Eteläsaaren pohjoisrannikolla sijaitseva Nelsonin kaupunki on yksi saaren aurinkoisimmista kaupungeista. Se on myös suurin kaupunki, jossa olen toistaiseksi täällä käynyt, mikä oli mukavaa vaihtelua muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunkien jälkeen.
En ollut tehnyt mitään suunnitelmia kaupungissa vierailun ajaksi enkä tutustunut tarjontaankaan. Niinpä oli iloinen yllätys, kun selvisi että Oamarun sohvasurffausemäntäni Theresa oli kaupungissa kesälomallaan ja hänelle sopi viettää päivä kanssani.
Theresan ehdotuksesta kävimme ensin Nelson Provincial -museossa, joka oli melko pieni ja vähän mitäänsanomaton. Lounaspaikaksi löysimme ihanan DeVille-kahvilan. Puutarhamainen kahvila oli ihana keidas teollisuustyylisen alueen keskellä, kuitenkin ihan keskustan reunalla. Olin aamulla bongannut Instagramista kuvan upeasta katutaiteesta, joka sattui sijaitsemaan kahvilan lähellä, joten kävimme ihailemassa sitä.
Lounaan jälkeen kävelimme ylös kukkulalle, joka oli nimetty Uuden-Seelannin keskipaikaksi. Sitä se ei ihan oikeasti ole, mutta olihan huipulta hienot näköalat. Hikoiltuamme kukkulalle kipuamisessa, otimme loppuiltapäivän rauhallisemmin kävelemällä japanilaisessa puutarhassa. Se oli pieni, mutta kaunis. Vaaleanpunaiset lumpeenkukat olivat erityisesti mieleeni.
Oli kiva nähdä Theresaa. Taas juttelimme kuin vanhat kaverit.
Seuraavana aamuna kävin kävelyllä joen rannassa ennen hierontaa, jonka varasin joululahjarahoilla. Kärsimystähän se oli, kun venyttelyt on jääneet vähemmälle, mutta tuli todella tarpeeseen. Kiitos siis äidille! Sitten olikin jo aika taas jatkaa matkaa eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti