Ihana Abel Tasman

Ensimmäiset kehut Abel Tasmanin kansallispuistosta kuulin jo Australiassa. Hollantilainen Lisbet kehui Ison Valliriutan purjehduksella, että se oli hänen Uuden-Seelannin reissun kohokohta. Sen jälkeen moni muukin reissaaja on kehunut puistoa, joten luonnollisesti sinne piti päästä katsomaan itse, mistä kaikki puhuvat.

Valitsin majapaikakseni Motuekan kaupungin, joka sijaitsee vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Abel Tasmanista. Lähemmäksikin olisi päässyt, joko Kaiteriteriin tai Marahauhun puiston itäpuolella, tai Takakaan puiston länsipuolella. Motueka on kuitenkin näistä kaupungeista suurin (noin 7000 asukasta) ja kun vielä retkifirmat tarjosivat sieltä ilmaisen bussikuljetuksen, oli valintani helppo.

Vietin Motuekassa neljä yötä eli kolme kokonaista päivää. Ensimmäiseksi päiväksi, perjantaiksi, oli luvattu hieman sateista säätä, joten en varannut mitään erikoista tekemistä sille päivälle, vaan suunnittelin reissua eteenpäin ja odottelin sään selkeytymistä. Alkuillasta sade vihdoin loppui ja kävinkin tekemässä kävelylenkin rannassa.

Lauantaille olin varannut Abel Tasman Kayaks -yrityksestä Earth, Sea and Sand -nimisen patikointi&melontaretken. Heillä oli useita vastaavia retkiä tarjolla, joten valinta oli vaikea. Tarjolla olisi myös ollut useamman päivän retkiä sekä koko päivän melontaa, mutta pidin yhden päivän yhdistelmäretkeä itselleni sopivimpana vaihtoehtona.

Bussi nouti kahdeksalta ja vei Marahauhun, jossa yrityksellä oli tilat ja jossa sain briiffauksen päivään. Briiffin yhteydessä kuulin, että tuuli on melko kova ja voi olla että melontaosuus jää suunniteltua lyhyemmäksi kovan vastatuulen vuoksi. Siinä tapauksessa loppumatka olisi kävelyä, sillä olin joka tapauksessa tulossa takaisin kohti lähtöpistettä.

Aamu alkoi kuitenkin naapurirakennuksen pihalta, jossa hyppäsin vesitaksin kyytiin. Eivät meinanneet löytää varaustani koneelta, sillä joku oli kirjoittanut nimeni väärin. Jo toisen kerran tällä reissulla olin Seija. Siitä huolimatta pääsin kuitenkin oikean taksin kyytiin ja ei kun traktorin vetämänä kohti rantaa. Edellisen päivän epävakaa keli aiheutti sen, että nyt oli porukkaa liikenteessä ja vesitaksit saivat ihan ruuhkan aikaiseksi.

Positiivinen yllätys oli, että vesitaksi vei meidät katsomaan kuuluisaa haljennutta kiveä, Split Rock, jonka näkee useimmissa Abel Tasmanin mainoksissa, vaikkei se itseasiassa ole edes puiston alueella vaan Marahausta katsottuna aivan toisessa suunnassa. Kävimme kuitenkin lyhyesti sen luona jonka jälkeen suuntasimme vielä Adelen saaren rannikolle katsomaan hylkeitä ennenkuin matkasimme varsinaiseen päämääräämme Torent Bayhin.

Torent Baysta alkoi itsenäinen patikointi Abel Tasmanin rannikkoreittiä pitkin kohti Bark Bay:ta. Abel Tasmanin rannikkoreitti on yksi Uuden-Seelannin yhdeksästä Great Walk:sta ja sen patikoiminen kokonaan veisi 3-5 päivää. Vesitaksin kuski kertoi tämän minun valitsemani pätkän olevan hänen suosikkinsa koko reitiltä, joten odotukset korkealla lähdin kävelemään. Samassa taksissa tuli noin kymmenen muutakin kävelijää, mutta lähdimme kaikki omaa tahtia liikkeelle.

Reitin alkupäässä tuli jo mieleen, että onko tämä pelkkää metsässä kävelyä, joka ei eroa muista aiemmista kävelyretkistäni, mutta jonkin ajan kuluttua näin ensimmäisen vilahduksen rannikosta ja siitä eteenpäin olinkin myyty. Maisemat olivat upeat, pieniä hiekkarantapoukamia, upean värinen meri, vihreä metsä ja kaukana siintävät kukkulat. Parin tunnin kävely meni nopeasti ja polku oli todella helppo kävellä. Porukkaa oli tosin paljon liikenteessä, huomasi kyllä että korkeasesonki on alkanut. Se oli ainoa miinuspuoli reitillä, vähän liikaa ihmisiä omaan makuuni.

Bark Bayn hiekkaranta oli ihana ja oli kiva, että olin kävellyt sen verran reippaasti, että ehdin nauttia auringosta rannalla vajaan tunnin lounaan nauttimisen lomassa. Bikinit päälle vaan ja rannalle lekottelemaan. Vesi oli tosin sen verran viileää, että uimaan en uskaltautunut.

Sitten olikin aika taas hypätä vesitaksin kyytiin ja suunnata takaisin päin. Hyppäsin pois kyydistä Watering Cove -nimisessä poukamassa, jossa oli kanootteja ja oppaita odottamassa. Oppaallani Jonilla  (tyttö) oli jokin tilanne päällä yhden pariskunnan kanssa, jonka setvittyään pääsin vihdoin hänen puheillensa. Siinä kohtaa selvisi, että melonta oli tältä päivältä peruttu todella kovan vastatuulen takia. Rannalta lähti kuitenkin muita melontaryhmiä liikkeelle, mutta ne olivat eri yritysten retkiä. Abel Tasman Kayaks oli päättänyt kuitenkin perua melonnan, koska kukaan ei nauttisi siitä. Näinpä saisin hyvityksen melonnan osuudesta ja lisäksi sain valita, halusinko palata Marahauhun suoraan Watering Cove:sta vesitaksilla, vai kenties patikoida noin kolme tuntia takaisin. Kolmas vaihtoehto olisi tehdä reilun tunnin patikkaretki Anchorage-nimisen poukaman ympäristössä ja tulla sieltä puoli viiden vesitaksilla takaisin.

Valitsin viimeisen vaihtoehdon. Sain vielä mukaani ekstra-evästä ja niin lähdin taas matkaan. Joni suositteli kivaa rantaa reitin varrelta nimeltään Te Pukatea. Reitti tuli ensin Anchoragen rantaan, joka oli täynnä ihmisiä. Jatkoin matkaani, mutta päätin kävellä suoraan Te Pukateaan ja rentoutua siellä sen sijaan, että olisin kävellyt koko lenkin niemenkärjen ympäri. Te Pukatea olikin kivan rauhallinen poukama, jossa oli vain muutama ihminen sekä pari venettä. Otin aurinkoa tunnin verran, kunnes oli taas aika lähteä vesitaksille. Takseihin pyrkivä ihmismäärä oli valtava ja kippareilla meinasi mennä hermo. Oli myös vaikea löytää oikea taksi, johon minun tulisi mennä. Löytyihän se lopulta ja pääsin turvallisesti takaisin.

Toimistolla selvittelin melontarahojen palautusta ja samalla tiedustelin, josko seuraavana päivänä olisi mahdollista päästä melomaan. Heillä oli tarjolla joko koko päivän melontaretki puiston pohjoisosassa tai sitten sama pätkä, joka minun piti sinä päivänä meloa. Koska koko päivän melontaretki oli kallis enkä ollut varma riittäisivätkö voimani siihen, päädyin samaan melontaosuuten kuin alunperinkin oli suunnitelmissa. Sain myös sovittua niin, että jos kävelisin Watering Coveen, minun ei tarvitsisi maksaa siitä muuta kuin lounaan osuus, noin 9€. Lupasivat noutaa minut aamulla taas bussilla, joten se oli sillä selvä.

Sunnuntaina lähdin taas kahdeksalta liikenteeseen ja tällä kertaa jatkoin Marahaun toimistolta Abel Tasmanin rantareitin alkupäähän ja siitä reittiä pitkin Watering Coveen kävellen. Edellispäivän reittiin verrattuna tämä pätkä ei ollut ihan yhtä vaikuttava maisemiltaan, mutta ihan kiva silti. Reilun kolmen tunnin kävelyn jälkeen saavuin jälleen Watering Coveen, joka näytti hyvin erilaiselta. Vuorovesi oli ylempänä ja kajakkeja oli enemmän, mikä aiheutti sen, että rantaa ei melkein näkynyt ollenkaan. Syötyäni lounaan valmistauduimme melontaan.

Käytössä oli kajakkikaksikoita, ja sain parikseni brittiläisen, 67-vuotiaan miehen. Hänellä oli oma jokikajakki kotona, joten olin ihan tyytyväinen saadessani kokeneen parin. Lyhyen ohjeistuksen jälkeen lähdimme matkaan. Meitä oli yhteensä kahdeksan henkeä ja opas.

Koska meri oli melko tyyni, suuntasimme ensin Adele saarelle katsomaan hylkeitä ja sen jälkeen jatkoimme melontaa rannan suuntaisesti. Saaren toisessa päässä oli upea hiekkaranta sekä merelle ulottuva hiekkasärkkä. Olinkin iloinen, kun pienen pohdinnan jälkeen päätimme pitää tauon rannalla.

Minä ja pari muuta olimme juuri ottamassa kuvia hiekkasärkällä, kun Joni tuli kertomaan, että tuuli on kääntynyt ja meidän pitäisi lähteä heti melomaan. Tuuli oli tosiaan kääntynyt vastaiseksi ja voimistunut selvästi vain 10 minuutissa. Loppumatkalla saikin tehdä töitä oikein kunnolla, jotta pääsimme perille. Alkumatkasta kun meidän kajakin käskettiin meloa hitaammin, aivan kuin sunnuntaiajelulla. Toisaalta oli kiva päästä kokemaan sekä leppoisaa melontaa että kunnon merimelontaa. Joni kertoi, että edellisen päivän keli oli silti vielä vähintään tuplasti pahempi, joten melonta olisi oikeasti ollut aika tuskaista.

Olin todella iloinen, että lauantain melontaosuus peruttiin. Näin pääsin nauttimaan melonnasta ja lisäksi sain kahden päivän retken yhden päivän hinnalla. Lopputulos oli siis oikein onnistunut!
Kävelin lähes puolet Abel Tasman Coast Track:sta ja olen myös sitä mieltä, että Torrent Baysta Bark Bayhin on paras osuus. Samoin yhdyn muihin siinä, että Abel Tasmanissa todella kannattaa käydä. Yksi eteläsaaren parhaita kohteita.