Kuukauden kunkut – helmikuu

Helmikuu oli viimeinen kuukauteni Uudessa-Seelannissa ja vietin sen maan pohjoissaarella. Loppukuusta vietin viisi päivää myös Melbournessa, Australiassa. Kuun viimeisenä päivänä saavuin Filippiineille. Alkukuussa täytin myös pyöreitä vuosia, joten paljon erilaisia juttuja mahtui helmikuuhun.

Mitä helmikuusta jäi positiivisena mieleen?

Tulivuoret
Ennen tätä reissua en koskaan ollut nähnyt tulivuorta. Havaijin kokemusten jälkeen kiinnostus tulivuoria kohtaan kasvoi valtavasti. Helmikuussa pääsin kokemaan kaksi erilaista elämystä tulivuoriin liittyen; patikoimalla Tongariro Alpine Crossingin sekä matkustamalla White Islandille. Molemmat kokemukset pääsivät selkeästi parhaimpien Uuden-Seelannin kokemusteni listalle, joten luonnollisesti ovat myös yksi helmikuun kohokohdista. Huikeita elämyksiä molemmat!

Coromandel
Coromandelin niemimaata on kehuttu paljon, eikä syyttä. Kuten niin monessa paikassa Uudessa-Seelannissa, niin Coromandelin elämyksenkin kohdalla sää näyttelee myös isoa osaa. Sen osalta minulla oli tuuria, joten yhden yön vierailuni niemimaalla oli erittäin onnistunut. Bussista sain ihailla kauniita maisemia, joten pidempäänkin olisin ihan varmasti viihtynyt. Coromandel:ssa sattui myös tuuria, kun sain kaksi kivaa tyttöä kämppiksikseni ja satuimme vielä kaikki olemaan samalla retkellä, joten sain koko päiväksi erinomaista seuraa.

Oma huone
Useamman kuukauden matkustamisen jälkeen oli taivaallista saada välillä oma huone, jossa ennen kaikkea sai nukkua rauhassa. Nautin oman huoneen luksuksesta niin Napierissa, Taupossa kuin Whangareissa. Napierissa sohvasurffasin, kahdessa jälkimmäisessä majoituin Airbnb:n kautta. Hotellissa en olisi jutellut kenenkään kanssa, kun taas näin majoittumalla tapasin paikallisia sekä sain niin paljon juttuseuraa kuin itse halusin. Olin oikein tyytyväinen kaikkiin majoituksiin.

Sasha
Melbournessa tapasin 22 vuoden tauon jälkeen Sashan, joka oli lukioluokallani vaihto-oppilaana. Emme olleet edes pitäneet yhteyttä näiden vuosien aikana, mutta silti hän lupautui näyttämään minulle kotikaupunkiaan. Kuinka hauskaa meillä olikaan! Yhtenä päivänä kävimme kävelyllä meren rannassa sekä söimme mainion lounaan rantaravintolassa. Seuraavana päivänä taas sain kutsun drinkeille ja illalliselle Sashan ja hänen ystäviensä kanssa. Drinkit maistuivat niin ravintolassa kuin illan päättäneessä salakapakassakin. Melbourne on todellakin täynnä salaisuuksia, joista vain paikalliset tietävät.

Ikäkriisittömyys
Neljä vuosikymmentä tuli täyteen ilman kriisejä. En tiedä, olenko vieläkään niin ’aikuinen’, kuin nuorena kuvittelin 30-vuotiaan olevan, ja minkä mielikuvan takia kriiseilin ennen edellisen vuosikymmenen aloitusta. Mutta näin vuosikymmen myöhemmin voin vain todeta, että olen tyytyväinen siihen, kuinka ’aikuinen’ tai ’lapsellinen’ olenkaan.

Rantapäivä Coromandelissa

Perjantaina oli vuorossa rantapäivä ja ensimmäistä kertaa uskaltauduin mereen uimaan ilman märkäpukua.

Monet ovat kehuneet Coromandelin niemimaata, joten luonnollisesti se piti tsekata. Matkavalmistelut vaativat paljon suunnittelua, sillä bussiyhtiö jota käytän, ei mahdollistanut matkustamista yhden päivän aikana. Google tuli tälläkin kertaa avuksi ja löysin paikallisbussin, jonka avulla pääsin päivässä Whakatanesta Coromandel Town -nimiseen kylään niemimaan länsirannikolle.

Saapuessani hostellille, varasin seuraavaksi päiväksi retken itärannikon kuuluisille rannoille; Cathedral Cove ja Hot Water Beach. Kaksi huonekaveriani, hollantilainen Laura ja saksalainen Sabrina olivat myös tulossa samalle retkelle.

Meitä tultiin noutamaan vasta klo 11.30, joten pääsin nauttimaan rauhallisesta aamusta ja ehdin käydä ostamassa eväitä ennen lähtöä.

Maisemat olivat kauniit ja oli kiva pysähtyä näköalapaikalle matkan varrella. Kukkuloilla oli uhkaavan harmaita pilviä, mutta elättelimme toiveita, että rannalla niitä ei olisi.

Cathedral Coven parkkipaikalla näkymät vain paranivat. Lenkkarit flipflopien tilalle ja kävelemään kohti rantaa vievää polkua. Auringon porottaessa oli lähes 40 minuutin matka hieman hikistä touhua, vaikka alamäkeen mentiinkin.

Hihkaisimmekin riemusta, kun ranta avautui edessämme. Kaunis ranta, joka on joillekin tuttu Narnia-elokuvasta, oli kuitenkin kovin ruuhkainen. Löysimme silti mukavan paikan asettautua.

Vietimme meressä melkein tunnin, välillä vain kävimme syömässä eväitä. Ihan liian pian oli aika laittaa taas lenkkarit jalkaan ja lähteä kapuamaan rinnettä ylös bussille. Ylämäessä vasta hiki tulikin, ja olin iloinen kuskin viereisestä paikastani, sillä ikkunasta tuli ihana tuulenvire.

Hot Water Beach oli lyhyen ajomatkan päässä. Saimme pienet lapiot ja suuntasimme kohti ihmismassaa. Muilta osin ranta oli lähes autio, joten oli helppo päätellä, missä kohtaa kuuma vesi löytyisi.

Ihmiset olivat kaivaneet hiekkaan kuoppia, joissa he istuivat tai makoilivat lämpimässä mineraalivedessä. Jossain syvyyksissä rannan alla kulki kuumaa laavaa, joka lämmitti veden. Ja toden totta, joissain paikoissa vesi oli höyryävän kuumaa, joten oli tärkeää löytää sopivan lämmin kohta.

Meillä kävi tuuri, sillä löysimme tyhjänä olevan, juuri sopivan lämpimällä vedellä täyttyneen kuopan. Meidän ei tarvinnutkaan ryhtyä kaivuuhommiin. Oli kuitenkin vähän tylsää, kun kaksi espanjalaisnaista änkesivät "meidän" kuoppaan, vaikka se ei ollut tarpeeksi suuri kaikille. Jostain syystä he olivat seuranneet meitä koko päivän.

Istuskelimme vesikuopassa ja juttelimme niitä näitä. Välillä kävimme meressä vilvoittelemassa. Uimisesta ei voi oikein puhua, sen verran suuret aallot osuivat rantaan. Pari viikkoa aiemmin, oli aaltojen korkeus ollut kuusi metriä. Nyt sentään veteen uskalsi mennä.

Aurinkoisessa säässä Coromandel näytti parastaan ja oli ihana viettää päivä hyvässä seurassa rannoilla rentoutuen.

Hyppäsin vielä samana iltana lauttaan ja jatkoin matkaa Aucklandiin yhdeksi yöksi ennen saaren pohjoisosan valloitusta.