Kuukauden kunkut – joulukuu

Vuoden viimeisenä ja reissun kolmantena kuukautena pääsin kunnolla tutustumaan kauniiseen Uuteen-Seelantiin. Reissuelämä alkoi myös jo tuntua enemmän rutiinilta ja välillä tuntui jopa olevan hieman yliannostusta havaittavissa kauniiden maisemien suhteen. Enää ei mikä tahansa ranta ihastuttanut vaan rima oli noussut korkealle. Minkäänlaista koti-ikävää en kuitenkaan ole kokenut, pientä matkaväsymystä tosin oli havaittavissa.

Delfiinit ja pingviinit
Otsikoksi olisi voinut ehkä taas kirjoittaa villieläimet, mutta jotain variaatiota kai on hyvä eri kuukausien osalta olla. :)
Joulukuu alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, kun pääsin näkemään villejä, maailman pienimpiä delfiinejä kosketusetäisyydeltä ja uimaan niiden kanssa. Jääkylmä vesikään ei haitannut, sen verran ikimuistoisesta kokemuksesta oli omasta mielestäni kyse. Ihanan leikkisiä veijareita!
Vielä samalla viikolla kohtasin myös villejä pingviinejä, kahta eri rotua. Pieniä sinisiä pääsin vielä katsomaan ihan silmästä silmään - huikeaa!

Sohvasurffaus
Sydneyssä sohvasurffasin ensimmäistä kertaa, mutta Uudessa-Seelannissa ymmärsin paremmin jutun idean. Minulla oli ilo kyläillä kolmessa erilaisessa, mutta hyvin ihastuttavien isäntien kodeissa. Kuinka lämpimästi minut onkaan otettu vastaan joka paikassa ja todella haluttu tutustua sekä näyttää minulle ympäristöä. Bonuksena olen vielä saanut jokaisessa paikassa nauttia oman huoneen yksityisyydestä, mikä on ollut ihanaa vaihtelua hostellielämälle.

Wanaka
Toistaiseksi näkemistäni paikoista Wanaka hurmasi minut eniten. Pieni järvenrantakylä, mutta mikä ihana tunnelma ja ympäröivä luonto. Olen iloinen, että sattumien kautta päädyin tänne kuudeksi päiväksi.

Queenstownin hostelli
Muuten olen majaillut tällä saarella aina YHA:n hosteilleissa, mutta Queenstownissa tein poikkeuksen Adventure Queenstown hostellin saamien loistavien arvosteluiden takia. Ja hyvä että tein sekä varasin ajoissa, sillä hostelli oli tosiaan loistava! Ilmapiiri oli ihanan rento ja ihmiset juttelivat toisilleen. Myös monet pienet ja isot asiat olivat kohdillaan aina keittiön mausteista huoneiden pistorasioiden sijaintiin asti. Kokonaisuudessaan paras hostelli, jossa olen tähän mennessä majoittunut.

Katharina ja jouluaatto
Vaikken jouluihmiseksi tunnustaudukaan, oli ajatus joulun viettämisestä yksin kuitenkin hieman masentava. Niinpä olin todella onnellinen, että sain Katharinen huonekaveriksi jouluaattoa edeltävänä yönä ja löysimme heti yhteisen sävelen. Oli kiva viettää koko aattopäivä hänen kanssaan ja vielä vaihtaa illalla vähän siistimpiin vaatteisiin ja lähteä ravintolaan illalliselle.

Nyt kohti vuotta 2016 ja sen tarjoamia yllätyksiä!

Vuonoristeily Milford Soundilla

Fiordlandin luonnonpuisto sijaitsee Uuden-Seelannin lounaisosassa ja on Oseanian suurin luonnonpuisto. Puistossa on useita tunnettuja patikointireittejä, mm. Milford Trackin kävelee joka kesä noin 15 000 ihmistä. Koko reitti kestää 4 päivää.

Vähemmän patikoinnista innostuneille on tarjolla maisemaristeilyjä kahdelle eri vuonolle. Milford Sound on tunnetumpi ja sijaitsee lähempänä Te Anaun kaupunkia, Doubtful Sound on taas suurempi.

Ihan ei vuonojen ja luonnonpuiston nimeäjillä ole mennyt homma putkeen: sound tarkoittaa nimittäin joen muodostama laakso jonka meri valtaa, joten se on väärä termi näille jääkauden muodostamille vuonoille. Luonnonpuiston nimestä taas on kadonnut j-kirjain johonkin, oikea kirjoitusasu olisi Fjordland.

Jos ei ole varaa ja/tai aikaa tutustua molempiin vuonoihin, kumpi pitäisi valita? Mielipiteitä on tietysti monia, mutta luin jostain nettikeskustelusta, että Milford Sound olisi dramaattisempi ja siten valokuvauksellisempi, kun taas Doubtful Soundin puolesta puhui luonnonrauha ja pienempi turistien määrä. Itselle valinta oli vaikea, mutta valitsin lopulta Milford Soundin dramaattisuuden vuoksi.

Vuonoristeilyjä tekee useampikin firma, joten sen valinta oli seuraava haaste. Bookme-sivuston kautta olisi saanut risteilyjä todella halvalla, alle 15 eurolla. Risteily olisi kuitenkin pitänyt sovittaa bussiaikatauluihin enkä tässä kohtaa jaksanut selvitellä juurta jaksain eri vaihtoehtoja. Niinpä päädyin varaamaan bussi+risteily –yhdistelmän Mitre Peakilta, josta reppureissaajien FB-kommenteissa oli hyviä kokemuksia veneen pienuudesta johtuen; se pääsisi lähemmäksi vesiputouksia kuin suuret alukset. Lisäksi bussimatka olisi myös turistiretki, eli matkalla saisi tietoa maisemista.

Retkipäivän aamu, lauantai, koitti harmaana ja tihkusateisena. Odottelin tilausvahvistuksen lupaamaa kuljetusta bussille klo 8.45 hostellin edessä. Kymmenen minuuttia myöhemmin sitä ei vielä näkynyt, joten soitin hieman huolestuneena Mitre Peakiin kysyäkseni asiasta, bussin kun piti lähteä viiden minuutin päästä enkä edes tiennyt mistä. Asiakaspalvelija epäili kuskin olevan noutamassa muita, mutta lupasi varmistaa ja soittaa takaisin. Muutaman minuutin kuluttua hän soitti ja vahvisti auton noukkivan muita ensin mutta olevan matkalla. Bussikaan ei kuulemma lähde vielä 25 minuuttiin.

Auto tuli, mutta olin ainoa kuljetettava, mitä hieman ihmettelin. Auto kuskasi minut viiden minuutin kävelymatkan päähän, jossa bussi oli parkissa. Kuski taas ei löytänyt nimeäni listasta, joten aloin kaivamaan varausvahvistusta sähköpostista. Samassa kuski löysikin nimeni, mutta sen kohdalla luki että hyppäisin kyytiin paluumatkalla. Alku ei siis mennyt ihan nappiin ja asiakaspalvelun valehtelu oli hieman outoa, koska olin ainoa Te Anausta kyytiin tuleva. Muut olivat aloittaneet retken jo pari tuntia aiemmin Queenstownista. Mutta koska pääsin matkaan, ei asiasta muodostunut ongelmaa.

Kahden ja puolen tunnin bussimatkan aikana pysähdyimme pari kertaa ottamaan valokuvia ja lisäksi kerran vessaan. Muutamissa valokuvauksellisissa kohdissa kuski myös hidasti jotta kaikki ehtivät nähdä maisemat ja halutessaan ottaa kuvia ikkunan läpi.

Paattimme oli todellakin pienempi kuin pari muuta satamassa ollutta laivaa. Pääsimme lähtemään lähes suoraan bussin saavuttua, mikä oli mukavaa. Sade tarkoitti hyvää vesiputousten bongailulle ja niitä riittikin! Toiset kapeita ja vähävetisiä, pari oikein upeaa tapausta. Seilasimme vuonon vasenta reunaa kohti Tasmanian merta ja toista puolta takaisin. Molemmilla puolilla näimme hylkeitä ja lukemattoman määrän vesiputouksia. Kapteeni ajoi veneen ihan kiinni yhteen vesiputoukseen, mikä oli mahtavaa. Kannella olijat kastuivat läpimäriksi.

 

Sade vain yltyi risteilyn aikana ja maisemat muuttuivat sumuisimmiksi. Toisaalta näin pääsi näkemään vuonon tyypillisimmillään, sataahan täällä 182 päivänä vuodesta mikä tekee Milford Soundista yhden maailman sateisimmista asutuista paikoista.

Kaksi tuntia kului yllättävän nopeasti ja sitten olikin taas aika hypätä bussiin ja suunnata takaisin. Olin tyytyväinen, että tein retken Te Anausta käsin, enkä Queenstownista. Yhteensä 10 tunnin bussimatka kahden tunnin risteilyn vuoksi olisi itselle ollut turhan paljon istumista yhdelle päivälle.

Haastavasta alusta huolimatta retki oli onnistunut. Jostain syystä en kuitenkaan kokenut sellaisia wau-elämyksiä, kuin mitä muiden kommenttien perusteella odotin. Ilmeisesti sen verran alkaa reissuelämä painamaan, ettei ihan kaikesta jaksa enää samalla tavalla innostua kuin ehkä alussa.

Bottom bussilla Catlinsin rannikolla

Eteläsaaren kaakkois- ja etelärannikkoa on kehuttu näkemisen arvoiseksi, erityisesti monipuolisten nähtävyyksien vuoksi. Tarjolla on eri villieläimiä, majakoita ja erilaisia ainutlaatuisia luontokohteita maisematien varrella tai lyhyen patikkamatkan päässä.

Koska en liiku autolla, piti keksiä toinen vaihtoehto alueen kokemiseksi. Ykkösvaihtoehtoni oli saada kyyti toiselta matkailijalta Backpackers New Zealand –Fbryhmän kautta, joka onkin osoittautunut erinomaiseksi tiedonlähteeksi. Valitettavasti kukaan ei tarjonnut kyytiä haluamalleni päivälle enkä pystynyt siirtämään lähtöäni päivällä eteenpäin, jolloin olisi ollut kyyti tarjolla. Eipä auttanut muu kuin kaivaa luottokortti esiin ja varata turistibussi Dunedinista Invercargiliin. Mukavaksi yllätykseksi hostellikortilla sai ihan kivan alennuksen hinnasta, joten lopulta päivän retken hinnaksi tuli vajaa 110€.

Bottom bus on paikallinen yhtiö, jonka kuski tuntee seudut ja toimii matkaoppaana ajomatkan aikana sekä vie katsomaan osaa nähtävyyksistä. Meitä oli yhteensä 18 matkustajaa, joista olin vanhin. Muut olivat reissanneet Kiwi Experiencellä jo pidemmän aikaa. Kiwi Experience on yksi hop-on-hop-off bussiyhtiö, jolla on tietyt reitit Uudessa-Seelannissa ja joka aina pysähtelee nähtävyyksiä katsomassa. Ymmärtääkseni Kiwiltä ei normaalisti pysty ostamaan pelkkää yhtä pätkää, vaan he myyvät erilaisia passeja, joihin on sisällytetty useampi matka. Tämän Catlinsin päiväretken pystyi kuitenkin ostamaan suoraan Bottom Bus:n nettisivuilta.

Lähdimme kahdeksalta aamulla ja ensimmäinen jaloittelupysähdys sekä mahdollinen kahvipaussi oli Kaka Pointissa. Kahvi ei kuitenkaan kuulunut hintaan vaan se piti ostaa kylän kahvilasta. Eilinen pyöräily tuntui jaloissa, joten oli kiva päästä vähän verryttelemään niitä. Pysähdyksen jälkeen muuttuivat maisemat kiinnostavimmiksi. Vahvasti tuli Skotlannin road trip mieleen, samanlaisia vihreitä kukkuloita, karua rantaviivaa ja lammasfarmeja oli tarjolla. Skotlanti tuli mieleen myös nopeusrajoituksista - täälläkin kapeilla ja mutkaisilla teillä oli satasen nopeusrajoitus.

Nugget Pointin majakka oli seuraava pysähdyspaikkamme. Kävellessämme majakalle bongailimme hylkeitä (fur seal) rantakivikosta kaukana allamme. Itse majakka oli matalahko korkeudeltaan, mutta sijaitsi upealla paikalla korkealla kalliolla. Majakan luona alhaalla kalliolla näimme harvinaisemman merinorsun  (elephant seal), joka nimensä mukaisesti oli harmaa väritykseltään ja iso kooltaan. Hirveästi se ei jaksanut rantakalliolla liikahdella, taisi olla päiväuniaika.

Vain lyhyen ajomatkan päässä Cannibal Beachilla oli seuraava pysähdyksemme, jossa tavoitteena oli nähdä merileijonia. Saimme etukäteen ohjeet pysytellä vähintään 10m päässä eläimestä sekä olla menemättä eläimen ja meren väliin, sillä meri on sen pakopaikka, jos se kokee olonsa uhatuksi. Ilmeisesti se pystyy liikkumaan jopa 25km/h vauhtia, joten sitä ei kannata ärsyttää.

En yhtään tiennyt mitä odottaa, joten etsiskelin katseellani taas vähän hyljettä isompaa eläintä rantavedestä. Merileijona oli kuitenkin kaivautunut hiekkaan monen metrin päähän vedestä, lähelle dyynejä. Se oli valtavan kokoinen ja nukkui tyytyväisenä. Koiran tapaan se kuitenkin ilmeisesti kuunteli koko ajan, sillä se välillä avasi toisen silmänsä kuin tarkistamiseen ettei kukaan tullut liian lähelle. Kauempana näimme myös toisen, aavistuksen pienemmän merileijonan. Epäilin, että tämä olisi naaras, mutta oppaamme kertoi molempien olevan uroksia. Kuulemma naaraita ei seudulla ole kuin pari, joten niiden näkeminen on harvinaista. Lisääntymismahdollisuudetkin ovat hieman heikohkot.

Lounastauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Tautuku Bayta ja järveä nimeltä Lake Wilkie. Minun päiväni kohokohta oli vesiputous nimeltä McLean. Noin 20 minuutin patikoinnin päässä kohtasi upea näky, kun korkea vesiputous pauhasi keskellä metsää. Olisin voinut katsella sitä vaikka kuinka kauan ja melko pitkään saimmekin sitä ihailla ja ottaa kuvia ennen paluuta bussille.

Viimeinen pysähdyksemme oli Curio Bayssa, jossa ensin vietimme jäätelötauon ja sen jälkeen kävimme tutkimassa fossiilista metsää. Myrskyinen tuuli puhalsi niin kovasti, ettemme olleet siellä kauaa. Hyvällä tuurilla täällä olisi voinut nähdä myös delfiinejä, mutta meillä ei ollut niin hyvä tuuri. Ne olivat poistuneet lahdesta tuntia aiemmin. Fossiilinen metsä oli kyllä kiinnostava ja paikalla oli hyvät opastaulut kertomassa sen taustasta niille, joilla ei ollut opasta. Itse olisin luullut fossiilisia kantoja vain rantakivikoksi, jos en olisi käynyt lähempää katsomassa. Niissä näkyi selvästi puun syyt jotka kertoivat että rannan sijasta paikalla oli joskus ollut metsä.

Eniten pidin tässä turistibussimatkassa siitä, että aikaa oli varattu riittävästi jokaisen paikan katseluun ja opas kulki mukanamme kertoen taustoja ja jutellakseen myös niitä näitä. Pysähdyspaikat oli myös valittu niin, että ne muodostivat monipuolisen kokonaisuuden. Lopuksi kuski vielä heitti minut hostellilleni vaikka muut asuivat muualla ja vahvistuksen mukaan kuljetus vain siihen hostelliin olisi kuulunut hintaan.

Näin pääsin reissuni eteläisimpään kolkkaan, nyt matka jatkuu länsirannikkoa pitkin kohti pohjoista. Tänään lauantaina on vuorossa vuonomaisemien ihailua Milford Soundilla.

Pingviinejä Oamarussa

Lauantaina oli oikein rento ja onnistunut päivä. Olin edellisenä iltana saapunut bussilla Oamarun kaupunkiin ja aamulla otimme sohvasurffausemäntäni Theresan kanssa auton allemme ja lähdimme ajelemaan etelään päin. Varsinainen kohteemme oli Moerakin kivet, mutta koska vuoroveden takia ne olisivat näkyvissä vasta iltapäivällä, päätimme pysähdellä matkan varrella kivoihin paikkoihin.

Eräällä hiekkarannalla näimme tytön kouluttamassa hevosta. Samalla rannalla oli lukematon määrä leipäkiviä, joten niiden heittämistä piti luonnollisesti kokeilla. Kovin loistavaa tulosta en saanut vuosien tauon jälkeen aikaan, mutta ainakin sain jokaisen kiven pomppaamaan kaksi kertaa.

Lounasta nautimme ihanassa pikku kahvilassa tien varressa. Valitsin erittäin paikallisen tuotteen, paikallisesta simpukasta  (paua) tehdyn piirakan. Oli maukas!

Seuraavaksi suuntasimme Moerakin majakkaa ihailemaan. Sen vierestä lähti polku alas merenrantaan, jossa bongasimme sekä merileijonia että hylkeitä paistattelemassa päivää ja uiskentelemassa. Muutaman metrin päästä löytyi pingviinien bongaukseen rakennettu maja, josta näkyi hiekkarannalle. Koska pingviinit yleensä tulevat rannalle vasta illalla, emme odottaneet näkevämme niitä, mutta istahdimme silti hetkeksi alas. Tovin siinä istuttuamme, huomasin yhtäkkiä rannalla seisoskelevan pingviinin. Wau! Siinä se seisoskeli, kävi kastautumassa meressä ja tuli takaisin rannalle ennen kuin sukelsi mereen. Majan seinällä olevan pingviinijulisteen perusteella epäilimme, ettei kyseessä ollut yleisin paikalla nähtävä keltasilmäpingviini, vaan toinen lajike, jonka nimeä en kuolemaksenikaan muista. Mutta sillä oli selkeästi keltaista päässä/rinnassa, kun taas kuvien perusteella keltasilmäisellä ei ole muuta keltaista väritystä kuin silmät.

Majakan viereisellä pellolla oli lampaita ja erityisen paljon karitsoita. En ole vielä kyllästynyt niiden katseluun! Lähtiessämme kääntöpaikalta pois, näimme taustapeilistä toisen auton ajavan juuri paikalle perävaunun kanssa ja olimme tyytyväisiä, että olimme saaneet olla rauhassa. Kuitenkin parin sekunnin kuluttua kun katsoimme uudestaan, koko auto oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Emme nähneet sitä missään, emme edes pellolla. Hieman karmaiseva fiilis tuli kieltämättä, emme keksineet järkevää selitystä sille, mihin se oli voinut kadota.

Koska meillä oli vielä hyvin aikaa ennen laskuvettä, kävimme vielä teellä Moerakin kylän mukavassa kahvilassa. Matkalla alkoi tihuttamaan vettä, joten elättelimme myös toiveita sateen loppumisesta teehetkemme aikana.

Toisin kuitenkin kävi ja saavuttuamme kuuluisille kiville, alkoi sade vain yltymään. Niinpä otin vain nopeasti muutaman valokuvan ja sitten kiiruhdimme autolle.

Koti-illallisen jälkeen suuntasimme vielä yhdeksän aikaan Oamarun satamaan katsomaan sinisten pingviinien rantautumista. Edelleen tihutti hieman, joten sadetakille oli käyttöä. Ilma oli myös viilentynyt niin paljon, että otin mukaan villahuivin ja sormikkaiden lisäksi myös pipon ja puin päälleni kolme pitkähihaista paitaa, päällimmäiseksi villapaidan. Eikä muuten ollut yhtään liikaa!

Näimme yhteensä yli sadan pienen pingviinin vaappuvan merestä rannalle ja kivikkoa ylös pesimispaikoille. Pingviinit tulivat pääsääntöisesti noin 40-60 eläimen ryhmissä. Näky oli kyllä hieno! Lopuksi muutama tuli ihan aidan viereen, josta pääsin tiirailemaan niitä silmästä silmään ja näin, että ne todella olivat sinertäviä. Harmikseni pingviineistä ei saanut ottaa videota tai kuvia edes ilman salamaa. Mutta suloisia olivat!

Theresan kanssa juteltiin paljon matkustelusta ja kulttuurieroista. Hän oli myös erittäin kiinnostunut Suomen koulujärjestelmästä, koska oli itse opettaja. Olikin mielenkiintoista kuulla, että Uudessa-Seelannissa koulu aloitetaan viisivuotiaana. Se ei sinänsä ollut erikoista tai yllättävää, mutta sen sijaan se yllätti, että koulu aloitetaan sinä päivänä, kun lapsi täyttää viisi. Eli luokan koko kasvaa pahimmillaan päivittäin. Theresan viisivuotiaiden luokan koko oli muutamassa kuukaudessa kasvanut 13 oppilaasta 27 oppilaaseen. En kyllä ihan ymmärrä, miten siinä voi opettaa mitään, jos uusia lapsia tulee luokkaan jatkuvasti.

Sunnuntaina kävimme vielä ihastelemassa Oamarun vanhaa kaupunkia, eli viktoriaanista osaa, ennen kuin hyppäsin bussiin ja jatkoin matkaa Dunediniin, eli etelän Edinburghiin.

Uimassa villien delfiinien kanssa

Christchurchista jatkoin matkaa viikoksi Banksin niemimaalle, reilun tunnin matkan päähän Christchurchista. Majoituin 13 vuotta sitten Irlannista tänne muuttaneen perheen luona ja auttelin heitä tavaroiden järjestelyssä, keittiökaappien siivouksessa ja rikkaruohojen kitkemisessä.

Heillä oli hieno talo kukkulan rinteessä, josta oli upeat näköalat merenlahdelle. Mulle oli oma, kai pool houseksi kutsuttu talo kaikilla mukavuuksilla. Luksusolot siis!

Yksi bucket listani asioista on delfiinien näkeminen läheltä, eli päästä veteen niiden kanssa. Kuten koaloidenkin kohdalla, en kuitenkaan ole kiinnostunut vankeudessa elävistä eläimistä vaan halusin delfiinitkin kokea villeinä, omassa elinympäristössään. Delfiiniuinti kuuluu monen Uuden-Seelannin matkaajan aktiviteetteihin, mutta suurin osa toteuttaa sen Kaikourassa, Christchurchista pohjoiseen.

Koska olin jo valmiiksi Banksin niemimaalla ja täällä oli tarjolla edullisempi, mutta silti pieniä ryhmiä suosiva ja delfiinien suojeluun panostava retki Akaroan kylästä, tartuin mahdollisuuteen ja varasin uinnin bookme-sivuston kautta, jolloin säästin vielä 20 euroa.

Olin varannut uinnin maanantaille, mutta tullessani paikalle, minulle kerrottiin, että uinti on peruttu. Syynä se, että haluamiamme Hector-delfiineitä ei ollut lahdella ollenkaan, koska maailman suurin delfiini oli metsästystuulella ja oli tullut lahdelle, mikä oli pelästyttänyt Hectorit pois. Myöhemmin kuulin emännältäni, että itseasiassa lahdelle oli eksynyt hai, joka oli varsinainen syy delfiinien pakoon, mutta ilmeisesti hai-sanaa ei mielellään käytetty turistien kanssa keskustellessa. Hait ovat täällä myös melko harvinaisia.

Sain onneksi siirrettyä uinnin tiistaiaamuun, jolloin järjestäjät arvelivat "ison delfiinin" jatkaneen matkaa. Niinpä tiistaiaamuna koitti uusi yritys.

Meitä oli yhteensä 16 osallistujaa, jotka jaettiin kahteen eri veneeseen ja päätyivät uimaan eri paikkoihin. Ilmeisesti saksalaiset tykkäävät Uudesta-Seelannista, koska 13 osallistujaa oli sieltä...

Märkäpukujen pukemisen jälkeen vene hurautti meidät noin 20 minuutin matkan päähän satamasta ja hetken tutkailun jälkeen bongasimme pari delfiiniä. Nämä maailman pienimmät ja harvinaisimmat delfiinit olivat yllättävän pieniä, vain reilun metrin mittaisia.

Seurasimme heidän menoaan hetken varmistaaksemme, että ne olivat leikkisällä tuulella ja halusivat tutustua veneeseen (ja meihin) eivätkä vain sukeltaneet pois.

Muutaman minuutin seurailun jälkeen laskeuduimme varovasti veteen, jotta emme säikäyttäisi delfiinejä pois. Ensimmäisten kahden delfiinin lisäksi paikalle saapui pikkuhiljaa useampia delfiineitä. Laskeskelin, että niitä olisi ollut yhteensä noin kahdeksan, joista parhaimmillaan viisi ui vierekkäin.

Delfiinit olivat uteliaita ja leikkisällä tuulella. Yksi niistä pyöri ympyrää ympärilläni tovin, mikä oli hauskaa. Muutama uskaltautui uimaan aivan vierestäni ja pari sukelsi alitseni. Uskomatonta ajatella, että nämä villit delfiinit tekivät niin silkasta omasta halustaan, eivätkä opetettuina. Koska ne tulivat niin lähelle, piti olla tarkkana ettei vahingossa koskenut niitä, sillä niiden iho on niin herkkä ja ohut, ettei se kestä kosketusta.

Oleilimme vedessä 45 minuuttia, jonka jälkeen oli aika nousta takaisin veneeseen. Aikaa oli juuri sopivasti, enkä olisi kauempaa pystynyt vedessä olemaankaan, sen verran kohmeessa olivat sormet.

Uskomattoman hieno kokemus kaikenkaikkiaan. Olen iloinen, että valitsin Akaroan delfiiniuinnin paikaksi, sillä suojaisassa lahdessa oli helppo uida, toisin kuin avomerellä Kaikourassa.

Näin on taas yksi bucket listan asia toteutettu ja yksi elämys enemmän takataskussa!

Kuukauden kunkut - marraskuu

Hei, sehän on jo joulukuu! Täälläpäin maailmaa se on yhtä kuin kesän ensimmäinen päivä.  Ja miten ihmeessä kesä ja joululaulut sopivat yhteen? En ymmärrä, ihan absurdia.

Marraskuu oli reissun toinen kokonainen kuukausi. Luultavasti myös eniten eri maita sisältänyt kuukausi tällä reissulla. Kuukausi kattoi Havaijin, Australian ja vähän Uutta-Seelantia. Lentotunteja tuli kerrytettyä mukavasti.

Mitä jäi marraskuusta mieleen? Ainakin aurinko, jota ei koti-Suomessa yleensä marraskuuhun yhdistäisi.

Purjehdus Isolla Valliriutalla

Tämä ei varmaan yllätä. Marraskuun ja ehkä koko reissun odotetuin aktiviteetti, jonka päätin jo Suomessa ollessani toteuttaa. Kolme päivää aurinkoa, upeita snorklausmaisemia, sukelluskokeilu sekä viimeisen päivän kunnon purjehdusosuus. Suola iholla, vaatteissa, 2 min suihku, ihanaa! Lue osa 1 ja osa 2 purjehduksesta.

Villit koalat

Villieläimissä pysytään. Ison Valliriutan lisäksi toinen Australian bucket list -kohta oli koalan näkeminen. Mielellään villinä, sillä vaikka sellaisen sylissä pitäminen olisikin mahtavaa, ei se minusta ole oikein eläintä kohtaan. Ja olen myös ymmärtänyt, että ainakin joissain paikoissa koalat huumataan, jotta ihmiset voivat niitä pitää sylissä. Onneksi Rakel vinkkasi Kauailla, että Brisbanen lähellä on saari, jossa koaloita voi nähdä luonnossa. Pienen etsimisen jälkeen ilo oli suuri, kun bongasin koalan puusta. En meinannut uskoa sitä heti todeksi. Päiväretkeen Stradbroken saarelle voi tutustua tarkemmin täältä.

Bobo 

Ihana Airbnb-emäntäni Airlie Beachilla. Todella ystävällinen, auttavainen ja kertakaikkisen upea persoona. Hongkongista pikkukylään muuttaminen ei varmaan ole ollut aina helppoa, mutta hän jaksoi aina hymyillä ja olla iloinen.

Varvaskengän heivaaminen laukun pohjalle

Tätä päivää olin odottanut marraskuun alusta asti. Milloin voisin luopua hiostavasta, rakkoja aiheuttavasta mutta murtunutta varvasta tukevasta kengästä? Lääkäri arveli siihen kuluvan kuusi viikkoa, minä tähtäsin neljään. Ison Valliriutan purjehdus alkoi kolme viikkoa tapaturman jälkeen ja koska veneellä ei saanut käyttää kenkiä, piti kokeilla selviytymistä ilman varvaskenkää. Kummastuksekseni varvas ei ollut siitä millänsäkään, jihaa! Vielä yhtenä päivänä purjehduksen jälkeen käytin kenkää pidemmällä kävelyretkellä, mutta sen jälkeen olen pärjännyt ilman. Kuinka ihanaa! Lonkkakin kiittää, kun pystyn taas kävelemään samankorkuisilla kengillä... Juoksemaan en sentään vielä muutamaan viikkoon kuvittele lähteväni. 

Pyörälenkki 

Christchurchissa pääsin ensimmäistä kertaa sitten San Franciscon pyöräilemään kunnolla. Kuinka ihanaa olikin saada alle kohtuullinen pyörä ja ajaa kunnon lenkki niin että hengästyi! Olin niin kaivannut pyöräilyä, mutta myös aerobista liikuntaa ylipäätään.

Kolmanneksi suurin – Brisbane

Kolme kokonaista päivää Australian kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, jossa on noin 2 miljoonaa asukasta. Etukäteen luin blogeista ja kuulin australialaisilta, että kaupungissa ei kannata paria päivää pidempää viettää. Osittain olen samaa mieltä, osittain en. Reilussa kolmessa päivässä ehti nähdä hyvin kaupungin keskustan aluetta sekä tehdä yhden päiväretken, mutta olisi tekemistä vielä riittänyt, jos olisi halunnut. Paljon on tietysti kiinni siitä, mitä kaupungissa haluaa tehdä.

Sunnuntaina,  ensimmäisenä kokonaisena päivänä kaupungissa, suuntasin kehutulle South Bankin alueelle. Siellä olikin useampi kiva tapahtuma menossa, joten pilvisestä säästä huolimatta päivä kului leppoisasti aluetta ristiin rastiin kulkien. Markkinoilla olisi ollut vaikka mitä kivaa ostettavaa, mutta sisustustuotteet eivät tässä elämäntilanteessa kuuluneet ostoslistalle. Ruokakojuista lähti ihana tuoksu ja kevyeksi lounaaksi tulikin nautittua perunavarras, joka oli yllättävän maukas. Ilo oli myös suuri, kun markkinoiden vierestä bongasin Nykin suosikkikahvilani, suklaanrakastajan mekan, Max Brennerin kahvilan. Viileähkön sään ansiosta suklaisen kaakaon nauttiminen oli ihanaa!

Tihkusateen yllättäessä suuntasin myöskin South Bankista löytyvään Queenslandin taidemuseoon, jossa oli juuri tänä viikonloppuna alkanut Tyynenmeren Aasian kattava taidenäyttely. Ilmainen sisäänpääsy sopi hyvin myös kukkarolle. Näyttely sisälsi paljon videoinstallaatioita, jotka eivät yleensä minua innosta ja saman totesin tälläkin kertaa. Onneksi muitakin taidemuotoja oli esillä, joten näyttelyssä vierähti tovi jos toinenkin. Näyttelyn kautta pääsi todelliselle kulttuurimatkalle Aasian eri osiin.

South Bankissa oli lisäksi tarjolla pari musiikkitapahtumaa, joten kultturelli päivä kaiken kaikkiaan tuli vietettyä. Tykkään kovasti käydä erilaisissa tapahtumissa, joten vaikka sää ei ollut parhaasta päästä, tuli päivästä lopulta oikein onnistunut.

Maanantaina huomasin pientä reissuväsymystä, hieman oli veto poissa koko päivän enkä meinannut millään herätä. Onneksi ei ollut kiire mihinkään, joten otinkin aamun rauhallisesti, ennen kuin lähdin pyörähtämään kauppakaduilla. Siellä törmäsin sattumalta Airlie Beachin Airbnb-isäntiini, jotka olivat lauantaina lähteneet pari tuntia minua ennen ajamaan kohti Brisbanea, kun itse olin tullut reilun tunnin mittaisella lennolla. 14+5 tunnin ajopäivät eivät kuulemma olleet kovin mukavia, joten olin entistäkin tyytyväisempi lentovalintaani.

Helteisen päivän kunniaksi kävin vielä rentoutumassa South Bankin hienolla allasalueella. Uinnin ja löhöilyn jälkeen olisi maistunut pieni päivällinen, mutta yllättävän moni ravintola oli maanantaisin kiinni. Korealainen  tarjosi kuitenkin maittavan aterian kotimatkan varrella.

Tiistaille olin varannut kunnon turistin ohjelman, eli opastetun päiväretken. Kohteena oli North Stradbroke Island, joka sijaitsi Brisbanen rannikon tuntumassa. Erityisesti odotin villien koaloiden näkemistä, vaikka tällä maailman toiseksi suurimmalla hiekkasaarella oli muutakin nähtävää. Alkuun kävimme järvellä, jota kutsuttiin mm. teepuujärveksi. Nimi juonsi siitä, että tuuli kuljetti rannalla kasvavien teepuiden lehtiä järveen liottaen näin teepuuöljyä veteen. Öljy sekä värjäsi veden teen väriseksi, että kuulemma tuntui iholla mukavalta, jos järvessä ui. Muutama kävikin uimassa ja kehuivat sen olleen mukava kokemus.

Meren rannalta yritimme seuraavaksi bongata delfiinejä, mutta niitä ei näköjään kiinnostanut tulla moikkaamaan meitä. Puolessa tunnissa piti ehtiä sekä kulkea rannalla delfiineitä katsellen että löytää koaloita rannan läheisyydessä olevista puista. Opas odotteli sillä aikaa autossa. Meinasin jo tuskastua, kun en nähnyt koalan koalaa ja muut kääntyivät jo metsätieltä pois. Yhtäkkiä näin koalan istuskelemassa ja tutkailemassa maisemia. Olin niin onnellinen, kun löysin sen ja sain katsella sitä muutaman minuutin rauhassa. Se katseli minua hieman tylsistyneenä, kun kiertelin puun ympärillä. Olisin mielelläni hengaillut sen luona pidempäänkin, mutta aika riensi ja oli oltava takaisin autolla. Muut olivat myös nähneet yhden koalan, mutta se nukkui. Matkalla lounaalle bongasimme tien vieren puusta vielä yhden koalan ja pysähdyimme nopeasti katsomaan sen nukkumista. Hankalalta asennolta näytti!

Lounaan jälkeen oli hetki aikaa kävellä viereisellä uimarannalla tai käydä uimassa. Mereen meneminen heti tukevan aterian jälkeen ei houkutellut, joten kävelimme italialaisen tytön kanssa rannalla ja kävimme istuskelemassa kalliolla. Sen pinta oli kokonaan simpukankuorien peitossa.

Viimeisenä ohjelmassa oli kävelyreitti korkealla kalliolla meren rantaa seuraten. Tälläkään kertaa emme nähneet delfiinejä, mutta pari kilpikonnaa näytti uiskentelevan meressä. Auringon porottaessa reitin rappuset saivat hien pintaan, joten reitin päässä olevan jäätelökiskan ’italialainen’ gelato maistui mainiolta!

Autoon hypättyämme näimme vielä pari kengurua hengaamassa risteyksessä. Hetken kuluttua ne pelästyivät jotain ja lähtivät pomppimaan tien yli. Kolmaskin kenguru pompahti jostain. Teiden varressa olevat, koaloista ja kenguruista varoittavat liikennemerkit eivät olleet turhaan siellä.

Upeaa nähdä nuo tv:stä tutut eläimet villinä luonnossa! Siitä syystä olin tyytyväinen,  että olin retken varannut, vaikka muuten minusta oppaan toiminta oli olematonta ja retki turhan kiireinen.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin Brisbanesta. Ainoa huono puoli oli hanaveden homeinen maku. Jopa filtteröinnin jälkeen maku pysyi samana. Ei kiva!

Nyt matka jatkuu Uudessa-Seelannissa, jossa tulen viettämään seuraavat kolme kuukautta. Aikaeroa Suomeen räpsähti taas kolme tuntia lisää, joten nyt olen 11 tuntia edellä Suomea, kun Havaijilla olin 12-13 tuntia jäljessä. Näin se aika rientää :D