Päiväkävelyllä Kepler Trackilla

Uudessa-Seelannissa on upeat kävely- ja vaellusmaastot. Yhdeksää suosituinta ja parhaiten ylläpidettyä reittiä kutsutaan nimellä ’Great Walk’. Maanantaina tutustuin hieman yhteen näistä, Kepler Trackiin. Murtunut varvas ei vielä kestä kovaa pitkäaikaista rasitusta, mutta ajattelin testata sitä muutaman tunnin patikoinnin muodossa.

Kepler Track lähtee aivan Te Anaun kaupungin kupeesta. Alkupisteeseen kävelee keskustasta noin tunnin tai matkan voi taittaa myös bussilla, jos ei ole autoa. Neljäs vaihtoehto on ottaa venekyyti Brod Bayhin.

Koska olin lähdössä vielä illalla bussilla Queenstowniin, oli aikani rajallinen. Niinpä päädyin lyhyimpään vaihtoehtoon yhdistettynä bussikyytiin takaisin kaupunkiin. Kävelin keskustasta Kepler Track –parkkipaikalle (Control Gates toiselta nimeltään) tunnin. Mainoksissa puhuttiin 50 minuutista, mutta ilmeisesti sitä ei oltu laskettu keskustasta asti vaan Fiordlandin kansallispuiston infopisteestä, joka sijaitsee kaupungin laidalla.

Tästä aloituspisteestä olisi voinut lähteä patikoimaan ympyrän muotoista reittiä kumpaan tahansa suuntaan. Valitsin suunnan kohti Rainbow Reachia, koska sieltä pääsee bussilla kaupunkiin. Matkaa oli edessä 9.5 km ja esitteen mukaan matkaan menisi 2.5h. Itse reitin varrella olevassa kyltissä luki kuitenkin 2.5-3.5h, joten hieman jäin miettimään, ehdinkö 3h ja 40min päästä lähtevään bussiin.

Reitti kulki joen vartta pitkin ja polku oli hyvässä kunnossa. Maasto oli hyvin tasaista ja aika-ajoin tuli vastaan koko lenkin kiertäneitä vaeltajia tiedustellen matkan kestoa parkkipaikalle. Joella on kuvattu jokin Taru Sormusten Herrasta -elokuvan pätkäkin, mutta koska en ole leffoja nähnyt enkä kirjoja lukenut, niin asialla ei itselleni ole merkitystä.

Evästauolle löysin mukavan paikan korkealta törmältä josta saattoi ihailla jokea. Laskeskelin, että kestää vielä noin kaksi tuntia Rainbow Reachille, joten minun pitäisi ehtiä bussiin hyvin. Arvio heitti kuitenkin pahasti, sillä olinkin jo reilun tunnin päästä perillä. Yhteensä tuohon 9.5km matkaan menikin vain 2h 20min. Toki selässäni oli ison rinkan sijasta vain kevyt reppu, mutta silti yllätyin, kuinka nopeasti olin tullut.

Koska bussin lähtöön oli vielä yli tunti aikaa, jatkoin reittiä eteenpäin reilun kilometrin kunnes käännyin takaisin. Bussia oli odottamassa jo muutama koko reitin kiertänyt ja heitä liittyi joukkoon vielä lisää. Porukka oli hieman väsynyttä ja jutustelun kautta syykin selvisi. Rankan reitin lisäksi myös sää oli ollut rankka: edellisenä päivänä lumimyräkkä oli yllättänyt heidät vuorilla ja he olivat vaeltaneet yli viisi tuntia lumisateessa, joka oli ajoittain tullut ihan vaakasuoraan. Olivat kuulemma miettineet takaisin kääntymistä, mutta jatkoivat kuitenkin matkaa. Pari miestä oli vasta ensimmäisellä vaelluksellaan. He olivat ilmeisesti kuitenkin varustautuneet tarpeeksi hyvin, toisin kuin eräs aasialainen mies jonka olivat nähneet. Aasialainen oli lähtenyt vuorille ilman takkia ja sukkia, joten luonnollisesti hän oli kääntynyt takaisin lumimyräkän yllättäessä.

Bussi saapui aikataulun mukaisesti klo 15, joka on päivän ainoa varma vuoro. Muut vuorot ajetaan vain ennakkovarauksella. Selvisi, että bussiin mahtui vain 11 henkilöä ja meitä oli 19. Niinpä kuski otti kyytiin ennakkovarauksen tehneet mutta lupasi tulla n. 20 minuutin kuluttua takaisin hakemaan meidät loput. Loistavaa palvelua!

Olen päivittänyt reitti-sivua, sieltä löytyy nyt suunnitelmia vähän pidemmälle sekä erillinen kartta Uuden-Seelannin kierroksesta.

Vuonoristeily Milford Soundilla

Fiordlandin luonnonpuisto sijaitsee Uuden-Seelannin lounaisosassa ja on Oseanian suurin luonnonpuisto. Puistossa on useita tunnettuja patikointireittejä, mm. Milford Trackin kävelee joka kesä noin 15 000 ihmistä. Koko reitti kestää 4 päivää.

Vähemmän patikoinnista innostuneille on tarjolla maisemaristeilyjä kahdelle eri vuonolle. Milford Sound on tunnetumpi ja sijaitsee lähempänä Te Anaun kaupunkia, Doubtful Sound on taas suurempi.

Ihan ei vuonojen ja luonnonpuiston nimeäjillä ole mennyt homma putkeen: sound tarkoittaa nimittäin joen muodostama laakso jonka meri valtaa, joten se on väärä termi näille jääkauden muodostamille vuonoille. Luonnonpuiston nimestä taas on kadonnut j-kirjain johonkin, oikea kirjoitusasu olisi Fjordland.

Jos ei ole varaa ja/tai aikaa tutustua molempiin vuonoihin, kumpi pitäisi valita? Mielipiteitä on tietysti monia, mutta luin jostain nettikeskustelusta, että Milford Sound olisi dramaattisempi ja siten valokuvauksellisempi, kun taas Doubtful Soundin puolesta puhui luonnonrauha ja pienempi turistien määrä. Itselle valinta oli vaikea, mutta valitsin lopulta Milford Soundin dramaattisuuden vuoksi.

Vuonoristeilyjä tekee useampikin firma, joten sen valinta oli seuraava haaste. Bookme-sivuston kautta olisi saanut risteilyjä todella halvalla, alle 15 eurolla. Risteily olisi kuitenkin pitänyt sovittaa bussiaikatauluihin enkä tässä kohtaa jaksanut selvitellä juurta jaksain eri vaihtoehtoja. Niinpä päädyin varaamaan bussi+risteily –yhdistelmän Mitre Peakilta, josta reppureissaajien FB-kommenteissa oli hyviä kokemuksia veneen pienuudesta johtuen; se pääsisi lähemmäksi vesiputouksia kuin suuret alukset. Lisäksi bussimatka olisi myös turistiretki, eli matkalla saisi tietoa maisemista.

Retkipäivän aamu, lauantai, koitti harmaana ja tihkusateisena. Odottelin tilausvahvistuksen lupaamaa kuljetusta bussille klo 8.45 hostellin edessä. Kymmenen minuuttia myöhemmin sitä ei vielä näkynyt, joten soitin hieman huolestuneena Mitre Peakiin kysyäkseni asiasta, bussin kun piti lähteä viiden minuutin päästä enkä edes tiennyt mistä. Asiakaspalvelija epäili kuskin olevan noutamassa muita, mutta lupasi varmistaa ja soittaa takaisin. Muutaman minuutin kuluttua hän soitti ja vahvisti auton noukkivan muita ensin mutta olevan matkalla. Bussikaan ei kuulemma lähde vielä 25 minuuttiin.

Auto tuli, mutta olin ainoa kuljetettava, mitä hieman ihmettelin. Auto kuskasi minut viiden minuutin kävelymatkan päähän, jossa bussi oli parkissa. Kuski taas ei löytänyt nimeäni listasta, joten aloin kaivamaan varausvahvistusta sähköpostista. Samassa kuski löysikin nimeni, mutta sen kohdalla luki että hyppäisin kyytiin paluumatkalla. Alku ei siis mennyt ihan nappiin ja asiakaspalvelun valehtelu oli hieman outoa, koska olin ainoa Te Anausta kyytiin tuleva. Muut olivat aloittaneet retken jo pari tuntia aiemmin Queenstownista. Mutta koska pääsin matkaan, ei asiasta muodostunut ongelmaa.

Kahden ja puolen tunnin bussimatkan aikana pysähdyimme pari kertaa ottamaan valokuvia ja lisäksi kerran vessaan. Muutamissa valokuvauksellisissa kohdissa kuski myös hidasti jotta kaikki ehtivät nähdä maisemat ja halutessaan ottaa kuvia ikkunan läpi.

Paattimme oli todellakin pienempi kuin pari muuta satamassa ollutta laivaa. Pääsimme lähtemään lähes suoraan bussin saavuttua, mikä oli mukavaa. Sade tarkoitti hyvää vesiputousten bongailulle ja niitä riittikin! Toiset kapeita ja vähävetisiä, pari oikein upeaa tapausta. Seilasimme vuonon vasenta reunaa kohti Tasmanian merta ja toista puolta takaisin. Molemmilla puolilla näimme hylkeitä ja lukemattoman määrän vesiputouksia. Kapteeni ajoi veneen ihan kiinni yhteen vesiputoukseen, mikä oli mahtavaa. Kannella olijat kastuivat läpimäriksi.

 

Sade vain yltyi risteilyn aikana ja maisemat muuttuivat sumuisimmiksi. Toisaalta näin pääsi näkemään vuonon tyypillisimmillään, sataahan täällä 182 päivänä vuodesta mikä tekee Milford Soundista yhden maailman sateisimmista asutuista paikoista.

Kaksi tuntia kului yllättävän nopeasti ja sitten olikin taas aika hypätä bussiin ja suunnata takaisin. Olin tyytyväinen, että tein retken Te Anausta käsin, enkä Queenstownista. Yhteensä 10 tunnin bussimatka kahden tunnin risteilyn vuoksi olisi itselle ollut turhan paljon istumista yhdelle päivälle.

Haastavasta alusta huolimatta retki oli onnistunut. Jostain syystä en kuitenkaan kokenut sellaisia wau-elämyksiä, kuin mitä muiden kommenttien perusteella odotin. Ilmeisesti sen verran alkaa reissuelämä painamaan, ettei ihan kaikesta jaksa enää samalla tavalla innostua kuin ehkä alussa.