Näytetään tekstit, joissa on tunniste Boston. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Boston. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. joulukuuta 2015

Rahan kulutus USA ja Australia


Monia kiinnostaa, kuinka paljon rahaa kuluu maailmanympärimatkalla. Rahankäyttö on aina yksilöllistä ja riippuu monesta seikasta, mutta ajattelin valottaa omaa kulutustani, jos siitä vaikka on apua reissua suunnitteleville.

Kulutukseen ei ole laskettu lentoja ollenkaan, mutta muut liikkumiseen liittyvät kulut kylläkin, aina lentokenttäkuljetuksista lähtien.

USA ja Australia eivät varsinaisesti ole penninvenyttäjän kohteita kuten monet Aasian maat, mutta myönnettäköön, etten pahemmin tarkkaillut kulutustani näissä kahdessa maassa. Huomattavasti edullisemminkin voi matkustaa, jos tekee erilaisia valintoja.

USA

Vietin maassa yhteensä 50 päivää, jotka jakautuivat Bostonin, San Franciscon ja kolmen Havaijin saaren kesken. Asumisesta maksoin todella vähän, sillä Bostonissa asuin ystävien luona ja neljä viikkoa tein Havaijilla töitä asumista vastaan, joten siitä ei tullut kuluja. San Franciscossa ja Honolulussa majoituin hostelleissa.

Ruokaan panostin erityisesti San Franciscossa. Kävin useammassa kalliissa ravintolassa syömässä ja vaikka hinnat olivat Suomeen verrattuna edullisempia, ei se silti halpaa lystiä ole. Myös Honolulussa nautin pari kalliimpaa illallista. Toisaalta Bostonissa sain nauttia ystäväni kokkailuista, kiitos vielä kerran! Kauain saarella asumiseen sisältyi ruoka, joten herkkuostoksia lukuun ottamatta ruokaan ei mennyt rahaa.

Merkittävimmät aktiviteetit USAssa olivat Madonnan upea keikka Bostonissa, auton vuokraus Big Islandilla ja SUP-kurssi niinikään Big Islandilla.



Kaikenkaikkiaan rahaa kului USAssa  2810 euroa, poislukien vaate- ja kenkäostokset.
Noin 56€/päivä

Kulujen jakautuminen:
Majoitus 11.4%
Ruoka 34.4%
Aktiviteetit 23.7%

Loput kulut koostuivat sekalaisista menoista aina kännykkäliittymästä julkisen liikenteen ja kampaajan kuluihin.

USA ei ole halpa maa, varsinkaan tämän hetkisellä valuuttakurssilla. Kännykkäliittymät ovat todella kalliita, ruokakaupassa käyntiin saa uppoamaan pihistellenkin rahaa etenkin Havaijilla jne.

Australia

Vietin Ausseissa 18 päivää Sydneyssä, Airlie Beachilla / purjehtimassa sekä Brisbanessa. Täällä panostin asumiseen ja aktiviteetteihin, mutta söin vähemmän kalliissa ravintoloissa vaikka edelleen jatkoin ulkona syömistä.

Sydneyssa majoituin osin hostellissa ja osin sohvasurffasin, eli asuin paikallisen luona ilmaiseksi. Airlie Beachilla ja Brisbanessa vuokrasin huoneen Airbnb:n kautta, joka oli Airlie Beachilla hotellihuoneen hintainen mutta Brisbanessa lähempänä hostellin hintatasoa. Hinnoissa on siis paljon vaihtelua.



Ausseissa panostin aktiviteetteihin, jotka olivatkin upeita elämyksiä; purjehdus- ja snorklausreissu Isolle Valliriutalle sekä päiväretki Stradbroke Islandille villejä koaloita ja kenguruita katsomaan.

Yhteensä Ausseissa kulutin 1730€.
Noin 96€/päivä.

Kulujen jakautuminen:
Majoitus 30.2%
Ruoka 17.3%
Aktiviteetit 33.2%

Koin Australian olevan hintatasoltaan hyvin samankaltainen USAn kanssa. Kännykkäliittymät olivat selkeästi edullisempia, mutta ruokakauppa hyvin samaa tasoa.

Ylläolevien kulujen lisäksi olen käyttänyt lähes 200€ vaate- ja kenkäostoksiin molemmissa maissa yhteensä. Näitä kuluja en ole pilkkonut maittain. Kaikille ostoksille on ollut paljon käyttöä ja osa on korvannut alun perin mukaan ottamiani, mutta reissun aikana poisheitettyjä tuotteita.

torstai 1. lokakuuta 2015

Kuukauden kunkut - syyskuu

Ajattelin yrittää tehdä aina kuun vaihteessa koosteen edellisen kuukauden kohokohdista. Mitä jäi mieleen positiivisina kokemuksia.



Patriots-Warriors jääkiekkomatsi. Jännittävääkin jännittävämpi 10-vuotiaiden poikien tasaväkinen ottelu, jossa Patriots nousi 0-2 tilanteesta huomattavasti pienemmästä joukkueesta huolimatta 2-2 tasapeliin. Kummipojan upeat torjunnat maalilla erityisesti 2. ja 3. erässä pitivät joukkuetta pystyssä ja sytyttivät koko joukkueen taistelemaan hienosti pelin viimeiseen sekuntiin asti. Huikea fiilis välittyi katsomoon asti.


North End. Bostonin italialaiskaupunginosa, jossa en ollut ennen käynyt. Tällä kertaa kävin kahdesti, toisella kerralla ystävän kanssa juhlalounaalla. Sympaattinen tunnelma, ihanat tuoksut lounasaikaan kadun varsilla ja pienet yllätykset kuten leipomo erittäin kapealla sivukujalla.



Ystävän seura. Ihana vaihtaa kunnolla kuulumisia,  jakaa arkea ja joskus vain olla. Pitkä välimatka ja saamattomuus aiheuttavat heikon yhteydenpidon, joten on luksusta, kun pääsee näkemään useamman päivän ajan. Hyvät ystävät erottaa siitä,  ettei haittaa vaikkei olisi pidettykään yhteyttä, juttu jatkuu silti sujuvasti. Siitä on toki apua, että olemme tunteneet jo yli puolet elämästämme. Hui, ompa siitä kauan! Toki tähän kuuluu myös kummipojan ja koko perheen näkeminen - aina yhtä mukavaa!

Hostellin sijainti. Valitsin San Franciscon hostellin ennenkaikkea sijainnin perusteella, vaikka hintakin oli halpa. Kävelin tänään sillä alueella, jossa käytännössä katsoen muut hostellit sijaitsevat. Oli sen verran epämääräistä seutua jo aamupäivällä,  että olen iki-onnellinen oman hostellini sijainnista. Tällä seudulla uskaltaa kävellä niin päivänvalossa kuin pimeälläkin.


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kohti seikkailua



Boston jäi taakse tänä aamuna (tiistai).
Viime torstaina vietimme ystäväni kanssa muutaman tunnin Bostonin edustalla sijaitsevalla Spectacle Islandilla. 20 minuutin laivamatkan päässä sijaitsi pieni saari,  jolta oli hienot näkymät Bostoniin. Näin syyskaudella saaren ravintola ei ollut auki eikä uimarantakaan houkutellut, mutta hyvät kävelytiet penkkeineen ja piknik-pöytineen tarjosivat kivat puitteet rennolle päivälle jutustelun merkeissä. Sää oli loistava ja saaressa tarkeni hihattomassa paidassa,  lyhyempi hame olisi myös ollut mainio. Itse olin varautunut viileään tuuleen ottamalla mukaan niin pitkähihaisen kuin takinkin. Vain neuleelle oli käyttöä ja sillekin vain lauttamatkan ajan. Sen sijaan aurinkorasvaa en ollut huomannut laittaa, joten yläkroppa sai ei-niin-kauniin punaisen sävyn...

Boston Harbour Cruisesin laiva saarelle lähti Long Wharfista, josta sai myös ostettua menopaluuliput laivaan. Aikuisen menopaluu maksoi $ 17. Laivalla oli tilava, avoin yläkansi, josta näki maisemia ja lisäksi opas kertoi tietoja näkyvistä rakennuksista yms. Laivan sisätiloissa oli myös pieni kioski, josta sai juotavaa ja sipsejä yms.

Torstai-iltana ystäväni kuuli radiosta, että Madonna konsertoi lauantaina. Samantien, kun hän oli saanut lastenhoitajan varmistettua, ostimme liput konserttiin. SeatGeek tarjosi edullisimman hinnan, joten käytimme sitä. Saimme niinkin lyhyellä varoitusajalla vielä hyvät paikat konserttiin.

Konsertti oli todella onnistunut! Paljon parempi,  kuin edellinen Helsingin konsertti, jossa olin. Sisätila antoi mahdollisuuden aloittaa järkevään aikaan jo ennen puolta kymmentä. Vaikka en tunne Madonnan uusinta tuotantoa, viihdyin konsertissa silti hyvin, kun biisit olivat hyviä ja väleissä tuli myös tuttuja vanhoja hittejä. Loistava ilta kaiken kaikkiaan!

Nyt on jäänyt ystävän seura taakse, samoin luksusluokan majoitus ja mahtava kotiruoka ( ystävän tekemä seafoodpasta oli erinomaista ). Suomen kielikin jäi nyt taakse, tästä lähtien puhutaan todennäköisesti vain englantia.

San Franciscoon tutustumista olen kuitenkin odottanut jo kauan, joten innolla odotan uusia seikkailuja. SF on itseasiassa ainoa USA:n kaupunki, jonka olen aina halunnut nähdä.  Nyt siitä tuli totta, kun saavuin tänään iltapäivästä kaupunkiin. Jännittävää!

San Franciscossa majoitun ensimmäistä kertaa ikinä hostellin dormissa ventovieraiden kanssa.  Saa nähdä, mitä pidän tästä majoitusmuodosta, jota on odotettavissa myös muissa kaupungeissa aina välillä. Uusia kokemuksia luvassa siis.

torstai 24. syyskuuta 2015

Arkea Bostonissa


Olen jo neljättä kertaa lomalla Bostonissa hyvien ystävieni luona. Tälläkin kertaa asettuminen oli helppoa ja aikaeroonkin pääsin heti kiinni, joten jet lag ei ole vaivannut ollenkaan.

Arki on sujunut pitkälti lasten urheiluharrastusten aikataulujen ehdoilla. On ollut mielenkiintoista päästä näkemään täkäläistä urheilutoimintaa läheltä ja pohtia eroavaisuuksia Suomen malliin. Viikonloppuna ajoimme molempina päivinä naapuriosavaltioon New Hampshireen kummipojan jääkiekko-otteluiden merkeissä. Lisäksi hänellä oli kaksi peliä lähempänä kotia, joista toinen alkoi sunnuntaiaamuna jo klo 7.30. Jostain syystä kummitäti jätti sen pelin väliin.... Jet lagista olisi tässä kohtaa ollut toki hyötyä. Sunnuntaina oli lisäksi siskonsa maahockeypeli, joten minuuttiaikataululla mentiin paikasta toiseen. Mutta kivaa oli!



Luonnollisesti myös lasten koulunkäynti rytmittää arkipäiviä. 11-vuotias menee joka päivä kouluun jo klo 7.30, mikä ainakin itselle olisi täyttä tuskaa. Olenkin useimmiten herännyt vasta kun hän on jo lähtenyt koulutielle.

Keskiviikkona vietettiin juutalaisten Yom Kippuria. Koska tarpeeksi suuri prosentti kaupungin asukkaista on juutalaisia, oli koululaisilla  vapaapäivä toisin kuin työssäkäyvillä aikuisilla. Vietimme päivän rennosti, kävimme läheisellä luonnonsuojelualueella kävelyllä ajoittain mäkisessä ja kivikkoisessa maastossa, jonka jälkeen ilahdutettiin lapsia lähtemällä peliluolaan ennen molempien harjoituksia.


Koiruuden kanssa käytiin vielä illalla yli tunnin kävelylenkillä naapurustossa. Koira vei ja minä yritin pysyä perässä!


perjantai 18. syyskuuta 2015

Menolippu maailmalle

Uusi passi ensimmäisellä matkalla
Noin yhdeksän kuukauden odotus on päättynyt ja matka maailmalle alkoi tänään. Lähtö tuntui niin pitkään kaukaiselta asialta, ettei oikein taida tajuta vieläkään, että nyt sitä oikeasti on jo matkalla. Eikä vain tavalliselle lomamatkalle pariksi viikoksi, vaan matkalle ilman paluulippua.

Matkavalmistelut sujuivat hyvin aina tähän viikkoon asti. Sain vuokrattua asunnon, ehdin nähdä ystäviä ja muuttoaikataulukin alkoi hahmottua. Sitten tulikin tieto lakosta, joka osui juuri tähän päivään. Seuraavaksi iski kunnon flunssa, joka vei voimat ja hidasti muuttovalmisteluita. Lakon johdosta oli haasteita saada taksia lentokentälle. Mutta kaikesta selvittiin, josta iso kiitos rakkaalle siskolle ja ystäville jotka tulivat avuksi muuttorumbaan. Lakko ei onneksi vaikuttanut lentoon ja Airport Taxista sain lopulta taksin, joka tuli vielä etuajassa noutamaan.

Uusittu Helsinki-Vantaan lentokenttäkin ihastutti uusilla liikkeillään ja kahviloillaan. Ennestäänkin toimiva ja valoisa kenttä oli uusiutunut hienosti ja kentällä oli mukava odotella lennon lähtöä. Hyvä Finavia! Tällä kertaa ostokset jäivät kyllä vesipulloon ja nenäliinapakettiin, mutta toisessa tilanteessa olisin mieluusti tutustunut tarkemminkin kauppojen valikoimaan. Ensi kerralla sitten!

Lennän ensimmäistä kertaa Icelandairilla,  joka on nopein reitti Bostoniin. Kokemus on ollut hyvä, ruokatarjoiluja en ole kaivannut ja WiFi on loistava palvelu (7€ hinnasta huolimatta) erityisesti pitkille lennoille. Reykjavikin kenttäkin toimi mutkattomasti ja nopeasti, joten 1h 20min vaihtoaika riitti mainiosti passintarkastuspisteestä huolimatta. Kahvilassa ehti nauttia voileivät ihan rauhassa.

Matka alkaa siis pehmeällä laskulla, kun ensimmäinen kohde on Boston, jossa pääsen hyvien ystävien luo kylään. Tutussa ympäristössä voi halutessaan kuvitella olevansa normaalilla lomalla, eikä tarvitse vielä jännittää tulevia seikkailuita,  joita varmasti on edessä myöhemmin.
Vaikka olen matkustanut paljon yksin, on pisin reissu ollut vain pari viikkoa (vaihto-opiskeluja lukuunottamatta). Eniten etukäteen jännittääkin se, kuinka raskasta sosiaalisten suhteiden luominen tulee olemaan, kun vaihtaa paikkaa usein. Ventovieraiden kanssa jutustelu kun ei suju minulta luonnostaan. Nyt on korkea aika harjoitella sitä. Näenkin tässä mahdollisuuden kehittää itseäni matkan aikana.

Tästä matka ja seikkailu alkaa, enkä voisi olla tyytyväisempi että päätin reissuun lähteä! Nuoruusvuosien suosikkibändin biisi soikin aamulla päässä: Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen, taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen. . .