Kuukauden kunkut - tammikuu

Vuosi 2016 alkoi Westportissa ja tammikuun lopussa päätin eteläsaaren kiertueeni ja otin lautan pohjoissaarelle, Wellingtoniin. Kuukauden aikana sain nauttia lämpenevästä kelistä ja upeista merenrannoista. Ihastuin eteläsaaren pohjoiseen rannikkoseutuun.

Wharariki beach
Ihana, upea hiekkaranta kivimuodostelmineen ja hiekkadyyneineen. Niin vähän ihmisiä, että saatoin ajoittain kuvitella olevani autiolla rannalla. Parin tunnin rentoutuminen tuli sopivaan kohtaan. Myös ratsastus samalla rannalla seuraavana päivänä oli hieno kokemus. Saa nähdä, säilyykö Wharariki koko maan kauneimpana rantana mielessäni, vai ei.

Abel Tasman
Odotukset kansallispuistoa kohtaan olivat ennakkoon kovat, niin moni oli sitä kehunut. Tällä kertaa odotukset täyttyivät ja puisto lumosi minut kauneudellaan. Oli täydellistä päästä sekä patikoimaan, melomaan että myös makoilemaan kauniilla hiekkarannoilla. On mahdotonta päättää, mikä oli puiston paras osa tai elämys. Kokonaisuus oli vertaansa vailla.

Juokseminen
En ole kovin suuri juoksemisen ystävä, mutta tarkoituksena oli reissulla juosta säännöllisesti ja siten pitää kuntoa yllä. Varpaan murtuma sotki kuitenkin suunnitelmat. Tammikuun viimeisellä viikolla uskaltauduin vihdoin Wellingtonissa kokeilemaan juoksemista. Eihän se kevyesti missään nimessä kulkenut, mutta olin niin iloinen, että pystyin juoksemaan! Se jos mikä, oli varma merkki varpaan parantumisesta, ettei se ollenkaan reagoinut juoksemiseen. Ilon päivä!

Ravintolaillallinen Nelsonissa
Tuore kala on jotain niin hyvää. Toisen kokkaama ateria on ylellisyyttä. Matkustuspäivän päätteeksi oli ihana vain kävellä sisään rentoon, bistro-henkiseen ravintolaan ja tilata ruokaa ja lasi viiniä. Urban Eatery:n tartar suli suussa ja oli täydellinen valinta lämpimänä kesäiltana. Olin onnellinen.

Talkoita ja huikea vesiputouselämys

Viime sunnuntaina lähdin helpx-isäntäni Macin mukana saaren suurimpaan kaupunkiin, Lihueen. Se sijaitsee noin 45 minuutin ajomatkan päässä Kekahasta, jossa majailen. Suuntasimme kohti ostoskeskuksen parkkipaikkaa, jossa Kekahaa lähellä olevan high schoolin painijoukkue keräsi rahaa turnausmatkoihin autojen pesun avulla. Turnausmatkat tulevat Havaijilla kalliiksi, koska muille saarille pitää aina lentää. Niinpä varainkeruu on tärkeää.

Pesimme autoja noin klo 9-13 välisen ajan. Mainostus hoidettiin paikanpäällä kahden käsinkirjoitetun paperikyltin avulla eikä autoja tullut mielestäni kovin paljon. Pesulle ei määritelty hintaa, vaan jokainen asiakas maksoi haluamansa summan. Ilmeisesti noin 10 dollaria oli aika normaali maksu.

Paikalla olivat autoja pesemässä painijoukkueen pojat ja yksi tyttö, yhteensä yhdeksän nuorta. Sen lisäksi heidän neljä valmentajaansa pesivät autoja ahkerasti. Lisäapuna olin minä, joka en ollut koskaan pessyt autoa käsin. Halusin kuitenkin tulla avuksi, jotta pääsisin tutustumaan kunnolla tähän aiemmin vain elokuvista tuttuun varainkeruukeinoon. Autoja oli kerrallaan maksimissaan kolme pestävänä, joten pesijöitä riitti hyvin. Itse yllätyin siitä, että autoja ei tullut sen enempää.

Itse homma oli ihan simppeliä ja omalla porukalla varmasti hauskaakin. Pari poikaa oli vähän huolimattomia, mutta koska autoja ei ollut paljoa kerralla, oli aikaa tarvittaessa putsailla kahteenkin kertaan. Yhdellä valmentajista meinasi kyllä palaa pinna tuplatyöhön. :)

Päävalmentaja oli tyytyväinen kerättyyn rahamäärään. Helpx-isäntäni Mac oli kuitenkin toista mieltä, hänestä rahaa olisi pitänyt tulla tuplasti enemmän, jotta ajankäyttö olisi kannattanut.  Vaikea sanoa omaa mielipidettä, kun ei ole aiempaa kokemusta.

Talkoiden jälkeen Mac vei minut Lihuen pohjoispuolella sijaitsevalle Wailuan vesiputoukselle. Autolla pääsee lähes perille asti, parkkipaikan viereiseltä tasanteelta näkee jo upean vesiputouksen. Me emme kuitenkaan tyytyneet siihen, vaan kävelimme 15 minuutin matkan rinnettä alas vesiputoukselle asti. Erilaisia varoituskylttejä oli matkan alkupäässä ja ilmeisesti kävely alas oli kiellettyä, mutta silti reitin varrelle oli sidottu köysiä puiden välille helpottamaan kulkua mutaisessa ja siten liukkaassa maastossa. Olin saanut Macilta lainaksi ’mud shoes’, jotka muistuttivat paljasjalkakenkiä, joissa on ohut kumipohja. Ne olivatkin loistava varuste tälle reitille.

Näkymä putouksen juurelta oli jo itselleni elämys. Mutta kun jatkoimme matkaa aina putouksen taakse asti, silloin meinasi jo henki salpautua ihastuksesta. Olin ensimmäistä kertaa vesiputouksen takana ja se tuntui uskomattoman hienolta.
Siinä euforiassa olikin helppo kavuta mutapolkua pitkin takaisin ylös köysien avulla käsillä vetäen.

Mac kertoi, että tämä vesiputous on saaren putouksista helpoin saavuttaa mutta silti hänen mielestään paras. Loistava kombinaatio!

Upeita kokemuksia on jo nyt taskussa, mitäköhän kaikkea sitä pääseekään kokemaan tämän reissun aikana? En melkein malta odottaa!
Varpaan murtuminen toki aiheutti muutoksia suunnitelmiin erityisesti patikoinnin osalta, johon täällä Kauailla olisi ollut upeat maastot. Yritän kuitenkin vielä päästä näkemään Waimean kanjonin ainakin autotien varresta käsin. Se kun oli ykköskohteeni tällä saarella.

Lauantaina vietetäänkin Halloweenia, jota pääsen viettämään jo toistamiseen USA:ssa. Edellisellä kerralla kierrettiin taloja ystävän ja hänen lastensa kanssa, tällä kertaa pääsen jakamaan karkkia ovella kävijöille. Karkit ostettiin tänään, talon koristelu saa odottaa huomiseen.

Aina ei mene kuin Strömsössä

Ensimmäinen viikko Kauain saarella Havaijilla on kulunut leppoisasti. Teen täälläkin töitä asumista vastaan, tällä kertaa kasvimaalla sekä siivouksen ja kokkauksen parissa. Lisäkseni täällä oli viime viikolla kolme muutakin tyttöä ja eilen seuraan liittyi vielä neljäs. Seuraa on siis riittänyt kivasti.

Viikko sitten tiistaina kokeilin surffaamista ensimmäistä kertaa elämässäni. Kokeilu kesti vain noin 20 minuuttia, jonka aikana ehdin yrittää surffaamista kolmen aallon verran. Viimeisellä kerralla pääsin polvilleni, mutta seisomaan asti en onnistunut pääsemään. Olin liian hidas ja varovainen.

Tänä aamuna koitti uusi yritys. Ensiksi kävin kokeilemassa ihan itsekseni. Kylläpä käsillä melominen rannasta pois otti voimille! Kokeilin paria aaltoa, mutta jälleen olin liian hidas ja aalto ehti kuolla siinä vaiheessa, kun olisin ollut nousemassa pystyyn. Päätin jäädä odottamaan ’opetusta’, eli talon isännän apuja. Odottelimme toisen samassa talossa asuvan tytön kanssa opetustuokiota, kun rannalle tulikin sen verran iso aalto,  että se meinasi viedä surffilautamme merelle. Nopeasti yritin ottaa laudasta kiinni estääkseni moisen, kun lauta kolahti isoon varpaaseeni joka sanoi naps. Murtuikohan se, mietin.
Nostimme laudan rantakiville turvaan ja aloin tutkimaan varvastani. Pikkuhiljaa se alkoi turpoamaan painamisesta huolimatta. Elättelin kuitenkin vielä toiveita,  että se olisi saanut vain pahan iskun niveleen. Bostonin ystäväni neuvojen saattelemana päätin kuitenkin lähteä varmuudeksi näyttämään varvasta lääkärille, ettei myöhemmin tule vaivoja joita vakuutus ei korvaisikaan.

Paikalliseen ensiapuun linkuttaessani ilmoittauduin ja kerroin vaivani. Ensimmäiseksi hoitaja mittasi verenpaineeni sekä otti kuumeen kasvojen ihosta. Mielenkiintoinen lähestymistapa! Henkilötietojen syöttämisen jälkeen toinen hoitaja tuli ottamaan kopion passistani ja matkavakuutuskortistani. Tämän jälkeen sain ranteeseeni sairaalarannekkeen. Sain jääpussin varpaaseeni ja siirryin aulaan odottamaan röntgeniin pääsyä. Kuten suomalaisessa terveyskeskuksessa, niin täälläkin sain odotella ja odotella.

Röntgeniin minut kärrättiin pyörätuolissa ja sitten taas takaisin aulaan odottamaan lääkäriä. Lääkäri totesi varpaassani olevan murtuman. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin oikeasti murtanut jotain kropastani.

Sitten tulivat ne huonot uutiset. Varpaan parantuminen veisi 6-8 viikkoa ja saisin kengän, jota minun tulisi käyttää noin kuusi viikkoa. Tämän uutisen jälkeen lääkäri kuunteli vielä keuhkoni. Ei mitään käsitystä miksi.

Kenkä estää varpaan taipumisen. Se olikin sitten heihei surffaukselle, patikoinnille ja ylipäätänsä ympäriinsä kävelemiselle. Ainakin Hawaiin ja Sydneyn osalta.

Päällimmäisenä fiiliksenä harmitus, erityisesti koska olin jättänyt Kauailla sijaitsevan upean patikoinnin tälle viikolle. Onneksi rannalla voi kuitenkin makoilla huoletta myös jatkossa! Toivottavasti kelit jatkuvat loistavina jatkossakin. Lääkärikäynnin jälkeen suuntana oli heti hiekkaranta, tällä kertaa kävelyn sijasta autokyydillä.

Ainakin tuli nyt testattua matkavakuutuksen toimivuus ja pääsinkin lähtemään ensiavusta maksamatta penniäkään.

Arkea Bostonissa

Olen jo neljättä kertaa lomalla Bostonissa hyvien ystävieni luona. Tälläkin kertaa asettuminen oli helppoa ja aikaeroonkin pääsin heti kiinni, joten jet lag ei ole vaivannut ollenkaan.

Arki on sujunut pitkälti lasten urheiluharrastusten aikataulujen ehdoilla. On ollut mielenkiintoista päästä näkemään täkäläistä urheilutoimintaa läheltä ja pohtia eroavaisuuksia Suomen malliin. Viikonloppuna ajoimme molempina päivinä naapuriosavaltioon New Hampshireen kummipojan jääkiekko-otteluiden merkeissä. Lisäksi hänellä oli kaksi peliä lähempänä kotia, joista toinen alkoi sunnuntaiaamuna jo klo 7.30. Jostain syystä kummitäti jätti sen pelin väliin.... Jet lagista olisi tässä kohtaa ollut toki hyötyä. Sunnuntaina oli lisäksi siskonsa maahockeypeli, joten minuuttiaikataululla mentiin paikasta toiseen. Mutta kivaa oli!

Luonnollisesti myös lasten koulunkäynti rytmittää arkipäiviä. 11-vuotias menee joka päivä kouluun jo klo 7.30, mikä ainakin itselle olisi täyttä tuskaa. Olenkin useimmiten herännyt vasta kun hän on jo lähtenyt koulutielle.

Keskiviikkona vietettiin juutalaisten Yom Kippuria. Koska tarpeeksi suuri prosentti kaupungin asukkaista on juutalaisia, oli koululaisilla  vapaapäivä toisin kuin työssäkäyvillä aikuisilla. Vietimme päivän rennosti, kävimme läheisellä luonnonsuojelualueella kävelyllä ajoittain mäkisessä ja kivikkoisessa maastossa, jonka jälkeen ilahdutettiin lapsia lähtemällä peliluolaan ennen molempien harjoituksia.

Koiruuden kanssa käytiin vielä illalla yli tunnin kävelylenkillä naapurustossa. Koira vei ja minä yritin pysyä perässä!