Ratsastamassa Golden Bayssa

Uuden-Seelannin eteläsaaren luoteiskolkasta löytyy yksi saaren salaisuuksista, Golden Bayn alue. Tänään kävin ratsastamassa lähes neljän tunnin lenkin alueen upeissa maisemissa. Maastoreitti sisälsi niin rantaa kuin kapeita metsäpolkuja, ja oli näin ratsastustaidon lähes unohtaneelle tarpeeksi haastava reitti.

Varasin Cape Farewell Horse Treks -yritykseltä kolmen tunnin Wharariki Beach -retken. Koska talli sijaitsi reilun 20 km päässä Collingwoodista sijaitsevasta majoituksestani, pyysin heiltä myös kuljetusta Collingwoodista. Ilokseni tämä onnistui ilman lisäkustannusta. Toinen vaihtoehto olisi ollut pyöräily, joka ei  tuntunut kovin innostavalta ajatukselta varsinkaan paluun osalta.

Kun kyytiä ei näkynyt 10 minuutinkaan kuluttua sovitusta ajasta, soitin kysyäkseni asiasta. Olivat kuulemma unohtaneet minut, mutta lupasivat tulla hakemaan ja pyytää muita odottamaan. Matkalla omistaja kertoi, etteivät yleensä harrasta noutoja, mutta hän oli ollut hyvällä tuulella minun kysyessäni asiasta.

Neljä muuta ratsastajaa odottikin jo ratsailla saapuessani paikalle. Nopeasti kypärä päähän, terveyslappu allekirjoitettavaksi ja maksuasiat kuntoon. Sitten lähdettiinkin matkaan.

Hevoseni Scrooby oli hieman laiska ja kova syömään, joten luvassa oli todellakin treenintäyteiset tunnit. Kuljimme hidasta käyntiä, mutta sain silti tehdä jatkuvasti töitä jotta Scrooby liikkuisi samaa tahtia muiden kanssa. Reitti kulki hiekkatietä pitkin ja lähes kaikki autot olivat huomaavaisia hidastaen vauhtiaan kohdallamme.

Tylsän hiekkatieosuuden jälkeen pääsimme kivempaan maastoon lammasfarmin ruohokukkuloille. Lampaat katselivat menoamme ihmeissään. Ylhäältä kukkuloilta aukesi mahtavat näkymät Wharariki rannalle. Tuuli oli melko navakka, mutta pelloilla se ei haitannut.

Rannalla sen sijaan tuuli puhalsi hiekkaa kasvoille, joten aurinkolasit olivat hyvä suoja myös sitä vastaan. Menimme käyntiä pitkän rannan toiseen päähän, jonka jälkeen halukkaat saivat vielä kokeilla laukkaamista. Pari jäi ison kiven taakse piiloon odottamaan meitä laukkaajia, kun me palasimme takaisin päin ja sitten laukkasimme takaisin. Scrooby oli jälleen hitain, mutta oli kiva päästä vähän kokeilemaan vauhdin hurmaa.

Palasimme aluksi samaa reittiä takaisin hiekkatielle asti, mutta emme jatkaneetkaan tietä pitkin vaan siirryimme maastoon. Nurmikenttien jälkeen oli vuorossa metsäinen osuus, jossa todella kapea polku kulki puiden välissä. Maasto oli hyvin kumpuilevaa, joten hevoset joutuivat todella töihin ala- ja ylämäkien vuorotellessa. Luotin Scroobyyn jo niin paljon,  että annoin sen valita parhaat reitit.

Korkeimmalta kohdalta oli huikeat näköalat Golden Bayhin ja Farewell Spitille asti, joka on yli 20 km pitkä, kaareva ja kapea rantakaistale, tai pikemminkin saaresta erottuva uloke.

Ilmeisesti olimme todella hitaita, koska maastovaelluksemme kesti kolmen tunnin sijasta lähes neljä tuntia. Jalat olivat lähes hyytelöä, joten olin todella iloinen, etten ollut pyörällä liikenteessä. Mutta olipa kiva ratsastaa pitkästä aikaa!