Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sydney. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sydney. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. joulukuuta 2015

Rahan kulutus USA ja Australia


Monia kiinnostaa, kuinka paljon rahaa kuluu maailmanympärimatkalla. Rahankäyttö on aina yksilöllistä ja riippuu monesta seikasta, mutta ajattelin valottaa omaa kulutustani, jos siitä vaikka on apua reissua suunnitteleville.

Kulutukseen ei ole laskettu lentoja ollenkaan, mutta muut liikkumiseen liittyvät kulut kylläkin, aina lentokenttäkuljetuksista lähtien.

USA ja Australia eivät varsinaisesti ole penninvenyttäjän kohteita kuten monet Aasian maat, mutta myönnettäköön, etten pahemmin tarkkaillut kulutustani näissä kahdessa maassa. Huomattavasti edullisemminkin voi matkustaa, jos tekee erilaisia valintoja.

USA

Vietin maassa yhteensä 50 päivää, jotka jakautuivat Bostonin, San Franciscon ja kolmen Havaijin saaren kesken. Asumisesta maksoin todella vähän, sillä Bostonissa asuin ystävien luona ja neljä viikkoa tein Havaijilla töitä asumista vastaan, joten siitä ei tullut kuluja. San Franciscossa ja Honolulussa majoituin hostelleissa.

Ruokaan panostin erityisesti San Franciscossa. Kävin useammassa kalliissa ravintolassa syömässä ja vaikka hinnat olivat Suomeen verrattuna edullisempia, ei se silti halpaa lystiä ole. Myös Honolulussa nautin pari kalliimpaa illallista. Toisaalta Bostonissa sain nauttia ystäväni kokkailuista, kiitos vielä kerran! Kauain saarella asumiseen sisältyi ruoka, joten herkkuostoksia lukuun ottamatta ruokaan ei mennyt rahaa.

Merkittävimmät aktiviteetit USAssa olivat Madonnan upea keikka Bostonissa, auton vuokraus Big Islandilla ja SUP-kurssi niinikään Big Islandilla.



Kaikenkaikkiaan rahaa kului USAssa  2810 euroa, poislukien vaate- ja kenkäostokset.
Noin 56€/päivä

Kulujen jakautuminen:
Majoitus 11.4%
Ruoka 34.4%
Aktiviteetit 23.7%

Loput kulut koostuivat sekalaisista menoista aina kännykkäliittymästä julkisen liikenteen ja kampaajan kuluihin.

USA ei ole halpa maa, varsinkaan tämän hetkisellä valuuttakurssilla. Kännykkäliittymät ovat todella kalliita, ruokakaupassa käyntiin saa uppoamaan pihistellenkin rahaa etenkin Havaijilla jne.

Australia

Vietin Ausseissa 18 päivää Sydneyssä, Airlie Beachilla / purjehtimassa sekä Brisbanessa. Täällä panostin asumiseen ja aktiviteetteihin, mutta söin vähemmän kalliissa ravintoloissa vaikka edelleen jatkoin ulkona syömistä.

Sydneyssa majoituin osin hostellissa ja osin sohvasurffasin, eli asuin paikallisen luona ilmaiseksi. Airlie Beachilla ja Brisbanessa vuokrasin huoneen Airbnb:n kautta, joka oli Airlie Beachilla hotellihuoneen hintainen mutta Brisbanessa lähempänä hostellin hintatasoa. Hinnoissa on siis paljon vaihtelua.



Ausseissa panostin aktiviteetteihin, jotka olivatkin upeita elämyksiä; purjehdus- ja snorklausreissu Isolle Valliriutalle sekä päiväretki Stradbroke Islandille villejä koaloita ja kenguruita katsomaan.

Yhteensä Ausseissa kulutin 1730€.
Noin 96€/päivä.

Kulujen jakautuminen:
Majoitus 30.2%
Ruoka 17.3%
Aktiviteetit 33.2%

Koin Australian olevan hintatasoltaan hyvin samankaltainen USAn kanssa. Kännykkäliittymät olivat selkeästi edullisempia, mutta ruokakauppa hyvin samaa tasoa.

Ylläolevien kulujen lisäksi olen käyttänyt lähes 200€ vaate- ja kenkäostoksiin molemmissa maissa yhteensä. Näitä kuluja en ole pilkkonut maittain. Kaikille ostoksille on ollut paljon käyttöä ja osa on korvannut alun perin mukaan ottamiani, mutta reissun aikana poisheitettyjä tuotteita.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Puolivälin mietteitä


Nyt kun lento kotiin on varattu maaliskuun 27. päivälle, on reissun kestokin tiedossa. Niinpä tänään on reissun puoliväli ja vaikka tuntuukin, että paljon olen jo ehtinyt nähdä ja kokea, on saman verran elämyksiä vielä edessä.
Tässä alkuosan aakkoset.


Aksentti
Toissa viikolla oli ilahduttavaa kuulla paikalliselta, että minulla ei ole (enää) suomiaksenttia. Lisäksi englanti sujuu taas paremmin, mikä on ollut ilo huomata. Edelleen haen toki joitain sanoja, mutta olen jo ihan tyytyväinen tähänkin tilanteeseen. Aksentista eroon pääseminen ja kielitaidon kehittäminen olivat yksi reissun tavoitteista.

Brittiläinen imperiumi
Australiassa ja Uudessa-Seelannissa näkyy vahvasti tyypillisiä brittiläisiä piirteitä, erityisesti niitä, joita en ole kaivannut. Vasemman puoleisen liikenteen lisäksi britit ovat tuoneet eteläiselle pallonpuoliskolle mm. erilliset kylmä- ja kuumavesihanat, joita ei onneksi monessa paikassa enää ole. Lisäksi talot ja niiden lämpöeristykset ovat aivan yhtä surkeat yksinkertaisine ikkunoineen.

Cheerleading
Reissussakaan en pääse rakkaasta lajista eroon. San Franciscossa tuli nähtyä muutama cheerleader stunttailemassa ja Kauailla seurasin hetken paikallisen koulun harjoituksia. Reilu viikko sitten jännitin kovasti Suomen mestaruus -kisojen tuloksia ja aamulla oli pakko heti katsoa kärkijoukkueiden suoritukset YouTubesta.

Delfiinit
Uinti delfiinien kanssa oli upea kokemus jääkylmästä vedestä huolimatta.



Ensimmäiset kerrat
Elämyksiä ei ole matkalta puuttunut ja monen montaa asiaa olen päässyt tekemään ensimmäistä kertaa. Toivon ja uskon, että positiivisia ensimmäisiä kertoja tulee jatkossakin vastaan.

Facebook
Pitää kärryillä maailman ja Suomen menosta sekä tarjoaa hyviä vinkkejä eri matkailuryhmien muodossa.

Google
On ollut korvaamaton apu eri asioiden selvittelyssä.



Hostellit
Majoittuminen hostelleissa on ollut yllättävän ok. Olen toki ollut nirso niiden suhteen, joten olen majoittunut vain hyvätasoisissa hostelleissa. Osassa on ollut myös huoneeseen liittyvä oma vessa, mikä on ollut mukavaa, erityisesti jos on majoittunut neljän hengen huoneessa. En kuitenkaan usko, että pystyisin koko reissua majoittumaan jaetuissa huoneissa, siksi onkin ollut ihanaa kun välillä on saanut oman huoneen helpx, airbnb tai sohvasurffauspaikoissa.

Ihmiset
Koen itseni onnekkaaksi, kun olen tavannut matkalla niin monia ihania ihmisiä. Lisäksi olen kiitollinen kotona ja maailmalla asuvista ystävistäni, jotka pitävät yhteyttä vaikka ei nähdäkään.

Joulu
Vietän ensimmäistä kertaa joulua muualla kuin äitini luona. En ole suuri jouluihminen, mutta on jännä nähdä miten itse jouluaattona reagoi erilaiseen joulunviettoon.

Kesä
Uuden-Seelannin Eteläsaaren kesä on harmittavan samantyyppinen Suomen kesäkuun kanssa. Lämpötila on vaihdellut lähinnä 9-18 asteen välillä, vaikka yksittäinen 27 asteen hellepäiväkin mahtui mukaan. Villapaidalle ja takille on ollut paljon käyttöä.

Liikennekulttuuri
Eroja löytyy ainakin näin jalankulkijan näkökulmasta. Kun jenkeissä sai nauttia kohteliaista autoilijoista, jotka päästivät kävelijän ensin suojatien kohdalla, on moisen luksuksen saanut unohtaa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.



Makean himo
”Lomalla saa herkutella ” toimii jotenkin vielä parin viikon reissussa, mutta kun sokeriaddiktio vaivaa kuukausien reissussa, on lopputulos vähän huono. Herkkulakko edessä…

Nettiyhteydet
Kyllä meillä on Suomessa halpaa ja hyvät yhteydet. Nettiliittymä kännykkään on kalleimmillaan maksanut yli 60€/kk, joka jenkkien mukaan on rajaton, mutta oikeasti nopea yhteys riittää vain 4 gigaan asti ja sen jälkeen yhteys on todella hidas. Ausseissa ja Uudessa-Seelannissa taas ei tunneta koko käsitettä rajaton, vaan Uudessa-Seelannissa prepaid-liittymään saa ennakkoon maksimissaan 1 gigan dataa. Meinasin kuolla nauruun. Luojan kiitos datan määrää saa lisättyä pitkin kuukautta, mutta on se lisätyötä.
Onnekseni olen pääsääntöisesti majoittunut paikoissa, joissa on langaton netti käytettävissä ilman lisämaksua. Välillä yhteys on tosin ollut tuskastuttavan hidas, tai esim. joissain hostelleissa käytössä vain olohuoneessa. Hätävarana olen hyödyntänyt Mäkin tai kirjaston yhteyksiä.



Otsonikerros
Australian itärannikolla ja Uudessa-Seelannissa voi todella tuntea, kuinka otsonikerroksessa on reikä. Aurinko on polttavan kuuma ja ruskettunutkin iho palaa helposti. Brasialainen huonekaverikin oli polttanut itsensä kunnolla ilman aurinkorasvaa. En siis luovu 50 suojakertoimesta ihan helpolla.

Palvelukulttuuri
On hyvin erilainen Ausseissa ja Uudessa-Seelannissa. Pääsääntöisesti turisteja neuvotaan erittäin hyvin ja ollaan ystävällisiä. Asiakas ei kuitenkaan ole oikeassa tai edes millään tavalla tärkeä monessakaan palvelussa. Sekä itsellä että muilla on ollut todella mielenkiintoisia  (lue: huonoja) kokemuksia. Vaikka ihmiset muuten ovat mukavia, on käsitys asiakaspalvelusta ja kuluttajan oikeuksista erilainen.

Quiz night
Brittien aikaansaannos kai tämäkin, mutta erittäin hauskaa ajanvietettä hostellissa. Osittain kyllä myös kielikoe, sekä kysymyksen ymmärryksen kannalta että vastauksen tietämisen englanniksi.



Ruoka
Alkureissusta nautin mahtavista ruoista ja satsasin myös kalliimpiin ravintoloihin. Olen myös syönyt huomattavasti normaalia enemmän kasvisruokaa ja kokkaillut sitä myös itse. USA:n jälkeen olen myös yrittänyt syödä taloudellisemmin ja kokata enemmän myös hostelleissa enkä käydä ulkona syömässä. Ruokaan menee matkustaessa helposti paljon rahaa.

Sohvasurffaus
Ihan loistava keksintö ja tapa tutustua paikallisiin! Olen nyt surffannut kolmessa paikassa ja ensi viikolla on vuorossa neljäs. Pienemmissä Uuden-Seelannin kaupungeissa ei ole oikein ollut isäntiä tarjolla, mutta kiva että melko monessa on. Antaa myös kivaa vaihtelua hostellielämälle.

Terveys
Lähdin reissuun flunssaisena, mutta onneksi paranin muutamassa päivässä, jonka jälkeen olen pysynyt terveenä (*koputtaa puuta*), vaikka hostelleissa onkin ollut muita flunssaisia. Tosin juuri tänään tuli sellainen olo, että flunssa saattaa olla tuloillaan. .. Varpaan murtuma toki vaikutti suunnitelmiin, muttei kuitenkaan kovin radikaalisti. Pahemminkin olisi voinut käydä.

Uinti
Havaijin lämmin merivesi hemmotteli minut ilmeisesti pilalle. Havaijin lisäksi olen käynyt uimassa vain Airlie Beachilla ja Brisbanessa, niissäkin ulkoaltaissa enkä luonnonvedessä. Lämpimämpiä vesiä odotellessa….



Vesi
Kuinka osaakaan taas arvostaa Suomen puhdasta hanavettä! Uudessa-Seelannissa sentään se on myös juomakelpoista, mutta Ausseissa ja Kauailla se piti suodattaa. Brisbanessa vesi maistui silti ihan homeelta, yök!

Xtreme sports
Ei ihan kuulu lajivalikoimaani, joten benji-hyppykin jää tekemättä. Tänään kuitenkin kävi testaamassa rajojani canyoning-aktiviteetissa ja se oli hauskaa! Siitä lisää myöhemmin.

Yleisövessat
Ausseissa, mutta erityisesti Uudessa-Seelannissa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että täällä on todella paljon tarjolla ilmaisia yleisövessoja. Niin kaupungilla kuin patikointi- ja pyöräilyreiteilläkin. Lisäksi ne on merkitty karttaan, joten ne on helppo löytää. Ja ne ovat myös erittäin siistejä. Pelastanut päivän jo monen monta kertaa!

Zara ja muut shoppailut
Ausseissa pääsi tutkimaan tuttujen vaatekauppojen kesävalikoimaa, kuten Zara ja H&M. Yhtä 7€:n perust-paitaa lukuunottamatta vaateostokset jäivät näissä liikkeissä väliin. Uusi suosikkini on Uniqlo, josta ostin vaatteita sekä San Franciscossa että Sydneyssa. Ja tarpeeseen ovat pitkähihaiset paidat tulleet! Suurin ostosvimma rajoittui Honoluluun, jossa outletissa lähti ehkä vähän lapasesta (taas) vaikka kaikki hankinnat olivatkin tarpeellisia ja korvasivat huonoksi menneitä vaatteita ja flipflopeja.



Toivotan kaikille lukijoille nautinnollista Joulua!


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Paikallista elämää


'Live like a local' on tämän hetken matkustustrendi. Itselleni se on myös tärkeä osa matkaa, jo ihan kielitaidonkin kehittämisen kannalta. Mutta ennenkaikkea siksi, että siten saa edes vähän käsitystä paikallisesta kulttuurista ja elintavoista. Samalla tutustuu upeisiin ihmisiin.

Vietettyäni neljä päivää hostellissa Sydneyn keskustassa lähinnä saksalaisten kämppisten kanssa, oli aika taas sulloa tavarat rinkkaan ja suunnata Sydneyn eteläiseen lähiöön, Cronullaan. Tunnin junamatkan jälkeen saavuin ensimmäiseen sohvasurffauspaikkaani 50-vuotiaan Mattin luokse. Sisään päästyäni pääsin heti tutustumaan paikalliseen elämään, sillä lähdimme suoraan klubille oluelle ja siiderille. Paikalle oli kokoontunut ystäväporukka parille kaljalle ja juttu luisti mukavasti heidän kanssaan. Joukkoon liittyi myös sveitsiläinen tyttö, joka oli myöskin vasta saapunut kaupunkiin ja majoittuisi Mattin luona. Mattin kaverit olivat ilmeisesti tottuneet meihin reissaajiin, sillä hän on majoittanut toista sataa sohvasurffaajaa kotonaan.

Palattuamme asunnolle juttelimme parvekkeella, kun pari naista moikkaili parkkipaikalta ja heidät kutsuttiin sisään. Samalla ovenavauksella sisään eksyi pari muutakin saman kerrostalon asukkia, joten yhtäkkiä meillä olikin bileet käynnissä. Bileet loppuivat vasta kahden jälkeen ja silloinkin siksi, että Mattin kämppis heräsi ja sai sätkyn. Pikkuhiljaa väki kaikkosi ja pääsin nukkumaan, mikä siinä kohtaa oli kyllä ihanaa.





Torstaiaamupäivä menikin rauhallisesti kämpillä, kunnes joku koputti oveen. Miehet esittäytyivät etsiviksi, jotka tutkivat jotain vanhaa tapausta talon kellarissa. Pyysin heitä kääntymään jonkun muun asukin puoleen. Huh, olipa aloitus päivälle! Vähän myöhemmin kävin kävelyllä lähiön keskustassa. Se oli pieni, mutta sympaattinen. Uimarannalla oli hurjasta tuulesta huolimatta koululaisia liikuntatunnilla; sekä juoksentelemassa hiekalla että uimassa. Ilmeisesti myös surffausta oli ohjelmassa, sillä lautoja oli rivissä aidan luona. Näköjään koulupukumaailma ulottuu myös liikuntatunnille: kaikilla oli samanlaiset uimapuvut tai t-paidat päällänsä.



Ilta kului jälleen samalla klubilla kuin edellinen ilta. Tällä kertaa oli ohjelmassa kinkkubingo, joka keräsi sankoin joukoin eri-ikäistä väkeä. Veteraanipäivän kunniaksi bingo aloitettiin muistohetkellä. Onnistuimme meidän porukalla jopa voittamaan yhden kinkun! Niitä jaettiin huimat 94 kpl ja tätä kuulemma jatkuu joka torstai jouluun asti. Jotkut voittivat useammankin kuin yhden. Niissä riitti jo syömistä!



Perjantaina oli vuorostaan aurinkoinen päivä ja suuntasinkin ulkoilemaan. Cronulla sijaitsee niemellä ja rannalta toiselle oli lyhyt kävelymatka. Kävelin ensin asunnon lähirantaa pitkin, mutta se ei oikein soveltunut oleskelulle, oli aika kapea ja paljon oksia ja muuta vastaavaa roskaa. Niinpä suuntasin keskustan läpi niemen toiselle puolelle isolle rannalle. Uuden-Seelannin matkaopasta lukiessa meni aika rattoisasti mutta pian tulivat sadepilvet jotka ajoivat minut pois rannalta.



Mattin lähdettyä ystäviensä luokse illanviettoon ajattelin viettää rauhallisen koti-illan oloasussa. Muuten suunnitelma toteutuikin hyvin, mutta rauhallinen siitä ei tullut. Kämppis tuli parin kaverinsa kanssa viettämään kosteaa iltaa, joten eihän siinä auttanut muu kuin liittyä seuraan. Mukavia tyyppejä olivatkin ja juttua riitti lauantain puolelle asti. Hirveän rennosti ja vastaanottavasti ovat kaikki suhtautuneet tällaiseen ulkomaalaiseen! Eikä mun villasukat&lököhousutkaan näyttäneet herättävän suurta kummastusta. :)

Itse huomasin kyllä, etten ole taas tottunut valvomaan edes puoleen yöhön, joten lauantaina väsytti melkoisesti. Harmaa ja tihkusateinen sää ei auttanut asiaa yhtään. Ei ole säät ihan suosineet Sydneyn osuutta matkasta, harmi.

Illalla Matt oli kutsunut pari naispuolista työkaveriaan syömään ja minäkin sain kutsun. Olin kuullut jo kehuja hänen kokkaustaidoistaan ja odotin iltaa kovasti erityisesti sen jälkeen, kun hän kertoi menusuunnitelmastaan. Glaseerattu lohi kuulosti taivaalliselta. Harmisemme työkaverit kuitenkin halusivat Pasta carbonaraa, joten menu muuttui iltapäivän aikana. Onneksi naiset olivat mukavaa seuraa, joten ilta oli oikein onnistunut vaikka kauhistelimmekin Pariisin tapahtumia.

Kokemukseni aussielämästä on tähän mennessä melko kostea. :) Ko. kerrostalossa oli joka ilta ainakin parit kekkerit menossa.

Tänään lensin yhteen matkani odotetuimmista kohteista, Airlie Beachille. Täältä nimittäin starttaan huomenna kolmen päivän purjehdukselle isolle valliriutalle. Ihanaa!


torstai 12. marraskuuta 2015

Laventelintuoksuinen Sydney


Lentokoneen ikkunasta näkyy taloja, joiden välissä on siellä täällä liloja puita. Näky on kaunis. Mitäköhän puita ne ovat? Toivottavasti pääsen ihastelemaan niitä lähempää.

Saavuin eteläiselle pallonpuoliskolle paikallista aikaa lauantaina iltapäivällä. 10h lento Honolulusta Sydneyyn sujui mukavasti uudehkolla halpalentoyhtiön koneella.

Päiväntasaajan ylityksen lisäksi ylitin myös päivämäärärajan, joka käytännössä tarkoitti sitä, että yhden päivän menetyksen kautta aikaero Suomeen kellahti lähes päinvastaiseksi. Suomen talviaikaan siirron jälkeen olin Havaijilla 12h Suomea jäljessä, kun Sydneyssä ero muuttui yhdeksään tuntiin Suomea edellä.

Havaijin 30 asteen helteiden jälkeen Sydneyn keväinen 20-22 astetta pilvisellä taivaalla varustettuna tuntui todella kylmältä. Lennolla päälläni ollut villapaita pysyi visusti ylläni koko loppupäivän, vaikka toisin olin kuvitellut. Hrr!



Hostellin kulman takaa löytyi iloiseksi yllätyksekseni viikonlopun kestävät ruoka- ja viinifestivaalit. Sinne siis! Lauantaina nautin ihan kohtuullisen softshell crab burgerin sekä jälkiruoaksi suklaalla päällystettyjä mansikoita vartaassa. Taas oli todettava, että täkäläinen suklaa ei oikein iske... Ja tällaiselle suklaata rakastavalle se on jo paljon sanottu! Sunnuntaina testasin festareilla vielä kenguruvartaat, nam! Jotenkin tuli lampaanliha mieleen, lähinnä maun voimakkuudesta.




Sunnuntaina jatkui harmaa sää, mutta päätin silti tehdä lauttamatkan Manlyn rannalle. Kiva pikkukaupunkifiilis ja aurinkoisella säällä varmasti kiva rantakin, mutta tällä kertaa ei aiheuttanut suurempia ihastuksen tykytyksiä. Yhdet uudet flip flopit sentään tarttuivat matkaan samoin kuin suussa sulava lounas. Annos oli kyllä aamiaisen nimellä, mutta toimi lounaanakin erinomaisesti!


Aurinko suosi vihdoin lämmöllään maanantaina ja olikin mukava seuralainen Harbour Bridgen ylittämiseen ja kävelyyn Sydneyn oopperatalon ohitse aina Mrs. Macquarien penkille asti. Hitaasta tallustelusta huolimatta jalat alkoivat olla puhki siinä vaiheessa, joten hyppäsin bussiin kohti keskustaa. Varvaskin kiitteli ratkaisusta.







Seitsemän päivän julkisen liikenteen kortti on ollut kätevä investointi, on voinut huolettomasti matkustella lyhyitäkin matkoja metrolla tai bussilla. Lisäksi se kattaa niin suuren alueen, että matka alueen laidalta toiselle kestää paikallisjunalla kolme tuntia.

Kaupungilla kävellessä ei voinut olla haistamatta ihanaa tuoksua, joka oli peräisin koneesta bongatuista lilan värisistä puista. Kauniin värin ja ulkomuodon lisäksi niiden tuoksu on valloittava. Laventelin sijaan puun nimi oli kuitenkin Jakaranda.




Tiistaina koitti vihdoin kunnon hellepäivä. Suuntasin luonnollisesti Sydneyn tunnetuimmalle rannalle, Bondi Beachille. Upean valkoinen ranta ja kirkkaan turkoosi vesi ovat kyllä lyömätön yhdistelmä rentoutumiseen. Parin tunnin lekottelu rannalla tuli varpaallekin tarpeeseen. Rentoutumisen lomassa seurasin surffiryhmien opetusta - alkeisryhmien intro-osuus pidettiin aivan nenäni edessä. Muutama hyvä vinkki tulikin napattua muistiin, toivottavasti pääsen vielä testaamaan niitä tällä reissulla, ehkä Uudessa-Seelannissa.



25 asteen lämpötila lämmitti mukavasti, muttei tullut kuitenkaan liian hiki. Siitä huolimatta ajattelin käydä vilvoittelemassa meressä. Aallon tuodessa vettä varpailleni, meinasin kiljaista. Hui, vesi olikin jääkylmää! Havaijin lämpimien vesien jälkeen ei käynyt mielessäkään, että vesi voisi olla niin kylmää. Surffareiden märkäpuvutkaan eivät laittaneet herätyskelloja soimaan, sillä meressä oli vähintään yhtä monta auringonpalvojaa bikineissä tai uimahousuissa. Hulluja! Minä jätin kyllä vilvoittelun väliin, jäätyminen ei ollut tilauksessa.





Sydneystä on tullut vahvasti mieleen Englanti. 90-luvun lopulla Cambridgessä vietetyn vaihtarivuoden jälkeen englantilainen maisema saa jotenkin olon tuntumaan kotoisalta. Erityisesti The Rocksin alue sataman lähistöllä, jossa hostellini sijaitsi, oli aivan hurmaava pikkukujineen ja mataline rakennuksineen.



Bonusta kaupunki ja koko Australia saa siitä, että täällä on taas sama verkkojännite kuin Suomessa, joten hiustenkuivaajastakin saa taas tehoja irti. Luksusta!