Upeat kiinalaiset lyhdyt Aucklandissa

Saavuin Aucklandiin lauantaina 20.2. Kaupungissa oli meneillään kiinalaisen uuden vuoden juhlinnan päättävä Lantern Festival sekä Pride-kulkue, joka kulki aivan hostellini vierestä.

Illan hämärtyessä lähdin kävelemään kohti Auckland Domain:ia, paikallista keskuspuistoa, jossa lyhtyfestivaali järjestettiin. Jalkakäytävät olivat täynnä samaan suuntaan kulkevia, erityisesti kiinalaistaustaisia, ihmisiä lapsista vanhuksiin. Ei tarvinnut karttaa löytääkseen perille.

Lähes 10 prosenttia Aucklandin noin 1,5 miljoonasta asukkaasta on taustaltaan kiinalaisia. Täten on ymmärrettävää, että myös kiinalainen uusivuosi on kaupungissa merkittävä tapahtuma.

Tapahtuma-alueelta löytyi muutamia esiintymislavoja, joissa oli erityyppisiä kiinalaisesityksiä. Luonnollisesti myös erilaisia myyjiä ja sponsoreiden esittelypisteitä oli runsaasti. Oma huomioni kiinnittyi kuitenkin täysin lyhtyihin, joita oli ripoteltu nurmialueelle laajalti.

Puissa roikkuvien perinteisten lyhtyjen sijaan pääpaino esillä olevissa taideteoksissa olikin maassa seisovissa, esittävissä lyhdyissä.

Lyhdyt olivat huikeita taidonnäytteitä ja valaisivat upeasti pimeää iltaa. Osaan lyhdyistä oli jopa yhdistetty liikkuvia elementtejä, kuten lohikäärmeiden kääntyvät päät.

Selkeää reittiä lyhtyjen kiertämiseen ei ollut, joten pimeässä puistossa oli hieman hankala hahmottaa, oliko nähnyt kaikki teokset vai ei. Paikoin kulkeminen oli myös haastavaa, sillä tungosta oli kuin Espalla vappuaattona. Sääliksi kävi pieniä lapsia, jotka oli tuotu rattaissa paikalle. Pimeässä tungoksessa ei varmasti ole kiva olla aikuisten polvien tasolla.

Paikoin oli väljempää ja silloin oli mukava vain nauttia upeista teoksista.

Kansallispäivä Taupossa

Waitangi Day eli Uuden-Seelannin kansallispäivä oli lauantaina. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 176 vuotta siitä, kun maorit ja britit allekirjoittivat Waitangin sopimuksen, jossa Uusi-Seelanti siirtyi Englannin kruunun alle.
Vietin viikonlopun Taupossa, joka on yksi maorien tärkeimmistä kaupungeista tänäkin päivänä.

Aamu valkeni harmaana. Lähdin kävelemään kohti yhtä maan kuvatuinta nähtävyytttä, Huka Fallsia. Keskustasta kulki kävelypolku joen vartta pitkin. Matkaa oli kuusi kilometriä. Matkan varrella oli mahdollisuus nähdä myös benji-hyppyjä. Jäin hetkeksi katsomaan ja sen jälkeen alkoikin sataa. Sadeviitasta huolimatta päätin kääntyä takaisin keskustaan ja jättää Huka Falls:n väliin. Jalatkin tuntuivat edelleen väsyneiltä Tongariro Alpine Crossing:n jäljiltä.

Keskustassa oli sillä välin alkanut kansallispäivän kunniaksi järjestetty festivaali. Siitä oli etukäteen vaikea löytää tietoa ja Airbnb-emännältäni kuulinkin, ettei tapahtuman sisällöstä oikein ole missään tietoa ja kestostakin on annettu ristiriitaista tietoa paikallislehdissä.

Näytti siltä, että festivaali oli musiikkitapahtuma, joka oli ennen kaikkea suunnattu maoreille. Minulle se sopi mainiosti, oli mukava päästä tutustumaan alkuperäiskansan musiikkiin. En ole silti varma, onko koko kansan kannalta järkevää, etteivät kaikki kaupungin asukkaat tunne tapahtumaa omakseen.

Yht’äkkiä toinen juontajista oli vieressäni mikrofonin kanssa ja haastatteli minua. Kun selvisi, että olen Suomesta, hän halusi tietää juhlimmeko me kansallispäivää ja millaisia yhteisöllisiä aktiviteetteja meillä on itsenäisyyspäivänä. En ollut aiemmin ajatellutkaan, ettei meillä itsenäisyyspäivänä oikein tapahdu mitään Linnan juhlia lukuunottamatta.

Illallaksi olin varannut pöydän The Bistro -ravintolasta, joka on TripAdvisorin arvioiden perusteella kaupungin paras ravintola. Emäntäni tarjoutui heittämään minut sinne ja ehdotti vielä käyntiä Haka Fallsilla sitä ennen. Niinpä näin sittenkin suuren vesimassan vyöryvän. Ihan kiva nähtävyys, mutta ei mitenkään henkeä salpaava.

Illallinen oli erittäin herkullinen ja viini hyvää. Erinomainen päätös kolmannelle vuosikymmenelle elämästäni.

Urheilukulttuuria rugbyn muodossa

Rugby on yksi suosituimmista urheilulajeista Uudessa-Seelannissa. Maailmanmestaruuden voitto 24 vuoden tauon jälkeen sai maan sekaisin marraskuussa. Vähän kuin lätkän mestaruus Suomessa. Niinpä halusin ehdottomasti päästä katsomaan rugbya reissullani, sillä Englannissa asumisesta huolimatta,  en ollut koskaan nähnyt yhtään matsia. Edes televisiosta.

Olinkin siksi melko pettynyt, kun selvisi että rugby on talvilaji, eikä sitä pelata näin kesällä. Kriketti on täällä kesän päälaji. Googlailin kuitenkin varmuudeksi ja ilokseni löysin kansainvälisen rugby-turnauksen, joka pelattaisiin tammikuun lopussa maan pääkaupungissa, Wellingtonissa. Sehän sattui hyvin, suunnilleen silloin minun pitikin olla Wellingtonissa, joten ei muuta kuin suunnittelemaan matkareitti ko. ajankohdan ympärille.

Theresa valotti sen verran Nelsonissa tavatessamme, että kyse ei olekaan tavallisesta rugbysta, jossa pelataan 15 hengen kokoonpanolla, vaan kyseessä on seitsemän hengen joukkueet, ja siitä turnauksen nimi Sevens tulee. Itse olin kuvitellut, että turnauksessa pelaa ehkä seitsemän joukkuetta, mutta Theresa oli oikeassa. Brightwaterissa ollessani perheen vanhin poika James, 10, selvitti vielä minulle, että Sevens on erittäin nopea peli, jossa Kiwit eivät ole aivan parhaimmillaan. Yhden pelin kesto on myös vain 2 x 7 minuuttia kahden minuutin puoliajalla. Ei ihme, että yhteen päivään mahtuu monta peliä.

Ostin lipun lauantain lohkovaiheeseen, illan tunneille. Lipulla pääsi sisään klo 16.30 ja luvassa oli kaksi isäntämaan peliä sekä kahdeksan muuta matsia. Sunnuntaina olisi ollut vuorossa finaalit, mutta halusin jatkaa jo matkaa eteenpäin.

Brightwaterissa kuulin myös, että Sevens on myös naamiais- ja biletystapahtuma. Naamiaisasuja alkoikin näkemään lauantaina aamupäivällä keskustan katukuvassa. Kaveriporukat olivat pääsääntöisesti pukeutuneet saman teeman mukaisesti ja todella panostaneet asuihinsa. Suosituimmat teemat näyttivät olevan Supermies/-nainen ja Kiviset&Soraset.

Stadionilla yllätyin, kuinka tyhjää katsomossa oli. Illan mittaan katsojia tuli jonkin verran lisää, mutta silti stadion ei ollut edes puolillaan. Se ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut, vaan naamiaisasuihin pukeutuneet katsojat loivat tunnelmaa ja kannustivat joukkueita. Näin suomalaisen näkökulmasta oli myös erikoista, että paikkalipuista huolimatta stadionilla sai istua missä huvitti. Positiivista taas oli se, että eväitä sai ottaa mukaan, vaikka kuuma ruoka ja juomat olikin kielletty.

Nopeat matsit olivat mielenkiintoista seurattavaa. Näin jenkkifutiksesta jotain ymmärtävälle rugbyn säännöt olivat kyllä mielenkiintoiset. En ollut niihin etukäteen tutustunut, mutta pelien aikana kävi joitain asioita selväksi. Silti en ymmärtänyt ollenkaan, mistä harvat pillin vihellykset johtuivat, saati sitten yksi ulosajo.
Peli vaati selvästi kovaa fysiikkaa ja erittäin nopeita jalkoja sekä ketteryyttä. Olikin mielenkiintoista seurata matsien lisäksi joukkueiden verryttelyä pelikentän reunustoilla.

Turnaus oli tapahtumana mielenkiintoinen ja rugby viihdyttävää katsottavaa. Erityisesti yllätyin Kenian joukkueesta, joka tosissaan pisti Australialle kampoihin ja johtikin matsia yhdessä vaiheessa. Jännittävin peli oli kuitenkin illan viimeisenä nähty Uusi-Seelanti vs Etelä-Afrikka, joka oli todella tiukka ja tasainen. Isäntämaa vei lopulta voiton lisäajalla tehdyllä maalilla, mikä sai yleisön villiintymään.

Päivät Wellingtonissa kuluivat leppoisasti. Kävin uimahallissa uimassa, lenkkeilin ensimmäistä kertaa reissulla ja shoppailin pitkästä aikaa alennusmyynneissä. Ensi talveksi ostamani kevytuntuvatakki, jolle arvelin olevan käyttöä Helsingin lentokentältä poistuessa, tulikin tarpeeseen jo rugby-turnauksessa istuessa.

Kolmanneksi suurin – Brisbane

Kolme kokonaista päivää Australian kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, jossa on noin 2 miljoonaa asukasta. Etukäteen luin blogeista ja kuulin australialaisilta, että kaupungissa ei kannata paria päivää pidempää viettää. Osittain olen samaa mieltä, osittain en. Reilussa kolmessa päivässä ehti nähdä hyvin kaupungin keskustan aluetta sekä tehdä yhden päiväretken, mutta olisi tekemistä vielä riittänyt, jos olisi halunnut. Paljon on tietysti kiinni siitä, mitä kaupungissa haluaa tehdä.

Sunnuntaina,  ensimmäisenä kokonaisena päivänä kaupungissa, suuntasin kehutulle South Bankin alueelle. Siellä olikin useampi kiva tapahtuma menossa, joten pilvisestä säästä huolimatta päivä kului leppoisasti aluetta ristiin rastiin kulkien. Markkinoilla olisi ollut vaikka mitä kivaa ostettavaa, mutta sisustustuotteet eivät tässä elämäntilanteessa kuuluneet ostoslistalle. Ruokakojuista lähti ihana tuoksu ja kevyeksi lounaaksi tulikin nautittua perunavarras, joka oli yllättävän maukas. Ilo oli myös suuri, kun markkinoiden vierestä bongasin Nykin suosikkikahvilani, suklaanrakastajan mekan, Max Brennerin kahvilan. Viileähkön sään ansiosta suklaisen kaakaon nauttiminen oli ihanaa!

Tihkusateen yllättäessä suuntasin myöskin South Bankista löytyvään Queenslandin taidemuseoon, jossa oli juuri tänä viikonloppuna alkanut Tyynenmeren Aasian kattava taidenäyttely. Ilmainen sisäänpääsy sopi hyvin myös kukkarolle. Näyttely sisälsi paljon videoinstallaatioita, jotka eivät yleensä minua innosta ja saman totesin tälläkin kertaa. Onneksi muitakin taidemuotoja oli esillä, joten näyttelyssä vierähti tovi jos toinenkin. Näyttelyn kautta pääsi todelliselle kulttuurimatkalle Aasian eri osiin.

South Bankissa oli lisäksi tarjolla pari musiikkitapahtumaa, joten kultturelli päivä kaiken kaikkiaan tuli vietettyä. Tykkään kovasti käydä erilaisissa tapahtumissa, joten vaikka sää ei ollut parhaasta päästä, tuli päivästä lopulta oikein onnistunut.

Maanantaina huomasin pientä reissuväsymystä, hieman oli veto poissa koko päivän enkä meinannut millään herätä. Onneksi ei ollut kiire mihinkään, joten otinkin aamun rauhallisesti, ennen kuin lähdin pyörähtämään kauppakaduilla. Siellä törmäsin sattumalta Airlie Beachin Airbnb-isäntiini, jotka olivat lauantaina lähteneet pari tuntia minua ennen ajamaan kohti Brisbanea, kun itse olin tullut reilun tunnin mittaisella lennolla. 14+5 tunnin ajopäivät eivät kuulemma olleet kovin mukavia, joten olin entistäkin tyytyväisempi lentovalintaani.

Helteisen päivän kunniaksi kävin vielä rentoutumassa South Bankin hienolla allasalueella. Uinnin ja löhöilyn jälkeen olisi maistunut pieni päivällinen, mutta yllättävän moni ravintola oli maanantaisin kiinni. Korealainen  tarjosi kuitenkin maittavan aterian kotimatkan varrella.

Tiistaille olin varannut kunnon turistin ohjelman, eli opastetun päiväretken. Kohteena oli North Stradbroke Island, joka sijaitsi Brisbanen rannikon tuntumassa. Erityisesti odotin villien koaloiden näkemistä, vaikka tällä maailman toiseksi suurimmalla hiekkasaarella oli muutakin nähtävää. Alkuun kävimme järvellä, jota kutsuttiin mm. teepuujärveksi. Nimi juonsi siitä, että tuuli kuljetti rannalla kasvavien teepuiden lehtiä järveen liottaen näin teepuuöljyä veteen. Öljy sekä värjäsi veden teen väriseksi, että kuulemma tuntui iholla mukavalta, jos järvessä ui. Muutama kävikin uimassa ja kehuivat sen olleen mukava kokemus.

Meren rannalta yritimme seuraavaksi bongata delfiinejä, mutta niitä ei näköjään kiinnostanut tulla moikkaamaan meitä. Puolessa tunnissa piti ehtiä sekä kulkea rannalla delfiineitä katsellen että löytää koaloita rannan läheisyydessä olevista puista. Opas odotteli sillä aikaa autossa. Meinasin jo tuskastua, kun en nähnyt koalan koalaa ja muut kääntyivät jo metsätieltä pois. Yhtäkkiä näin koalan istuskelemassa ja tutkailemassa maisemia. Olin niin onnellinen, kun löysin sen ja sain katsella sitä muutaman minuutin rauhassa. Se katseli minua hieman tylsistyneenä, kun kiertelin puun ympärillä. Olisin mielelläni hengaillut sen luona pidempäänkin, mutta aika riensi ja oli oltava takaisin autolla. Muut olivat myös nähneet yhden koalan, mutta se nukkui. Matkalla lounaalle bongasimme tien vieren puusta vielä yhden koalan ja pysähdyimme nopeasti katsomaan sen nukkumista. Hankalalta asennolta näytti!

Lounaan jälkeen oli hetki aikaa kävellä viereisellä uimarannalla tai käydä uimassa. Mereen meneminen heti tukevan aterian jälkeen ei houkutellut, joten kävelimme italialaisen tytön kanssa rannalla ja kävimme istuskelemassa kalliolla. Sen pinta oli kokonaan simpukankuorien peitossa.

Viimeisenä ohjelmassa oli kävelyreitti korkealla kalliolla meren rantaa seuraten. Tälläkään kertaa emme nähneet delfiinejä, mutta pari kilpikonnaa näytti uiskentelevan meressä. Auringon porottaessa reitin rappuset saivat hien pintaan, joten reitin päässä olevan jäätelökiskan ’italialainen’ gelato maistui mainiolta!

Autoon hypättyämme näimme vielä pari kengurua hengaamassa risteyksessä. Hetken kuluttua ne pelästyivät jotain ja lähtivät pomppimaan tien yli. Kolmaskin kenguru pompahti jostain. Teiden varressa olevat, koaloista ja kenguruista varoittavat liikennemerkit eivät olleet turhaan siellä.

Upeaa nähdä nuo tv:stä tutut eläimet villinä luonnossa! Siitä syystä olin tyytyväinen,  että olin retken varannut, vaikka muuten minusta oppaan toiminta oli olematonta ja retki turhan kiireinen.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin Brisbanesta. Ainoa huono puoli oli hanaveden homeinen maku. Jopa filtteröinnin jälkeen maku pysyi samana. Ei kiva!

Nyt matka jatkuu Uudessa-Seelannissa, jossa tulen viettämään seuraavat kolme kuukautta. Aikaeroa Suomeen räpsähti taas kolme tuntia lisää, joten nyt olen 11 tuntia edellä Suomea, kun Havaijilla olin 12-13 tuntia jäljessä. Näin se aika rientää :D

Laventelintuoksuinen Sydney

Lentokoneen ikkunasta näkyy taloja, joiden välissä on siellä täällä liloja puita. Näky on kaunis. Mitäköhän puita ne ovat? Toivottavasti pääsen ihastelemaan niitä lähempää.

Saavuin eteläiselle pallonpuoliskolle paikallista aikaa lauantaina iltapäivällä. 10h lento Honolulusta Sydneyyn sujui mukavasti uudehkolla halpalentoyhtiön koneella.

Päiväntasaajan ylityksen lisäksi ylitin myös päivämäärärajan, joka käytännössä tarkoitti sitä, että yhden päivän menetyksen kautta aikaero Suomeen kellahti lähes päinvastaiseksi. Suomen talviaikaan siirron jälkeen olin Havaijilla 12h Suomea jäljessä, kun Sydneyssä ero muuttui yhdeksään tuntiin Suomea edellä.

Havaijin 30 asteen helteiden jälkeen Sydneyn keväinen 20-22 astetta pilvisellä taivaalla varustettuna tuntui todella kylmältä. Lennolla päälläni ollut villapaita pysyi visusti ylläni koko loppupäivän, vaikka toisin olin kuvitellut. Hrr!

Hostellin kulman takaa löytyi iloiseksi yllätyksekseni viikonlopun kestävät ruoka- ja viinifestivaalit. Sinne siis! Lauantaina nautin ihan kohtuullisen softshell crab burgerin sekä jälkiruoaksi suklaalla päällystettyjä mansikoita vartaassa. Taas oli todettava, että täkäläinen suklaa ei oikein iske... Ja tällaiselle suklaata rakastavalle se on jo paljon sanottu! Sunnuntaina testasin festareilla vielä kenguruvartaat, nam! Jotenkin tuli lampaanliha mieleen, lähinnä maun voimakkuudesta.

Sunnuntaina jatkui harmaa sää, mutta päätin silti tehdä lauttamatkan Manlyn rannalle. Kiva pikkukaupunkifiilis ja aurinkoisella säällä varmasti kiva rantakin, mutta tällä kertaa ei aiheuttanut suurempia ihastuksen tykytyksiä. Yhdet uudet flip flopit sentään tarttuivat matkaan samoin kuin suussa sulava lounas. Annos oli kyllä aamiaisen nimellä, mutta toimi lounaanakin erinomaisesti!

Aurinko suosi vihdoin lämmöllään maanantaina ja olikin mukava seuralainen Harbour Bridgen ylittämiseen ja kävelyyn Sydneyn oopperatalon ohitse aina Mrs. Macquarien penkille asti. Hitaasta tallustelusta huolimatta jalat alkoivat olla puhki siinä vaiheessa, joten hyppäsin bussiin kohti keskustaa. Varvaskin kiitteli ratkaisusta.

Seitsemän päivän julkisen liikenteen kortti on ollut kätevä investointi, on voinut huolettomasti matkustella lyhyitäkin matkoja metrolla tai bussilla. Lisäksi se kattaa niin suuren alueen, että matka alueen laidalta toiselle kestää paikallisjunalla kolme tuntia.

Kaupungilla kävellessä ei voinut olla haistamatta ihanaa tuoksua, joka oli peräisin koneesta bongatuista lilan värisistä puista. Kauniin värin ja ulkomuodon lisäksi niiden tuoksu on valloittava. Laventelin sijaan puun nimi oli kuitenkin Jakaranda.

Tiistaina koitti vihdoin kunnon hellepäivä. Suuntasin luonnollisesti Sydneyn tunnetuimmalle rannalle, Bondi Beachille. Upean valkoinen ranta ja kirkkaan turkoosi vesi ovat kyllä lyömätön yhdistelmä rentoutumiseen. Parin tunnin lekottelu rannalla tuli varpaallekin tarpeeseen. Rentoutumisen lomassa seurasin surffiryhmien opetusta - alkeisryhmien intro-osuus pidettiin aivan nenäni edessä. Muutama hyvä vinkki tulikin napattua muistiin, toivottavasti pääsen vielä testaamaan niitä tällä reissulla, ehkä Uudessa-Seelannissa.

25 asteen lämpötila lämmitti mukavasti, muttei tullut kuitenkaan liian hiki. Siitä huolimatta ajattelin käydä vilvoittelemassa meressä. Aallon tuodessa vettä varpailleni, meinasin kiljaista. Hui, vesi olikin jääkylmää! Havaijin lämpimien vesien jälkeen ei käynyt mielessäkään, että vesi voisi olla niin kylmää. Surffareiden märkäpuvutkaan eivät laittaneet herätyskelloja soimaan, sillä meressä oli vähintään yhtä monta auringonpalvojaa bikineissä tai uimahousuissa. Hulluja! Minä jätin kyllä vilvoittelun väliin, jäätyminen ei ollut tilauksessa.

Sydneystä on tullut vahvasti mieleen Englanti. 90-luvun lopulla Cambridgessä vietetyn vaihtarivuoden jälkeen englantilainen maisema saa jotenkin olon tuntumaan kotoisalta. Erityisesti The Rocksin alue sataman lähistöllä, jossa hostellini sijaitsi, oli aivan hurmaava pikkukujineen ja mataline rakennuksineen.

Bonusta kaupunki ja koko Australia saa siitä, että täällä on taas sama verkkojännite kuin Suomessa, joten hiustenkuivaajastakin saa taas tehoja irti. Luksusta!