Täyden palvelun venematka

18 ventovierasta matkustajaa eri puolilta maailmaa, kahdeksan filippiiniläistä miehistön jäsentä, viisi päivää veneessä. Ohjelmassa saarilla kiertelyä, lähtien El Nidosta, päätyen Coroniin. Siinä resepti upealle matkalle, jossa ei katsottu kelloa ja oltiin pääsääntöisesti sekä puhelinverkon että nettiyhteyksien ulottumattomissa. Viisi unohtumatonta päivää täynnä herkullista ruokaa, tuoreita hedelmiä, aurinkoa, valkohiekkaisia rantoja, snorklausta, upeita auringonlaskuja ja loistavia yöunia aaltojen loiskiessa pikku mökkien ulkopuolella.

 

Kiirettä ei ollut, päivät menivät omalla painollaan. Jokaisen päivän aikana pysähdyimme 2-3 saarella. Venematkat sujuivat rennosti matkakavereiden kanssa jutellen tai kirjaa lukien. Muutama innostui myös kokeilemaan kalastusta – ilman tuloksia.

Viidessä päivässä tutustuin ja ystävystyin neljän itävaltalaisen, kolmen ranskalaisen, kahden sveitsiläisen, kahden aussin, kahden hollantilaisen, kahden jenkin, yhden saksalaisen ja yhden kiinalaisen kanssa. Viiden päivän ajaksi meistä tuli perhe, johon kuuluivat myös ihanat miehistön jäsenet sekä koiranpentu Pikachu. Miehistön pojat olivat kotoisin reitin varrella sijaitsevilta saarilta. He olivat jättäneet koulun taakseen 16-vuotiaina, mutta olivat Tao Philippinesin koulutuksessa oppineet itselleen ammatin ja englannin kielen. Lähtökohtaisesti heidän ainoa muu vaihtoehtonsa ammatiksi olisi ollut kalastaja. Osa pojista oli kotoisin samasta kylästä Nacpan-rannan läheltä. Tao Philippines -yritys kasvoi kolmisen vuotta sitten niin vauhdilla, että he rekrytoivat 10 poikaa samasta kylästä. Ainoa ehto palkkaamiselle oli, että pojan piti pystyä kiipeämään palmuun ja irrottamaan kookokset puusta. Tämä osaaminen tuli myös todistettua reissun aikana.

Majoituimme Taon leirintäpaikoilla, joita heillä oli yhteensä 15 eri saarilla. Pojat laittoivat meille joka ilta patjat mökkien lattialle, petasivat lakanan ja virittivät hyttysverkon paikoilleen. Välillä jaoin mökin muiden kanssa, yhtenä yönä sain ihan oman mökin.

Iltaisin keräännyimme joko ruokapöydän tai rannalle pystytetyn nuotion ääreen. Nukkumaan mentiin silloin, kun tuntui siltä ja aamulla herättiin myös omaan tahtiin.

Yhdeksi yöksi pysähdyimme Taon farmille, joka oli yrityksen pääpaikka. Sen keittiössä kaikki veneiden työntekijät opetettiin kokkaamaan. Kuinka herkullista ruokaa saimmekaan! Joka päivä ruoka oli herkullista, mutta farmilla saamamme illallinen kruunasi koko reissun. Possu oli aivan mahtavaa, kookosmaidossa haudutetut pavut käsittämättömän herkullisia. Sen lisäksi saimme nauttia farmilla hieronnasta – täydellistä.

Kaukaisimmilla saarilla koin myös Filippiinien parhaat snorklaukset. Vihdoin olivat korallit värikkäitä ja upeita kaloja oli niin paljon, että tuntui kuin olisi akvaariossa uinut. Täällä ei myöskään ollut meduusoita, joten uimisesta saattoi nauttia kunnolla.

Viiden päivän jälkeen emme sanoneet hyvästejä, vaan näkemisiin.

Turistinen El Nido

Pahoittelut postaustauosta. Veneretkellä ei ollut mahdollisuutta päivittää blogia ja Coronin verkkoyhteydet ovat vielä heikommat kuin Palawanin-saarella. Tästä syystä päivitys tulee tällä kertaa ilman kuvia, koska niiden lataaminen ei onnistu.

Edit 25.3. Kuvat lisätty

Neljä tuntia täyteen ahdetussa pikkubussissa, joka kaahaa pitkin paikoin heikkokuntoisia teitä. Matka Port Bartonista El Nidoon oli vähän turhan jännittävä. Ilmeisesti paikalliset pitivät positiivisena myyntiargumenttina sitä, että matkaan menee vain neljä tuntia normaalin viiden sijasta. Heille ei tule mieleen, että länsimaiset turistit ehkä sittenkin matkaisivat mieluummin hitaammin ja turvallisemmin.

Budjettihotellini sijaitsi El Nidon ulkopuolella Corong Corong -nimisellä alueella, jota oli kehuttu paremmaksi majoituspaikaksi kuin El Nidoa. Alimanguan ja Port Bartonin jälkeen Corong Corong tuntui jo ruuhkaiselta, ainoan tien varressa oli hotellia vierivieressä, väleissä pikkukauppoja ja pari ravintolaa. Paikallinen ranta ei sovellu uimiseen, minua valistettiin heti saavuttuani.

El Nidon keskustaan on matkaa noin 2,5 kilometriä. Kerran kävelin tuon matkan, muuten nappasin tricyclen, sillä helteessä muuten lyhyeltä tuntuva matka oli vähän turhan hikinen käveltäväksi. El Nidon nähtyäni, olin tyytyväinen valintaani majoittua Corong Corong -alueella. El Nido oli meluisa, eikä sen ranta ollut yhtään sen parempi.

Vietin El Nidossa viikon, vähemmälläkin olisi pärjännyt. Yhden päivän vietin Las Cabanas -rannalla, joka sijaitsi noin kahden kilometrin päässä Corong Corongista. Hyvä ranta auringonottoon, mutta niin matala ettei uiminen tullut kysymykseen. Näin oli hankala päästä vilvoittelemaan.

Toiseksi päiväksi varasin saarihyppelyn, A-retken. Snorklauspaikan piti olla huippuluokkaa, mutta itse en nähnyt siinä mitään ihmeellistä. Meri oli joka paikassa, jossa pysähdyimme, täynnä meduusoita ja niiden kavereita. Retki sisälsi vähemmän snorklausta kuin olin kuvitellut, yksi pysähdys oli tarkoitettu melontaan ja parissa paikassa ihastelimme luonnon muovaamia laguuneja, jotka olivatkin hienoja.
Port Bartonin saarihyppelyyn verrattuna tämä oli pieni pettymys. Ryhmä oli iso ja ihmiset pitäytyivät omien matkakavereidensa seurassa. Lisäksi snorklausmaisemat olivat selkeästi huonommat.

Viimeisen päivän vietin Nacpan rannalla, joka olikin ehdottomasti El Nidon alueen rannoista paras. Upea, pitkä ranta joka soveltui myös uimiseen. Jostain syystä myös vähemmän ihmisiä. Ehdottomasti 20 kilometrin matkan arvoinen.

Välissä kärsin vatsataudista, joten yksi päivä menikin sängyn pohjalla. Onneksi ehdin kuitenkin parantua ennen varaamaani viiden päivän veneretkeä. Muutama porukastamme sai ruokamyrkytyksen juuri edellisenä päivänä ja joutuivat parantelemaan oloaan vielä veneretken ensimmäisen päivän. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Port Bartonin rantakylä

Port Barton on kehittyvä turistikohde, jossa oli jo useita hotelleita. Kylässä oli käytännössä kaksi rannan suuntaisesti kulkevaa hiekkatietä, jonka varsilta löytyi paikallisten asuntoja, muutamia kauppoja sekä majoitusliikkeitä. Hiekkarannalta löytyivät suurin osa hotelleista ja näkymä merelle olikin kaunis.

Saarihyppelyiden lisäksi oli tarjolla myös retkiä lähistön vesiputouksille, mutta tällä kertaa jätin ne väliin. Hyödynsin kuitenkin hierontapalvelua, joita oli myös runsaasti tarjolla. Tunnin hieronta maksoi 500 pesoa, eli 10 euroa. Paikalliset kutsuvat hierontaa ruotsalaiseksi hieronnaksi, mutta ovat kyllä tainneet tehdä siitä oman version. Ihan eivät lihasjumit auenneet, vaikka varmasti jotain hyötyä hieronnasta silti oli.

Itse viihdyin Port Bartonissa siksi, että se oli omaan makuuni sopiva sekoitus turistikohdetta ja paikallista autenttisuutta. Ranta oli välillä täynnä kalastajaveneitä, mutta silti auringonottajat mahtuivat myös mukaan. Ranta soveltui myös uimiseen, mikä oli nautinto helteessä.
Toisaalta täällä eivät enää lapset tulleet juttelemaan eivät edes tervehtineet kadulla. Eron Alimanguaniin huomasi.

Pidin myös hotellistani, Ausan Beach Cottages. Hotelli oli aivan kiinni rannassa ja melko keskellä rantaa, joten siitä oli helppo lähteä esim. kauppaan. Hotellista sai kuitenkin ostettua vesipullot ja ravintolan ruoka oli hyvää, joten varsinaista tarvetta muille kaupoille ei olisi edes ollut.

Hotelli tarjosi huoneita jaetulla kylpyhuoneella, mutta itse olin varannut oman mökin omalla kylppärillä. Hotellilla oli myös oma generaattori, joten sähköä sai lähes vuorokauden ympäri. Vain yöllä oli muutaman tunnin tauko. Sähköverkon sähköä kun oli tarjolla vain iltakuudesta puoleen yöhön.

Näkymä mökkini terassilta oli kaunis ja aaltojen pauhu tuuditti iltaisin uneen.

Huomenna lähden El Nidosta viiden päivän venematkalle kohti Coronin saarta. Seikkailu odottaa!

Snorklausta Port Bartonissa

Port Bartonissa on tarjolla neljä erilaista saarihyppelyretkeä. Jokainen oli saman hintainen, 700 pesoa eli 14 euroa sisältäen lounaan ja snorklausmaskin vuokran. Varasin omani suoraan hotellilta, jonka tiedoissa mainittiin, että minimi henkilömäärä on kolme. Niinpä aloitin selvittelyn sillä, mikä retkistä toteutuisi. A- ja B-retket olivat molemmat toteutumassa, joten valitsin B:n, sillä silloin olisi parempi mahdollisuus nähdä kilpikonnia.

Aamulla keräännyimme hotellin edustalle odottamaan noutajaa. Selvisi, että kanssani B-retkelle tuleva pariskunta oli Suomesta. Vaihdoimme kielen siis lennosta suomeksi. Kapteenin vihdoin tultua noutamaan meitä, tuli hänelle esittää paikallinen luontomatkailukortti tai ostaa sellainen 1 euron hintaan. Samalla selvisi, että vaikka molemmille retkille oli ilmoittautunut minimimäärä eli kolme henkeä, oli retket päätetty yhdistää ja niin hyppäsimme kaikki samaan veneeseen.

Nopeasti selvisi, kuinka mukava porukka meillä olikaan kasassa. Suomalaisten lisäksi Belgia, Saksa ja Intia olivat edustettuina. Kaksi ensimmäistä snorklauspaikkaa olivat melko lähellä toisiaan. Vesi oli todella kirkasta, mutta siellä uiskenteli harmittavan paljon meduusoiden sukulaisia, jotka polttelivat pienesti ihoa. Onneksi olin ottanut uimapaidan mukaan, joka suojasi yläkroppaa.

Korallit olivat näillä paikoilla ihan näyttäviä, mutta kaloja oli yllättävän vähän. Seuraavaksi oli vuorossa German Island, joka olikin snorklauksen sijasta lähinnä lounaspaikka. Kapteeni grillasi meille kaverinsa kanssa hyvät sapuskat, joita odotellessamme rentouduimme hiekkarannalla.

Exotic Islandilla jouduin pettymään snorklaukseen – koralli oli kuollutta. Twin Reef oli jo parempi kohde, muttei mitenkään upea. Ilmeisesti jossain kohtaa oli kuitenkin ollut paljon hienoja kaloja, jotka osa oli nähnyt. Itse aloin olemaan sen verran tympiintynyt meduusan kavereihin, etten uinut ihan niin pitkälle.

Harmikseni yhtään kilpikonnaa en nähnyt, mutta muuten päivä oli onnistunut. Ei ihan Ison Valliriutan tai edes Malesian veroinen snorklauskohde, mutta kuitenkin hyvä. Toki osin pilvinen sää vaikutti myös väreihin.

Rentoutumassa Alimanguan kalastajakylässä

Torvien tööttäilyä, musiikin jumputusta, television ääniä. Tästä Puerto Princesan kakofoniasta oli ihana vaihtaa hiekkarannalle rentoutumaan.

Varasin kuljetuksen hotelliltani suoraan, mikä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi. Hotelli oli kauempana San Vicenten kylästä kuin olin kuvitellut, joten tricycle + bussi + tricycle -kuljetus olisi vienyt enemmän aikaa sekä tullut kalliimmaksi.

Victoria Beach House sijaitsee San Vicenten kylästä alkavan, yli 14 km pituisen Long Beach:n pohjoispäässä. Se on ainoa hotelli yli 10 km säteellä ja aivan kiinni upeassa rannassa. Hotellissa on vain kahdeksan huonetta, joten rauha on taattu. Budjettitason ilmaistoitu huone maksaa saman verran, kuin sänkypaikka Uuden-Seelannin hostellissa. Nautin oman huoneen yksityisyydestä.

Alimanguan kalastajakylä oli Filippiinejä aidoimmillaan. Köyhiä, mutta iloisia ihmisiä kylän halki kulkevalla hiekkatiellä. Pari pientä hökkelikiskaa ovat ainoat palvelut mitä kylästä löytää. Näinpä rannalla kävely ja makoilu ovat myös ainoat aktiviteettimahdollisuudet. Hektisen reissaamisen jälkeen, rentoutuminen on enemmän kuin tervetullutta.

Hotelli valmistaa ruokaa tilauksen mukaan. Menua ei ole, mutta vaihtoehtoja löytyy. Kalastajakylässä kun ollaan, on kala tuoretta ja hyvää.

Paikalliset hymyilevät ja tervehtivät ohikulkiessaan. Lapset tulevat innokkaina juttelemaan. Täällä todella saa tuntumaa paikallisiin.

Kaksi ja puoli päivää menee hujauksessa, mutta toisaalta oli juuri sopiva aika täydelliselle tekemättömyydelle. Seuraavana etappina oli hieman huonon suunnittelun johdosta Port Barton, eli palasin saarella hieman takaisin kohti Puerto Princesaa.

Matka meni mukavasti ensin moottoripyörän selässä ja sen jälkeen paikallisella veneellä.

Aucklandin mielenkiintoiset kaupunginosat

Useimmat matkailijat antoivat aika ankean kuvan Aucklandista:
”Kuin mikä tahansa suurkaupunki”
”Ei kannata viipyä kuin 1-2 päivää”

Suositusten perusteella varasin Aucklandiin reilu kaksi päivää. Ajattelin sen olevan reilusti. Hostellisuosituksen sain tapaamaltani saksalaiselta, ja Verandah’s täyttikin odotukset. Yllätyksekseni hostellin sijainti oli myös loistava! Olin ajatellut,  että noin 1,5 km matka keskustaan on ihan ok, vaikka vähän syrjäiseltä kuulostaa moniin muihin hostelleihin verrattuna. Mutta hostellihan sijaitsikin kaupungin kiinnostavimmalla alueella, Ponsonbyssa.

Sunnuntaipäivä menikin leppoisasti Ponsonbyn katuja vaellellessa. Ihania brunssipaikkoja, kahviloita ja ravintoloita sekä mielenkiintoisia liikkeitä sulassa sovussa. Välissä upeita pitsihuviloita. Vähän kuin Punavuori olisi kohdannut Puu-Vallilan ripauksella Kalliota. En ollenkaan kaivannut ydinkeskustan vilskettä enkä kauppoja.

Toisena päivänä jatkoin kaupunginosiin tutustumista. Päätin ensin kävellä keskustaan ja hypätä sieltä bussiin. Vain muutaman sadan metrin päässä hostellilta huomasin yllätyksekseni Safka-ruokakaupan. Olin kuullut pohjoismaisia ruokatuotteita ja karkkeja myyvästä nettikaupasta, mutten tiennyt että myös oikea liike on olemassa. Kauppa oli kuin taivaaseen olisi astunut. Oli näkkileipää ja vaikka mitä ruokatuotteita, mutta koska olin seuraavana aamuna lähdössä Australiaan, jonne ei ruokaa voi viedä, tyydyin tutkailemaan vain karkkihyllyjä. Pieni valinnan vaikeus iski; ostaako Kismet vai Fazerin sininen, vai sittenkin ikisuosikkini Geisha? Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, mutta kerrankin itsekuri piti ja ostin vain Geishan salmiakin kaveriksi. Kunnon suklaata olikin ollut ikävä, nämä ulkomaan suklaat eivät ole oikein olleet makuuni.

Iloisin mielin jatkoin matkaa keskustan ostoskadun läpi. Queen streetilla todella tuli tunne, että voisi olla missä tahansa suurkaupungissa.

Aucklandissa on pitkä rantaviiva ja myös uimarantoja on tarjolla useita. Valitsin tällä kertaa keskustaa lähimmät rannat päivän agendalle ja hyppäsin Mission Bay:hin vievään bussiin. Itse kaupunginosa oli pieni pettymys, sillä rantakadun paria kahvilaa ja liikettä lukuun ottamatta ei nähtävää ollut. Itse hiekkaranta oli ihan kiva. Kävelin rantakatua pitkin kauemmaksi keskustasta ja hiekkarantoja oli pitkin matkaa. Valinnanvaraa uimiseen sekä aurinko- tai varjopaikan löytämiseen riitti.

Aucklandista olisi myös voinut tehdä retkiä lähisaarille, joita on kehuttu kovasti, erityisesti Waiheke-saarta. Siinä mielessä olisin hyvin voinut viettää kolmannenkin päivän Aucklandissa.