Kuukauden kunkut - marraskuu

Hei, sehän on jo joulukuu! Täälläpäin maailmaa se on yhtä kuin kesän ensimmäinen päivä.  Ja miten ihmeessä kesä ja joululaulut sopivat yhteen? En ymmärrä, ihan absurdia.

Marraskuu oli reissun toinen kokonainen kuukausi. Luultavasti myös eniten eri maita sisältänyt kuukausi tällä reissulla. Kuukausi kattoi Havaijin, Australian ja vähän Uutta-Seelantia. Lentotunteja tuli kerrytettyä mukavasti.

Mitä jäi marraskuusta mieleen? Ainakin aurinko, jota ei koti-Suomessa yleensä marraskuuhun yhdistäisi.

Purjehdus Isolla Valliriutalla

Tämä ei varmaan yllätä. Marraskuun ja ehkä koko reissun odotetuin aktiviteetti, jonka päätin jo Suomessa ollessani toteuttaa. Kolme päivää aurinkoa, upeita snorklausmaisemia, sukelluskokeilu sekä viimeisen päivän kunnon purjehdusosuus. Suola iholla, vaatteissa, 2 min suihku, ihanaa! Lue osa 1 ja osa 2 purjehduksesta.

Villit koalat

Villieläimissä pysytään. Ison Valliriutan lisäksi toinen Australian bucket list -kohta oli koalan näkeminen. Mielellään villinä, sillä vaikka sellaisen sylissä pitäminen olisikin mahtavaa, ei se minusta ole oikein eläintä kohtaan. Ja olen myös ymmärtänyt, että ainakin joissain paikoissa koalat huumataan, jotta ihmiset voivat niitä pitää sylissä. Onneksi Rakel vinkkasi Kauailla, että Brisbanen lähellä on saari, jossa koaloita voi nähdä luonnossa. Pienen etsimisen jälkeen ilo oli suuri, kun bongasin koalan puusta. En meinannut uskoa sitä heti todeksi. Päiväretkeen Stradbroken saarelle voi tutustua tarkemmin täältä.

Bobo 

Ihana Airbnb-emäntäni Airlie Beachilla. Todella ystävällinen, auttavainen ja kertakaikkisen upea persoona. Hongkongista pikkukylään muuttaminen ei varmaan ole ollut aina helppoa, mutta hän jaksoi aina hymyillä ja olla iloinen.

Varvaskengän heivaaminen laukun pohjalle

Tätä päivää olin odottanut marraskuun alusta asti. Milloin voisin luopua hiostavasta, rakkoja aiheuttavasta mutta murtunutta varvasta tukevasta kengästä? Lääkäri arveli siihen kuluvan kuusi viikkoa, minä tähtäsin neljään. Ison Valliriutan purjehdus alkoi kolme viikkoa tapaturman jälkeen ja koska veneellä ei saanut käyttää kenkiä, piti kokeilla selviytymistä ilman varvaskenkää. Kummastuksekseni varvas ei ollut siitä millänsäkään, jihaa! Vielä yhtenä päivänä purjehduksen jälkeen käytin kenkää pidemmällä kävelyretkellä, mutta sen jälkeen olen pärjännyt ilman. Kuinka ihanaa! Lonkkakin kiittää, kun pystyn taas kävelemään samankorkuisilla kengillä... Juoksemaan en sentään vielä muutamaan viikkoon kuvittele lähteväni. 

Pyörälenkki 

Christchurchissa pääsin ensimmäistä kertaa sitten San Franciscon pyöräilemään kunnolla. Kuinka ihanaa olikin saada alle kohtuullinen pyörä ja ajaa kunnon lenkki niin että hengästyi! Olin niin kaivannut pyöräilyä, mutta myös aerobista liikuntaa ylipäätään.

Upea vedenalainen elämä

Toinen purjehduspäivä alkoi aamiaisella klo 6. Ananas ja kiiwi maistuivat kuin karkilta, niin kypsiä ja makeita ne olivat. Aussityyliin tarjolla oli myös paahtoleipää, jonka päälle saattoi laittaa erilaisia levitteitä makunsa mukaan: hunajaa, mansikkahilloa, maapähkinävoita sekä tietysti saatavilla oli myös vegemitea. Erilaisia muroja oli myös tarjolla, mutta täysmaito niiden kaverina ei oikein houkutellut.

Klo 7 olivat jo ensimmäiset, sertifioidut sukeltajat, matkalla sukeltamaan ja heti perään meidät snorklaajat kuljetettiin korallien luo. Korallialue ei yöpymispoukamassa ollut suuren suuri, mutta heti aamusta se houkutteli monenlaisia kaloja ruokailemaan. Niiden värikkyys oli upeaa katseltavaa ja myös korallit olivat kauniita. Noin 45 minuutin snorklailun jälkeen polskimme takaisin veneelle hengähtämään hetkeksi ennen seuraavaa koitosta.

Meidät oli jaettu 3-4 hengen ryhmiin, joissa pääsisimme kokeilemaan sukeltamista. Eiliset opit kerrattiin vielä ennen lähtöä. Jännitin kovasti sitä, muistaisinko kaikki eri asiat eli pärjäisinkö veden alla. Kun molemmista meitä edeltävistä ryhmistä yksi henkilö oli jättänyt leikin kesken liian vaikeana, kasvoi jännitysmomentti entisestään.

Sitten tuli meidän kolmen hengen ryhmän vuoro päästä viimeisinä matkaan. Keräännyimme aluksi rinkiin veden päälle, jonka jälkeen alkoi laskeutuminen veden alle. Yhtäkkiä korviini alkoi sattua kovasti enkä saanut niitä aukaistua, vaikka kuinka yritin. Ei muuta kuin takaisin ylös veden pinnalle ja korvat auki. Ohjaajamme Ian tuli perässä ja antoi ohjeita korvien aukomiseen jatkuvalla syötöllä alas mennessä. Uusi yritys. Nyt onnistui jo vähän paremmin, kunnes en saanut happea ja panikoin. Taas äkkiä ylös hengittämään ilmaa. Ian pysyi rauhallisena, kun selitin mitä kävi. Kun laitteet oli testattu, lähdin kolmatta kertaa alas. Maryann raukka oli pysynyt pohjassa koko ajan odotellen, kun Elisabeth taas nousi kerran pintaan kanssani.

Kolmas kerta toden sanoi ja pääsin kuin pääsinkin pohjaan, jossa suoritimme ongelmatilanteiden harjoituksia. Muistin kaikki ohjeet ja kaikki kolme läpäisimme harjoitukset hienosti. Sen jälkeen ehdimme hetken sukellella pinnan alla kaloja ja koralleja katsellen, ennen kuin kokeilu oli ohi. Minulla ja Elisabethilla oli pieniä vaikeuksia pysyä alhaalla – ilmeisesti meillä ei ollut tarpeeksi painoja. Ian joutui vetämään meitä vähän väliä alaspäin. Myös korvani menivät edelleen jatkuvasti lukkoon, mutta sain niitä osittain auottua.

Vaikka alku olikin hankala, niin kokemuksena olin tyytyväinen sukelluskokeiluun ja siihen, että olin siitä suoriutunut. En kuitenkaan ollut kiinnostunut sukeltamaan uudestaan ainakaan tällä purjehduksella, vaikka sekin olisi ollut mahdollista ja muutama varasikin toisen sukelluksen ulommalle valliriutalle. Toki paikalla oli iso merkitys fiilikseeni, sillä sukelluskokeilussa en nähnyt mitään makeampaa elämää veden alla kuin snorklatessa, joten päätin pitäytyä veden pinnalla. Ehkä vielä joskus sukellan uudestaan!

Heti meidän ryhmän kokeilun jälkeen jatkoimme matkaa kohti ulompaa valliriuttaa, jonne oli parin tunnin matka. Innokkaimmat ehtivät lyhyesti snorklaamaan tai sukeltamaan Bait Reefilla ennen lounasta, mutta itse tyydyin odottamaan lounaan jälkeen. Verensokerini oli sen verran matalalla, että totesin paremmaksi jättää urheilusuorituksen väliin, mikä oli toisaalta vähän harmi. Lounastauon jälkeen pääsimme kaikki snorklaamaan tai sukeltamaan. Mikä upea maisema avautuikaan meren alla! Kaloja ei ollut kovin monia, mutta korallit olivat aivan mahtavia. Eri värisiä, kokoisia, muotoisia. Lisäksi bongasin kilpikonnan uiskentelemassa aivan lähellä. Mieleenpainuvimpana näkymänä ehdottomasti suuri, noin 50cm leveä simpukka (clam), joka avautui ja sulkeutui. Mahtavaa! Muutamat kalat myös uivat aivan läheltä, yksi ilkeän näköinen musta jopa hieman pelotti.

Snorklauksen jälkeen maistuikin pari lasia valkkaria kannella ilta-auringosta nauttien. Jos oli edellisenä iltana väsyttänyt aikaisin, niin nyt olin unten mailla jo puoli yhdeksältä! Yövyimme keskellä avomerta ja Isoa Valliriuttaa, iltapäivällä nähdyt pari muuta venettä olivat poistuneet ja olimme aivan itseksemme tähtitaivaan alla.

Viimeisenä aamuna sama aikataulu kuin edellisenä päivänä ja pääsimme snorklaamaan hieman eri kohtaan Bait Reefilla. Jos oli eilen ollut kaunista, niin nyt oli ehkä vielä upeampaa. Laskuveden takia riutta oli todella lähellä vedenpintaa, joten piti olla tarkkana ettei osunut koralleihin. Mutta samalla pääsi ihastelemaan niitä todella läheltä. Fiilis oli sanoinkuvaamaton. Viimeistään tässä vaiheessa otti päähän, etten ollut vuokrannut vedenalaista kameraa. Meillä olisi ollut kaksi tuntia aikaa snorklaukseen, mutta vajaan tunnin jälkeen uimme Elisabethin kanssa takaisin veneelle, sillä aallokossa snorklailu oli käynyt voimille ja itselleni oli tullut jano. Harkitsin lähteväni pienen tauon jälkeen vielä takaisin, mutta en sittenkään jaksanut.

Jo edellisenä iltana olimme kyselleet kapteenilta, Brentiltä, josko voisimme keskiviikkona purjehtia ihan oikeasti. Aiempina päivinä olimme nostaneet vain yhden purjeen moottorin avuksi. Keskiviikolle lupailtiin sopivaa tuulta ja ennustus piti tällä kertaa paikkaansa. Yhdeksän jälkeen nostimme kaikki purjeet ja aloitimme matkan takaisin kohti Airlie Beachia. Vauhti olikin aika haipakkaa ja osa porukasta voi vähän heikosti. Parhaimmillaan vene kulki jopa 40 asteen kenossa. Itse nautin purjehduksesta täysin rinnoin, vauhtia piisasi ja olo oli välillä kuin vuoristoradassa. Noin neljän tunnin vauhdikkaan purjehduksen jälkeen pysähdyimme vielä Hookin saaren vierustalle viimeiselle lounaalle. Viimeiset pari tuntia veneellä kuluivat sen jälkeen nopeasti auringosta ja meri-ilmasta nauttien.

Illalla osa porukasta kokoontui vielä illalliselle pääkadun ravintolaan, mikä oli kiva tapa päättää purjehdus ja vertailla vielä kokemuksia. Muut olivat jatkamassa matkaansa eteenpäin jo seuraavana päivänä, kun taas itse jäin kaupunkiin lauantaihin asti.

Vaikka odotukset olivat etukäteen todella korkealla, onnistui reissu täyttämään ne. Meillä oli kiva porukka, hyvää ruokaa riittävästi ja säät suosivat eikä ennustettuja ukkosia näkynyt. Toki osaava ja mukava miehistö oli tärkeä osa viihtyvyyttä sekä ennenkaikkea upeat snorklauspaikat takasivat odotusten täyttymisen.

Torstai menikin täysin palautuessa, mutta mikäs sen mukavampaa kun sen pystyi tekemään uima-altaalla köllötellen. Olin enemmän kuin tyytyväinen, etten jatkanut matkaa vielä torstaina.

Whitehaven beach ja Iso Valliriutta

Iso Valliriutta on epäilemättä Australian tunnetuin nähtävyys. Ihan alunperin se ei edes kuulunut suunnitelmiini, vaan ajattelin lentää Sydneyn kautta suoraan Uuteen-Seelantiin. Suunnittelin tutustuvani tarkemmin Australiaan jollain toisella reissulla. Keväällä törmäsin kuitenkin tuttuun, joka kehoitti käymään ainakin Isolla Valliriutalla, koska ei ole varmuutta onko se enää jäljellä ”sitten ensi kerralla”. Hänen kommenttinsa sai minut pohtimaan asiaa uudelleen ja päädyinkin lisäämään Ison Valliriutan matkasuunnitelmiini. Seuraava kysymys kuuluikin, mistä sinne pääsee?

Lopulta valinta muodostui kahden kaupungin väliltä, Cairns tai Airlie Beach. Valintani osui lopulta Airlie Beachiin siitä syystä, että sieltä käsin pääsisin näkemään valliriutan lisäksi myös yhden maailman parhaimmiksi rannoiksi listatun Whitehaven Beachin.

Airlie Beach on käytännössä pieni kylä, pääkadulla on liikkeitä 300m matkalla eikä oikein muita liikekatuja ole. Täältä lähtee kuitenkin monia erilaisia laivoja Whitsundaysille, josta Whitehaven Beach löytyy. Sellaisia paketteja, joissa pääsisi sekä rannalle että ulommalle Valliriutalle ei kuitenkaan ollut kuin kaksi. Valintani oli helppo, halusin pienemmän ryhmän ja vähemmän bilereissun. Niinpä varasin purjehduksen Kianalle ja odotukset olivat korkealla. Tämä olisi varmasti yksi reissuni kohokohdista, joten olin valmis myös panostamaan siihen rahallisesti. Kolmen päivän purjehdus maksoi lähes 500 euroa.

Maanantaiaamuna klo 8 aamulla olikin odottavainen tunnelma satamassa. Turvallisuusinfon ja vuoteiden jakamisen jälkeen lähdimme kohti seikkailua 14 matkustajan ja kolmen miehistön jäsenen voimin. Tummemmat pilvet jäivät taakse, kun suuntasimme merelle. Matkalla kohti Whitehaven Beachia meille kerrottiin sukeltamisen perusteista sekä oli aikaa rentoutua kannella. Porukkamme koostui enimmäkseen kolmekymppisistä, vaikka mukana oli myös yksi parikymppinen sekä pari viidenkymmenen paremmalla puolella olevaa henkilöä. Meitä yksin matkustavia oli yhteensä neljä, lisäkseni juuri nuo ikähaitarin päiden edustajat, sekä viisi pariskuntaa. Edustettuina olivat niin Kiina, Hollanti, Britit, Kanada, USA , Ranska kuin Australiakin. Sekalainen seurakunta, mutta oikein kivaa porukkaa kaiken kaikkiaan.

Whitsundaysilla kävelimme ensin näköalapaikalle, jossa saimme ihastella eteemme avautuvaa näkymää rannasta. Vitivalkoinen hiekka turkoosia vettä vasten oli hieno näky. Olimme kuitenkin paikalla nousuveden aikaan, joten vesi peitti osan ranta-alueesta, emmekä päässeet näkemään rantaa ihan niin upeana, kuin olin Instagram-kuvista etukäteen nähnyt.

Miehistön jäsen Ian johdatti meidät maisemien katselun jälkeen suojaiseen poukamaan, jossa pääsimme uimaan vilvoittavaan mereen. Myrkyllisten stingrayden takia päälle piti pukea stingray-puku, joten uintikokemus oli hieman normaalista poikkeava. Noin tunnin rantaelämän jälkeen lähdimme kävelylle rantahiekalle ja bongailimme samalla vedestä erilaisia kaloja ja näimmepä jopa pari pientä haita!

Hiekka oli upean vitivalkoisen värinsä lisäksi myös aivan ihanan tuntuista, aivan kuin olisi puuterissa kävellyt. Niin hienojakoista ja pehmeää se oli! Luonnollisesti sitä tunkeutuikin joka paikkaan. :) Veneen rajallisen vesimäärän takia suihkussa käynti oli rajoitettu yhteen kertaan päivässä ja maksimissaan kahteen minuuttiin. Siinä sai olla tarkkana, että sai hiekat pestyä ja hiusten pesun sai unohtaa reissun ajaksi.

Iltapäivällä purjehdimme vielä eteenpäin kohti Hook Islandia ja poukamaa, jossa viettäisimme yön. Merenkäynti oli päivän aikana välillä ollut pomppuista, mutta onnekseni en kärsinyt merisairaudesta. Pysähdyttyämme poukamaan ankkuriin, oli heiluriliike jostain syystä hieman liikaa vatsalleni ja tulin hieman huonovointiseksi. En ollut onneksi yksin ongelmani kanssa, mikä auttoi hieman henkisesti. En myöskään voinut todella huonosti, vaan sain olon asettumaan ennen nukkumaan menoa.

Ian kertoi aiemmin päivällä, että kukaan ei koskaan pysy hereillä klo 21.30 pidemmälle. Niinhän siinä kävi, itsekin olin unten mailla jo yhdeksän jälkeen vaikka olin viimeisimpiä hereillä olijoita.

Yön aikana tuuli kääntyikin puhaltamaan saaren toiselta puolelta,  joten keinuminen lakkasi. Elämäni ensimmäinen yö purjeveneessä sujui lopulta mukavasti ja sain nukuttua hyvin.

Jatkan tarinaa seuraavassa postauksessa myöhemmin tällä viikolla. Luvassa snorklausta ja sukeltamista!