Rahan kulutus USA ja Australia

Monia kiinnostaa, kuinka paljon rahaa kuluu maailmanympärimatkalla. Rahankäyttö on aina yksilöllistä ja riippuu monesta seikasta, mutta ajattelin valottaa omaa kulutustani, jos siitä vaikka on apua reissua suunnitteleville.

Kulutukseen ei ole laskettu lentoja ollenkaan, mutta muut liikkumiseen liittyvät kulut kylläkin, aina lentokenttäkuljetuksista lähtien.

USA ja Australia eivät varsinaisesti ole penninvenyttäjän kohteita kuten monet Aasian maat, mutta myönnettäköön, etten pahemmin tarkkaillut kulutustani näissä kahdessa maassa. Huomattavasti edullisemminkin voi matkustaa, jos tekee erilaisia valintoja.

USA

Vietin maassa yhteensä 50 päivää, jotka jakautuivat Bostonin, San Franciscon ja kolmen Havaijin saaren kesken. Asumisesta maksoin todella vähän, sillä Bostonissa asuin ystävien luona ja neljä viikkoa tein Havaijilla töitä asumista vastaan, joten siitä ei tullut kuluja. San Franciscossa ja Honolulussa majoituin hostelleissa.

Ruokaan panostin erityisesti San Franciscossa. Kävin useammassa kalliissa ravintolassa syömässä ja vaikka hinnat olivat Suomeen verrattuna edullisempia, ei se silti halpaa lystiä ole. Myös Honolulussa nautin pari kalliimpaa illallista. Toisaalta Bostonissa sain nauttia ystäväni kokkailuista, kiitos vielä kerran! Kauain saarella asumiseen sisältyi ruoka, joten herkkuostoksia lukuun ottamatta ruokaan ei mennyt rahaa.

Merkittävimmät aktiviteetit USAssa olivat Madonnan upea keikka Bostonissa, auton vuokraus Big Islandilla ja SUP-kurssi niinikään Big Islandilla.

Kaikenkaikkiaan rahaa kului USAssa  2810 euroa, poislukien vaate- ja kenkäostokset.
Noin 56€/päivä

Kulujen jakautuminen:
Majoitus 11.4%
Ruoka 34.4%
Aktiviteetit 23.7%

Loput kulut koostuivat sekalaisista menoista aina kännykkäliittymästä julkisen liikenteen ja kampaajan kuluihin.

USA ei ole halpa maa, varsinkaan tämän hetkisellä valuuttakurssilla. Kännykkäliittymät ovat todella kalliita, ruokakaupassa käyntiin saa uppoamaan pihistellenkin rahaa etenkin Havaijilla jne.

Australia

Vietin Ausseissa 18 päivää Sydneyssä, Airlie Beachilla / purjehtimassa sekä Brisbanessa. Täällä panostin asumiseen ja aktiviteetteihin, mutta söin vähemmän kalliissa ravintoloissa vaikka edelleen jatkoin ulkona syömistä.

Sydneyssa majoituin osin hostellissa ja osin sohvasurffasin, eli asuin paikallisen luona ilmaiseksi. Airlie Beachilla ja Brisbanessa vuokrasin huoneen Airbnb:n kautta, joka oli Airlie Beachilla hotellihuoneen hintainen mutta Brisbanessa lähempänä hostellin hintatasoa. Hinnoissa on siis paljon vaihtelua.

Ausseissa panostin aktiviteetteihin, jotka olivatkin upeita elämyksiä; purjehdus- ja snorklausreissu Isolle Valliriutalle sekä päiväretki Stradbroke Islandille villejä koaloita ja kenguruita katsomaan.

Yhteensä Ausseissa kulutin 1730€.
Noin 96€/päivä.

Kulujen jakautuminen:
Majoitus 30.2%
Ruoka 17.3%
Aktiviteetit 33.2%

Koin Australian olevan hintatasoltaan hyvin samankaltainen USAn kanssa. Kännykkäliittymät olivat selkeästi edullisempia, mutta ruokakauppa hyvin samaa tasoa.

Ylläolevien kulujen lisäksi olen käyttänyt lähes 200€ vaate- ja kenkäostoksiin molemmissa maissa yhteensä. Näitä kuluja en ole pilkkonut maittain. Kaikille ostoksille on ollut paljon käyttöä ja osa on korvannut alun perin mukaan ottamiani, mutta reissun aikana poisheitettyjä tuotteita.

Kuukauden kunkut - lokakuu

Halloweenin myötä on lokakuu saatu päätökseen ja samalla reissuni ensimmäinen kokonainen kuukausi. Aika kuluu kuin siivillä! Huomasin, että itseasiassa on hyvä itsekin katsoa kulunutta kuukautta taaksepäin ja miettiä kuukauden kohokohtia. Niin paljon on tapahtunut, että moni asiaa unohtuu nopeasti.

Elämäni ekoja kertoja

Tässä kuussa olen tehnyt monta asiaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Vastaavia tilanteita varmasti tulee eteen myöhemminkin, mutta tässä vaiheessa reissua pistin sen todella merkille. Luonnollisesti, esim. kahvinpoiminta tai Ironman-kisan seuraaminen olivat minulle uusia kokemuksia. Sen tyyppisiä olin kuitenkin osannut odottaakin, enkä toisaalta kokenut niitä omasta näkökulmasta suuriksi saavutuksiksi. Surffauksen opetteluakin olin osannut odottaa, samoin SUPpailun kokeilemista. Mitä sellaista sitten tein, mitä en ollut osannut odottaa tai pidän itselleni saavutuksena?
Kasvisruoan kokkaaminen. En koe olevani kovin erikoinen kokki ja vaikka kasvisruokia syönkin, kotona korkeintaan lämmitän valmiskeittoja. Kauain majapaikassani tehtäviini kuului myös ruoan laittoa 2-5 hengelle josta muut itseäni lukuunottamatta olivat kasvissyöjiä. Niinpä hieman jännittyneenä etsin netistä reseptejä joita sitten kokkailin vielä jännittyneempänä. Itse en ollut ihan kaikkiin tyytyväinen,  mutta muutama onnistui omasta mielestäni hyvin ja kuului maistuvan muillekin. Feta-pinaattikastiketta jopa pyydettiin tekemään toistamiseen. Jee!
Luontoelämykset. Havaijilla olen niin kävellyt tulivuoren kraatterissa kuin seissyt vesiputouksen takana. Molemmat olivat itselleni sykähdyttäviä kokemuksia ja saivat minut vaikuttumaan luonnon monimuotoisuudesta ja vahvuudesta entistä enemmän. Voit lukea tarkemmin kokemuksistani kraaterissa ja vesiputouksessa erillisistä postauksista.
Liftaaminen. En olisi kuuna päivänä uskonut koskaan liftaavani. Mutta niinpä vain liftasin useamman kerran Havaijin Big Islandilla.  Omat kokemukseni olivat upeita, mutta jälkeenpäin olen kuullut muilta reissaajilta myös hieman jännittävimmistäkin kokemuksista ko. saarella. Olen kuitenkin iloinen,  että o,at kokemukseni olivat niin hyvät.

Niin, mursin tässä kuussa toki ensimmäistä kertaa elämässäni myös luuni, mutta se ei kyllä kuulu kuukauden kohokohtiin.

Bar Tartinen Ahi Tuna -annos
Niin maultaan kuin ulkonäöltäänkin loistava ruoka-annos San Franciscossa, ehdottomasti kuukauden paras syömäni ruoka. Vaikka kirjoitankin tätä syötyäni juuri runsaan illallisen, herahtaa vesi kielelle kun vain ajattelenkin tuota ruoka-annosta. Tuore ja juuri oikein valmistetun tonnikalan seurana rpea salaatti ihanine kukkineen ja kastikkeineen.

Ystävälliset ihmiset
Niin San Franciscossa, Havaijin Big Islandilla kuin Kauailla olen tavannut ihania, ystävällisiä ihmisiä. Niin muita matkaajia kuin paikallisiakin. Viimeisimpänä ihana Leah, joka järjesti tänään ystävänsä kuskiksemme jotta näkisin Waimean kanjonin - ainoan Kauain nähtävyyden jonka todella halusin nähdä.

Olen myös ollut tyytyväinen siitä, että olen päässyt harjoittamaan omia keskustelutaitoja - asia jossa en ole parhaimmillani ventovieraiden seurassa. Yksi reissun tavoitteistani onkin kehittää itseäni mm. keskustelutaidoissa.

Rannalla lekottelu
Koska olen Havaijilla viettänyt lähes neljä viikkoa lokakuun aikana, niin luonnollisesti listaan kuuluu myös rannalla makailu. Big Islandilla näin lähinnä kivirantoja, jotka Kauaille päästessä vaihtuivat pitkiin hiekkarantoihin. Kauailla sain myös seuraa talon muista tytöistä rannalla loikoiluun, mikä oli mukavaa vaihtelua.

Ei rannalla paria tuntia kauempaa jaksa tässä kuumuudessa olla edes silloin, kun pääsin vielä mereen vilvoittelemaan välillä, nyt varpaan murtumisen jälkeen reilu tunti on ollut maksimi. Mutta on se silti niin rentouttavaa, että siitä nauttii. Eilen saimme vielä ihailla samalla taitavia surffaajia, joita oli kymmeniä saalistamassa todella isoja aaltoja. Lomailua parhaimmillaan, sanoisin.

Kävelyllä tulivuoren kraaterissa

Mustaa laavaa, pientä kasvillisuuden tynkää, höyryä satunnaisista raoista. Näkymä Kilauea Iki -kraatteriin oli mykistävä. Ja sen näkymän poikki kävelisin. Jo ajatus tuntui hienolta ja tunne vaan kasvoi, kun tallustelin kraatterin pohjalla.

Kilauean tulivuori purkautui 1959, mutta vieläkin kraatterin jäähtyneen pinnan alla on tulikuumaa laavaa, joka savuaa kun raoista putoaa vesipisaroita "maan alle". Saman tulivuoren toinen kraatteri purkautui edelleen ja päästi savua ilmaan isona patsaana. Hengitykselle vaarallisesta savusta johtuen osa tulivuoripuistosta (Volcano National Park) oli suljettuna.

Valuvaa laavaa ei tällä kertaa ollut harmikseni mahdollista nähdä, mutta ilman sitäkin kokemusta tulivuorien näkeminen ja kraatterin läpi kävely olivat sykähdyttäviä. Ehdottomasti paras kokemukseni Big Islandin saarella.

Kilauea Iki Trail oli 2-3 tuntia kestävä patikointi,  joka alkoi näköalapaikalta jatkuen sademetsämäisen maaston kautta alas kraatteriin, jonka läpikävelyn jälkeen polku nousi jälleen ylös metsän läpi. Reitti on suositeltu kierrettäväksi vastapäivään ja suosittelen ehdottomasti noudattamaan suositusta. Ylös nouseminen on huomattavasti kevyempää näin päin loivemmasta reitistä johtuen. Toiseen suuntaan on tarjolla pitkät ja jyrkät portaat.

Reitin varrella on myös Thurston Lava Tube, eli 500 vuotta vanha laavatunneli. Tätä kaksikin paikallista suositteli minulle kohteeksi ja koska se oli sopivasti reitin varrella, kävin katsomassa myös sen. Tippukiviluolia nähneelle tämä tosin oli vain tavallinen luola, jossa tippui katosta vettä. Itselle pieni pettymys enkä kokenut saavani siitä oikein mitään irti, mikä harmitti hieman.

Tunnelissa käynnin kanssa itselläni meni reitin patikointiin 2 tuntia 10 minuuttia. Mielestäni ajan arvoinen reitti, joka jätti aikaa myös muuhun puistoon tutustumiseen. Valitsinkin kraatterikävelyn lisäksi Chain of Craters -tien, joka vei meren rantaan asti. Meren ja veden fanina halusin nähdä laavan muokkaaman merenrannan. Matkalla olisi ollut erilaisia laavakenttiä tutustuttavaksi, mutta koin että yhden kraatterin näkeminen riitti minulle.

Mieleenpainuvimmat maisemat ko. tiellä olivat minulle mereen liittyviä. Matkalla olleelta näköalatasanteelta näki hienosti,  kuinka laava oli valunut mereen peittäen kasvillisuutta alleen. Aivan tien päässä, joka päättyi purkautuneen laavan peitettyä tien, oli upea laavasta muotoutunut kaari. Vaikka tien pituus oli 30 km suuntaansa, oli se mielestäni tarpeeksi erilainen kokemus kraatterikävelyyn verrattuna, joten olin tyytyväinen, että käytin siihen aikaa. Tien varresta löytyivät myös paikalliset kalliomaalaukset - luonnollisesti laavaan tehtyinä. Tieltä käveli noin 15 minuuttia niiden luokse.

Tulivuorten parissa vietin viimeisen kokonaisen päiväni Big Islandilla. Seuraavana päivänä lensin Kauain saarelle, jossa nyt olen viettänyt pari päivää Kekahan pienessä kaupungissa. Täällä vietän Halloweenin, jonka jälkeen on taas aika vaihtaa saarta.

Big Islandin rannat

Havaiji on tunnettu pitkistä valkeista hiekkarannoista. Big Island poikkeaa tästä mielikuvasta hieman. Saarella on hiekkarantoja, mutta on paljon myös kivikkoisia rantoja, erityisesti Captain Cookin lähistöllä. Valkoisten hiekkarantojen lisäksi saarelta löytyy muutama mustan hiekan ranta ja onpa jopa sellainen erikoisuuskin kuin vihreän hiekan ranta.

Vesi oli lokakuussa lämmintä ja upean kirkasta.

Ehdin käydä tutustumassa viiteen eri rantaan Konan ja Captain Cookin läheisyydessä. Näistä kaksi oli hiekkarantoja  (Kua Bay ja White Sand Beach) ja kolme muuta kivikkoisia. Maninin rannalla kävin kahteen kertaan, muihinkin tykästyin Captain Cookin monumenttia lukuunottamatta.

Tässä kokemuksiani kustakin rannasta.

Manini
Ainoa käymistäni rannoista, jossa oli nurmikkoalue. Kivikkoinen ranta, jossa oli pieni poukama, josta pääsy uimaan. Muutamassa muussa kohdassa oli ns. vuorovesialtaita, joissa taapero pystyi hyvin kahlailemaan valvotusti. Uiminen Maninilla oli aallokosta johtuen osin haasteellista. Ensimmäisellä kerralla aallot tulivat poukamaan asti niin suurina, että kävin vain kastautumassa. Lisäksi rannalla oleva vapaaehtoinen varoitti voimakkaista virtauksista. Toisella kerralla pääsin uimaankin, vaikka silloinkin aallot olivat isohkoja.

Mielestäni rannan valtti oli nurmialue, josta löytyi niin aurinkoisia kuin varjoisiakin paikkoja.
Lisäksi delfiinit tulevat usein aamuisin tähän poukamaan.

Palvelut: bajamaja, piknik-pöytiä


Honaunau Bay
Paras snorklauspaikka. Tunnetaan paikallisten keskuudessa myös nimellä Two Step. Kokemukseni snorklaamisesta Captain Cookin monumentilla voit lukea aiemmasta postauksestani.

Koska kävin Honaunau Bayssa Captain Cookin monumentin jälkeen, pääsin heti vertaamaan paikkoja. Honaunau Bay oli snorklauskohdaltaan kivinen ranta, mutta kivien muodostamat kaksi porrasta (two step) mahdollistivat helpon veteen pääsyn ja ylös tulemisen. Samalla alueella oli myös pienen pieni hiekkaranta, joten snorklauksen lisäksi paikasta pääsee hyvin uimaan. Jos ei halua lähteä uimaan two stepiltä.

Itse koin snorklauksen täällä kiinnostavammaksi kuin Captain Cookin monumentilla. Alue oli suurempi, joten koralliakin oli enemmän. Lisäksi täällä oli enemmän erilaisia kaloja. Paikalla oli myös muutamia sukeltajia,  mikä kertonee sekin jotain.

Rannalla saattaa nähdä kilpikonnia, joista ranta on saanutkin nimensä.  Itsellä ei valitettavasti ollut tuuria mukana, enkä niitä nähnyt.

Ennenkaikkea Honaunau Baylle pääsee autolla, ja rannalla on myös bajamajoja. Lisäksi vieressä olisi ollut yksi saaren nähtävyyksistä, Pu’uhonua o Honaunau historiallinen puisto. Itse en ehtinyt siellä käymään, mutta ymmärtääkseni puisto on Seurasaaren tyyppinen historiallisista asuinoloista kertova alue.

Palvelut: parkkipaikka, bajamajoja, piknik-pöytiä

Captain Cookin monumentti 
Varsinaisesti en kuvailisi tätä rannaksi, vaikka alueelta sellainenkin löytyy (kivikkoranta). Snorklauskokemuksista voit lukea aiemmasta postauksesta.

Aamuisin täällä saattaa nähdä delfiineitä.

Palvelut: -

Kua Bay
Konan pohjoispuolella sijaitseva hiekkaranta oli selkeästi bodyboardingia harrastavien suosiossa. Ranta ei ole kovin suuri, mutta aamulla sinne mahtui hyvin. Tien varren kyltissä sanotaan puiston olevan auki vasta klo 9 alkaen, mutta siellä oli ihmisiä jo klo 8.30.

Aallot löivät tähänkin rantaan kohtuullisen kovaa. Ranta syveni sopivasti, mutta en yrittänyt uida täällä – kastautuminen aallokossa riitti. Rannan palvelut ovat hyvät, joten tänne voisi hyvin kuvitella tulevansa puoleksi päiväksi eväiden kanssa.

Palvelut: parkkipaikka, wc, suihku, piknik-pöytiä

White Sand Beach

Noin kolme kilometriä Konan keskustasta etelään sijaitseva kaunis hiekkaranta. Täällä vietin pari tuntia ennen lennon lähtöä Kauaille. Täälläkin aallot olivat melko isoja  (kuten varmaan kaikkialla Havaijilla), mutta erityisesti bodyboardingin harrastajille otolliset. Itse en yrittänytkään uida, vaan tyydyin seisomaan aalloissa.

Hengenpelastaja on töissä rannalla ainakin osan päivästä. Rannalta löytyy sekä aurinkoisia että varjoisia paikkoja. Vedenrajassa oli muutamia isohkoja kiviä,  joita kannattaa varoa.

Mielestäni kiva ranta auringonotolle ja bodyboardingille erityisesti. Myös palvelut hyvät. Hele-On bussin pysäkkikin löytyy ihan rannan edestä.

Palvelut: hengenpelastaja, parkkipaikka, wc, suihku

Liikkuminen Big Islandilla

Julkinen liikenne

On lähes olematonta. Saarella kulkee Hele-On niminen bussiyhteys. Muutama eri linja muodostaa saaren ympäri kulkevan linjaverkoston. Itse tutustuin yhteen näistä linjoista, joka kulki farmin ja Konan kaupungin välillä. Busseja kulki aamuisin kolme Konaan päin ja iltapäivisin kaksi toiseen suuntaan. Ymmärsit aivan oikein, bussi ei kulkenut edes takaisin vaan aina vain toiseen suuntaan. Täten aamuisin ei olisi päässyt Konasta farmille. Nettisivulta löytyi aikataulu, joka oli hyvin suuntaa-antava. Pahimmillaan bussi lähti 30 minuuttia aikataulusta jäljessä. Mutta kerran myös täsmälleen oikeaan aikaan, joten varma et voinut olla. Erikoisreiteistä ei kerrottu missään. Iron Man -kisa aiheutti tiesulkuja bussin normaalille reitille, mutta poikkeusreitistä ei kerrottu missään. Eivätkä paikallisetkaan tienneet. Viestintä on haastavaa…

Erinomaista palvelussa oli hinta, matka maksoi aina tasan 2 dollaria yhteen suuntaan ko. linjalla. Ihan sama kuinka pitkän matkan kuljit. Itse kun matkasin yli 20 km matkoja, niin koin bussin erittäin halvaksi. Piti vain varata aikaa sillä matkustamiseen.

Toinen mielenkiintoinen seikka bussilla matkustamisessa näin suomalaisen näkökulmasta oli se, että bussin sai pysähtymään muuallakin kuin bussipysäkeillä. Kunhan tiessä oli levennys tai vastaava, jolle se pystyi helposti pysähtymään. Tämä toimi sekä bussiin noustessa että poistuessa. Näin itse pääsin aina ovelta ovelle, vaikkei pysäkkiä ollut kuin kilometrien päässä farmilta. 

Liftaaminen

En ole eläessäni liftannut. Kunnes tulin Big Islandille. Äiti, älä säikähdä, se on turvallista! Budjettimatkailija kun olen, niin en raaskinut vuokrata autoa kahdeksi viikoksi. Niinpä liftasin itseni niin ruokakaupassa käymään kuin rannallekin. Kyydin sai aina nopeasti, välillä saman tien, maksimissaan odotin 15 minuuttia. Joka tosin porottavassa kuumuudessa on sekin paljon, mutta silti. 

Tapasin liftatessa upeita ihmisiä, joita en olisi muuten tavannut. Ihania, sydämellisiä ihmisiä, jotka auttoivat enemmän kuin tarpeeksi. Ihana Heather tarjosi kyydin lempirannalleen, josta tuli yksi minunkin suosikeistani. Hän lupasi myös kyydin takaisin päin,  jos en saisi rannalta kyytiä pois. Vaikka hän asui aivan rannan vieressä ja kyyti olisi tarkoittanut hänelle yli puolen tunnin automatkaa. Toisella kerralla samalta rannalta kotiin lähtiessä Amy poimi minut kyytiinsä tyttärensä kanssa ja heitti minut farmille asti, vaikka he asuivat paljon lähempänä rantaa. Ylitsevuotavaisen avuliaisuuden lisäksi juttutuokiot olivat ihania ja piristivät päivääni. Toki jotkut kuskeista eivät olleet kiinnostuneita jutustelusta, mikä oli ihan ok myös. Pääsinpä minäkin auttamaan muutamaa kuskia tiedoillani helpx-työstä. Voi olla, että pari uutta paikkaa tulee tästä hyvästä tarjolle!

Myös autoja oli joka lähtöön – oli uutuudenkarheaa pick-upia ja oli auto jonka ovi ei toiminut kunnolla, toinen joka oli niin likainen, etten ole koskaan sellaista nähnyt. Turvallisesti pääsin aina perille! 

Auton vuokraaminen 

Viimeiseksi viikonlopuksi vuokrasin auton, jotta pääsisin näkemään saarta enemmän. Saaren ainoat auton vuokrauspisteet toimivat Konan ja Hilon lentokentillä. Ainakin Konan kentällä on kaikkien tunnetuimpien firmojen vuokrauspisteet, jotka tosin sijaitsevat vähän kentän ulkopuolella. En nähnyt kentällä yhtäkään vuokraustiskiä, joten auton varaaminen kannattaa tehdä etukäteen netissä. Terminaalin ja vuokrausfirman välillä kulkee jokaisen vuokrausfirman oma shuttle. Muuten auton vuokraus toimi ihan normaalisti ja itse olin tyytyväinen Alamon autovalikoimaan ja palveluun. Sain valita kahdesta,  väriä lukuunottamatta identtisestä, autosta toisen ja se oli vajaan vuoden vanha Chrysler.

Ajaminen Big Islandilla oli vaihtelevaa. Sama tie oli välillä leveä ja suora, nopeusrajoitus 90km/h ja välillä taas todella kapea, mutkainen ja rajoitus sen mukaisesti 35km/h. Nopeusrajoitukset vaihtelivatkin useasti, mikä teki ajamisesta hieman poukkoilevaa. Tiet olivat kuitenkin hyvässä kunnossa. Myös ruuhkaa saattoi ajoittain syntyä, mikä hidasti matkan tekoa. Kaikenkaikkiaan koin kuitenkin, että autoilu Big Islandilla oli mukavaa ja helppoa.

Huikeita urheilusuorituksia

Follow my blog with Bloglovin

Tänään kisattiin Konassa Iron Manin MM-kisa, eli triathlonin täysmatkan kilpailu. Kisaan oli päässyt mukaan reilu 2000 urheilijaa,  ymmärtääkseni noin 40 tämän vuoden parasta urheilijaa per sarja. Kisassa oli sekä pro-sarjat miehille että naisille ja lisäksi molemmille sukupuolille eri ikäryhmiä.

Kisa starttasi aamulla klo 6.30 uinnilla ja on käynnissä aina puoleen yöhön asti. Itse sain kyydin aamulla ja olin paikalla vähän seitsemän jälkeen,  kun ikäryhmien naiset lähtivät viimeisinä uintiosuudelle.

Lähtöalue ja sen ympäristö olivat täynnä katsojia, jotka kannustivat niin omia tuttuja kuin kaikkia muitakin urheita kilpailijoita. Aurinko lämmitti jo kahdeksalta niin paljon, että hiki valui ihan paikallaan seistessäkin. Siksi olikin huikeaa seurata näitä loistavia urheilijoita,  jotka helteestä huolimatta jaksoivat painaa menemään vetäen itsensä aivan äärirajoille. Eräs brittimies kertoikin poikansa valmistautuneen kisaan lämmittämällä kotona uunin ja pitävän sen auki tuntitolkulla samalla sen edessä aikaa viettäen. Keinot on monet!

Heti pyöräilyosuuden alussa sattui ikävä onnettomuus, jonka satuin näkemään. Kilpailija pyöräili kovaa vauhtia alamäessä olevaan mutkaan ja taisi ajautua vähän turhan reunaan jonka seurauksena törmäsi paikalla seisoneeseen poliisiin. Poliisi lensi maahan, pyörä vaurioitui ja taisi kilpailijakin hieman loukata kättään. Tilanteesta selvittiin lopulta onneksi säikähdyksellä ja kilpailija sai toisen pyörän alleen ja jatkoi kisaa noin 15 minuutin päästä varmistettuaan ensin, että poliisi oli ok.

Loppupäivä sujui paljon iloisimmissa merkeissä.  Nautin urheilijoiden kannustamisesta sekä yleisön seuraamisesta ja erityisesti heidän kivojen kannatuspaitojen katselemisesta. Oli myös huikeaa seurata kuinka monilla tavoilla kisaan voi osallistua;  eräällä miehellä oli toinen käsi kokonaan amputoitu ja toisesta osa, mutta se ei menoa näyttänyt haittaavan vaan uimaosuudestakin hän selviytyi selvästi ennen viimeisiä. Kolme kilpailijaa näin kisaavan pyörillä, joita poljetaan käsillä. Näistä yksi oli vieläpä nainen. Hurjaa touhua! Eräs kilpailija oli ilmeisesti näkövammainen tai lievästi kehitysvammainen. Hän pyöräili kaverinsa kanssa tandempyörällä hienosti yhtätahtia ja juoksussa heillä oli narusta tehty lenkki apuna, joista molemmat pitivät kiinni. Iäkkäämpiä ihmisiä oli myös mukana useita, vanhin oli 76-vuotias. Upeita esimerkkejä siitä, kuinka monilla tavoin voi tähän huippurankkaan kisaan osallistua. Hatunnosto!

Pyöräilyn aikana ehti välillä käydä syömässä ja kiertelemässä kaupungilla, ennenkuin kilpailijat tulivat vaihtoon keskustaan. Taas jaksoi kannustaa! Ja olihan ne pyörät upeita, niitäkin jaksoi katsella. :)

Maaliin saapuvia urheilijoita oli ihana seurata,  jokainen oli selvästi iloinen saavutuksestaan, olihan jo maaliin pääsy monelle tietynlainen saavutus. Esimerkiksi viime vuoden naisten sarjan voittaja joutui jättämään leikin kesken. 3,86 km uintia aallokossa ilman märkäpukua, 180 km pyöräilyä ja päälle vielä maraton eli 42,2 km juoksua. Auringon porottaessa taivaalta, luulisi olevan tuskaa helpommallakin kelillä.

Naisten pro-sarjan voittaja saapui silti maaliin alle yhdeksässä tunnissa - itse en selviäisi edes pyöräilymatkasta tuossa ajassa. Naisten sarjassa kärkikymmenikköön ylsi silti kaksi ensimmäistä kertaa Havaijin kisaan osallistunutta, hieno juttu! Ja saatiin sinne pohjoismaistakin väriä, kun kaksi tanskalaista ja yksi ruotsalainen tekivät hienot kisat. Suomalaiset osallistuivat ymmärtääkseni ikäsarjoihin, mutta hienosti toi kuuluttajakin 'Flying Finns' -kisaajia esille.

Kotiin lähtiessäni tuli vielä monia kisaajia vasta pyöräilyosuudelta vaihtoon. Osa jo juoksuun päässeistä joutui kävelemään ylämäen ylös. Mutta sitkeästi jaksoivat jatkaa ja ihanasti yleisö kannusti kaikkia matkalla olevia!

Ennenkaikkea tapahtumasta jäi mieleen upea tunnelma, joka kuulemma olisi parhaimmillaan vasta vähän ennen puolta yötä, kun viimeisiä otetaan vielä maaliin. Suullisen kannustuksen lisäksi fanit hyödynsivät katuliituja ja kirjoittivat tsemppausviestejä radalle. Tapahtuma oli yleisön näkökulmasta myös erinomaisesti järjestetty, kuulutuspisteitä oli keskustan alueella pari ja lisäksi ainakin kahdessa paikassa pystyi seuraamaan kisaa screeneiltä. 5000 vapaaehtoisen joukko toimi myös ystävällisesti ja osaavasti.

Hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan ja olen iloinen että pääsin sen kokemaan, sattumalta.

Snorklausta Captain Cookin monumentilla

Perjantain vapaapäivänä suuntasin kohti Captain Cookin monumenttia, joka oli kuulemma mainio snorklauspaikka. Farmin, jolla työskentelen, isäntä Larry lainasi minulle ystävällisesti snorklausvälineet ja niin lähdin aamulla matkaan.

Monumentille ei pääse autolla ollenkaan, vaan sinne täytyy joko patikoida reilu 3km suuntaansa, ostaa venematka tai vuokrata kajakki joltain kolmesta luvan saaneesta vuokrausyrityksestä.

Valitsin patikoinnin - Larryn mukaan menomatkaan menisi 30 min ja paluuseen 45. Polun alun olin bongannut jo tiistaina, kun menin siitä ohi Maninin rannalle mennessäni. Reitti lähtee Nāpō'opo'o Roadin alkupäästä, noin 200 m Highway 11:n risteyksestä. Polun päässä on pienehkö kyltti, jossa varoitetaan kovasti mm. loukkaantumisvaarasta. Polun alkupää kulkee kaislan tyyppisen kasvillisuuden välissä, josta saa tiheimmissä paikoissa pieniä viiltohaavoja käsiin ja jalkoihin.  Polku on pääosin kivikkoinen, mutta alaspäin melko helpohko kulkea.

Auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta, oli menomatka melko hikinen, vaikka alaspäin mentiinkin. Siksi oli ihana fiilis kun viimein pääsi meren äärelle. Vilvoittavan veden siintäessä silmissä jäi huomaamatta, että aivan rannan tuntumassa pitikin kääntyä vielä vasemmalle, jotta pääsi monumentille ja kunnon snorklauspaikalle.

55 minuutin patikoinnin jälkeen (jep, ihan ehtinyt 30 minuutissa alas) pääsin Iso-Britanniaan. Kyllä, tämä pieni maapläntti kuuluu jostain historiallisesta syystä briteille. Eipä ihme, että brittituristeja olikin eksynyt paljon paikalle. 

Itse monumentti on pystytetty tänne kuuluisan merikapteenin James Cookin muistolle.  Hän oli ensimmäinen eurooppalainen, joka löysi tämän Havaijin saaren, mutta jonka paikalliset ilmeisesti vahingossa tappoivat tällä kyseisellä paikalla. 

Tulipahan käytyä tällä reissulla siis yhdessä maassa lisää! 

Snorklaus oli mukavaa, vesi upean kirkasta ja värikkäitä kaloja oli kiitettävästi ja koralliakin näki. Ajoittain snorklaajia oli paljon suhteellisen pienellä alueella,  mutta silloin kun turistiveneet eivät olleet paikalla, sai snorklailla hyvin rauhassa. Olen aiemmin snorklannut vain Malesiassa, mutta kyllä siellä mielestäni oli upeammat snorklausmaastot kuin tämä Captain Cookin monumentti, jonka pitäisi kuitenkin olla yksi Havaijin parhaista snorklauspaikoista.

Lisäksi kannattaa huomioida,  jos tänne eksyy, että mitään palveluita ei ole saatavilla. Ei juomavettä,  bajamajaa tai muutakaan.

Paluumatka ylös 400m korkeuseron verran nousevaa polkua pitkin oli sitten todella hidas ja hikinen. Varjopaikkoja oli vähän eikä yhtään tasaista pätkää. Tulomatkan perusteella osasin toki jo arvioida, että 45 minuuttia ei riitä alkuunkaan. Ja niinhän siinä kävi, että tunti ja 40 minuuttia meni paluuseen. Yhdeltä perheeltä loppui vesi kesken matkaa ja isä joutui lähtemään sitä hakemaan. Itsellä onneksi riitti juuri ja juuri, kun vähän säästellen join. Loppumetreillä näinkin vain silmissäni tienristeyksen huoltoaseman ja toivoin heidän myyvän kylmiä juomia. Ja niinhän olikin, lisäksi sisällä oli todella viileä, joka tuntui siinä kohtaa taivaalliselta.

Huomenna herätyskello soittaa klo 5.30 ja sitten lähtö Iron Man -kisaa seuraamaan sekä tutustumaan Konan kaupunkiin.