Taisi olla työkaverini läksiäisissä kesäkuussa, kun silloinen esinaiseni kertoi, että Uuden-Seelannin pohjoiskärjessä voi nähdä, kuinka kaksi merta kohtaavat. Ajatus kiehtoi välittömästi, joten kun valitsin pohjoissaaren kohteita, oli Cape Reinga yksi itsestäänselvyyksistä.
Cape Reingan, eli aivan pohjoisimman kärjen lisäksi pohjoisosan nähtävyyksiin kuuluu 90 Mile Beach, jolla voi ajaa nelivetoisella autolla. Rannalla ajaminen on myös melko tarkkaa puuhaa, joten varmimmin sinne uskaltautuu retken avulla. Ja kun kokopäiväretken hintakin lounaineen oli vain noin 30 euroa, ei auton vuokraus olisi missään nimessä kannattanut.
Yhdeksältä lähti bussi ajamaan kohti pohjoista. Koska oli laskuvesi, suuntasimme heti rannalle. Parin pysähdyksen avulla sai todella käsityksen siitä, kuinka pitkästä hiekkarannasta todella on kyse. Tosin 90 mailin sijasta ranta on itseasiassa noin 88 kilometrin mittainen, mikä sekin on huima luku.
Jatkoimme matkaa hiekkateemalla ja pysähdyimme seuraavaksi korkeille dyyneille. Pelottomat pääsivät laskemaan mäkeä. Oma oloni oli väsynyt, joten en innostunut kokeilemaan hiekkadyynin laskua vaan tyydyin katsojan rooliin. Yllättävän moni kokeili laskemista, ääniefekteillä varustettuna. Kaiken kukkuraksi lasku päättyi matalaan veteen, joten kastuminen oli taattu.
Pääsimme lähtemään hiekkadyyneiltä ennen muita retkibusseja joten päätimme suunnata suoraan Cape Reingalle ja jättää lounastauon myöhemmäksi. Odotin jännityksellä Cape Reingalla vallitsevaa säätä. Sääennuste lupasi sadetta, mutta oppaamme kertoi kärjessä olevan yleensä parempi sää. Pilvetön sää ei missään nimessä ollut, mutta ainakaan ei satanut ja aurinkokin pilkahteli välillä.
Kävely majakalle teki hyvää bussissa istumisen jälkeen. Rannikkomaisema oli kaunis ja karu vaikkakin turistien kansoittama. Majakan luo oli pystytetty ’tienviitta’, johon oli merkitty etäisyyksiä eri kaupunkeihin sekä etelänavalle. Taas tuli todettua, kuinka kaukana Euroopasta sitä onkaan.
Vaikka majakoista pidänkin, oli paikan ehdoton vetonaula itselleni kuitenkin Tyynen valtameren ja Tasmanian meren kohtaaminen. Usvaisesta säästä johtuen horisonttia ei näkynyt, mutta merten kohtaamisen synnyttämät aallot olivat silti hyvin näkyvissä. Todella mielenkiintoinen ilmiö!
Tällä hetkellä olen jo Melbournessa, mutta vielä on pari postausta Uudesta-Seelannista tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti