Saavuin aatonaattona Franz Josefin kylään, joka sijaitsee samannimisen jäätikön kyljessä. Kuuden tunnin bussimatka Wanakasta sujui yllättävän mukavasti, kun välillä pysähdyttiin ottamaan kuvia ja kahvitauolle. Mielenkiintoisinta oli, että matkapuhelinverkkoa ei ollut ollenkaan saatavilla viiteen tuntiin, vaikka ajoimme muutaman kylän läpi. Ilmeisesti niissä asuvilla ihmisillä on pakko olla lankapuhelin.
Yllätyin Franz Josefin kylän pienuudesta. Ruokakauppana vain paikallinen Siwa, vaikka turistikauppoja on useampi. Selkeästi palvelut on suunnattu vain turisteille, jotka tulevat tänne katsomaan jäätikköä.
Juteltuani illan saksalaisen, Kanadassa asuvan huonekaverini Katharinan kanssa, muutin suunnitelmiani jouluaatolle. Olin suunnitellut patikoivani kahdeksan tunnin vaelluksen jäätikköä katsomaan, mutta päätinkin liittyä Katherinen seuraan 5,5 tunnin reitille.
Jouluaattoaamuna aloitimme kävelyn Roberts Point -reittiä pitkin kymmenen aikaan aamulla. Etenimme rauhallista tahtia ja nautimme ympäröivästä sademetsästä ja reitin riippusilloista. Reittiä kutsuttiin haastavaksi ja aluksi vähän ihmettelimme sitä, koska reitti ei ollut kovin jyrkkä. Syyksi selvisi kuitenkin polun kunto. Tähän asti kaikki kävelemäni reitit ovat olleet erittäin hyväkuntoisia ja polut selkeästi ihmisen tekemiä ja usein jopa hiekalla tasoitettuja. Roberts Pointin polku oli kuitenkin suomalaistyyppisempi, lähes luonnontilassa oleva polku, jossa sai astella kiveltä toiselle sekä ottaa tukea puista ja puiden juurista jyrkkiä kohtia kavutessaan. Tykkäsimme molemmat tällaisesta haasteesta. Matkakin eteni kuin huomaamatta jutustelun lomassa.
Reitin viimeinen kolmannes oli haastavin ja olimmekin iloisia päästessämme lopulta näköalatasanteelle. Oli jännä tupsahtaa sademetsän keskeltä jäätikön viereen. Jäätikköä ei kuitenkaan nähnyt aivan lähietäisyydeltä, sillä se on vetäytynyt viimeisen kahdeksan vuoden aikana yhteensä 800 metriä. Evästauon aikana alkoi myös hieman tihuttamaan, joten emme jääneet turhan pitkäksi ajaksi tasanteelle istuskelemaan.
Alastulo olikin haastava. Tihkusade oli tehnyt kallioista ja kivistä liukkaita, joten reittivalinnat polun eri kohdissa piti miettiä tarkkaan. Alastulo tuntuikin siksi jopa ylösmenoa haastavammalta. Lopulta meillä kuluikin retkeen taukoineen reilu kuusi tuntia, kun miespuolinen kämppiksemme Surinamista oli vetänyt sen edellisenä päivänä parissa tunnissa. Taisi olla kovakuntoinen kaveri!
Sademetsän kosteuden jälkeen oli ihana mennä rentoutumaan kuumiin altaisiin Glacier Hot Poolsiin. Olin ostanut netistä etukäteen Bookme-sivustolta sisäänpääsyn, joten alennuksen jälkeen maksoin vain 10€ normaalin 20€:n sijaan. Vaikka kuumissa altaissa istuminen olikin ihanan rentouttavaa, ei kokemus minusta ollut listahinnan arvoinen. Sen verran vaatimattomat olivat puitteet. Lisäksi lukollisesta kaapista piti maksaa vielä erikseen yli euron maksu.
Illalla kävimme Katharinan kanssa vielä ravintolassa illallisella jouluaaton kunniaksi. Alkuruoaksi jaoimme simpukat ja pääruoaksi molemmat valitsimme paikallista lammasta. Otin vielä jälkiruoaksi pavlovan, jonka keksimisen kunniasta kuulemma aussit ja paikalliset kiistelevät. Itsehän olin aina luullut sen olevan venäläinen jälkiruoka…
Erilainen, mutta erittäin maistuva jouluateria! Omituisinta oli, että aurinko paistoi ravintolan ikkunasta sisään vielä yhdeksän jälkeen illalla.
Joulupäivän vietinkin vähän perinteisemmin, eli rentoutuen. Aamu alkoi joulupuhelulla Suomeen, jonka jälkeen juttelimme vielä tovin Katherinen kanssa ennen kuin hän lähti jatkamaan matkaansa. Minä jatkoin nauttimaan joulusuklaasta ja kirjasta ja otinpa parin tunnin päiväunetkin.
Joulu oli oikein onnistunut, josta iso kiitos Katharinalle! Loistavassa seurassa on aina mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti