Merestä kohoava vuori. Valkoinen savu kohoaa kohti sinistä taivasta.
Tällaisiin postikortteihin törmäsin pari kertaa. En kuitenkaan olisi kiinnittänyt niihin huomiota, ellei joku olisi vinkannut reppureissaajien Facebook-ryhmässä, että White Islandilla kannattaa käydä. Se sai minut googlettamaan mistä on kyse. Selvisi, että White Island on 49 km pohjoissaaren rannikolta sijaitseva pieni saari, jossa on maan aktiivisin tulivuori.
Saari on yksityisessä omistuksessa, joten sinne pääsee vain osallistumalla opastettuun retkeen. Vaihtoehtoja on kaksi: matkustaminen joko veneellä tai helikopterilla.
Vaikka helikopterilento olisi ollut mielenkiintoinen ja ryhmäkoko olisi ollut huomattavasti pienempi, reppureissaajan budjetilla myös veneretki oli sen verran arvokas, että se oli järkevämpi vaihtoehto. Veneretken hinta kun oli alle kolmasosan helikopteriretkestä, eli noin 130 euroa.
Retken toteutuminen varmistetaan vasta edellisenä iltana, niin riippuvainen se on tulivuoren aktiivisuudesta ja säästä. Matkustin silti Rotoruasta Whakataneen edellisenä päivänä, sillä retkeen tarjolla ollut kuljetus Rotoruasta samana aamuna oli järjettömän kallis.
Onnekseni retki toteutui ja myös sää suosi meitä keskiviikkona. Vene oli lähes täynnä, meitä oli melkein 50 henkeä. Venematka saareen kesti tunnin ja 20 minuuttia, joka oli juuri sopiva. Matkalla yritimme tiirailla myös delfiinejä ja valaita, mutta emme nähneet kumpiakaan.
Ennen saapumistamme saareen meille jaettiin kypärät ja kaasunaamarit. Kypärä oli pakollinen varuste, mutta kaasunaamarin käytöstä sai päättää itse.
Kävelykierrokselle meidät jaettiin kahteen ryhmään, kummassakin kaksi opasta. Ohjeistus oli hyvin tarkka: kulje tarkasti oppaan perässä, älä astu sivuun äläkä ohita opasta. Olimme tuliperäisen maan päällä, joka oli haurasta ja saattoi pettää polun ulkopuolella.
Oli todella mielenkiintoista kävellä käytännössä tulivuoren päällä. Maisema oli kuitenkin täysin erilainen kuin Havaijilla. Tiedustelinkin oppaalta, näkyykö täällä valuvaa laavaa. Hän selitti, että Uudessa-Seelannissa tulivuoret ovat erilaisia kuin Havaijilla eikä täällä näy laavaa ollenkaan. Täällä tulivuoret purkautuvat räjähtäen ja syösten nestettä ilmaan sen sijaan, että laavaa valuisi ulos kraaterista.
Kiersimme pientä aluetta aktiivisen kraaterin vieressä. Saimme maistettavaksemme sulfiittia, jota muodostuu höyryn syöksyessä ulos maasta. Se oli jännän kirpeää, vähän kuin sitruunaesanssin makuista. Sulfiittinen 'kivi' oli todella kevyt ja jotenkin jauhomainen.
Rikin haju ei ollut saarella yhtä paha kuin Rotoruassa, mutta höyry kutitti kurkkua todella pahasti, joten kaasunaamarille oli käyttöä ajoittain.
Varsinaisen kraaterin reunalla piti olla varovainen, ettei mene liian lähelle reunaa. Savuavaaa höyryä lukuunottamatta siinä ei ollut mitään nähtävää. Oli silti uskomaton tunne seistä aktiivisen kraaterin reunalla.
Maassa oli paikka paikoin pieniä vesipuroja. Vesi oli yllättävän lämmintä ja paikoin jopa kuumaa, riippuen siitä kuinka kaukana kraaterista oltiin. Kiviaines sai sen maistumaan raudalta. Vesi myös putsasi kuparin kiitettävästi, kun kokeilimme kolikoilla.
Kierroksen lopuksi saavuimme vanhan sulfiittitehtaan raunioille. On uskomatonta ajatella, että täällä on joskus asuttu ja työskennelty. Tehdas oli toiminut vuosina 1923-1933, kunnes meni konkurssiin. Miehet työskentelivät tehtaalla aina kahdeksan viikon sopimuksella, jonka jälkeen saivat päättää, jatkavatko. Olosuhteet olivat kovat mutta palkka myös moninkertainen. Pisimmän uran tehnyt mies pysyi saarella kahdeksan vuotta, käyden 'mantereella' vain joululomilla. Vaikea kuvitella sellaista elämää!
Kierros oli hyvin opettavainen. Ehdottomasti mielenkiintoinen. Ja kun paluumatkalla vielä näimme delfiinejä, oli päivä todella onnistunut.
Ihanaa Ystävänpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti