Melbournen kuuluisa katutaide

Melbourne, jos mikä, on kuuluisa katutaiteestaan. Kaupungissa riittää pieniä kujia, joiden seinät on maalattu erilaisin katutaiteen muodoin. Tunnetuin katu on Hosier Lane, joka on niin suosittu, että uusia teoksia syntyy päivittäin edellisten päälle.

Netistä löytyy kartta, jonka avulla voi löytää tunnetuimmat kujat, mutta päädyin tällä kertaa varaamaan opastetun kierroksen. Mielenkiinnolla odotin saavani tietoa eri tekniikoista ja katutaiteen arvostuksesta Melbournessa.

Mielestäni katutaiteilijan vetämä kierros kuulosti kiinnostavimmalta, joten varasin sen. Kaupungissa oli helleaalto eikä 40 asteen lämpötila ollut optimaalisin kapeiden kujien kiertelyyn, mutta suomalaisella sisulla ja vesipullon avustuksella kierroksesta selvittiin hienosti.

Kierros oli mielenkiintoinen. Kävimme mm. katsomassa Hosier Lanen maalauksia eri kulmasta, vieressä olevan parkkitalon ylemmästä kerroksesta. Sattumalta kujalla oli parhaillaan hääpari kuvattavana, mikä on kuulemma niin tyypillistä, että kiireisimpinä päivinä pareja on jonoksi asti.

Erilaisiin katutaidetyyleihin tutustumisen lisäksi saimme kuulla miten kaupungin edustajat suhtautuvat katutaiteeseen sekä mitä mieltä katutaiteilijat ovat maksetuista teoksista, joita myös näimme. Tänä päivänä kaikki teokset eivät enää ota vahvasti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, vaikka sellaisiakin teoksia oli edelleen nähtävissä.

Myös kaupunki on muuttunut katutaiteen arvostuksen myötä. Entisistä narkomaanien ja muiden ongelmatapausten kansoittamista kujista on tullut trendikkäimpiä alueita. Nykyään parhaat baarit ja ravintolat löytyvät katutaidekujalta ja jos baarisi ei ole sellaisella, se ei voi olla kiinnostava.

 

Kiertueen lopuksi pääsimme tutustumaan katutaiteilijoiden työtilaan, mikä oli myös avartava kokemus.

Vaikka oppaamme totesi, ettei voi pitää katutaiteesta, jos ei pidä tägeistä, niin kyllä itse olen enemmän (tässäkin kohtaa) esittävän taiteen kannalla.

Harmillisesti en tällä kertaa ehtinyt tutustumaan Fitzroyn alueen katutaiteeseen. Mutta ehkä palaan Melbourneen vielä uudestaan.

Theresan kanssa Nelsonissa

Eteläsaaren pohjoisrannikolla sijaitseva Nelsonin kaupunki on yksi saaren aurinkoisimmista kaupungeista. Se on myös suurin kaupunki, jossa olen toistaiseksi täällä käynyt, mikä oli mukavaa vaihtelua muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunkien jälkeen.

En ollut tehnyt mitään suunnitelmia kaupungissa vierailun ajaksi enkä tutustunut tarjontaankaan. Niinpä oli iloinen yllätys, kun selvisi että Oamarun sohvasurffausemäntäni Theresa oli kaupungissa kesälomallaan ja hänelle sopi viettää päivä kanssani.

Theresan ehdotuksesta kävimme ensin Nelson Provincial -museossa, joka oli melko pieni ja vähän mitäänsanomaton. Lounaspaikaksi löysimme ihanan DeVille-kahvilan. Puutarhamainen kahvila oli ihana keidas teollisuustyylisen alueen keskellä, kuitenkin ihan keskustan reunalla. Olin aamulla bongannut Instagramista kuvan upeasta katutaiteesta, joka sattui sijaitsemaan kahvilan lähellä, joten kävimme ihailemassa sitä.

Lounaan jälkeen kävelimme ylös kukkulalle, joka oli nimetty Uuden-Seelannin keskipaikaksi. Sitä se ei ihan oikeasti ole, mutta olihan huipulta hienot näköalat. Hikoiltuamme kukkulalle kipuamisessa, otimme loppuiltapäivän rauhallisemmin kävelemällä japanilaisessa puutarhassa. Se oli pieni, mutta kaunis. Vaaleanpunaiset lumpeenkukat olivat erityisesti mieleeni.

Oli kiva nähdä Theresaa. Taas juttelimme kuin vanhat kaverit.

Seuraavana aamuna kävin kävelyllä joen rannassa ennen hierontaa, jonka varasin joululahjarahoilla. Kärsimystähän se oli, kun venyttelyt on jääneet vähemmälle, mutta tuli todella tarpeeseen. Kiitos siis äidille! Sitten olikin jo aika taas jatkaa matkaa eteenpäin.

Etelän Edinburgh, Dunedin

Vietin Dunedinissa mukavat 3,5 päivää sohvasurffaten Claren ja Jonin luona. Clare oli ollut Kuopiossa vaihto-oppilaana 13 vuotta sitten, joten pääsin puhumaan vähän suomeakin! Sopi hyvin itsenäisyyspäivään.

Dunedin oli yllättävänkin suuri kaupunki, koin keskustan palvelut paremmiksi kuin Christchurchissa. Shoppailut jäivät tosin naamarasvan ostoon, mutta mahdollisuuksia olisi ollut muuhunkin. Sää toi hyvinkin mieleen Skotlannin – pilvistä ja tihkusateista, välillä auringon pilkahduksia. Lämpötila noin 12-14 astetta, joten aivan kuin Suomen juhannus. :)

Reilun parin kilometrin kävelymatka Claren ja Jonin luota Opohon kaupunginosasta keskustaan kulki kauniin kasvitieteellisen puutarhan läpi. Olikin kiva ottaa aina vähän eri reitti kuin edellisellä kerralla, joten sain melko kattavan käsityksen puutarhasta. Yllätyksekseni sieltä löytyi myös lintutarha, jossa oli erityisesti erilaisia papukaijoja juttelemassa ohikulkijoille.

Taidepläjäyksen sain tällä kertaa katutaiteen muodossa. Kaupunkiin on viime vuosina tullut useita katutaideteoksia ja netistä löytyi oikein kartta niiden bongaamiseksi. Tykkäsin erityisesti siitä, että niiden tyylilajit vaihtelivat. Muutenkin ne kaunistavat kivasti tylsiä betoniseiniä. Seinien lisäksi kaupungissa oli maalattu myös sähkökeskukset ja jotkut bussipysäkit. Suomeenkin saisi tulla enemmän katutaideteoksia.

Vierailin myös Otagon museossa, joka oli useasta erilaisesta näyttelystä koostuva, kansallismuseon tapainen museo. Suurin osa näyttelyistä oli ilmaisia ja pääsin tutustumaan hieman maorinaisiin, Tyynenmeren valtioiden perinteisiin kädentaitoihin jne. Hyvä paikka kohentaa tietoutta paikallisesta kulttuurista ja historiasta.

Luonnollisesti kaupungin ehkä tunnetuin nähtävyys tuli myös tsekattua, eli maailman jyrkin katu Baldwin street. Itse jyrkkä kadunpätkä ei ollut kovin pitkä, joten sen kipuaminen ylös asti ei ollut edes yhtä paha rasti kuin Claren ja Jonin kotikadun kapuaminen, koska se oli niin paljon pidempi. Mäkiä riitti kaupungissa, vaikka varsinainen keskusta-alue olikin tasaista.

Keskiviikkona, viimeisenä päivänäni, sääennuste lupaili hieman lämpimämpää ja vähemmän tuulista säätä, joten vuokrasin pyörän ja lähdin tutustumaan kaupungin ’laitamiin’. Otagon niemimaa oli ihana pyöräilykohde, tasaista menoa aivan merenlahden rannassa. Niemimaan toiselle puolelle pääseminen olisi kuitenkin vaatinut ison kukkulan ylittämistä, joten sen jätin suosiolla väliin.

Kävin sen sijaan Tyynenmeren rannalla St. Kildassa ja ihmettelemässä kuinka kaukana Lontoosta olinkaan. Ihan rantakeli ei osunut kohdalle, vaan kylmä tuuli puhalsi aika kovaa. Hullut surffaajat olivat kuitenkin nauttimassa aalloista.

Reippaan 60 km pyöräilyn jälkeen olikin jalat mukavasti väsyksissä, mutta kun Clare ehdotti pientä kävelyä kiiltomatoja katsomaan illan pimennettyä, olin luonnollisesti valmis lähtemään. Paikka oli vaikea löytää, koska sinne ohjaava kyltti oli suunnattu ei-kaupungista-päin tuleville, mikä oli erikoinen ratkaisu. Clare oli käynyt siellä vain kerran eikä Jon koskaan, joten oli kiva kokea se heidän kanssaan. Tämä kyseinen kiiltomatolaji elää vain Uudessa-Seelannissa, mutta en tiedä miten se eroaa muista serkuistaan.

Kävelimme ison puron viertä taskulamppujen valossa pilkkopimeässä metsässä. Puut kaartuivat polun yli ja tunnelma oli hieman jännittävä. En todellakaan haluaisi tulla tänne yksin pimeällä. Yht’äkkiä Clare huomasi polun viereisillä seinämillä loistavat pisteet. Mitä pidemmälle kuljimme, sitä enemmän niitä oli. Ja niitä oli paljon! Varmasti tuhansia. Oli jännä tuijotella niitä, ne aivan kuin tuikkivat pimeässä. Hieno kokemus! Autotieltä oli vain seitsemän minuutin kävelymatka, joten paikka oli helposti saavutettavissa. Myös maksullisia retkiä olisi ollut saatavilla, mutta jos on auto käytössä, kannattaa ennemmin käydä paikalla omin päin.

Ihana San Francisco

Kaupunki täytti kaikki odotukset ja oli juuri niin ihana, kuin etukäteen ajattelinkin. Reilu neljä päivää kului kaupungissa nopeasti ja kävelyaskelia tuli kasaan paljon.

Olin etukäteen tutkinut San Franciscon tarjontaa ja miettinyt minua kiinnostavia juttuja. Kaupungin matkailulla on hyvät netti- ja FB-sivut, joista sain paljon vinkkejä. Lisäksi luin suomalaismatkailijoiden blogeja, vaikka uudehkoja postauksia en montaa löytänytkään. Trulykiran vinkit osoittautuivatkin itselleni parhaimmiksi.

Hyvä ruoka ja ravintolatarjonta oli ehdottomasti korkealla listallani. Säästin majoituksessa asumalla hostellissa, jotta voisin kuluttaa ravintoloissa. Jälleen Trulykiran vinkit olivat kullanarvoisia, lisäksi sain Bostonissa lisävinkkejä friscolaiselta foodielta ystävän avulla ja sushi-ravintolan osalta löysin googlettamalla lupaavan listan Thrillististä. Ravintoloista onkin tulossa vielä oma postauksensa!

Bucket listallani oli kaksi ehdotonta must asiaa: cable car ja pyöräily Golden Gate sillan yli. Perjantaiksi luvatun erinomaisen sään innoittamana valitsin sen pyöräilypäiväksi. Varasin edellisenä iltana netistä pyörän San Francisco Bicycle rentalsista, joka oli halvan hinnan lisäksi myös kätevä siksi, että heillä oli kolme eri pistettä ja $5 lisämaksua vastaan pyörän pystyi palauttamaan eri pisteeseen kuin mistä aamulla lähti. Hain pyörän aamulla Golden Gate Parkin viereisestä pisteestä, jossa oli myös kätevästi Whole Foods -ruokakauppa vieressä eväiden ostoa varten. Pyöräilin Golden Gate Parkin läpi rannalle, jonka jälkeen seurasin rantaa ja kiersin vielä Lands Endin kautta sillalle. Pyörävuokraamosta sai kartan, mutta siinä ei mainittu, että Lands Endiä ei itseasiassa pääse kiertämään pyörällä, sillä matkalla on pitkät portaat. Menihän ne toki tarvittaessa taluttamalla ylös ja taas alas, mutta ei se mukavaa ollut ja siihen kului paljon aikaa kun reitti ei muutenkaan ollut pitkältä osin pyöräiltävässä kunnossa vaan pyörää joutui taluttamaan.

Sillan ylitys meni osin myös taluttamalla, sillä turisteja oli paljon liikkeellä sekä kävellen että pyöräillen. Paikalliset pyöräilyharrastajat vähän kiroilivatkin pyörätietä tukkivia turisteja.
Koska Lands Endin kiertämiseen meni niin paljon aikaa ja eväät oli syöty, jäi Point Bonitan majakka tällä kertaa välistä ja pyöräilin suoraan Sausalitoon. Matka oli mukavaa alamäkeä, joka tosin pisti iloitsemaan siitä, etten ollut tulossa takaisin samaa reittiä ylämäkeen…

Sausalito oli nätti pikkukaupunki, josta tuli vähän Porvoo mieleen. Ihmetykseni oli suuri, kun kaupungista löytyi maksullisia pyöräparkkeja. Joku on todella keksinyt bisnesidean! Vallet paikoitusta oli tarjolla myös.

Lounaan jälkeen oli aika suunnata lautalle,  jonne kävin ostamassa automaatista reilun $11 lipun ja siirryin pyöräilijöiden jonon päähän noin 30 min ennen lautan lähtöä. Tulijoita oli kuitenkin  niin paljon hienosta säästä johtuen, etten mahtunut siihen lauttaan vaan odotin vielä 45 minuuttia lisää seuraavaa lauttaa. Taksiyrittäjiä kävi kovasti kaupittelemassa palvelujaan, taksilla olisi päässyt pyörän kanssa kaupunkiin $18 hintaan ja matka olisi sujunut nopeammin. Itse arvostin kuitenkin lauttamatkan tarjoamia kuvausmahdollisuuksia kaupungista, ja koska minulla ei ollut kiire, odotin kiltisti seuraavaa lauttaa. Samassa hostellissa asunut pariskunta oli myöskin käynyt pyörällä Sausalitossa, mutta ehtineet jo klo 15 jälkeen lähtevään lauttaan, johon ei ollut ollut suurta ryntäystä vaan kaikki olivat mahtuneet kyytiin. Hienolla säällä kannattanee siis ehtiä iltapäivän lauttoihin.

Viimeisenä päivänäni, lauantaina, pidin rennon päivän. Jalat olivat melko väsyneet kävelystä ja pyöräilystä. Panostin cable car ajeluun, jonka teinkin molempiin suuntiin suosituimmalla eli Powell & Hyde linjalla. Kyllä oli kivaa seistä reunalla! Rantaa päin mennessä hyppäsin matkalta kyytiin ja menin päteasemalle asti. Siellä oli pitkä jono takaisin, mutta se ei haitannut aurinkoisessa säässä. Pysäkin tai pari myöhemmin olisi päässyt nopeammin kyytiin, sillä näköjään eivät täyttäneet vaunuja täyteen lähtöpisteessä. Olin ostanut torstaina kolmen päivän julkisen liikenteen passin, joka sisälsi myös cable carin. Ilman sitä ajelu olisikin jäänyt varmasti yhteen kertaan, hinta kun oli $7 per kerta. Julkisen liikenteen käyttö oli muutenkin helppoa, erityisesti Here mapsin julkisen liikenteen valinnalla. Loistava apuväline vieraassa kaupungissa!

Kolmas mieleenpainuvin elämys Friscossa oli kiva Embarcaderon kävelyreitti rannassa. Päädyin sille jo ensimmäisenä iltana. Siellä näkyi lenkkelijöitä ja turisteja ja se pidettiin erittäin siistinä. Mukavat näkymät merelle ja laitureille. Sitä oli mukava kävellä parinakin iltana.

Nätit talot, Painted Ladies mukaan lukien, jättivät kauniin kuvan kaupungista. Financial Districtin tornit vaihtuivat heti viereisessä kaupunginosissa mataliin taloihin, joiden välisillä kaduilla oli mukava kävellä ja katsella rakennuksia.

Ensi kertaan jäi ainakin kaupungin modernin taiteen museo,  joka jäi nyt välistä hyvän sään takia. Ensi kerralla sitten!

Nyt totuttaudun trooppiseen ilmastoon ja itikoihin Havaijilla. Huomenna, maanantaina, alkavat työt kahvin poimijana ja ensi lauantaina täällä kisataan Iron Man -kisa – reilun 20 km päässä. Joutuu ehkä menemään katsomaan!