Urheilukulttuuria rugbyn muodossa

Rugby on yksi suosituimmista urheilulajeista Uudessa-Seelannissa. Maailmanmestaruuden voitto 24 vuoden tauon jälkeen sai maan sekaisin marraskuussa. Vähän kuin lätkän mestaruus Suomessa. Niinpä halusin ehdottomasti päästä katsomaan rugbya reissullani, sillä Englannissa asumisesta huolimatta,  en ollut koskaan nähnyt yhtään matsia. Edes televisiosta.

Olinkin siksi melko pettynyt, kun selvisi että rugby on talvilaji, eikä sitä pelata näin kesällä. Kriketti on täällä kesän päälaji. Googlailin kuitenkin varmuudeksi ja ilokseni löysin kansainvälisen rugby-turnauksen, joka pelattaisiin tammikuun lopussa maan pääkaupungissa, Wellingtonissa. Sehän sattui hyvin, suunnilleen silloin minun pitikin olla Wellingtonissa, joten ei muuta kuin suunnittelemaan matkareitti ko. ajankohdan ympärille.

Theresa valotti sen verran Nelsonissa tavatessamme, että kyse ei olekaan tavallisesta rugbysta, jossa pelataan 15 hengen kokoonpanolla, vaan kyseessä on seitsemän hengen joukkueet, ja siitä turnauksen nimi Sevens tulee. Itse olin kuvitellut, että turnauksessa pelaa ehkä seitsemän joukkuetta, mutta Theresa oli oikeassa. Brightwaterissa ollessani perheen vanhin poika James, 10, selvitti vielä minulle, että Sevens on erittäin nopea peli, jossa Kiwit eivät ole aivan parhaimmillaan. Yhden pelin kesto on myös vain 2 x 7 minuuttia kahden minuutin puoliajalla. Ei ihme, että yhteen päivään mahtuu monta peliä.

Ostin lipun lauantain lohkovaiheeseen, illan tunneille. Lipulla pääsi sisään klo 16.30 ja luvassa oli kaksi isäntämaan peliä sekä kahdeksan muuta matsia. Sunnuntaina olisi ollut vuorossa finaalit, mutta halusin jatkaa jo matkaa eteenpäin.

Brightwaterissa kuulin myös, että Sevens on myös naamiais- ja biletystapahtuma. Naamiaisasuja alkoikin näkemään lauantaina aamupäivällä keskustan katukuvassa. Kaveriporukat olivat pääsääntöisesti pukeutuneet saman teeman mukaisesti ja todella panostaneet asuihinsa. Suosituimmat teemat näyttivät olevan Supermies/-nainen ja Kiviset&Soraset.

Stadionilla yllätyin, kuinka tyhjää katsomossa oli. Illan mittaan katsojia tuli jonkin verran lisää, mutta silti stadion ei ollut edes puolillaan. Se ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut, vaan naamiaisasuihin pukeutuneet katsojat loivat tunnelmaa ja kannustivat joukkueita. Näin suomalaisen näkökulmasta oli myös erikoista, että paikkalipuista huolimatta stadionilla sai istua missä huvitti. Positiivista taas oli se, että eväitä sai ottaa mukaan, vaikka kuuma ruoka ja juomat olikin kielletty.

Nopeat matsit olivat mielenkiintoista seurattavaa. Näin jenkkifutiksesta jotain ymmärtävälle rugbyn säännöt olivat kyllä mielenkiintoiset. En ollut niihin etukäteen tutustunut, mutta pelien aikana kävi joitain asioita selväksi. Silti en ymmärtänyt ollenkaan, mistä harvat pillin vihellykset johtuivat, saati sitten yksi ulosajo.
Peli vaati selvästi kovaa fysiikkaa ja erittäin nopeita jalkoja sekä ketteryyttä. Olikin mielenkiintoista seurata matsien lisäksi joukkueiden verryttelyä pelikentän reunustoilla.

Turnaus oli tapahtumana mielenkiintoinen ja rugby viihdyttävää katsottavaa. Erityisesti yllätyin Kenian joukkueesta, joka tosissaan pisti Australialle kampoihin ja johtikin matsia yhdessä vaiheessa. Jännittävin peli oli kuitenkin illan viimeisenä nähty Uusi-Seelanti vs Etelä-Afrikka, joka oli todella tiukka ja tasainen. Isäntämaa vei lopulta voiton lisäajalla tehdyllä maalilla, mikä sai yleisön villiintymään.

Päivät Wellingtonissa kuluivat leppoisasti. Kävin uimahallissa uimassa, lenkkeilin ensimmäistä kertaa reissulla ja shoppailin pitkästä aikaa alennusmyynneissä. Ensi talveksi ostamani kevytuntuvatakki, jolle arvelin olevan käyttöä Helsingin lentokentältä poistuessa, tulikin tarpeeseen jo rugby-turnauksessa istuessa.