Ensimmäinen etappini matkalla kohti saaren pohjoiskärkeä, oli Paihia. Pohjoiskärkeen, eli Cape Reingaan, toki pääsee myös Aucklandista tai Paihiasta lähtevällä päiväretkellä, mutta minua ei kiinnostanut tuntikausien bussimatkat. Lisäksi odotin innolla pohjoisosan lämpimiä kelejä ja aurinkoisia rantapäiviä.
Paihiaan menevään bussiin hyppäsi myös Coromandel:ssa tapaamani Sabrina, joka oli iltalautan sijaan ottanut aamuvarhaisella bussin ja matkasi myös Paihiaan.
Paihia yllätti. Kuvittelin saapuvani pohjoisosan 'pääkaupunkiin', monipuolisten palveluiden äärelle. Todellisuudessa Paihia on pieni turistikaupunki, jossa riittää kyllä hostelleita ja motelleja, mutta mitään muuta ei oikein olekaan. Keskustan ympäri kävelee reilussa viidessä minuutissa.
Meni vähän sormi suuhun. Mitäs ihmettä täällä tekisi melkein kolme päivää, kun sääennustekaan ei lupaillut rantakelejä. Yön nukuttuamme, päätimme Sabrinan kanssa lähteä päiväretkelle lyhyen lauttamatkan päähän Russellin kaupunkiin.
Russell on viehättävä kylä, josta puuttuu Paihian turistileima. Pitsihuvilat meren rannassa houkuttelevat terassille. Aurinkokin tuntuu pilkistävän pilven takaa. Kävelimme kukkulalle ihailemaan ympäröiviä maisemia. Perille päästyämme alkoi tietysti tihuttamaan, joten kauaa ei viihdytty.
Illalla yritin pähkäillä seuraavaa kohdetta. Valitettavasti sääennuste näytti vetiseltä perjantaihin asti koko maassa, joten näytti olevan aika lailla sama mihin suuntaisin. Päädyin lopulta menemään ensiksi pohjoiseen, koska Cape Reingalla halusin joka tapauksessa käydä. Sen jälkeen miettisin uudestaan, missä viettäisin pari viimeistä päivää ennen Aucklandia.
Toisena Paihian päivänä suuntasimme Sabrinan kanssa ensiksi käsityömarkkinoille. Kojuja oli vain kourallinen, mutta ne tarjosivat kauniita koruja ja muita käsitöitä. Hinnat olivat korkeat, joten ostokset jäivät tekemättä. Lounaan jälkeen päätimme kävellä Haruru Falls -vesiputousta katsomaan. Matka oli pitkä, mutta kaverin kanssa oli mukava kävellä leppoisaa tahtia. Erityisesti Mangrove-puiden keskellä oli upeaa tallustella.
Itse vesiputous oli ihan kiva, muttei henkeä salpaava. Huomaa kyllä, että on alkanut tulla hieman kriittiseksi luonnonnähtävyyksiä kohtaan reissun edetessä.
Sabrina oli väsynyt ja ilma oli todella kostean lämmin, joten päätimme kävellä takaisin autotien viertä koska se oli lyhyempi reitti. Hetken kuluttua tunsin erittäin kipeän pistoksen kyljessäni. Jostain syystä mehiläinen oli päättänyt pistää minua kylkeen, oli varmaan kokenut heiluvan käsivarteni uhkaavana. Hitsi, että sattui! Pistokohta turposi välittömästi ja tuntui siltä, että piikki oli jäänyt ihon alle. Aluksi käveleminen sattui, mutta olo helpottui ajan myötä. Ajatus reilun tunnin kävelystä ei kuitenkaan tuntunut kovin houkuttelevalta. Siksi ilo olikin suuri, kun yhtäkkiä auto pysähtyi ja vanha herrasmies tarjosi meille kyytiä, vaikkemme olleet liftanneet.
Kaupungissa päätin käydä lääkäriasemalla poistattamassa piikin. Tällä kertaa matkavakuutuskorttini ei kelvannut heille, kuulemma liian suuri riski, että eivät saisi rahojaan. Joten saisin maksaa laskun itse. Piikkiä ei kuitenkaan löytynyt enää ihon alta. Käynti ei ollut silti turha, sillä sain antihistamiinireseptin lievään allergiseen reaktioon. Ilman sitä, punainen ihottuma saattaisi kuulemma levitä muualle kroppaan.
Hämmästykseni oli suuri, kun viiden minuutin käynti maksoi vain 20 dollaria, eli noin 13 euroa. Suomessa ei taida päästä edes ovesta sisään noin halvalla!
Illalla varasin vihdoin majoituksen ja bussin seuraavalle päivälle Kaitaiaan sekä retken Cape Reingalle keskiviikoksi. Ensimmäistä kertaa jätin majoitusvarauksen näin viime tippaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti