Viime sunnuntaina lähdin helpx-isäntäni Macin mukana saaren suurimpaan kaupunkiin, Lihueen. Se sijaitsee noin 45 minuutin ajomatkan päässä Kekahasta, jossa majailen. Suuntasimme kohti ostoskeskuksen parkkipaikkaa, jossa Kekahaa lähellä olevan high schoolin painijoukkue keräsi rahaa turnausmatkoihin autojen pesun avulla. Turnausmatkat tulevat Havaijilla kalliiksi, koska muille saarille pitää aina lentää. Niinpä varainkeruu on tärkeää.
Pesimme autoja noin klo 9-13 välisen ajan. Mainostus hoidettiin paikanpäällä kahden käsinkirjoitetun paperikyltin avulla eikä autoja tullut mielestäni kovin paljon. Pesulle ei määritelty hintaa, vaan jokainen asiakas maksoi haluamansa summan. Ilmeisesti noin 10 dollaria oli aika normaali maksu.
Paikalla olivat autoja pesemässä painijoukkueen pojat ja yksi tyttö, yhteensä yhdeksän nuorta. Sen lisäksi heidän neljä valmentajaansa pesivät autoja ahkerasti. Lisäapuna olin minä, joka en ollut koskaan pessyt autoa käsin. Halusin kuitenkin tulla avuksi, jotta pääsisin tutustumaan kunnolla tähän aiemmin vain elokuvista tuttuun varainkeruukeinoon. Autoja oli kerrallaan maksimissaan kolme pestävänä, joten pesijöitä riitti hyvin. Itse yllätyin siitä, että autoja ei tullut sen enempää.
Itse homma oli ihan simppeliä ja omalla porukalla varmasti hauskaakin. Pari poikaa oli vähän huolimattomia, mutta koska autoja ei ollut paljoa kerralla, oli aikaa tarvittaessa putsailla kahteenkin kertaan. Yhdellä valmentajista meinasi kyllä palaa pinna tuplatyöhön. :)
Päävalmentaja oli tyytyväinen kerättyyn rahamäärään. Helpx-isäntäni Mac oli kuitenkin toista mieltä, hänestä rahaa olisi pitänyt tulla tuplasti enemmän, jotta ajankäyttö olisi kannattanut. Vaikea sanoa omaa mielipidettä, kun ei ole aiempaa kokemusta.
Talkoiden jälkeen Mac vei minut Lihuen pohjoispuolella sijaitsevalle Wailuan vesiputoukselle. Autolla pääsee lähes perille asti, parkkipaikan viereiseltä tasanteelta näkee jo upean vesiputouksen. Me emme kuitenkaan tyytyneet siihen, vaan kävelimme 15 minuutin matkan rinnettä alas vesiputoukselle asti. Erilaisia varoituskylttejä oli matkan alkupäässä ja ilmeisesti kävely alas oli kiellettyä, mutta silti reitin varrelle oli sidottu köysiä puiden välille helpottamaan kulkua mutaisessa ja siten liukkaassa maastossa. Olin saanut Macilta lainaksi ’mud shoes’, jotka muistuttivat paljasjalkakenkiä, joissa on ohut kumipohja. Ne olivatkin loistava varuste tälle reitille.
Näkymä putouksen juurelta oli jo itselleni elämys. Mutta kun jatkoimme matkaa aina putouksen taakse asti, silloin meinasi jo henki salpautua ihastuksesta. Olin ensimmäistä kertaa vesiputouksen takana ja se tuntui uskomattoman hienolta.
Siinä euforiassa olikin helppo kavuta mutapolkua pitkin takaisin ylös köysien avulla käsillä vetäen.
Mac kertoi, että tämä vesiputous on saaren putouksista helpoin saavuttaa mutta silti hänen mielestään paras. Loistava kombinaatio!
Upeita kokemuksia on jo nyt taskussa, mitäköhän kaikkea sitä pääseekään kokemaan tämän reissun aikana? En melkein malta odottaa!
Varpaan murtuminen toki aiheutti muutoksia suunnitelmiin erityisesti patikoinnin osalta, johon täällä Kauailla olisi ollut upeat maastot. Yritän kuitenkin vielä päästä näkemään Waimean kanjonin ainakin autotien varresta käsin. Se kun oli ykköskohteeni tällä saarella.
Lauantaina vietetäänkin Halloweenia, jota pääsen viettämään jo toistamiseen USA:ssa. Edellisellä kerralla kierrettiin taloja ystävän ja hänen lastensa kanssa, tällä kertaa pääsen jakamaan karkkia ovella kävijöille. Karkit ostettiin tänään, talon koristelu saa odottaa huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti