lauantai 16. tammikuuta 2016

Helpx-työtä Uudessa-Seelannissa


Olen muutamaan otteeseen viitannut tekeväni töitä reissullani. Havaijilta kirjoittelinkin kahvinpoiminnasta, joka oli ensimmäinen työpaikkani, sekä kattavammin Helpx-työstä molempien Havaijin kokemusten jälkeen.

Uuden-Seelannin eteläsaarella työskentelin kolmessa eri paikassa, joista viimeisimmässä lopetin työt tänään. Koska kokemukset ovat olleet melko erilaisia, ajattelin kertoa Uuden-Seelannin paikoista vielä erikseen.

Olen ollut mielestäni aika nirso sen suhteen, millaiseen Helpx-paikkaan tarjoan itseäni töihin. Olen myös ollut onnekas siinä, että olen päässyt jokaiseen paikkaan, johon olen ottanut yhteyttä. Lisäksi olen saanut muutaman yhteydenoton isänniltä sähköpostiini, mutta ne eivät ole sopineet suunnitelmiini, vaikka yhtä maitotilaa harkitsinkin vakavasti.

Olen ottanut yhteyttä isäntiin vähintään noin kuukautta aiemmin, yleensä pari kuukautta aiemmin. Sähköpostissani olen kertonut itsestäni lisää (sivuston profiilikuvaus on jo melko kattava) erityisesti heidän kaipaamaansa osaamiseen liittyen tai joskus myös omia toiveitani työtehtävistä. Olen kuitenkin aina painottanut olevani joustava työtehtävien ja työaikojen suhteen. Lisäksi uskon, että korkeampi ikäni on tässä työnhaussa ollut eduksi. Usein kyse on myös sopivasta ajankohdasta, sopiiko oma ehdotukseni isännälle. Tähän mennessä näin on käynyt. Viimeisimmässä paikassa edellytettiin myös hyvää englanninkielen taitoa, sillä olivat huomanneet, että pienten lasten kanssa on haastavaa, jos työntekijä ja lapset eivät ymmärrä toisiaan.

Isäntien vaatimat työmäärät vaihtelevat kovasti. Yllättävän usein Uudessa-Seelannissa sitä ei edes kerrota työpaikkailmoituksessa. Vastineet vaihtelevat; majoituksen taso voi alkaa teltasta, WiFia ei välttämättä ole, jotkut tarjoavat pyörää tai kajakkia käyttöön. Uudessa-Seelannissa useimmiten tarjotaan myös ruoka, mutta toisaalta taas töitä on pääsääntöisesti tehtävä joka päivä, toisin kuin esim. Big Islandin farmilla.

Monet paikat myös vaativat pidemmän oleskelun, usein vähintään kaksi viikkoa, monet jopa kuukauden minimissään. Vaikka vietänkin Uudessa-Seelannissa kolme kuukautta, en kuitenkaan halua viettää viikkoa pidempään yhdessä paikassa. Tämä rajoitti työpaikkojen valikoimaa. Samoin joissain vaadittiin omaa autoa, koska paikka sijaitsi niin syrjässä.

Työt ovat vaihdelleet melkoisesti. Heti pari päivää maahan saapumisen jälkeen vietin viikon Akaroan lähellä irlantilaisperheen luona, jonka kaksi nuorinta lasta olivat teini-ikäisiä ja asuivat vielä kotona. Auttelin talossa mm. pakkaamalla lasten kirjoja ja pelejä pahvilaatikoihin ja kantamalla ne ulkovarastoon, pesemällä ikkunoita ja pyyhkimällä sekä järjestelemällä keittiön kaappeja. Parina päivänä kitkin rikkaruohoja heidän puutarhastaan. Tein päivittäin neljä tuntia töitä asumista ja ruokaa vastaan. Minulla oli oma allastalo käytössäni ja perheen äiti kokkasi maukkaita ruokia. Hän myös työskenteli kanssani muutamana päivänä, joten sain hänestä seuraa.




Uuden vuoden ympärillä työskentelin viikon hostellissa. Työtehtäviini kuului keittiön siivousta sekä lakanoiden viikkausta kaksi tuntia päivässä. Vastineeksi sain nukkua kuuden hengen jaetussa huoneessa. Majoituksen taso oli siis huomattavasti heikompi kuin edellisessä paikassa, mutta parempi kuin olohuoneen sohva Kauailla. Miinuspuolena hostellissa työskentelyssä oli mielestäni se, ettei isännillä ollut aikaa eikä kiinnostusta jutella ja tutustua, joten tässä paikassa en oppinut mitään paikallisista ihmisistä ja elämästä.




Reissun viimeinen työpaikkani oli pienellä farmilla Brightwaterin kylässä, Nelsonin lähellä. Perheellä on sekä lampaita, karjaa, viininviljelyä että hunajan tuotantoa. Toivoin pääseväni töihin viininviljelyn pariin ja näin kävikin. Katkoin köynnösten alempia oksia, jotta pääsevät sen jälkeen ruiskuttamaan rikkaruohojen tappajamyrkyt. Satunnaisesti vahdin myös perheen 3-, 7- ja 9-vuotiaita lapsia. 3-4 tunnin päivittäistä työpanosta vastaan sain oman huoneen sekä ruoat. Saapuessani oli vierailuni kesto vielä vähän auki, mutta olimme puhuneet 7-10 päivästä. Suunnitelmissa oli viipyä 8 päivää, mutta perheen suunnitelmiin tuli muutoksia ja he tarvitsivat huonettani isovanhempien vierailua varten. Päädyimme siksi yhdessä siihen, että lähdin jo tänään, kuudentena päivänä. Sain samalla kyydin Golden Bayhin, joten olen tyytyväinen lopputulokseen.





Olen ollut tyytyväinen Helpx-työhön ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin tutustua paikallisiin. Molemmissa perheissä minut otettiin ihanasti vastaan ja tunsin kuuluvani perheeseen.

Jotkut matkustavat tehden koko ajan töitä, mutta siihen minusta ei olisi. Tämä satunnainen työnteko on sen sijaan sopinut minulle hyvin. Näillä näkymin loppureissulla en kuitenkaan enää tee töitä, vaan lomailen.


Ei kommentteja: