lähtiessä Amy poimi minut kyytiinsä tyttärensä kanssa ja heitti minut farmille asti, vaikka he asuivat paljon lähempänä rantaa. Ylitsevuotavaisen avuliaisuuden lisäksi juttutuokiot olivat ihania ja piristivät päivääni. Toki jotkut kuskeista eivät olleet kiinnostuneita jutustelusta, mikä oli ihan ok myös. Pääsinpä minäkin auttamaan muutamaa kuskia tiedoillani helpx-työstä. Voi olla, että pari uutta paikkaa tulee tästä hyvästä tarjolle!

Myös autoja oli joka lähtöön – oli uutuudenkarheaa pick-upia ja oli auto jonka ovi ei toiminut kunnolla, toinen joka oli niin likainen, etten ole koskaan sellaista nähnyt. Turvallisesti pääsin aina perille! 

Auton vuokraaminen 

Viimeiseksi viikonlopuksi vuokrasin auton, jotta pääsisin näkemään saarta enemmän. Saaren ainoat auton vuokrauspisteet toimivat Konan ja Hilon lentokentillä. Ainakin Konan kentällä on kaikkien tunnetuimpien firmojen vuokrauspisteet, jotka tosin sijaitsevat vähän kentän ulkopuolella. En nähnyt kentällä yhtäkään vuokraustiskiä, joten auton varaaminen kannattaa tehdä etukäteen netissä. Terminaalin ja vuokrausfirman välillä kulkee jokaisen vuokrausfirman oma shuttle. Muuten auton vuokraus toimi ihan normaalisti ja itse olin tyytyväinen Alamon autovalikoimaan ja palveluun. Sain valita kahdesta,  väriä lukuunottamatta identtisestä, autosta toisen ja se oli vajaan vuoden vanha Chrysler.

Ajaminen Big Islandilla oli vaihtelevaa. Sama tie oli välillä leveä ja suora, nopeusrajoitus 90km/h ja välillä taas todella kapea, mutkainen ja rajoitus sen mukaisesti 35km/h. Nopeusrajoitukset vaihtelivatkin useasti, mikä teki ajamisesta hieman poukkoilevaa. Tiet olivat kuitenkin hyvässä kunnossa. Myös ruuhkaa saattoi ajoittain syntyä, mikä hidasti matkan tekoa. Kaikenkaikkiaan koin kuitenkin, että autoilu Big Islandilla oli mukavaa ja helppoa.